Vaparit raivona nyt Joonas Nordmanille

Anonyymi

”Tänä vuonna kirkko on jakanut 171 981 ruokakassia ja yli 5,1 miljoonaa euroa raha-apua. Perheneuvonnassa on 13 366 asiakasta. Alle 18-vuotiaille järjestetään vuosittain 3 300 leiriä, lasten ja nuorten toiminnassa on yli kolme miljoonaa käyntikertaa.”

Muun muassa tämän Joonas Nordman kertoi Seura-lehdessä. Tottahan tuo on, mutta juuri sen vaparit haluavat lopettaa taistellessaan kirkkoa vastaan. Vapareita kiusaa, että ihmiset arvostavat kirkkoa sen toiminnan takia.

Aika julmaa ihmisvihaa vastustaa hyvää tekevää kirkkoa. Erotkaa vapareista.

59

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sekulaarit järjestöt tekevät yhdessä paljon enemmän avustustoimintaa ja tehokkaammin kuin yli 1000 miljoonan liikevaihtoa pyörittävä kirkko, joka sitä paitsi ei jaa omia rahojaan vaan muilta keräämiään. Mainittu summa on alle 0,5 prosenttia kirkon vuosibudjetista. Kirkon rahat menevät pääasiassa pappien ja uskonnollisen julistustoiminnan kustannuksiin. Kenenkään, jo ei usko kirkon oppiin, ei ole aiheellista roikkua sen jäsenyydessä. Maallisilla järjestöillä, esim. Sosten jäsenjärjestöissä on paljon parempia auttajia ja auttamiskohteita, jonne voi halutessaan ohjata lahjoituksiaan.

      • Anonyymi

        Hehheh. Suurin osa ns. sekulaarijärjestöistä ei tee yhteistyötä vaparien vaan kirkon kanssa. Siksi auttamistoiminnan näkökulmasta vapareille annettu raha on AINA tuhlattu raha. Vaparit eivät auta ketään muuta kuin liiton pamppuja aterioimaan juhliessaan. Siksi auttamista haluavan kannattaa ensi sijassa jättää vaparien jäsenmaksu maksamatta. Kannattaa muutenkin tutkia itse vaparipampun antamia tietoja eikä uskoa kaikenlaisia valheita, joita liitosta ahkerasti suolletaan.

      • Anonyymi

        On se ihmeellinen tuo Soste. Jäsenjärjestöjä näyttää olevan laidasta laitaan, sekulaareja ja vähemmän sekulaareja. Soste ei erottele järjestöjä katsomusten mukaan. Sote järjestöjen kattojärjestö toimii pääasiassa avustusten turvin. Stean rahoitus näyttää olevan vähän laskusuunnassa, vuodesta 2017 avustukset on tipahtaneet yli 500t€. Voiko Sostea tukea suoralla lahjoituksella?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vapareiden tapa on tarkastella kaikkea uskonnon mukaan. Se aiheuttaa valtavaa vääristymää todellisuuskuvassa. Näin sidoksissa vaparit ovat uskontoon.

        Ero vapareista on perusteltu.

    • Anonyymi

      "...vaparit haluavat lopettaa taistellessaan kirkkoa vastaan."

      Missä vaparit muka "taistelevat" kirkkoa vastaan? Ja miksi valehtelet taas?

      • Anonyymi

        No mitä sitten ovat pyrkimykset saada ihmisiä eromaan kirkosta? Kirkon auttamista? Samanlaistako on sekulaarien järjestöjen apu tarvitsijoille?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No mitä sitten ovat pyrkimykset saada ihmisiä eromaan kirkosta? Kirkon auttamista? Samanlaistako on sekulaarien järjestöjen apu tarvitsijoille?

        Eikös vaparit aja kirkon erottamista valtiosta? Samalla he muistuttavat niitä ihmisiä eroamaan, jotka eivät oikeasti kirkosta eroa. Ei kuulosta miltään taistelulta.

        Ja eiköhän tuon eu:n ruoka-avun voi jakaa ihan hyvin joku muukin taho kuin kirkko.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös vaparit aja kirkon erottamista valtiosta? Samalla he muistuttavat niitä ihmisiä eroamaan, jotka eivät oikeasti kirkosta eroa. Ei kuulosta miltään taistelulta.

        Ja eiköhän tuon eu:n ruoka-avun voi jakaa ihan hyvin joku muukin taho kuin kirkko.

        Mitä vaparit tekevät paitsi haittaavat ihmisten auttamista? Niin, ei mitään. Mistä moinen ihmisviha on pesiytynyt vapareihin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös vaparit aja kirkon erottamista valtiosta? Samalla he muistuttavat niitä ihmisiä eroamaan, jotka eivät oikeasti kirkosta eroa. Ei kuulosta miltään taistelulta.

        Ja eiköhän tuon eu:n ruoka-avun voi jakaa ihan hyvin joku muukin taho kuin kirkko.

        Toki eu-ruoka-avun voi jakaa joku muukin taho kuin kirkko. Ja jakaakin. Kirkkoa vastaan hyökätään mielikuvilla. Kirkon tai seurakunnan jakama ruoka-apu on huonoa auttamista kun taas sekulaarin vastaava työ hyvää. Eihän siinä ole mitään järkeä. AIvan sama kuka sen avun tarvitsevalle antaa, kunhan joku antaa. Onko auttajia liikaa?

        Tai että papit ovat yynään käännyttämässä koululaisia ja ovat ainoita jotka kouluille pääsee. Ei vastaa todellisuutta mutta jos jokin mielikuva on päähän iskostettu, ei sitä saa pois. Ja tästähän päästään taas perusteeseen erota kirkosta, koska kirkon rahat menevät vain pappien palkkoihin joilla taas ei ole muuta tekemistä kuin notkua kouluilla vaanimassa pieniä uskonnottomia. Hohhoijjjaaa.......

        Vaparit eivät vastusta ainoastaan kirkkoa. Pohjimmaltaan vastustetaan kaikkia uskontoja (paitsi buddhalaisuutta) ja haaveillaan uskonnosta vapaasta yhteiskunnasta. Kiihkeästi kirkon jäsenmäärää seuratessa jotain jää huomaamatta tai yksinkertaisesti ei tahdota ajatella.

        "yksinkertaisesti ei tahdota ajatella"

        Toi on totta. Eikä haluta, että muutkaan ajattelevat. Tietoja esim. liiton taloudesta pimitetään, mutta samaan aikaan hyödynnetään kirkon tilastoja mielin määrin. Vaparien taloudesta puhuminen on kuulemma hyödytöntä ja tarpeetonta, kirkon taloudesta puhuminen taas on muka järkevää, vaikka kaikki tieto suodatetaan vaparipropagandan siivilän läpi.

        Vapaa-ajattelusta ei Vapariliitossa ole tietoakaan.

        Aika kaksinaismoralistista puhua kirkon taloudesta ja samaan aikaan kieltää liiton taloudesta keskustelun merkitys.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös vaparit aja kirkon erottamista valtiosta? Samalla he muistuttavat niitä ihmisiä eroamaan, jotka eivät oikeasti kirkosta eroa. Ei kuulosta miltään taistelulta.

        Ja eiköhän tuon eu:n ruoka-avun voi jakaa ihan hyvin joku muukin taho kuin kirkko.

        Kyllä ainakin tällä palstalla on vaparien kirjoittamia viestejä, joissa ihmisiä kehotetaan eroamaan kirkosta ja erottamaan lapsensakin. Vedotaan ihmisten ahneuteen esittämälä, että kirkollisveron maksamatta jättäminen olisi hyvä syy erota.

        Palstan perusteella syntyy käsitys, että vaparit haluvat erottaa kirkon aivan kaikesta, myös jäsenistään, eli hävittää sen olemattomiin. Ainoastaan henkilökohtainen kauna saa ihmiset toimimaan noin.

        Jonkinlaista terapiaa pitäisi järjestää, jotta vaparit voisivat vapautua vapaa-ajattelusta.

        Olen yrittänyt naljailemalla heille, mutta moni lienee uponnut jo niin syvälle ateismiin, ettei heitä enää saa ongittua ylös vaarantumatta itse tippumaan heidän sekaansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "yksinkertaisesti ei tahdota ajatella"

        Toi on totta. Eikä haluta, että muutkaan ajattelevat. Tietoja esim. liiton taloudesta pimitetään, mutta samaan aikaan hyödynnetään kirkon tilastoja mielin määrin. Vaparien taloudesta puhuminen on kuulemma hyödytöntä ja tarpeetonta, kirkon taloudesta puhuminen taas on muka järkevää, vaikka kaikki tieto suodatetaan vaparipropagandan siivilän läpi.

        Vapaa-ajattelusta ei Vapariliitossa ole tietoakaan.

        "Tietoja esim. liiton taloudesta pimitetään..."

        Eihän niitä pimitetä, ne ei vain kuulu ulkopuolisille. Ja mitäs me meille kuuluisikaan miten he rahanssa käyttävät. Vai joko olet löytänyt perustelut miksi ne pitäisi julkaista? Se että ne kiinnostavat sinua, ei ole mikään syy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika kaksinaismoralistista puhua kirkon taloudesta ja samaan aikaan kieltää liiton taloudesta keskustelun merkitys.

        "...liiton taloudesta keskustelun merkitys."

        Ja mitä merkitystä tuon liiton taloudella on muuta kuin että pääset taas herjaamaan ja valehtelemaan miten muka vaparit tuhlaavat muka sinun rahojasi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen yrittänyt naljailemalla heille, mutta moni lienee uponnut jo niin syvälle ateismiin, ettei heitä enää saa ongittua ylös vaarantumatta itse tippumaan heidän sekaansa.

        Näinkö katkera olet siitä että kukaan ei suostu sinun vaatimuksiin? Tuo sinun katkeruutessi vapareihin näkyy kauas. :(

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "...liiton taloudesta keskustelun merkitys."

        Ja mitä merkitystä tuon liiton taloudella on muuta kuin että pääset taas herjaamaan ja valehtelemaan miten muka vaparit tuhlaavat muka sinun rahojasi?

        Mistä eduskunnan vapareille lahjoittamat 30000 euroa tulivat. Tipahtivat taivaasta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näinkö katkera olet siitä että kukaan ei suostu sinun vaatimuksiin? Tuo sinun katkeruutessi vapareihin näkyy kauas. :(

        Mihin vaatimuksiin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä eduskunnan vapareille lahjoittamat 30000 euroa tulivat. Tipahtivat taivaasta?

        Jos et tiedä miten valtion tuki järjestelmä toimii, missä se jakaa omaa rahaa miten haluaa ja tarpeelliseksi näkee.

        Rahat ovat voineet tulla esimerkiksi osakekkeista tai verovaroista. Ja ei, nämä verorahat eivät ole "meidän" rahoja. Joillakin ihmisillä tuntuu vieläkin olevan se väärä kuva että heillä olisi joku oikeus tietää miten ja mihin valtio rahansa laittaa.

      • Anonyymi

        Sanoo kaveri joka näkee vapareita joka puolella :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos et tiedä miten valtion tuki järjestelmä toimii, missä se jakaa omaa rahaa miten haluaa ja tarpeelliseksi näkee.

        Rahat ovat voineet tulla esimerkiksi osakekkeista tai verovaroista. Ja ei, nämä verorahat eivät ole "meidän" rahoja. Joillakin ihmisillä tuntuu vieläkin olevan se väärä kuva että heillä olisi joku oikeus tietää miten ja mihin valtio rahansa laittaa.

        Valtion verotulot ovat siinämielessä "meidän", että tavallinen palkansaaja ei voi juurikaan vaikuttaa verotukseensa ja kaikki maksavat. Jos on omaisuutta ja useita tulolähteitä on mahdollisuus verosuunnitteluun. Veikkausvoittovaroja jaetaan avustuksina ja voi tietenkin valita haluaako kartuttaa niitä vai onko kartuttamatta.
        Käytännössä itsekin inhoan "meidän verorahoilla" jaarituksia, oli sitten kyse valtiosta tai kirkosta. Myös niiden jaarituksia, jotka eivät kirkollisveroa maksa, mutta hokevat kuinka väärin rahoja käytetään.
        Toki jonkinlaiset perustelut täytyy olla, mutta 30 000€ on niin pieni raha valtion budjetissa, ettei sen myöntämiseksi kannata työryhmää ja valvontaorganisaatiota valjastaa.

        "...tavallinen palkansaaja ei voi juurikaan vaikuttaa verotukseensa ja kaikki maksavat."

        Itse asiassa tähän on erittäin helppo vaikuttaa. Vaihtaa maata, niin kuin minä tein. Eu aikana tämä on vielä erittäin helppoa. Tosin ymmärrän ettei kaikille tämä ole mahdollista, mutta ei se mahdotonta ole. :)

        Suomessa asuvaa duunaria tarkoitin, niinkuin ymmärsitkin. Verotuksen vielä kestää, kunhan töitä ja terveyttä riittää. Lokakuun sade ja holotna pistää miettimään, onko asuminen järkevää näillä lakeuksilla. Auringon paistetta maan vaihtajille :)

        Meidän muiden kiusaksi kuitenkin edelleen olet täällä?

        Keitäs te muut olette ja millä lailla olen teitä kiusannut?

    • Anonyymi

      Kylläpä on väsähtänyt aloitus.
      Itse kyllä arvostan kirkon hyväntekeväisyystyötä, se on arvokasta työtä ja hyvää käyttöä kirkon resursseille. Kirkon uskonnonlevitystyötä ja sen erityisasemaa uskontokuntana en sen sijaan arvosta.
      Kirkkohan itsekin on selvästi jumissa kahden erilaisen roolinsa kanssa. Toisaalta sen pitäisi toimia vakaumuksellisempana uskonnollisena yhteisönä, ja toisaalta se haluaa yrittää palvella mahdollisimman laajaa joukkoa häivyttämällä uskonnon miltei näkymättömiin, ja tästä tulee sen sisälle laajoja syviä ristiriioja (pun intended).

      • Anonyymi

        Auttamistyö on ihan kirkon ydinhommaa. Tiettävästi. Miksi siitä mitään riitoja tulisi paitsi vapareiden kanssa, jotka haluavat mieluummin jättää ihmiset kärsimään. Mutta jos arvostat kirkon auttamistyötä, et voi olla vapari.

        "Miksi siitä mitään riitoja tulisi paitsi vapareiden kanssa, jotka haluavat mieluummin jättää ihmiset kärsimään"

        Ja niin jättää myös shakkikerhokin, joka ei noteeraa kirkon avustustyötä millään tavalla!

        "Mutta jos arvostat kirkon auttamistyötä, et voi olla vapari."

        Ja miksi ei voisi olla?

        "Ja niin jättää myös shakkikerhokin, joka ei noteeraa kirkon avustustyötä millään tavalla!"

        Siksi en kuulukaan shakkikerhoon vaan kirkkoon!

        On sitä nyt ihmisellä parempaakin tekemistä kuin tuijottaa nappuloita laudalla. Vapari tietysti saa aikansa kulumaan turhemmassakin.

        Mutta shakkikerho ei vastusta kirkon auttamistyötä eikä perusta vihakampanjoita.

        Ei vastusta kirkkokaan, joten voin kuulua siihenkin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta shakkikerho ei vastusta kirkon auttamistyötä eikä perusta vihakampanjoita.

        Ei vastuta vaparitkaan vaikka niin kovasti täällä valehdellaan. Mutta eipä nuo valeet ole menneetkään kenellekään lävitse, eikä kukaan vieläkään ota sinua tosissaan. Ja sekös pientä trolli antivaparia kovasti harmittaa :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei vastuta vaparitkaan vaikka niin kovasti täällä valehdellaan. Mutta eipä nuo valeet ole menneetkään kenellekään lävitse, eikä kukaan vieläkään ota sinua tosissaan. Ja sekös pientä trolli antivaparia kovasti harmittaa :)

        Miksi vaparit sitten kehottavat ihmisiä eromaan kirkosta ja kirjoittelevat, kuinka sekulaari auttamistyö kuulema on tehokkaampaa ja parempaa?

        Jos asiasta on palstalla valehdeltu, niin sen ovat tehneet vaparit itse.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Miksi siitä mitään riitoja tulisi paitsi vapareiden kanssa, jotka haluavat mieluummin jättää ihmiset kärsimään"

        Ja niin jättää myös shakkikerhokin, joka ei noteeraa kirkon avustustyötä millään tavalla!

        "Mutta jos arvostat kirkon auttamistyötä, et voi olla vapari."

        Ja miksi ei voisi olla?

        Joriko se anonyyminä tunnusti arvostavansa kirkon auttamistyötä? Vai onko shakkikerho, vegaani... yms. vertaukset vapaa-ajattelijoiden peruskauraa. Ei, kyllä niitä Jori enimmäkseen viljelee. Hyvä Jori, että arvostat kirkon auttamistyötä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi vaparit sitten kehottavat ihmisiä eromaan kirkosta ja kirjoittelevat, kuinka sekulaari auttamistyö kuulema on tehokkaampaa ja parempaa?

        Jos asiasta on palstalla valehdeltu, niin sen ovat tehneet vaparit itse.

        Sekulaari auttamistyö on tehokkaampaa, fakta. Kirkon kulurakenteella suurin osa resursseista kuluu uskonnollisen organisaation ja kulissien pystyssä pitämiseen, varsinaiseen auttamiseen jää aika vähän.
        Jos taas kyse on muiden kustantaman tuen ja avun jakamisesta, koskeeko se vain kirkon jäseniä vai onko siihen oikeus kaikille (siis esim, vaikka EU:n ruoka-apu)? Jos kuuluu kaikille, ei kirkon jäsenyydellä ole merkitystä. Jos kuuluu vain jäsenille, on kirkko väärä taho jakamaan esim. EU:n apua.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Joriko se anonyyminä tunnusti arvostavansa kirkon auttamistyötä? Vai onko shakkikerho, vegaani... yms. vertaukset vapaa-ajattelijoiden peruskauraa. Ei, kyllä niitä Jori enimmäkseen viljelee. Hyvä Jori, että arvostat kirkon auttamistyötä!

        "Joriko se anonyyminä tunnusti arvostavansa kirkon auttamistyötä?"

        Väärin meni taas. Se olin minä, enkä edelleenkään ole vapari.

        Miksi muuten keksit koko ajan näitä satuja, ja sitten uskottelet muille että ne olisivat totta. Toimit kuin uskovainen joka yrittää myydä omaa jumalaansa ilman todisteita.

        Ja edelleen kirkko ei tee mitään muuta kuin jakaa muiden avustuksia. Ja tämän työn voisi tehdä ihan hyvin joku muukin.

        PS. voisitko jo vihdoinkin lopettaa tuon satujen keksimisen muista ihmisistä. Et tee mitään muuta kuin nolaat taas itsesi kun et voi keskustella asiallisesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sekulaari auttamistyö on tehokkaampaa, fakta. Kirkon kulurakenteella suurin osa resursseista kuluu uskonnollisen organisaation ja kulissien pystyssä pitämiseen, varsinaiseen auttamiseen jää aika vähän.
        Jos taas kyse on muiden kustantaman tuen ja avun jakamisesta, koskeeko se vain kirkon jäseniä vai onko siihen oikeus kaikille (siis esim, vaikka EU:n ruoka-apu)? Jos kuuluu kaikille, ei kirkon jäsenyydellä ole merkitystä. Jos kuuluu vain jäsenille, on kirkko väärä taho jakamaan esim. EU:n apua.

        Kirkko auttaa kysymättä jäsenyyttä. Sekulaarit auttavat omia sairaita ja köyhiään. https://www.is.fi/politiikka/art-2000006677370.html

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirkko auttaa kysymättä jäsenyyttä. Sekulaarit auttavat omia sairaita ja köyhiään. https://www.is.fi/politiikka/art-2000006677370.html

        Eli kirkon jäsenyydellä ei ole merkitystä avun saamisen kannalta, ja siten ei ole mitenkäään moraalitonta vaikka kannustaa eroamaan uskontokunnan jäsenyydestä - etenkin jos ei ko. uskontokunnan oppeihin usko.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli kirkon jäsenyydellä ei ole merkitystä avun saamisen kannalta, ja siten ei ole mitenkäään moraalitonta vaikka kannustaa eroamaan uskontokunnan jäsenyydestä - etenkin jos ei ko. uskontokunnan oppeihin usko.

        Sinä se nautit trollaamisesta. Vai ajatteletko oikeasti noin? Että oleellista on vain saada ja ottaa, ei se, että olisi jäsen siksi, että saa auttaa?

        Tuo on juuri sitä äärivasemmistolaista "ihmisrakkautta", jota itärajan takanakin esiintyi.

        Te olette oikeasti pahoja ihmisiä. Teille ei pidä koskaan antaa mitään valtaa. Te olette täynnä katkeruutta ja vihaa. Te olette vain vaatimassa ja ottamassa, mutta ette koskaan antamassa mitään kenellekään, paitsi "terävää" ja "rationaalista" ilkeilyä.

      • Anonyymi
        Ei.luotu kirjoitti:

        "Joriko se anonyyminä tunnusti arvostavansa kirkon auttamistyötä?"

        Väärin meni taas. Se olin minä, enkä edelleenkään ole vapari.

        Miksi muuten keksit koko ajan näitä satuja, ja sitten uskottelet muille että ne olisivat totta. Toimit kuin uskovainen joka yrittää myydä omaa jumalaansa ilman todisteita.

        Ja edelleen kirkko ei tee mitään muuta kuin jakaa muiden avustuksia. Ja tämän työn voisi tehdä ihan hyvin joku muukin.

        PS. voisitko jo vihdoinkin lopettaa tuon satujen keksimisen muista ihmisistä. Et tee mitään muuta kuin nolaat taas itsesi kun et voi keskustella asiallisesti.

        No voi harmi että veikkaus meni metsään. Hyvä etteivät kaikki tiukkapipot kuulu vapsuihin.

    • Anonyymi

      Korkea aika erota vapareista!

      • Anonyymi

        Miksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi?

        Säästää jäsenmaksun ja lahjoittaa sen kirkon diakoniaan.

        Voi erota kirkosta, säästää satasia ja lahjoittaa niisät vaikka osan diakoniaan, osan SPR:lle ja osan Unicefille.

        Hyvä ajatus. KIrkollisverotuotoista (900 miljoonaa euroa!) ei diakoniaan heru juurimitään (vain promilleluokkaa), vaan diekoniaan käytetään muutoin kerättyjä varoja. Diakonia on tilastojen valossa ja suhteellisesti katsottuna ylimainostettu juttu. Yksin toimeentulotukeen ja muihin sosiaalipalveluihin käytetään monisatakertainen rahamäärä

        Ei voi erota kirkosta. Kirkon ihmisten täytyy saada palkkansa. En halua maksaa heille toimeentulotukea.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä ajatus. KIrkollisverotuotoista (900 miljoonaa euroa!) ei diakoniaan heru juurimitään (vain promilleluokkaa), vaan diekoniaan käytetään muutoin kerättyjä varoja. Diakonia on tilastojen valossa ja suhteellisesti katsottuna ylimainostettu juttu. Yksin toimeentulotukeen ja muihin sosiaalipalveluihin käytetään monisatakertainen rahamäärä

        Toimeentulotuki ja sosiaalipalvelut ovat osa valtion lakisääteistä toimintaa. Ei kai sekulaarissa valtiossa kirkko voisi ollakaan pääasiallinen sosiaalipalveluiden pyörittäjä? Vai pitäisikö olla?

    • Anonyymi

      Kirkko jakaa vain lahjoitus kamaa ja antaa terapiaa persaukisille!, Vapaa seurakunta on jakanut EU roskaa omassa paketissaan?

    • Anonyymi

      Aika erota vapareista!

      • Miksi?

      • Anonyymi

        Oikein hyvä aika erota kirkosta näin vuoden lopulla!

    • Anonyymi

      Kirkko kansa maksaa veroja, että pääsee sielu taivaaseen vilahtamaan!

      • Anonyymi

        Tuskinpa kukaan nykyään tuollaviisii ajattelee. Tai ehkä muutama vapaa-ajattelija sentään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuskinpa kukaan nykyään tuollaviisii ajattelee. Tai ehkä muutama vapaa-ajattelija sentään.

        Vaparit ovat edellisiltä vuosisadoilta.

    • Anonyymi

      Kummasti näkyy vapareille kelpaavan seurakuntien tarjoama ruoka-apu. Olen sen omin silmin nähnyt.

      • Anonyymi

        Keskustelun perusteella vapareille kelpaa ihan mikä vain irti lähtee, ja kun kaikki on kahmittu, muutetaan ulkomaille veroja pakoon. Kun tuollaiset ihmiset sitten julistavat edistävänsä "tasavertaisuutta"...

        No, hehån vetävät puoleensa uhriutuneita surkimuksia, joille heidän omasta mielestään koko maailma on hyvityksen velkaa. He ovat olevinaan niitä ikuisesti sorrettuja, ja palkinnoksi siitä heidän on saatava, ei koskaan annettava.

        Vaparit ovat puhtain kulttuurimarxismin ilmentymä, mitä enää on olemassa. Mihinkäs se kommunismi arvoistaan... vaikka itsekin luulisi muuta.

    • Anonyymi

      Erotkaa vapareista!

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5630
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3567
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1692
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      207
      1690
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      91
      1156
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      28
      1119
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      917
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      846
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      829
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      828
    Aihe