Antisemitismi ja Halla-aho

Äärioikeistopuolueen johtaja yrittää peitellä jotain, vaikka todisteet on selvät?:
Halla-aho pyysi perusteluja juutalais­vastaisuudelle – Näin hänestä elämäkerran kirjoittanut Lauri Nurmi vastaa
..

Ensimmäinen kirjan argumenteista on, että Halla-aho vaikutti aktiivisesti Suomen Sisu -järjestössä ja liittyi vuonna 2000 sen sisäiseen kirjallisuuspiiriin.

Kirjallisuuspiirin alkuperäinen nimi oli Thule, joka viittaa saksalaiseen Thule-seuraan, jonka piiristä myöhemmin perustettiin Saksan kansallissosialistinen puolue. Jo tämä viittaa Nurmen mukaan antisemitismiin.

Kirjallisuuspiiri julkaisi tuolloin myös kansallismielisen kirjalistan, johon kuului eurooppalaisia kansalliseepoksia sekä kansallissosialismin opinkappaleita, kuten Helmut Stellrechtin Usko ja teot sekä Alfred Rosenbergin Uutta Eurooppaa kohti. Järjestö levitti ja suomensi esimerkiksi Stellrechtin kirjan, jossa varoitetaan muun muassa rotujen sekoittumisesta ja sanotaan juutalaisia epärehellisiksi.

Toisaalta kirjassa perustellaan Halla-ahon juutalaisvastaisuutta myös hänen omilla kirjoituksillaan, joita hän julkaisi Scripta-blogissaan. Hän muun muassa sanoi islamin ja juutalaisuuden olevan ”opillisesti väkivaltaisia, despoottisia ja patriarkaalisia uskontoja”.

”Halla-aho on yli 30-vuotiaana väitöskirjatutkijana julistanut, että häntä ei juutalaisten kansanmurha holokausti kiinnosta, ja kutsunut sitä historialliseksi kuriositeetiksi. Auschwitzin vapautumisen 60-vuotismuiston juhlallisuuksien aikaan Halla-aho kirjoittaa holo-hölöttäjistä ja holo-hölinästä”, kirjassa sanotaan.

Antisemitismin tai edes pelkän Halla-ahon poliittisen uran tarkastelu ei ollut kirjan ainoa lähtökohta. Keskeisessä osassa ovat perhe- ja sukutaustat sekä lukuisten läheisten haastattelut.

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006674852.html
42<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

Taas kerran, palstapersut vaikenevat asiasta. Opetelkaa persut käsittelemään omia ongelmianne tai hakekaapa apua laitokselta.

Äänestä

Niin ja mikä noista väitetyistä Halla-Ahon sanomisista on antisemitismiä? Jos ko. uskonnot eivät mielestäsi ole sellaisia kuin HA väittää, niin laita vasta-argumentteja peliin äläkä toista k´jonkun random kirjoitajan tuotoksia kuin robotti. Mikään nosta lainauksista ei osoita yhtään mitään muuta kuin että HA näyttää suhtautuvan kriittisesti ko. uskontojen opetuksiin. Tuskin se tekee hänestä semitismiä, rasistia tai mitään muutakaan vasurin leimamerkillä varustettua.

Äänestä
  • Hesarissa on kirjoittajan vastaus halla-aholle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hesarissa on kirjoittajan vastaus halla-aholle.

    Oisit lisänny vielä ”nerokas”? :)

    Joka alkaa: ”Tämähän on klassinen johtavassa asemassa olevan ihmisen yritys kääntää huomio itse asiasta pois”

    Ja mikä oli ”tämä” joka ”käänsi huomion pois” tosta ”itse asiasta”

    Tämä = Halla-aho pyysi tolta urpolta selvitystä että miten niin on muka anti-semiitti. Ja se anti-semitismi sit ilmeisesti oli se ydin-tämä? Ja toi siis ton pajukori-aivon mielestäkö on asian pois kääntämistä itse asiasta? Onko nykyään ainoa pääsyvaatimus toimittajan työhön pohjaton tyhmyys? :) :/

    Joo eikä jatkokaan lupaa sen parempaa, tältä munattomammalta ”kaarina hazardilta”!? :D

    ”Kyse on kirjalliseen lähdeaineistoon perustuvasta tosiasiasta, josta jokainen voi ja jokaisen pitääkin muodostaa oman mielipiteensä”

    Ööö? Tosiasista (ja jonka on määritellyt tosiasiaksi kirjailija itse? Vai kuka muu muka?).
    Ja siiten yleisön pitäisi muodostaa oma mielipiteensä että onko tämä ”tosiasia” totta vai ei, niinkö? Ymmärsinkö oikein?

    Mitäs jos määriteltäis maapallon muotokin kirjoittelijan logiikalla? :)

    Litteän maan kannattajat olis ainoat jotka sais kertoa että minkä muotoinen maapallo,on, ja sit kaikki muut sais muodostaa oman mielipiteensä siitä, että onko litteän maan kannattajien maapallon muoto oikea vaiko eikö. Mutta se ei vaikuttais mitenkään itse maapallon litteään muotoon!

    NEROKASTA! :D

    Äänestä

Ulostuksen tekijän luulisi ymmärtävän, ettei väitöskirjassa julisteta mitään. Taisi mennä yli hilseen koko teos. Juutalaisten kansanmurha ei kiinnosta minuakaan ja 100 miljoonan kommunistien tappaman uhrijoukon rinnalla en edes kutsuisi sitä kuriositeetiksi, koska se ei yllä edes siihen.

Äänestä

”Halla-aho on yli 30-vuotiaana väitöskirjatutkijana julistanut, että häntä ei juutalaisten kansanmurha holokausti kiinnosta, ja kutsunut sitä historialliseksi kuriositeetiksi. Auschwitzin vapautumisen 60-vuotismuiston juhlallisuuksien aikaan Halla-aho kirjoittaa holo-hölöttäjistä ja holo-hölinästä”, kirjassa sanotaan"

Tuo on vääristelty epätotuus. Lue koko alkuperäinen kirjoitus scriptasta, sitä ei tarvitse anteeksipyydellä, siinä kun ei ole mitään kohtuutonta tai erityisen sokeeraavaa. Ihan osuvaa pohdiskelua pikemminkin:

https://www.halla-aho.com/scripta/kansanmurhista_ja_niiden_muistamisesta.html?fbclid=IwAR3NXTg5OfduATc1-h4ePrkCOi_Fxt7C54j3H_N-aW1wN3Gi35kdctnOANc

Äänestä

Äärioikeistolaisilla on tapana vähätellä Hitlerin tekoja ja liioitella muiden.

Äänestä
  • Vasemmistolla on tapana unohtaa kaikki muut lukuisat massiiviset ja massiivisemmat kansanmurhat, jotka eivät liity natseihin. Etenkin kommarien tekemät.

    Ainoa mitä vasuri ikinä näkee on natsit, natsit kaikkialla.

    Äänestä

  • Nyt kirjoitat virheellisesti.
    Kansallissosialismi on vasemmistolainen (l. sosialistinen) aate, joten kyllä oikeisto ei jätä vähättelemättä niitä. Natsi-Saksa oli kuitenkin yhdenlainen malliesimerkki sosialistisesta/vasemmistolaisesta kurjalasta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nyt kirjoitat virheellisesti.
    Kansallissosialismi on vasemmistolainen (l. sosialistinen) aate, joten kyllä oikeisto ei jätä vähättelemättä niitä. Natsi-Saksa oli kuitenkin yhdenlainen malliesimerkki sosialistisesta/vasemmistolaisesta kurjalasta.

    Natsi-Saksa, Neuvostoliitto ja sen satelliitit, Kiina ja pohjois-Korea, sekä Islam diktatuurit ovat kaikki sitä samaa "messiaan" johtamia kurjaloita, ideologia on vain savuverho.

