Älykkyyden tyhmin Phj hallitus v 2013 -17 vai mitä

Naurettavan idioottimaisia olivat koulunsa käyneet lukeneet ja alansa asiantuntijoina luottamustointaan istuneet , myös kokeneet.
Kokoustivat ÄLYKKYYSLOUKKUUN itsensä ja kaupunkilaiset seurasivat sivusta äimän käkenä kallista ölyn käyttöä- Vuosien ajan maksaen lakimiehiä, kk-palkkaa kahdelle johtajalle ja henkilöstö keskittyi nimiadressien kierrättämisiin..
Onkohan nyt adressit liikenteessä, kun YT-neuvottelut ja lomautukset uhkaavat samoja tantereita, missä käytiin Pyhäjärven kunnan ja kuntalaisten kannalta turhin, kallein ja valehista ja väittämistä likaisin skaba!

-ote " Robsonin mukaan yleisälykkyys ja akateeminen koulutus eivät onnistu suojaamaan meitä monilta kognitiivisilta virheiltä.
Itse asiassa fiksut saattavat olla jopa herkempiä tietyntyyppiselle hölmölle ajattelulle.
– Erehtyessään älykkäillä ihmisillä on parempi kyky keksiä yksityiskohtaisia perusteluja oman päättelynsä tueksi, ja siksi heistä tulee omissa kannoissaan koko ajan järkähtämättömämpiä. Mikä vieläkin pahempaa, fiksut näyttävät olevan muita sokeampia ajattelunsa vinoumille, eli he eivät tunnista logiikkansa aukkoja yhtä helposti.
Syntyy Älykkyysloukku. Kun ryhmä älykkäitä ihmisiä lankeaa älykkyysloukkuun, tuloksena on usein organisaation kriisi--Ote päättyy
https://www.keskipohjanmaa.fi/uutinen/603259?src=rss
33<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

" Kun ryhmä älykkäitä ihmisiä lankeaa älykkyysloukkuun, tuloksena on usein organisaation kriisi-"

Älykkyys oli itse viritetty ansa, joka laukesi syliin ja kävi toteen. Organisaation kriisi jatkuu...yt neuvottelut meneillään ja kaupungin talouden velkaatuminen kriisirajat ylittäneenä

Äänestä

Miten mahtava ja ölykäs avaus taas! Seuraavissa vaaleissa äänestämmä vain tyhmiä ehdokkaita ja valtuustossa päätetään asiat vähemmistön mukaan! Ihanaa!

Äänestä
  • Aloitus on totta ja myös sitä paitsi asiallinen. Sinäkin luit, koska huomasit tuon kirjainvirheen. Sinä olet "ölykäs" ainakin löytämään pienen rikan toisen silmästä, mutta omassasi saa olla vaikka halko, niin eipä se egoiluasi hidasta...olet trumpistinen tapaus.
    Totta tosiaan...älykkyysloukku loksahti..hihiii

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aloitus on totta ja myös sitä paitsi asiallinen. Sinäkin luit, koska huomasit tuon kirjainvirheen. Sinä olet "ölykäs" ainakin löytämään pienen rikan toisen silmästä, mutta omassasi saa olla vaikka halko, niin eipä se egoiluasi hidasta...olet trumpistinen tapaus.
    Totta tosiaan...älykkyysloukku loksahti..hihiii

    "Älykkyyden tyhmin..."!

    Voi jeesus miten tyhmä aloitus! Ihan varmasti älykkyyden tyhmin kautta aikojen!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Älykkyyden tyhmin..."!

    Voi jeesus miten tyhmä aloitus! Ihan varmasti älykkyyden tyhmin kautta aikojen!

    Älä älä, oletko ko. asian asianosainen, syvästi osallinen asiakumppani, hoks hoks pähkinät puntissa huutelemassa? Koeta ymmärtää kommentoidessasi itseäsi, et kai voi oikeasti olla noin "tyhmä"?

    Äänestä

Pudokas ei selvinnyt edes koulusta.

Äänestä
  • Tuli " heikit" pyttyyn

    Äänestä

  • Ikävä että sinusta tuli pudokas 🐒

    Äänestä

  • No, entäs muuta, pilkkaamasi ei ole tullut kunnalle kalliiksi, oli pudonnut tai ei, ja hänen tapauksensa ei ainakaan kustantanut missään suhteessa satoja tuhansia, kuten kävi aloituksen älykköjen mittelöissä ja johtajan pudottamispelissä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No, entäs muuta, pilkkaamasi ei ole tullut kunnalle kalliiksi, oli pudonnut tai ei, ja hänen tapauksensa ei ainakaan kustantanut missään suhteessa satoja tuhansia, kuten kävi aloituksen älykköjen mittelöissä ja johtajan pudottamispelissä.

    Näyttää aloittajan kirjoitus jatkuvan nykyisenkin hallituksen kohdalla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuli " heikit" pyttyyn

    Heikki on seuraava pudokas. Pytyssä lompsahtaa. Varmuuden vuoksi kannattaa veitäistä toisenkin kerran, ettei jää kellumaan.

    Äänestä

  • Laila on tolkun ihminen. Heikki taas, no neljännestä kolmanneksesta valmistunut hölmöläinen. Lailalla on aito huoli PHJ:n tulevaisuudesta. Komunrannan saunaosastolla tuskin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Laila on tolkun ihminen. Heikki taas, no neljännestä kolmanneksesta valmistunut hölmöläinen. Lailalla on aito huoli PHJ:n tulevaisuudesta. Komunrannan saunaosastolla tuskin.

    Kepu Pro Persu niin loikki pudokas jättäen taakseen riidankylvön.

    Äänestä

Tikkalanmäki on vahvistanut tilikausi toisensa perään olemassaolonsa turhuuden nykyhenkilöstöllä ja luottamushenkilöillä.
Joten, voinee olettaa että Tikkalanmäki-kaupungintalo- on jumiutunut älykkyysloukkuun.
Lukekaa aloituksen lehtilinkki niin ehkä ymmärrätte ajatella asiaa, näin on käynyt käymättä hvyin, eli älykkyysloukkuvastuulliset ovat kuleksineet ja oleksineet istuen palkkiot ja palkat, todeten tulemat.

Äänestä
  • """---– Erehtyessään älykkäillä ihmisillä on parempi kyky keksiä yksityiskohtaisia perusteluja oman päättelynsä tueksi, ja siksi heistä tulee omissa kannoissaan koko ajan järkähtämättömämpiä. Mikä vieläkin pahempaa, fiksut näyttävät olevan muita sokeampia ajattelunsa vinoumille, eli he eivät tunnista logiikkansa aukkoja yhtä helposti.----"""""

    Äänestä

Olipa kerrassaan tyhmyyden vähä-älyisin aloitus kautta historian!

Äänestä
  • sinä se näitä tilastoja nikkaroit, nyt on aloitustilasto, eikä vaalimatematiikka olekkaan hottia?

    Kommentoit kuin itse joka alan älykkö, tämä käy sulle kuin nappi otsaan "Mikä vieläkin pahempaa, fiksut näyttävät olevan muita sokeampia ajattelunsa vinoumille, eli he eivät tunnista logiikkansa aukkoja yhtä helposti "..eli sorrut omaan viisauteesi, vaikka et älyä itse asiasisällöstä höhkäsen pöläystä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    sinä se näitä tilastoja nikkaroit, nyt on aloitustilasto, eikä vaalimatematiikka olekkaan hottia?

    Kommentoit kuin itse joka alan älykkö, tämä käy sulle kuin nappi otsaan "Mikä vieläkin pahempaa, fiksut näyttävät olevan muita sokeampia ajattelunsa vinoumille, eli he eivät tunnista logiikkansa aukkoja yhtä helposti "..eli sorrut omaan viisauteesi, vaikka et älyä itse asiasisällöstä höhkäsen pöläystä.

    Ei tuohon mitään tilastointia tarvita! Mieti tuota lauserakennetta otsikossa: "Älykkyyden tyhmin"! Tuo riittää...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei tuohon mitään tilastointia tarvita! Mieti tuota lauserakennetta otsikossa: "Älykkyyden tyhmin"! Tuo riittää...

    Tuleeko mieleen, että otsakkeen sanavalinta oli syötti? ja nielaisit se asianosaisena. kuka sitä nyt itseään tyhmäksi haluaa kutsuttavan, ns. älykäs varsinkaan?suurin osa tekstiä oli lehdestä, eikö?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei tuohon mitään tilastointia tarvita! Mieti tuota lauserakennetta otsikossa: "Älykkyyden tyhmin"! Tuo riittää...

    Marja-Liisa Kirvesniemi oli aikoinaan pituuden pisin naishiihtäjä!

    Äänestä

" Kun ryhmä älykkäitä ihmisiä lankeaa älykkyysloukkuun, tuloksena on usein organisaation kriisi-"´Pyhäjärvellä se on jo--organisaation kriisi.

Äänestä
  • Koulu- ym. pudokas ei ainakaan lankea älykkyyden loukkuun...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koulu- ym. pudokas ei ainakaan lankea älykkyyden loukkuun...

    sinä olet siellä--huhuu mitä loukkuun kuuluu? Mitä tapahtuu syvässä päässä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    sinä olet siellä--huhuu mitä loukkuun kuuluu? Mitä tapahtuu syvässä päässä?

    No. eihän se sitä ymmärrä kun ite pulikoi paskalammessa . Ui kaulaansa myöten ######sa. Syö sitä mitä syötetään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No. eihän se sitä ymmärrä kun ite pulikoi paskalammessa . Ui kaulaansa myöten ######sa. Syö sitä mitä syötetään.

    Ne piirtää joilla on liitua! Muut valittaa ja itkee....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ne piirtää joilla on liitua! Muut valittaa ja itkee....

    Joku ei ymmärtänyt mitä liidulla oli kirjoitettu. Pudokas!!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joku ei ymmärtänyt mitä liidulla oli kirjoitettu. Pudokas!!!

    Kyllä se kyrsii sdp.n puolesta, kun pudokas ,vai oliko se sammoo mieltä rouva käy rääpimässä uuskepun tunkiota. Ja on peittelemässä vääryyksiä/aiheuttamassa veronmaksajille suurta taloudellista vahinkoa.
    Sitä ei peitä mikään liidulla kirjoitus, ei edes villatakkin helma

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joku ei ymmärtänyt mitä liidulla oli kirjoitettu. Pudokas!!!

    Tulipa pyttyyn "heikit".

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä se kyrsii sdp.n puolesta, kun pudokas ,vai oliko se sammoo mieltä rouva käy rääpimässä uuskepun tunkiota. Ja on peittelemässä vääryyksiä/aiheuttamassa veronmaksajille suurta taloudellista vahinkoa.
    Sitä ei peitä mikään liidulla kirjoitus, ei edes villatakkin helma

    Tämä tuholainen on nykyään persu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tämä tuholainen on nykyään persu.

    Istunee tarkastuslautak. Kun muuta mahdollisuutta ei ole.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Istunee tarkastuslautak. Kun muuta mahdollisuutta ei ole.

    Tai kaupungin hallituksessa (täystuho istuu siellä ainakin) eli 13.20 kirjoittaja. on sammoo mieltä ko Jukkakin aina.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tai kaupungin hallituksessa (täystuho istuu siellä ainakin) eli 13.20 kirjoittaja. on sammoo mieltä ko Jukkakin aina.

    Tuskin istuu edes kaupunginhallituksessa!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tai kaupungin hallituksessa (täystuho istuu siellä ainakin) eli 13.20 kirjoittaja. on sammoo mieltä ko Jukkakin aina.

    Täystuho ei päässyt edes valtuustoon. Isuu houreissaan hallituksessa?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Naurettavan idioottimaisia olivat koulunsa käyneet lukeneet ja alansa asiantuntijoina luottamustointaan istuneet , myös kokeneet.
Kokoustivat ÄLYKKYYSLOUKKUUN itsensä ja kaupunkilaiset seurasivat sivusta äimän käkenä kallista ölyn käyttöä- Vuosien ajan maksaen lakimiehiä, kk-palkkaa kahdelle johtajalle ja henkilöstö keskittyi nimiadressien kierrättämisiin..
Onkohan nyt adressit liikenteessä, kun YT-neuvottelut ja lomautukset uhkaavat samoja tantereita, missä käytiin Pyhäjärven kunnan ja kuntalaisten kannalta turhin, kallein ja valehista ja väittämistä likaisin skaba!

-ote " Robsonin mukaan yleisälykkyys ja akateeminen koulutus eivät onnistu suojaamaan meitä monilta kognitiivisilta virheiltä.
Itse asiassa fiksut saattavat olla jopa herkempiä tietyntyyppiselle hölmölle ajattelulle.
– Erehtyessään älykkäillä ihmisillä on parempi kyky keksiä yksityiskohtaisia perusteluja oman päättelynsä tueksi, ja siksi heistä tulee omissa kannoissaan koko ajan järkähtämättömämpiä. Mikä vieläkin pahempaa, fiksut näyttävät olevan muita sokeampia ajattelunsa vinoumille, eli he eivät tunnista logiikkansa aukkoja yhtä helposti.
Syntyy Älykkyysloukku. Kun ryhmä älykkäitä ihmisiä lankeaa älykkyysloukkuun, tuloksena on usein organisaation kriisi--Ote päättyy
https://www.keskipohjanmaa.fi/uutinen/603259?src=rss

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu