Paavi sanoi, että hän ei halua kuolla letkuihin sidottuna. Vatikaanissa on kuitenkin meneillään jatkuva valtataistelu. Olisiko mahdollista että suuret piispat ym. kardinaalit olisivat päättäneet paavin puolesta ettei häntä enää yritetä pelastaa? He ovat kuitenkin odottaneet jo paavin kuolemaa muutaman vuoden ajan.
Paavin kuolema
Wonder
289
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
En todellakaan yllättyisi kardinaalien mistään toimista. Koko katolinenkirkko on kääntynyt jumalaa vastaan ja kauan sitten. Paavit ovat aina edustaneet enemmän saatanan tavoitteita kuin jumalan.
...katollisen kirkon parissa itsemurhasta?
USA:ssa nostettiin meteli siitä, että aivovammaisen naisen pakkoruokintaa olisi jatkettava.
Voiko siis paavi kieltäytyä hoidosta? Voiko hoidosta kieltäytyminen rinnastaa armo- tai itsemurhaan?
Sen perusteella, mitä mieltä paavi on ollut armokuolemasta, abortista ja ehkäisystä, hän EI olisi saanut kieltäytyä hoidosta, vaikka tilanne olisi kuinka toivoton.