    Äänestä

mm. IL:n ja Aamulehden toimittaja Lauri Nurmi on kirjoittanut elämänkerran vielä elävistä, tunnetuista ja kansan suurta suosiota nauttivista eturivin poliitikoista; Niinistöstä ja Halla-Ahosta.
Tällaiset elämänkertakirjat ovat pelkkiä vitsejä ja on pelkästään kirjoittajan oman aatteen pohjalta tehtyjä päätelmiä henkilöistä, joita ei ole edes haastatellut. Ei edes henkilön läheisiä. Kysynyt edes mielipidettä, saati lupaa kirjoittaa.
Säälittävää ja tarkoituksen hakuista.

Äänestä

Mitä tarkoittaa oikeisto? Sanaa oikeisto käytetään niin epämääräisissä yhteyksissä, ettei koko sanalla ole mitään järkevää merkitystä. Paitsi ehkä negaation kautta... Vasemmistolla tarkoitetaan sosialisteja. Eli oikeistolainen on ei-sosialisti.

Natsit ovat kansallissosialisteja, eli erään sortin sosialisteja. Kuten muutkin sosialistiset liikkeet, myös kansallissosialistit pyrkivät tiukasti kontrolloimaan kansantaloutta. Natsi ei siis ole oikeistolainen vaan vasemmistolainen.

Entä sitten fasistit? Se onkin mutkikkaampaa. Nimittäin fasismi ensi alkuun vaikuttaisi olevan jotenkin vasemmisto-oikeisto -jaottelun ulkopuolella. Mutta onko näin? Sanakirja määrittelee fasismin osuvasti näin:

"Fascism definition is - a political philosophy, movement, or regime (such as that of the Fascisti) that exalts nation and often race above the individual and that stands for a centralized autocratic government headed by a dictatorial leader, severe economic and social regimentation, and forcible suppression of opposition."

Eli fasismiin kuuluu ankara taloudellinen ja sosiaalinen säätely. Ts. myös fasismi on eräänlaista sosialismia, ja siis fasismi on vasemmistolainen aate. Itse asiassa tuo fasismin määritelmä on toiminnallisesti hyvin samanlainen valtavirtasosialismin kanssa.

Kun määritelmässä vaihtaa kansakunnan tilalle puolueen ja rodun tilalle aatteen, niin ollaankin melkein määritelty perinteinen valtavirtasosialismi. Riittää korvata enää diktaattori puoluevaltuustolla/-eliitillä.

Kannattaa tosin muistaa, että myös valtavirtasosialistisissa maissa on usein päädytty antamaan valta yksinvaltiaalle. Joten siinä mielessä ihan metsään ei olisi menty, vaikkei diktaattoria ei olisi määritelmästä vaihdettukaan.

Äänestä

Niin siis tämä Hesarin jutussa ollut lainaus on Lauri Nurmen sepustamasta kirjasta, eikä suinkaan sanatarkka lainaus Halla-ahon kirjoituksista:

”Halla-aho on yli 30-vuotiaana väitöskirjatutkijana julistanut, että
häntä ei juutalaisten kansanmurha holokausti kiinnosta, ja kutsunut
sitä historialliseksi kuriositeetiksi. Auschwitzin vapautumisen
60-vuotismuiston juhlallisuuksien aikaan Halla-aho kirjoittaa
holo-hölöttäjistä ja holo-hölinästä”, kirjassa sanotaan."

Ei minuakaan kiinnosta juutalaisten holokausti, kuten ei Stalinin leirien hirmuteotkaan kiinnosta.
Lienenkö minäkin juutalaisvastainen, kun ei ne asiat vaan kiinnosta?

Äänestä
  • Joo sä oot ihan ilmiselvästi juutalaisvastainen, kun suo ei kiinnosta lueskella nautiskellen juutalaisten kiduttamisesta ja joukkomurhaamisesta viime vuosisadalla!? :)

    Suvakkilogiikkaa?

    Äänestä

Anna Kontula yhdessä koko edistyksellisen vasemmiston kanssa olisi varmaan järkyttynyt, jos ilmenisi, että Halla-ahollakin on antisemitistisiä aatoksia.

