Tee minusta ateisti

Eikös kohta pian tule taas ALfa tv:n sarja Tee minusta ateisti?
Aiemmissa jaksoissa on ollut hyviä huomioita, mm. Brotherus hyvin käsitteli sielun olemassaoloa. Kärkkäinen vetosi uskovaisille tyypillisesti hardwareen ja softwareen, Brotherus taas totesi aivojen toiminnan perustuvan kuitenkin elektronien liikkeeseen ja kemiallisiin toimintoihin, eli kaikki on kuitenkin hardwarea.
6128
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Keskustelussa sivuttiin kirkon vaikutusta tieteeseen. Kärkkäisen mukaan kristinusko on edistänyt tiedettä ja koulutusta ym. Brotherus taas muisteli kirkon harjoittamia vainoja ja Galileita.

Kärkkäinen myönsi vanhan testamentin kosmologisen maailmankuvan, vaikka jotkut fundamentalistit koettavatkin sitä selitellä.

Äänestä

Viisi jaksoa katsottavissa tallenteelta, kuudes tulossa ensi sunnuntaina. Brotherus pärjää hienosti.

Äänestä

Tulossa on kuudes jakso. Su klo 18. Ja tallenteelta 1-5.

Äänestä

Tämä on vielä ainakin jonkin aikaa siellä tallenteella. Nyt en muista, kuinka kauan. Mutta ihan kuunneltava, osin katsottavakin.

Äänestä

Ohjelman nimi on uskonnollisen toimituksen keksimä nimi. Ateisteilla ei ole mitään "lähetyskäskyä" niin kuin kristityillä on. Toki monet ateistit edistävät valistusta ja järjen käytön sallittavuutta.

Äänestä

Kärkkäinen puhui hillitysti ja asiallisesti. Kärkkäisen puheet olivat totta. Kärkkäinen puhui asiasta, jonka hän tunsi, tämä on loogista järkevyyttä.

Sen ateisti käyttäytyi hermostuneesti, niinkuin hänellä ei ollutkaat mitään todellista käsitystä asiasta. Ateistin käsitykset perustuivat tunteisiin ja toisten ihmisten mielipitaisiin, eivät logiikkaan.

Eihän sellainen, joka ei tunne Jumalaa voi myöskään kertoa loogista mielipidettään Hänestä sillä ei hän todellakaan tunne Jumalaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Eikös kohta pian tule taas ALfa tv:n sarja Tee minusta ateisti?
Aiemmissa jaksoissa on ollut hyviä huomioita, mm. Brotherus hyvin käsitteli sielun olemassaoloa. Kärkkäinen vetosi uskovaisille tyypillisesti hardwareen ja softwareen, Brotherus taas totesi aivojen toiminnan perustuvan kuitenkin elektronien liikkeeseen ja kemiallisiin toimintoihin, eli kaikki on kuitenkin hardwarea.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu