Olen 30v nainen. Olen kärsinyt n. 10v pakko-oireista ja paniikkihäiriöstä. Syön lääkkeitä ja viimeiset viisi vuotta mun elämä meni ihan ok, kunnes muutama huono mieskokemus (hyväksikäyttö yms) laukaisi masennusta, mutta en antanut periksi. Stressaava työpaikka vei myös voimia. Olen lapsesta saakka kärsinyt sairaalloisesta kuolemanpelosta mutta aina päässyt sen yli. Myös koulussa kiusattiin vakavasti.
Yhtäkkiä kaverit ympärillä alkoi saada lapsia ja minä olen porukan ainoa sinkku ja työtön tällä hetkellä. Sitten ihan yhtäkkiä pari viikkoa sitten sain kuolemanpelkokohtauksen ja se hallitsee elämääni. En nauti mistään, herään joka aamu peloissani ja itkien, itken etukäteen jopa läheisten menetystä. Ajatukset menevät tosi syviin vesiin ja sieltä on vaikea päästä pois. En hallitse ajatuksia ja tuntuu etten ole läsnä. Tiedän kyllä kuka olen ja missä olen mutta kaikki tuntuu oudolta. En innostu mistään, sydän lyö lujaa ja tärisen. Aamut on pahimpia. Syön tällä hetkellä opamoxia jota ilman en pärjää. Haluaisin elää normaalia nuoren naisen elämää mutta en pääse pelkotiloista yli. Lääkäriäkin saan vielä viikon odottaa. Enkä kaipaa tähän mitään kuolema on luonnollinen asia juttuja kun ne ahdistaa lisää. Syynä tälle tilalle voi myös olla perhetutun kuolema ja se etten ole edennyt elämässäni vaikean menneen takia.
Yhtäkkiä kaverit ympärillä alkoi saada lapsia ja minä olen porukan ainoa sinkku ja työtön tällä hetkellä. Sitten ihan yhtäkkiä pari viikkoa sitten sain kuolemanpelkokohtauksen ja se hallitsee elämääni. En nauti mistään, herään joka aamu peloissani ja itkien, itken etukäteen jopa läheisten menetystä. Ajatukset menevät tosi syviin vesiin ja sieltä on vaikea päästä pois. En hallitse ajatuksia ja tuntuu etten ole läsnä. Tiedän kyllä kuka olen ja missä olen mutta kaikki tuntuu oudolta. En innostu mistään, sydän lyö lujaa ja tärisen. Aamut on pahimpia. Syön tällä hetkellä opamoxia jota ilman en pärjää. Haluaisin elää normaalia nuoren naisen elämää mutta en pääse pelkotiloista yli. Lääkäriäkin saan vielä viikon odottaa. Enkä kaipaa tähän mitään kuolema on luonnollinen asia juttuja kun ne ahdistaa lisää. Syynä tälle tilalle voi myös olla perhetutun kuolema ja se etten ole edennyt elämässäni vaikean menneen takia.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Pääsisitkö jonnekin kriisikeskukseen yms. nopeammin kuin sille lääkärin käynnille, ettet vain käy koko viikon ajan koko aika enemmän kierroksilla? Tai soitto kriisipuhelimeen?
Tukinet:issä on kanssa erilaisia chatteja ja mahdollisuus tukikeskustelijaan, mutta tukikeskustelija pyynnön käsittelyssä menee muutama päivä.
Suosittelen silti odotellessa käyttämään näitä paikkoja hyväksi ja keskustella siellä tilanteestasi sekä tunteista.
Minäkin täytin tänään 30 ja ihan samassa tilanteessa olen. Aloitin taas miljoonannen kerran uudestaan ja jälleen minnekään uudelleenkoulutuspaikkaan ei tahdo päästä sisään - vaikka tiedän selkeästi vahvuuteni ja olisin hyvä niissä minne hain.
En ole edennyt minnekään, mutta nykyään ei voida enää mennä vanham mallin mukaan ja 30 vuotiaille on tosi huonosti mahdollisuuksia edetä. Työpaikkojen saantikin on samalla tasolla kuin 18 vuotiailla, joten maailma nyt on vain tällainen ja menään vain päivä kerrallaan. Ei välitetä sellaisista ulkoisen paineen tuomista maaleista ja oletuksista.
Tehdään jokainen omat henkilökohtaiset tavoitteet ja maalit jotka ei kuulu muulle maailmalle mitenkään. Itse päättä vaikeustason ja mikä kiinnostaa.
Pahimmassa ikäkriisissä googlasin eri kirjoituksia aiheesta ja tässä on yksi niistä.
yle.fi/uutiset/3-7642483
En tiedä auttaako tämä yhtään, mutta hyvä, että olet pääsemässä lääkärille. Älä ota muiden "edistymisestä" paineita ja varo ilkeitä/stressaavia ihmisiä.
Kiitos paljon 😊
Etenemismahdollisuudet tulevat vasta 30 jälkeen. 30-vuotias on vielä aloittelija työelämässä, ei ole voinut edetä minnekään.
Aika moni 30-vuotias on sitä paitsi vielä 18-vuotiaan tasolla mitä tulee kykyyn ottaa vastuuta mistään. Mutta toki työssä jo pitäisi olla, jos aikoo koskaan työelämän makuun päästä.
Ne on 18 vuotiaan tasolla, koska heille ei ole annettu mahdollisuuksia edetä ja oppia minnekään. Kehittyminen on oikeasti vaikeaa, jos ei pääse minnekään missä voi oppia ja kehittyä. Jos jonnekin pääsee kunnolla töihin niin vastassa on hyljeksintää ja työpaikkakiusaamista, eikä siitä ole mitään apua tai hyötyä.
Mulla on hyvin paljon samanlaisia ajatuksia kuin sulla, viimeisen 2 vuoden aikana tullut tosi pahat kuolemanpelot ja pelkään myös jo etukäteen läheisten kuolemia. Mulla on siis vaikea-asteinen masennus ilman psykoottisia oireita, paniikkihäiriö, traumaperäinen stressihäiriö ja ahdistuneisuushäiriö jotka lähtivät toissa- ja viime vuonna pahenemaan (aiemmin diagnoosi oli keskivaikea masennus eikä tuota traumaa). Muistaakseni mulle sanottiin että oon taipuvainen katastrofi ajatteluun. Kävin psykoterapiassa ja mulla oli lääkitys mutta kunhan olo parani niin lopetin edellämainitut. Siitä alkoi sitten pikkuhiljaa uusi alamäki ja taas alkoi kaikki erilaiset pelot ja kohtaukset. En osaa siis mitenkään sua auttaa, lähinnä halusin kertoa ettet ole ainoa ja hyvinkin mahdollisesti tuut saamaan apua eri hoitomuotojen kautta. Itsellä alkaa ensi viikolla uusi hoitojakso.