Äänestä
  • HAHAHAHHHAQHAQ HÄHHÄHUU:) Milloin kommunismi on ollut edistyksellistä:)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    HAHAHAHHHAQHAQ HÄHHÄHUU:) Milloin kommunismi on ollut edistyksellistä:)

    25 joulukuuta 1991 Neuvostoliitossa, kun Jeltsin heräs kännikoomastaan, tuli takas järkiinsä ja ilmotti ettei tää s...nan kommunismi vaan skulaa, ja vihels pelin poikki?

    Äänestä

Onpa kommarit ja vihervasurit vauhdissa. Syy lienee siinä ku
Persuilla on tosi Fiksu puheenjohtaja joka osaa asiansa

Äänestä
  • Lauri Nurmi, joka tuon analyysin Halla-ahosta kirjoitti on kylläkin kokoomuksen luottotoimittaja ja porvari henkeen ja vereen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lauri Nurmi, joka tuon analyysin Halla-ahosta kirjoitti on kylläkin kokoomuksen luottotoimittaja ja porvari henkeen ja vereen.

    Ooks aivan varma? Koska pidön tota väittämääs aika epäilyttävänä, koska Kokoomuksen verkkojulkaisu: Verkkouutiset, ei o julkaissut mitään Nurmen tekemää, mutta demareitten vastaavia löytyy useampikin nopealla guuglailulla.

    Äänestä

..todella ikävä juttu. SDP punalippuineen ja vasemmisto yleensä ovat olleet Israel ja juutalaisvastaisia. Antisemitismi on vasemmistolaista aatetta Suomessa. Ikävää, että Halla-Aho syyllistyy tällaiseen.
Juutalaisten miljoonat murhat , ovat euroopan synti. Olemme EU:ssa Israelin valtiolle ikuista velkaa tapahtumien johdosta.
On selvää, että perussuomalaisten sympatiseeraaminen monelta loppuu tällaiseen vasemmistolaiseen poliittiseen kantaaan. Juutalaisten holokoust oli asia jota ei koskaan saa unohtaa. Euroopan maat, kuten Ranska , Balttian maat,Unkari jne. osallistuivat natsien murhiin omatoimisesti.
Perussuomalaiset todistavat surkeutensa tällaisin puhein ja hstorian vähättelyn..

Äänestä
  • höpötystä, emme ole koukkunokille mitään velkaa.

    Äänestä

  • Muslimille, natsille ja kommunistille on yhteistä anti semitismi. Jopa Hitler liehitteli Palestiinan suurmuftia ja mitä tekee Kontula? Sympatiseeraa Palestiinaa ja hyökkää ainoan demokraattisen lähi-idän valtion kimppuun. Israelissa saat olla Juutalainen, Kristitty, ateisti jopa muslimi, tämä on joillekkin tahoille liikaa.

    Äänestä

Ehkäpä Halla-ahon kannattais ottaa parin kk palkallinen saikku, ja sössöttää somessa ettei tunnista itseään enää omista kirjoituksistaan? :)

Jos se toimii demareille, niin miksei persuille?

Äänestä
  • Koska se vaatisi että Halla-aho ottaisi eroa kirjoituksiinsa, mitä hän ei tahdo tehdä.

    Halla-aholla on tässä ongelma, koska noin puolet persuäänestäjistä on Israelfanaatikkoja ja toinen puoli on antisemitisteja. Teit niin tai näin niin pyllistät toiselle puolelle. Tätä puolueen Juho Eerolakin tarkoitti tekemällään musiikkivideolla, missä persun takapuoleen työnnetään musta pitkä parru.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koska se vaatisi että Halla-aho ottaisi eroa kirjoituksiinsa, mitä hän ei tahdo tehdä.

    Halla-aholla on tässä ongelma, koska noin puolet persuäänestäjistä on Israelfanaatikkoja ja toinen puoli on antisemitisteja. Teit niin tai näin niin pyllistät toiselle puolelle. Tätä puolueen Juho Eerolakin tarkoitti tekemällään musiikkivideolla, missä persun takapuoleen työnnetään musta pitkä parru.

    Ovvai?

    Mä taas oon ennemminkin Halla-ahon kanssa samoilla linjoilla (eli sillä linjalla, jonka sä ”unohdit” mainita kokonaan) eli: Muo ei kans oikeestaan juurikaan kiinnosta juutalais-asiat millään lailla, koska mä en ees tunne (tietääkseni) sen yhtä ainutta juutalaista. Eipä muo ateistina kyllä kiinnosta juurikaan kristittyjenkään asiat, sen enempää kuin muidenkaan uskovaisten, kuten muslimien. Vaikka molempia viimeksi mainittujakin on tapettu heidän keskinäisissäänkin uskonsodissaan varmaan 1000 kertaa enem,än kuin juutalaisia toisessa maailmansodassa?

    Tekeekö se nyt minustakin sit anti-semiitin lisäksi sekä anti-kristityn, että anti-islamistin?

    ... ja ennen kaikkea: Nakkaanko mä sille kuin monet *askat, vaikka tekisikin? :D

    PS: Eli lähinnä toi kirjailijan irvikuva on sortunut tossa simppeliin argumentointi virheeseen:

    ”Jos A ei rakasta Btä, niin silloin A vihaa Btä”

    Äänestä

Nurmen ainoa argumentti Halla-ahon antisemitismistä on: "koska minä sanon niin". Kaikki muu on salaliittoteoriaa ja väkinäisten aasinsiltojen rakentamista.

Murto-osalla tuosta vimmaisesta todistelusta olisi osoitettavissa vaikkapa Sanna Marin raivopäiseksi antisemitistiksi ja ihmisten murhaamisen kannattajaksi.

Äänestä
  • Lue kirja ja hämmästy. Sieltä niitä argumenttejä löytyy roppakaupalla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lue kirja ja hämmästy. Sieltä niitä argumenttejä löytyy roppakaupalla.

    Väitteiden perusteet tunnetaan kyllä tarkoin. Samanlainen kudelma kuin ne joita Nurmen kaltaiset salaliittoteoreetikot aina rakentelevat. Tuhansien lausuntojen joukosta etsitty kourallinen sanoja, joista saadaan pahemman kuuloisia asettelemalla ne itse rakennettuun tulkintojen himmeliin.

    Kirja on vaalipropagandan nykytyylin mukaista sonnanheittotaktiikkaa. Ei mitään muuta.

    Äänestä

Halla-ahossa on itsessäään juutalaistaverta, jos ole oikein ymmärtänyt. Ilmankos on huippuälykäs.

Äänestä
  • Hyvin osaa peittää älykkyydensä.

    Äänestä

Olen alkanut vahvasti epäillä Halla-ahon tohtoriutta! Ettei vain olisi samanlainen tohtori kuin Huhtasaari maisteri. Nuo räkänokkatwiitit ja muut kirjoitukset antavat hyvän syyn epäillä. Lisäksi tuo : olen ylpeä arjalainen. Kertoo arvoista paljon. Samoin se, että on onnistunut pääsemään massamurhaaja Breivikin manifestiin kehutuksi. Ilmeisesti on ylpeä myös siitä. Samoin se, että ei saanut valmiiksi sitä Kulttuurirahaston rahoittamaa sanakirjaa. Ei ilmeisesti taidot riittäneet!
Nyt yrittää öyhötyksellä kuntavaalien voittoa. Toivottavasti ihmiset osaavat ajatella, että mitkä asiat liittyvät kunnallispolitiikan. En halua yhtään persua kunnan valtuustoihin ihmettelemään, että Pihtiputaan valtuusto ei voi päätöksellään laitaa rajoja kiinni.

Äänestä
  • Halla-aho on poliittisen uransa aikana osannut kritisoida nykymenoa hyvin. Mutta kuten yliopisto maailma kautta aikain, niin tuskin Halla-aho on sen immuunimpi "ideologian" ihmeeseeen kuin esim. entis ajan taistolaiset.

    Yliopisto ihmiset löytävät aina "vastauksen" ideologiasta, oli sitten Anderssonin kaltainen Leninisti taikka sitten joku arjalaisuuteen uskova. Kyseessä on niin todellisuudesta vieraantunutta porukkaa, mutta jostain syystä näitä yliopisto porukoita arvostetaan tässä maassa vaikka näyttönä on hirveä määrä valtion velkaa, kouluväkivaltaa, köyhyyttä, työttömyyttä ja kurjuutta. Äänestän tyhjää kunnallisvaaleissa taikka Liike Nyt! ehdokasta. Tyhjän puhujille fantasia maailmoissa eläville en ääntäni anna.

    On oikeastaan nurinkurista kuinka jotain Räsästä halveerataan uskostaan, vaikka hän edustaa ehkä eniten järkeä koko poliittisessa kentässä. Kaikkien miljoonien sukupuolten satumaailmassa eläville on shokki että sukupuolia on vain kaksi.

    Äänestä

  • Mikä ”ylpeä arjalainen”? Söitkö vääriä sieniä taas aamiaiseksi? :)

    Koska: Eihän suomalaiset edes kuuluneet arjalaisiin natsien rotuoppien mukaan. Puupää! :/

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikä ”ylpeä arjalainen”? Söitkö vääriä sieniä taas aamiaiseksi? :)

    Koska: Eihän suomalaiset edes kuuluneet arjalaisiin natsien rotuoppien mukaan. Puupää! :/

    Arjalaisuuden teoriat ovat natseja vanhempaa perua, aikoinaan Saksassa puhuttiin arjalaisista (jotkut eurooppalaiset kansakunnat ja skandinaavit) ja indo arjalaiset (jotkut lähi-idän kansat). Emme tuolloinkaan olleet arjalaisia, olimme suomalais-ugrilaisia kuten monet pohjois venäjän kansakunnat, sekä viro ja liivinmaa.

    Natsit ovat vääristäneet termien arjalainen ja symbolien kuten hakaristin alkuperäisiä tarkoituksia. Suomessakin hakaristi on vanha symboli, mutta jonkun itävaltaisen nut casen takia tuo symboli on pannassa.

    No ei suomalaiset kuulu SILTIKÄÄN kumpaankaan arjalaismääritelmään, joten:
    Your argument is invalid.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Halla-aho on poliittisen uransa aikana osannut kritisoida nykymenoa hyvin. Mutta kuten yliopisto maailma kautta aikain, niin tuskin Halla-aho on sen immuunimpi "ideologian" ihmeeseeen kuin esim. entis ajan taistolaiset.

    Yliopisto ihmiset löytävät aina "vastauksen" ideologiasta, oli sitten Anderssonin kaltainen Leninisti taikka sitten joku arjalaisuuteen uskova. Kyseessä on niin todellisuudesta vieraantunutta porukkaa, mutta jostain syystä näitä yliopisto porukoita arvostetaan tässä maassa vaikka näyttönä on hirveä määrä valtion velkaa, kouluväkivaltaa, köyhyyttä, työttömyyttä ja kurjuutta. Äänestän tyhjää kunnallisvaaleissa taikka Liike Nyt! ehdokasta. Tyhjän puhujille fantasia maailmoissa eläville en ääntäni anna.

    On oikeastaan nurinkurista kuinka jotain Räsästä halveerataan uskostaan, vaikka hän edustaa ehkä eniten järkeä koko poliittisessa kentässä. Kaikkien miljoonien sukupuolten satumaailmassa eläville on shokki että sukupuolia on vain kaksi.

    "On oikeastaan nurinkurista kuinka jotain Räsästä halveerataan uskostaan, vaikka hän edustaa ehkä eniten järkeä koko poliittisessa kentässä. Kaikkien miljoonien sukupuolten satumaailmassa eläville on shokki että sukupuolia on vain kaksi."
    Niinpä.
    Yleisen valheen aikana totuuden puhuminen on vallankumouksellinen teko.

    Olenkin pohtinut miltä näyttävät näiden kahden klassisen sukupuolen lisäksi löydettyjen sukupuolten sukupuolielimet. Ihan teknisessä mielessä. Ja onko oikein puhua sitten sukupuolista, koska tällöin olisi puhuttava sukukolmanneksista jne.

    Äänestä

Tyypillinen sairas taktiikka mielisairailla.

Keksitään päässä mahdollisimman loukkaavia asioita, ja yhdistetään ne henkilöön josta ei pidetä. Mitäänhän ei tarvitse todistaa, koska "est accusatio et testimonium" kuten noitavainojen aikaan.

Äänestä

>> Lauri Nurmi, joka tuon analyysin Halla-ahosta kirjoitti on kylläkin kokoomuksen luottotoimittaja ja porvari henkeen ja vereen.

Tuo kokoomuslaiseksi itseään väittävä Lauri Nurmi on kirjallinen varas.

Nurmi kirjoitti samanlaisen "muistelmateoksen" myös tasavallan presidenttti Sauli Niinistöstä. Myöskään Niinistö ei suostunut Nurmen haastateltavaksi kirjaa varten, eikä hänellä ole osaa eikä arpaa kirjan kanssa.
Nurmi kuitenkin markkinoi höpö-höpö -kirjaansa Niinistön nimellä ja kasvoilla.

Samaa yrittää tehdä nyt Halla-ahon kohdalla. Heittelee kirjassaan perättömiä syytöksiä natsisimista ja juutalaisvastaisuudesta. Olettaa että Halla-aho sillä lähtisi hänen kanssaan jonnekin väittelemään ja debatoimaan, edistämään kirjan näkyvyyttä ja myyntiä.

Äänestä

Nythän mä sen hokasin miks vasurit menee aina halpaan, vappusataset jne. saa vasurit ihan kliimaksin partaalle!

Eihän ne pysty itse järkeilemään mitään vaan tartutaan kaikenlaiseen humpuukiin ihan tosissaan!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Äärioikeistopuolueen johtaja yrittää peitellä jotain, vaikka todisteet on selvät?:
Halla-aho pyysi perusteluja juutalais­vastaisuudelle – Näin hänestä elämäkerran kirjoittanut Lauri Nurmi vastaa
..

Ensimmäinen kirjan argumenteista on, että Halla-aho vaikutti aktiivisesti Suomen Sisu -järjestössä ja liittyi vuonna 2000 sen sisäiseen kirjallisuuspiiriin.

Kirjallisuuspiirin alkuperäinen nimi oli Thule, joka viittaa saksalaiseen Thule-seuraan, jonka piiristä myöhemmin perustettiin Saksan kansallissosialistinen puolue. Jo tämä viittaa Nurmen mukaan antisemitismiin.

Kirjallisuuspiiri julkaisi tuolloin myös kansallismielisen kirjalistan, johon kuului eurooppalaisia kansalliseepoksia sekä kansallissosialismin opinkappaleita, kuten Helmut Stellrechtin Usko ja teot sekä Alfred Rosenbergin Uutta Eurooppaa kohti. Järjestö levitti ja suomensi esimerkiksi Stellrechtin kirjan, jossa varoitetaan muun muassa rotujen sekoittumisesta ja sanotaan juutalaisia epärehellisiksi.

Toisaalta kirjassa perustellaan Halla-ahon juutalaisvastaisuutta myös hänen omilla kirjoituksillaan, joita hän julkaisi Scripta-blogissaan. Hän muun muassa sanoi islamin ja juutalaisuuden olevan ”opillisesti väkivaltaisia, despoottisia ja patriarkaalisia uskontoja”.

”Halla-aho on yli 30-vuotiaana väitöskirjatutkijana julistanut, että häntä ei juutalaisten kansanmurha holokausti kiinnosta, ja kutsunut sitä historialliseksi kuriositeetiksi. Auschwitzin vapautumisen 60-vuotismuiston juhlallisuuksien aikaan Halla-aho kirjoittaa holo-hölöttäjistä ja holo-hölinästä”, kirjassa sanotaan.

Antisemitismin tai edes pelkän Halla-ahon poliittisen uran tarkastelu ei ollut kirjan ainoa lähtökohta. Keskeisessä osassa ovat perhe- ja sukutaustat sekä lukuisten läheisten haastattelut.

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006674852.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu