Halla-ahon puheet

hyökkäys ay liikettä vastaan ja vaatimus ettei duunarin palkkoja nosteta ja tämä korvattaisiin jollain polttoaineveron alennuksella. Minun on vaikea uskoa että on duunareita jotka ovat halla-ahon kanssa samaa mieltä, ellei ole masokisti. Ylipäätään ajatus siitä että palkankorotukset korvattaisiin veronalennuksin, on hyvin porvarillinen. Esitystapa on myös sellainen mielikuvan luominen että verotus olisi aina 100% menetys palkansaajalle, vaikka tosiasiassa puolet palkansaajista on verotuksessa nettosaajia.
Tällä palkkamalttipolitiikalla olemme jääneet muista pohjoismaista palkoissa jälkeen jo nyt keskimäärin 30%.
Halla-aho ilmeisesti haluaa muuttaa tämän maan "albaniaksi", en usko että tuollainen menee läpi edes omissa kannattajissaan.
Myös höpinä savupiipputeollisuudesta, mikä muuttaa Kiinaan on jo todella kulunutta. Pitäisi jussilta jonkun toimittajan kysyä edes yksi esimerkki suomalaisesta sauhuttavasta teollisuuslaitoksesta, mikä on Kiinaan menossa, niitä kun ei ole.
134<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 134

Vanhimmat

Ylen kannatusmittaus: Saarikon valinta ei nostanut keskustaa, eikä talousväittely kokoomusta?
Olipas outoa.

Äänestä
  • Niin ja erikoista että suosituin poliitikko löytyy hallituksesta, eikä oppositiosta. Opposition kannatus yleensä nousee, mutta nyt se näyttää polkevan paikallaan. Näin eduskunnassa, kuntien valtuustoissa asia on tietysti toisin ensi keväänä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin ja erikoista että suosituin poliitikko löytyy hallituksesta, eikä oppositiosta. Opposition kannatus yleensä nousee, mutta nyt se näyttää polkevan paikallaan. Näin eduskunnassa, kuntien valtuustoissa asia on tietysti toisin ensi keväänä.

    Kunnissahan ne ihmiset asuvat, toivotaan että niissä saadaan asiat kuntoon.

    Äänestä

  • Joo, ja Myrkynvihreät syö Hanhenpaskamuhennosta ja jälkkäriksi Naurulokin Löräyksiä, HÄÄÄÄH HÄH HÄH HÄH HÄÄÄÄH HÄH HÄH HÄÄÄ ja LÄÄÄÄH

    Äänestä

  • SDP:n Myrkynvihreä Vassarihallitus Kepu ja RKP kiristää vain Kansan verotusta, Onneksi On PerusSuomalaiset Puolustamassa Kansaa Ja Kansa Antaa Kannatuksen, taas sen gallup tänään näytti ! !

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    SDP:n Myrkynvihreä Vassarihallitus Kepu ja RKP kiristää vain Kansan verotusta, Onneksi On PerusSuomalaiset Puolustamassa Kansaa Ja Kansa Antaa Kannatuksen, taas sen gallup tänään näytti ! !

    Kyllä, Perus On Paras, Duunaritkin sen ymmärtää ja kannattaa, Perus On Paras

    Minä duunarina kannatan PerusSuomalaisia

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minä duunarina kannatan PerusSuomalaisia

    Kansan syvät rivit kannattaa PerusSuomalaisia

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kansan syvät rivit kannattaa PerusSuomalaisia

    Myrkynvihreät vihaa duunareita, taas lisäävät autoveroa

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Myrkynvihreät vihaa duunareita, taas lisäävät autoveroa

    SDP:n hallitus kiristää duunarin verotusta

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    SDP:n hallitus kiristää duunarin verotusta

    Vassari ministeriksi tulee koulunsa keskeyttänyt tumpelo

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vassari ministeriksi tulee koulunsa keskeyttänyt tumpelo

    Onneksi On PerusSuomalaiset Puolustamassa Kansaa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onneksi On PerusSuomalaiset Puolustamassa Kansaa

    Duunarit kannattaa PerusSuomalaisia, gallup sen tänään taas näytti

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Duunarit kannattaa PerusSuomalaisia, gallup sen tänään taas näytti

    Onneksi on Duunarilla puolustaja, PerusSuomalaiset

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    SDP:n Myrkynvihreä Vassarihallitus Kepu ja RKP kiristää vain Kansan verotusta, Onneksi On PerusSuomalaiset Puolustamassa Kansaa Ja Kansa Antaa Kannatuksen, taas sen gallup tänään näytti ! !

    Rasistinatsit ei mitään aikaan saa.

    Äänestä

Persut vihaava duunaereita. Persut on pääomatuloilla elävien rikkaiden edunvalvoja.

Äänestä
  • Niin on ja ihan liikaa demareitten varjoja. Varsinaisia duunareita!

    Äänestä

  • Saman olen huomannut, Persutkin elävät pääomatuloilla.

    Äänestä

  • Eli+sä+tyhmä+duunari+otat+mieluummin+sun+AY-liikkeesi+parin+lakon+ja+2+kk+väännön+jälkeen+sopiman+0,12+%+palkankorotuksen,+kuin+satasen+pois+kuukausivuokrastasi+ja+20+senttiä+halvemman+bensalitran?+:)Joo+ok!+Ei+ole+ihmekään+että+oot+tyhmä+duunari!+;)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eli+sä+tyhmä+duunari+otat+mieluummin+sun+AY-liikkeesi+parin+lakon+ja+2+kk+väännön+jälkeen+sopiman+0,12+%+palkankorotuksen,+kuin+satasen+pois+kuukausivuokrastasi+ja+20+senttiä+halvemman+bensalitran?+:)Joo+ok!+Ei+ole+ihmekään+että+oot+tyhmä+duunari!+;)

    Hehheh,+säälittävä+persu,+kukas+sinulle+on+nyt+luvannut+satasen+alennuksen+vuokraan?+Kas+kun+et+ehdottanut+100+tuhatta+halvempaa+omakotitaloa.+Halla-ahoko+tuon+sinulle+lupasi,+voi++viddu+mitä+passsskaa.++Halla-aho+ehkä+voisi+tarjota+sinulle++5+centtiä+litralta+halvempaa+bensaa,++sinulle+tyhmälle+se+menisi+läpi+ja+olisit+tyytyväinen+8+euron+tuntipalkkaasi+lopun+elämääsi.+Palkankorotukset+pitemmällä+aikavälillä+ovat+olleet+siellä+2%+sopimuskautta+(2+vuotta)+kohti+(+muut+edut),+suomalaiselle+keskituloiselle+35+000+tienaavalle+se+tekee+350+euroa+joka+vuosi,+siis+joka+vuosi.+Lisäksi+tulee+se+polttoainevero+jokaisen+kansalaisen+hyödyksi.++Kuten+mainitsin,+noin+++puolet+palkansaajista+ovat+verotuksessa+nettosaajia.+Jos+tuo+jätettäisiin+huomioimatta+(ei+järkeä)+niin+tuolla+350+eurollakin+verojen+jälkeen+jopa+sillä+20+centin+alennuksella+sinun+pitäisi+ostaa+bensaa+noin++100+litraa+kuussa,+jotta+pääsisit+samaan.+Se+vastaisi+suunnilleen+keskimääräistä+suomalaisten+ajomäärää/vuosi.+Tuolla+sinun+ajattelullasi+kansalaiset+ja+kansakunta+vaan+köyhtyy.Polttoaineveroja+kerätään+noin+(bensa+ja+diesel)+noin+2,5+miljardia/vuosi,+josta+lähtisi+20+centin+veroalennuksella/litra+about+500+miljoonaa/vuosi.+Jos+siis+niinkin+paljon+pudotettaisiin+polttoaineiden+verotusta+(20+centtiä/litra)+vastineena+palkankorotuksiin,+niin+ostovoiman+muutos+olisi++-0+ja+valtio+menettäisi+500+miljoonaa,+jonka+se+voisi+jakaa+yhteiseen+hyvään,+esim+hoitajamitoituksen+muutoksen+rahoitukseen+(300+miljoonaa/vuosi).+Olet+idiootti

    Minä!+:)Onko+lupaukset+joku+demarien+yksinoikeus?+Rinne+lupas+vappusatasensa,+enkö+minä+sais+luvata+vuokrasatasta?Ongelma+on+vain+siinä,+että+Rinnettä+sä+puupää+uskoit,+minua+näköjään+et?+Miksi?Ja+jos+palkankorotus+on+2+%+vuotta+kohti,+tekee+prosentti+per+vuosi,+ja+koska+inflaatio+EUssa+on+keskimäärin+2+%+vuodessa,+niin+kyseessä+on+käytännössä+palkan+alennus!Joten+kiitos+taas+kerran,+että+todistit+ihan+itse+olevasi+se+idiootti!+:)

    Taidat itse oikein olla emätyhmä. Halla-aho on sanonut, että kaikkien pitää tulla palkallaan toimeen, tarvitsematta mennä Kelaan. Sekin mitä Halla-aho sanoi myös eilen, että se koronalisä 75 euroa ei hyödytä ketään tosiasiassa, koska ne jotka sen saavat ovat jo ennestään toimeentulotuki asiakkaita ja tukea vähennetään vastaavasti, jos sen saa. Eli Marinin populismia kuten Halla-aho sanoi.

    Pienemmillä kuluilla jää enemmän taskuun, mutta kun tyhmäpäisenä et tajua vaan haluat että teollisuus valuu Puolaan kustannusten kasvaessa.

    Inflaatio? olethan sinä eri tyhmä, silloinko ei inflaation vaikutusta EU:ssa palkkoihin ole, jos niitä ei nosteta, idiootti.
    Siihen inflaatioon vaikutta kuules paljon muutkin asiat kuin polttoaineen hinta. Toisaalta polttoaineen hinta Suomessa on alhaisin vuosiin tällä hetkellä.

    Rinteen lupaukset vappusatasesta eläkkeisiin, ei liity tähän palkankorotus/verotus keskusteluun mitenkään.

    Menehän kasvamaan aikuiseksi.

    Ethän sinä perse tajua lukemastasi mitään, miksi siiis kommentoit aihetta, ensinnäkin en ole kommentoinut ollenkaan koronalisää, ei liity aiheeseen.

    "Pienemmillä kuluilla jää enemmän taskuun, mutta kun tyhmäpäisenä et tajua vaan haluat että teollisuus valuu Puolaan kustannusten kasvaessa."
    Höpötystä, muuta Bulgariaan, siellä palkat ovat keskimäärin jotain 400 euroa kuussa, vähäiset verot ja halvat vuokrat, saat siis "enemmän käteen".
    "Käteen jäävää" se verokin on suurimmalle osalle suomalaisista, tämä nyt vaan lienee sinun vähäisillä älyn lahjoillasi vaikea ymmärtää.
    Otetaan sinulle esimerkki verottomasta yhteiskunnasta, saat palkkaa 18 euroa tunti, vero nolla, keneltäkään ei vero peritä mitään, mitään julkisia palveluja ei ole. Saat bensasi 50 Centtiä litra, mutta kun lähdet tielle, jotka ovat yksityisiä, maksat tiemaksuja, viet kakarasi kouluun, maksu väh 1000 euroa kuussa, samoin terveydenhoito, yksityislääkäri ilmaan kelakorvauksia 200 euroa/puoli tuntia. Kakara päivähoitoon, sama kustannus kuin peruskoulussa ja kymmenet muut asiat.
    Pian haluat palata entiseen hyvinvointiyhteiskunnan malliin, varsinkin kun huomaat ettei se vuokrakaan edes puolittunut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hehheh,+säälittävä+persu,+kukas+sinulle+on+nyt+luvannut+satasen+alennuksen+vuokraan?+Kas+kun+et+ehdottanut+100+tuhatta+halvempaa+omakotitaloa.+Halla-ahoko+tuon+sinulle+lupasi,+voi++viddu+mitä+passsskaa.++Halla-aho+ehkä+voisi+tarjota+sinulle++5+centtiä+litralta+halvempaa+bensaa,++sinulle+tyhmälle+se+menisi+läpi+ja+olisit+tyytyväinen+8+euron+tuntipalkkaasi+lopun+elämääsi.+Palkankorotukset+pitemmällä+aikavälillä+ovat+olleet+siellä+2%+sopimuskautta+(2+vuotta)+kohti+(+muut+edut),+suomalaiselle+keskituloiselle+35+000+tienaavalle+se+tekee+350+euroa+joka+vuosi,+siis+joka+vuosi.+Lisäksi+tulee+se+polttoainevero+jokaisen+kansalaisen+hyödyksi.++Kuten+mainitsin,+noin+++puolet+palkansaajista+ovat+verotuksessa+nettosaajia.+Jos+tuo+jätettäisiin+huomioimatta+(ei+järkeä)+niin+tuolla+350+eurollakin+verojen+jälkeen+jopa+sillä+20+centin+alennuksella+sinun+pitäisi+ostaa+bensaa+noin++100+litraa+kuussa,+jotta+pääsisit+samaan.+Se+vastaisi+suunnilleen+keskimääräistä+suomalaisten+ajomäärää/vuosi.+Tuolla+sinun+ajattelullasi+kansalaiset+ja+kansakunta+vaan+köyhtyy.Polttoaineveroja+kerätään+noin+(bensa+ja+diesel)+noin+2,5+miljardia/vuosi,+josta+lähtisi+20+centin+veroalennuksella/litra+about+500+miljoonaa/vuosi.+Jos+siis+niinkin+paljon+pudotettaisiin+polttoaineiden+verotusta+(20+centtiä/litra)+vastineena+palkankorotuksiin,+niin+ostovoiman+muutos+olisi++-0+ja+valtio+menettäisi+500+miljoonaa,+jonka+se+voisi+jakaa+yhteiseen+hyvään,+esim+hoitajamitoituksen+muutoksen+rahoitukseen+(300+miljoonaa/vuosi).+Olet+idiootti

    Älä sinäkään puhu pssskaa...meitä, joille ei ole palkankorotuksia tullut muutamaan vuoteen on kymmeniä tuhansia. Minä, minä, minä eikö niin. moni haluaa enemmän käteen, mutta OIKEUDENMUKAISESTI JA TASAPUOLISESTI.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Älä sinäkään puhu pssskaa...meitä, joille ei ole palkankorotuksia tullut muutamaan vuoteen on kymmeniä tuhansia. Minä, minä, minä eikö niin. moni haluaa enemmän käteen, mutta OIKEUDENMUKAISESTI JA TASAPUOLISESTI.

    Aha ne jotka eivät ole saaneet palkankorotuksia vuosiin, eivät niitä jatkossakaan halua? tyhmä saa olla mutta ei sentään umpityhmä persu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aha ne jotka eivät ole saaneet palkankorotuksia vuosiin, eivät niitä jatkossakaan halua? tyhmä saa olla mutta ei sentään umpityhmä persu.

    Oletk tuon putkinäkösi käynyt tutkituttamassa? Silmät kiiluen, kuola valuen palkankorotuksia vinkumassa, vaikka koko maassa talous sakkaa. Yök!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Inflaatio? olethan sinä eri tyhmä, silloinko ei inflaation vaikutusta EU:ssa palkkoihin ole, jos niitä ei nosteta, idiootti.
    Siihen inflaatioon vaikutta kuules paljon muutkin asiat kuin polttoaineen hinta. Toisaalta polttoaineen hinta Suomessa on alhaisin vuosiin tällä hetkellä.

    Rinteen lupaukset vappusatasesta eläkkeisiin, ei liity tähän palkankorotus/verotus keskusteluun mitenkään.

    Menehän kasvamaan aikuiseksi.

    :D

    uli-uli! :D

    Sovitaanko että keskustellaan sinulle näin ylivaikeista asioista vasta siinä vaiheessa kun sun kivekset laskeutuu, koska tällä hetkellä toi ei näytä sulta oikein luonnistuvan! :)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oletk tuon putkinäkösi käynyt tutkituttamassa? Silmät kiiluen, kuola valuen palkankorotuksia vinkumassa, vaikka koko maassa talous sakkaa. Yök!

    Kysymys oli nyt verojen kevennyksestä palkankorotusten vaihtoehtona. Veronkevennyksillä talous sakkaa varmasti, koska kevennykset eivät siirry kotimaiseen kysyntään yhtä tehokkaasti kuin verotuksen kautta. Tämä nyt on vaan sula fakta maassa missä ei paljoakaan tavaraa suoraan kuluttajille tarjota. ei edes palvelut vedä koronan takia. Mihin se kuluttaja siis käyttäisi verotuksessa säästyneet lisäkymppinsä? Lähinnä nettikauppaan ulkomailta, "Kiinan krääsään".

    Itseasiassa mun muistaakseni Halla-aho ei kyl maininnu sanallakaan tuloveron kevennyksistä mitään? (Ei vissiin halunnu astua Orpon tontille? :P :D )
    Vaan puhu ainoastaan et kansalaisten ostovoimaa voitaisiin lisätä sitenkin että tehtäis jotain asuntojen ylihinnoittelulle Suomessa, ja esim. polttoaineiden verotukselle.
    Ja yks iso syy asuntojen ylihinnotteluun on musta liian hövelit ja suuret asumistuet. Tosta olis sekin etu et se samalla pienentäis valtion menojakin huomattavasti.

    Äänestä

Halla-aho on aiemminkin pettänyt duunarit, Soini ei pettänyt.

Äänestä
  • Linkki?

    Lääke?

    Hiekkis?

    Äänestä

  • Tuo lausuma on tämän viikon paksuin!
    Soini petti ministerinviran himossaan koko perussuomalaisten puolueen. Sehän nähtiin seuraavissa eduskuntavaaleissa: soinilaiset jäivät ilman kansanedustajia.

    Olisi mielenkiintoista kuulla sekin ratkaisu, miten työnantajat löytäisivät nyt rahaa palkkojen korotuksiin. Ja miltä aloilta voidaan palkankorotuksia vaatia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo lausuma on tämän viikon paksuin!
    Soini petti ministerinviran himossaan koko perussuomalaisten puolueen. Sehän nähtiin seuraavissa eduskuntavaaleissa: soinilaiset jäivät ilman kansanedustajia.

    Olisi mielenkiintoista kuulla sekin ratkaisu, miten työnantajat löytäisivät nyt rahaa palkkojen korotuksiin. Ja miltä aloilta voidaan palkankorotuksia vaatia.

    Ans kummää veikkaan? Julkisen sektorin? :) Koska ainahan voi ottaa lainaa! Koska sitä ei tartte maksaa ees takasin: Arhinjuoppo.

    Äänestä

Eilisessä vaaliväittelyssä näkyi myös kuinka kiihkeästi Halla-aho vastustaa kaikista köyhimmille annettua 75 euron lisää koronan aiheuttamiin lisäkuluihin.

Äänestä
  • Mitä lisäkuluja köyhille tuli koronasta?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä lisäkuluja köyhille tuli koronasta?

    Ei mitää.

    Mutta koska köyhien äänten ostaminen on Suomessa sallittua, jos se tehdään valtion rahoilla, niin ... tehdään niin! :)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä lisäkuluja köyhille tuli koronasta?

    Tyhmä kysymys. Ei kaikista köyhimmillä ole ylimääräisä varoja ostaa vaikkapa kasvomaskeja.

    Miks köyhimpien pitäis ostaa kasvomaskeja, koska niitä ei o missään päin suomea mikään PAKKO käyttää?

    Eikä ne sen puoleen ees mitenkään erityisen hyvin edes ehkäise mitään viruksia, joten ...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tyhmä kysymys. Ei kaikista köyhimmillä ole ylimääräisä varoja ostaa vaikkapa kasvomaskeja.

    0.40 centtii kpl maskit

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä lisäkuluja köyhille tuli koronasta?

    Esim. Maskit

    Äänestä

  • Jos kuuntelin huomasit ehkä, että Halla-Aho kyseenalaisti sen, onko maksuperusteet olleet oikein. Kysehän oli KORONAN vaikutuksista ja kuinka moni saajista menetti tuloja juuri koronan vuoksi. Halla-Ahon mielestä nämä ihmiset jäivät paitsioon, kun rahaa annettiin nille, jotka elivät jo valmiiksi yhteiskunnan avustuksilla. Miksi siis kutsua jotain rahaa Korona-avuksi, jos se ei sitä aidosti ole. Sitä en vätä etteikö moni rahaa tarvitsisi ja sitäkään ettei lähes kaikille ilmainen raha kelpaisi, mutta oikeudenmukaisesti, eikö niin!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Esim. Maskit

    Ja työtön tarvii maskia MIHIN? Siihen ku yksikseen syrjäytyneen täyttelee KELAn lappusia himassaan, vai? :)

    Annamunkaikkikestää! :/

    Äänestä

Mistä+sä+oot+saanu+sellasen+käsityksen,+että+koko+2000-luvulla+suomalaisten+palkkoja+olis+nostettu?www.[kopsaa]tamperelainen.fi/paikalliset/1591775...+ja+koska+EUn+inflaatio+on+ollu+parin+prossan+luokkaa+per+vuosi,+tuijota+sitä+2+%+viivaa,+joka+on+siis+inflaatiokorjattu+nollataso.Eläköön+EU?

Äänestä

"Pitäisi jussilta jonkun toimittajan kysyä edes yksi esimerkki suomalaisesta sauhuttavasta teollisuuslaitoksesta, mikä on Kiinaan menossa, niitä kun ei ole."

Ja voisi kysyä samalla onko jussi selvittänyt kiinan halukkuutta ottaa tuollaista teollisuutta vaivakseen. Mutta onhan se kivaa... tuo populismi.

https://yle.fi/uutiset/3-11563285

Äänestä
  • Eiköhän tuo Jussi kuitenkin seiso sanojensa takana, mitä samaa ei voida sanoa kaikista poliitikoista.

    Äänestä

  • Ja EU on tehny samanlaisen päätöksen puolta lyhyemmässä ajassa hiilineutraaliudesta (itseasiassa yli puolta! 2035) Joten: Mikä täs nyt olikaan se kupletin juoni?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eiköhän tuo Jussi kuitenkin seiso sanojensa takana, mitä samaa ei voida sanoa kaikista poliitikoista.

    Jussi seisoo sanojensa takana ja kaukana.

    Äänestä

  • Tuotantoa siirretään Kiinaan... ei yksittäistä laitosta, vaan tuotantoa ystävä hyvä.. Kohta sinäkin puuhit Kiinalaisella kreppipaperilla, josta menee sormet läpi

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuotantoa siirretään Kiinaan... ei yksittäistä laitosta, vaan tuotantoa ystävä hyvä.. Kohta sinäkin puuhit Kiinalaisella kreppipaperilla, josta menee sormet läpi

    No on siel jo vino pino ihan suomalaisia firmojakin:

    ”Vuonna 2017 Kiinassa toimi noin 350 suomalaista yritystä tai niiden toimistoa, edustustoa, tytäryhtiötä tai yhteisyritystä. Suurin osa niistä on sijoittunut Pekingin, Shanghain ja Guangdongin alueille sekä Hongkongiin.”

    Ja sekös on persun mielestä huono asia? Oi ymmärrys mihin jäit.

    No ei toi nyt varmaan huono asia olis, jos noi 350 firmaa olis ihan vaan Suomessakin?

    Vai olisko?

    Äänestä

Jos palkkoja voitaisiin nostaa mielekkäälle tasolle monella alalla niin kai niin oltaisiin jo tehty? Tuottavuus tulee vastaan.
Ja ideana on varmaankin leikata valtion menoista turhia pois, kuten elintasopakolaisten hyysäystä ja muuta suomalaisille tarpeetonta tilpehööriä, johon menee suuria summia rahaa edelleenkin.

Äänestä
  • Meillä kun on totuttu siihen, että valtiovalta on se joka tekee yrityksille tuottavuuden kasvun, niin onkin vaikea kuvitella, että meillä olis muutamaa(esim. kone) yritystä lukuunottamatta mahiksia pohjoismaiselle palkkatasolle. Jokainen tajuaa ettei pelkkä osingonjako yrityksen päätavoitteena kanna kovin pitkälle, vaikka veronmaksaja hyysäis kuinka.

    Äänestä

Rasisti ja ihmisvihaaja Halal-aho vihaa lähes kaikkea , koska on katkera kiusattu ja nyt politiikassa, persuissa yrittää olla mies.

Mutta hänen katkeralla taustallaa hän itse nyt ikäänkuin kiusaa maahanmuuttajia, juutalaisia herjaa, on rasisti sekä haluaa pahaa.

Hän on Unkarin ihannoija ja voisi muuttaa Orabanin kanssa samaan klaaniin.

Hänen ja persujen arvomaailma on sairas trollit, mustamaalaajat, kiusaajat, perättömien huhujen levittäminen sekä ilkeys.

Koskaan ei tule persujen päästä hallituspuolueeksi, koska suomea ei sen jälkeen ole ja olemme kohti Unkarin tietä.

Maahanmuuttovastaisia mutta Vallinille, Tynkkyselle ja Hakkaraiselle kelpaa toki tumma liha kun he eivät muuta saa. Tynkkynenkin voisi muuttaa sinne Mombasaan miehensä kanssa savimajaan asumaan.

Äänestä
  • Ihan terve ei kyllä ole omakaan kommenttisi, siis jos nyt pystyisit itse sitä kriittisesti tarkastelemaan.

    Äänestä

  • Eli suvakkilogiikalla Halla-aho on rasisti (koska se nyt vaan on, ilman mitään perusteita asialle!?)
    Mutta SÄ et sit ole rasisti, kun toivotat maahanmuuttajan takas Afrikkaan savimajaansa asumaan, ja ihan vaan sen takia kun sen mies sattuu olemaan persu? :)

    *diu diu*

    Onks Niuvanniemessä taas laskettu potilaatkin internettiin?

    Äänestä

  • Jusa kiusattu persujen taholta?

    Äänestä

Halla-Aho ei tiedä suomen asioista näköjään mitään.. Meillä on valtava joukko pienipalkkaisia sekä pätkätöitä tekeviä, jotka joutuvat tukeutumaan yhteiskunnan tukiin selviytyäkseen. Matalapalkkaongelma on ENSISIJAINEN ratkaistava ongelma. Perussuomalaiset eivät ilmeisesti ole kiinnostuneita muista kuin hyvätuloisista? Tavallisen kansalaisen puolueena mainostavat itseään.
Kekkonen sanoisi persuista, saatanan tunarit.

Äänestä
  • Oliskohan oleellisin seikka johon siis kannattais kiinnittää huomiota se, ETTÄ!

    1. Miksi Suomessa on noin paljon matalapalkka- ja pätkätöissä työskenteleviä?
    2. Miksi täällä ei yllämainituilla töillä elä ilman yhteiskunnan tukia?

    Oliskohan kumpaankin kysymykseen se eräs Halla-ahonkin esiin tuoma seikka, että mamutus on akaansaanut täällä(kin) halpatyön lisääntymisen ja palkkojen polkemisen?

    Eikö?

    Ai siksikö, koska sen sanoo ääneen väärä mies?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oliskohan oleellisin seikka johon siis kannattais kiinnittää huomiota se, ETTÄ!

    Siksi koska sen sanoo mies joka on ollut ajamassa EU-tasolla asti halpatyövoiman hyväksikäytön hyväksymistä entistä laajemmin. Miksi kukaan voi uskoa, että täällä olisi takin kääntäjä ja kritisoimiensa tessien kannattaja.

    https://www.ksml.fi/paakirjoitus-mielipide/2369863
    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/d0415601-d93f-42f2-b17d-607eb42a3c13

    Minä en sinuna puhuisi mamutuksesta muuna kuin persuöyhötyksen välineenä. Sillä ei ole minkään valtakunnan vaikutusta palkkoihin, vaikka persutkin oli tuottamassa tänne 51 000 EI TYÖPERÄISTÄ mamua. Vieläpä heidän puheittensa mukaanhan näitten työllitymisaste on lähes nolla(0), eli kantsii myös muistaa mitä on mölissyt.

    Eli Halla-ahon vika, että EUssa halpa- ja jopa orjatyö, sekä palkkojen polkeminen on täällä mahdollista, ja lisääntyy vuosi vuodelta? :)

    Ok!

    uli-uli

    Smurffit ≠ kaikki muut sun näkemät mielikuvitusoliot.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oliskohan oleellisin seikka johon siis kannattais kiinnittää huomiota se, ETTÄ!

    1. Miksi Suomessa on noin paljon matalapalkka- ja pätkätöissä työskenteleviä?
    2. Miksi täällä ei yllämainituilla töillä elä ilman yhteiskunnan tukia?

    Oliskohan kumpaankin kysymykseen se eräs Halla-ahonkin esiin tuoma seikka, että mamutus on akaansaanut täällä(kin) halpatyön lisääntymisen ja palkkojen polkemisen?

    Eikö?

    Ai siksikö, koska sen sanoo ääneen väärä mies?

    Ei, koska halla-ahon mamut eivät ole töissä. Eikä tilannetta muuta se että sinä tyhmä tuot tuon esille, eikä sekään että nimenomaan halla-aho ollessaan meppinä kannatti halpatyövoimaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eli Halla-ahon vika, että EUssa halpa- ja jopa orjatyö, sekä palkkojen polkeminen on täällä mahdollista, ja lisääntyy vuosi vuodelta? :)

    Ok!

    Hyvin pitkälle juuri noin, Suomeen värvää halpatyövoimaa Puolasta ja Ukrainasta, balttian maista jne Viroon yrityksensä paperilla siirtäneet persuyrittäjät. HYISSSSSSAAAAATANA!!! Tätä menoa pönkittää täällä heidän puolueensa persut, mestarinsa äänellä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oliskohan oleellisin seikka johon siis kannattais kiinnittää huomiota se, ETTÄ!

    1. Miksi Suomessa on noin paljon matalapalkka- ja pätkätöissä työskenteleviä?
    2. Miksi täällä ei yllämainituilla töillä elä ilman yhteiskunnan tukia?

    Oliskohan kumpaankin kysymykseen se eräs Halla-ahonkin esiin tuoma seikka, että mamutus on akaansaanut täällä(kin) halpatyön lisääntymisen ja palkkojen polkemisen?

    Eikö?

    Ai siksikö, koska sen sanoo ääneen väärä mies?

    ...ja lisää tulee. Ohisalon 90 hengen ryhmä, joka on pohtinut keinoja laittomasti maassa olevien luvalliseen Suomeen jäämiseen vaikkapa työn perusteella on varmasti kehittänyt hyviä pätkä-tunti-osa-aika jne työmalleja, joissa palkka on tuskin edes se pääasia vaan saada lupa jäädä Suomeen.

    Ja alunperinhän noilla Migristä hylsyn saaneilla ei ollut edes oikeutta työntekoon Suomessa!

    Joka sit omalta osaltaan lisäs heidän pimeitten töitten tekemistä (ja suvakkilogiikalla sit ilmeisesti PARANSI Suomen työelämää? :) kunnes kuinka ollakaan suvakkipuolueet kikkaili et hekin pystyy tekemään täällä töitä, ja saa jopa sosiaaliturvaa. Jolle kaikelle varsinkin persut on kokoajan sanonu ei, ei, ja vielä kerran EI! Ja nyt nää umpipuupäät kehtaa sit väittää et koko maahanmuuttofarssi on muka persujen syytä! :)

    Erinomasen vekkuleita valehtelijoita!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minä en sinuna puhuisi mamutuksesta muuna kuin persuöyhötyksen välineenä. Sillä ei ole minkään valtakunnan vaikutusta palkkoihin, vaikka persutkin oli tuottamassa tänne 51 000 EI TYÖPERÄISTÄ mamua. Vieläpä heidän puheittensa mukaanhan näitten työllitymisaste on lähes nolla(0), eli kantsii myös muistaa mitä on mölissyt.

    Siniset oli hallituksessa, keskusta määräili. Halla-aho teki siinä joukossa tyhmiä suunnitelmia, mutta ei varmasti enää.

    Äänestä

Persut on tyhjä arpa. Ei saa päästää ikinä hallitukseen. Ihmettelen sen porukan älyä, joka tuollaista porukkaa sanoo kannattavansa. Ei ilmeisesti järjen häivää päässä. Haalineet vaalipiirien tyhmimmät listoilleen ja sitten loput tyhmät äänestää niitä. Osa on lähes lukutaidottomia. Uskotteko todella, että tuollainen porukka saisi mitään hyvää aikaan? Ei todellakaan. Mitä hyvää saa sellainen persu aikaan, joka kunnanvaltuuston päästessään heti ensimmäisessä puheenvuorossaan ehdottaa, että nyt äänestetään rajojen sulkemisesta? Kun joku kysyi, että tarkoittaako kunnan rajoja kun tämä on kunnanvaltuusto, niin hyvä ettei persulta pää räjähtänyt. Tuollaisiako haluatte päästää päättämään asioista? Ei ole tervettä!

Äänestä
  • Hyvin sanottu.

    Äänestä

  • Sulla ei ole älliä päässäsi että ymmärtäisit mitä on pitkässä juoksussa tulossa. Persut ei halua haittamaahanmuuttajia Suomeen, vaan työperäistä muuttoa. Moniko somali on oikeasti töissä kerro ?

    Äänestä

  • Persut on LOTTOVOITTO Suomelle, tyhmimmät eivät sitä vain ymmärrä.

    Äänestä

Hih, olis pakko hankkia joku polttomoottorihärpäke tms. saadakseen palkankorotuksen, siinäpä ehdotus. Kai valtio sitten kustantaisi vaikkapa auton hankinnan.

Äänestä
  • Kustantaahan se somaleillekin, niin...
    Kysyppäs vaikka Loimaan Soile Syrjäseltä! :)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kustantaahan se somaleillekin, niin...
    Kysyppäs vaikka Loimaan Soile Syrjäseltä! :)

    Kysyin ja Soile on ansainnut palkankorotuksensa, hyvä hälle. :)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kysyin ja Soile on ansainnut palkankorotuksensa, hyvä hälle. :)

    Aika pitkälle edennyt ADHD, jos ensin sama asia oli mielestäsi hih, ja heti perään hyvä!? :)

    Oliks apteekistasi Concertat loppu?

    Äänestä

Näin tiedoksi, että Suomi kuuluu yhteisvaluutta euroon eikä Suomi voi enää devalvoida valuuttaansa kilpailukykynsä säilyttämiseksi. Joten jos tuotteita aikoo myydä kannattavasti muulle maailmalle, niin tuotteiden hinnat pitää olla sellaiset, että muu maailma haluaa ostaa suomalaisia tuotteita. Osa tuotteiden hintaa ovat palkkakustannukset ja jos tuotteiden hinnat ovat sen takia liian korkeat, niin muu maailma ei suostu ostamaan suomalaisia tuotteita. Suomi ei kuitenkaan ole sellainen sotilasmahti maailmassa, että se voisi uhkailla muuta maailmaa sotilaallisesti ja pakottaa muun maailman Suomen tahtoon.

Äänestä
  • Suomalaiset tuotteet ovat kilpailukykyisiä suhteessa työvoimakustannuksiin, ovat aina olleet. Vertailumaina keskeiset kilpailumaat ja niitä Suomelle ovat ensisijaisesti Ruotsi ja Saksa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomalaiset tuotteet ovat kilpailukykyisiä suhteessa työvoimakustannuksiin, ovat aina olleet. Vertailumaina keskeiset kilpailumaat ja niitä Suomelle ovat ensisijaisesti Ruotsi ja Saksa.

    Kuitenkin markka-aikana aiempina vuosikymmeninä jouduttiin devalvoimaan markka tavan takaa, jotta säilytimme kilpailukykymme muihin valtioihin nähden.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuitenkin markka-aikana aiempina vuosikymmeninä jouduttiin devalvoimaan markka tavan takaa, jotta säilytimme kilpailukykymme muihin valtioihin nähden.

    No siitähän se inflaatiokierre syntyi., ymmärrätkö? Ruotsissa oman valuutan oloissa työvoimakustannukset euroiksi muutettuina ovat Suomea korkeammat. Jos hetkeksi kruunun devalvoituessa nuo kustannukset laskevatkin, niin palkankorotukset palauttavat ne entiselleen.
    Kilpailukyvyssä suhteessa työvoimakustannuksiin ei nytkään ole mitään ongelmaa, kun verrataan keskeisin kilpailijamaihimme.

    Ja höpö-höpö!
    Työvoimakustannukset on Suomessa ja Ruotsissa palttiarallaa tismalleen samat!
    Tanska ainoana EUn pohjoismaisena jäsenmaana on karussa meitä. (Itseasiassa Tanskassa on koko EUn korkeimmat työvoimakustannukset!) No onks Tanska sen takia joku banaanivaltio?

    Entäs mikä EU maa on sit työvoimakustannuksiltaan alhaisin?
    Ullattavaa kulla: Supermamuttaja BELGIA!
    Jaa ai ei palkat muka putoa mamuttamalla? :)

    Ymmärrätkö, että devalvaatio nimenomaan tehtiin siksi, että Suomen kustannuskilpailukykyä parannettiin, kun palkkojen alentamiseen ei voitu mennä yhteiskunnan lakkoherkkyyden vuoksi. Ymmärrätkö. Nyt yhteisvaluutta eurossa ei valuuttaa voida devalvoida, niin kustannustason noustessa kustannuksista on säästettävä ja kilpailukykyä parannettava esimerkiksi palkkoja laskemalla. Ruotsin valuutta joustaa kaiken aikaa maan talouden kehityksen mukaan. Ymmärrätkö.

    ja persu ei sitten hieman vaativammasta tekstisä ymmärtänyt mitään, alkoi vaanb höpöttämään mitä sattuu.
    Olet säälittävä

    Et taida itse ymmärtää että Ruotsin työvoimakustannukset ovat EUROMÄÄRÄISESTI Suomea korkeammat, ovat olleet sitä koko ajan. jos et tuota tajua, niin paljon on vielä asian ympärillä sinulla opettelemista. Jos Ruotsi tuolla tavalla haluaisi kilpailuetua Suomeen nähden, olisi Kruunun arvon alennuttava suhteessa euroon sille tasolle, jolla euroina (euromääräisesti) kustannukset jäisivät alle Suomen, niin ei vaan ole tapahtunut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ja persu ei sitten hieman vaativammasta tekstisä ymmärtänyt mitään, alkoi vaanb höpöttämään mitä sattuu.
    Olet säälittävä

    Juu! :(

    Ja kerroppas sit mulle et miten kruunun devalvoituessa Ruotsin työvoimakustannukset ALENEE? :) Koska rahan-arvon alenema ei vaikuta kuin tuontitavaroiden hintoihin, arvon taloustieteen nobelisti! :) jos Pätterin palkka on ennen devalvaatiota tonnimiuussa, se on devalvaation jälkeenkin tonni kuussa! Pätter ei vaan saa enää palkallaan mårketista yhtä montaa pussia aitoa kiinalaista nuudelia.

    Sääli juo, pliis! :)

    Sääli muo*

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ymmärrätkö, että devalvaatio nimenomaan tehtiin siksi, että Suomen kustannuskilpailukykyä parannettiin, kun palkkojen alentamiseen ei voitu mennä yhteiskunnan lakkoherkkyyden vuoksi. Ymmärrätkö. Nyt yhteisvaluutta eurossa ei valuuttaa voida devalvoida, niin kustannustason noustessa kustannuksista on säästettävä ja kilpailukykyä parannettava esimerkiksi palkkoja laskemalla. Ruotsin valuutta joustaa kaiken aikaa maan talouden kehityksen mukaan. Ymmärrätkö.

    Oletko itse joutunut laskemaan palkkaasi, tule sitten polkupalkalla töihin ja pärjää sillä Helsingissä. Taidat olla jostain Kajaanin korkeudelta oleva yrittäjä, nimenkin voin saada selville. Tunnistan tekstisi tyylin.

    Äänestä

Nythän työssä käynti maksaa jatkossa enemmän

Äänestä
  • Joo, keskimäärin 70 euroa vuodessa oli tuo viiimeinen polttoaineveron korotuksen vaikutus. vaihtaisitko tuon veron palkankorotusten perumiseen? Palkankorotukset ovat keskimäärin viisinkertaiset, lisäksi tuo vero tulee koko yhteiskunnan hyödyksi, myös sinun.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joo, keskimäärin 70 euroa vuodessa oli tuo viiimeinen polttoaineveron korotuksen vaikutus. vaihtaisitko tuon veron palkankorotusten perumiseen? Palkankorotukset ovat keskimäärin viisinkertaiset, lisäksi tuo vero tulee koko yhteiskunnan hyödyksi, myös sinun.

    Entäs paljon tuotteiden hinnat kohos ton veronkorotuksen ansiosta lisääntyneiden kuljetuskustannusten johdosta? Senkö verran, että se söi ton sun 70 per vuosi kevyesti? :)
    Entäs jos ei oliskaan tehty tota korotusta, niin:
    1. Sulle olis jääny 70 egee vuodessa enemmän hilloa kätees = sun ostovoima olis lisääntyny = kansantalous olis voinu 70 * jokainen verojamaksava suomalainen paremmin.
    2. Hinnat EI olis kohonnu yhtään mihinkään!
    3. Sä, ja monet muutkin olis kuitenki tärsänny ton 70 Taffeleihin ja pontikkaan, joten valtio olis saanu siitä jokatapauksessa sen öbaut puolet verotuloina takas.
    4. Älä IKINÄ ala opiskelemaan talousasiota noin pöhköllä ”osaamisellasi”! Tai kyl suo varmaan vasemmistopiireissä pidettäis varsinaisena talousguruna? :) :D

    Äänestä

ONKO KUULOSSA VAI YMMÄRTÄMISESSÄ VIKAA?
Jos olisitte esimerkiksi eilistä keskustelua kuunneelleet ja kuullun vielä ymmärtäneet olisitte tajunneet, että Halla-Aho puolustaa SUOMALAISTA TYÖNTEKIJÄÄ oli sitten kyseessä duunari tai johtaja. Ettekö ymmärrä todellakaan sitä, että palkkoja voi korottaa vaikka kuinka, mutta jos veroja korotetaan vähintään samassa suhteessa ette ole todellisuudessa voittaneet yhtään mitään. Tässä on vielä huomioitava ne, joiden palkkoja ei koroteta, jotka ovat siinä tapauksessa vain häviäjiä. Häviäjiä ovat myös kaikenlaisten avustusten varassa olevat, koska palkkojen korotukset siirtyvät myös hintoihin.
Ainoa järkevä muutos, varsinkin tässä taloustilanteessa on kuten Jussi sanoi tehdä työn teosta kannattavampaa niin, että käteen jäävä NETTOTULO olisi suurempi. Sen voi tehdä esimerkiksi veroja pienentämällä. Näin ihmisillä olisi enemmän ostovoimaa eikä kaupoilla niin suuret paineet korottaa hintoja.
YKSINKERTAISTA, on se ihme, että ette tajua, taitaa jopa yksinkertaiset asiat mennä yli hilseen, kun silmissä kiiluu vain sana palkankorotus!

Äänestä
  • Ai sä jaksat vielä yrittää selittää suvakeille asioita järjellisesti?

    Mä luovuin toivosta jo vuosikausia sitten.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ai sä jaksat vielä yrittää selittää suvakeille asioita järjellisesti?

    Mä luovuin toivosta jo vuosikausia sitten.

    Joukossa saattaa olla kuitenkin muutama yksilö, joka ymmärtää ja jopa kantaansa tarkistaa. Tällaiset turhan loan heittäjät ovat surkeita, pitää miettimään onko peruskoulu ollut iso virhe, ei tässä kuitenkaan mitään rakettitiedettä tehdä.

    Äänestä

  • Voi+voi+kun+ajatus+sulla+jätättää.+Jos+meillä+olisi+Tanskan+tulotaso+(30%+korkeampi),+nykyisellä+kokonaisveroasteella+verokertymä+olisi+15+miljardia+suurempi+kuin+nyt,+nettohyötynä+noin+8+miljardia.+Ei+olisi+mitään+kestävyysvajetta/+valtion+velan+kasvua+ja+työn+verotusta+voitaisiin+keventää.+Ymmärrätkös+nyt,+vain+palkkoja+nostamalla+syntyy++aidosti+veronkevennysvaraa.+Elikä+ajatuksesi+siitä+että+veroja+korotettaisiin+samassa+suhteessa+kuin+palkkoja,+on+täyttä+puppua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joukossa saattaa olla kuitenkin muutama yksilö, joka ymmärtää ja jopa kantaansa tarkistaa. Tällaiset turhan loan heittäjät ovat surkeita, pitää miettimään onko peruskoulu ollut iso virhe, ei tässä kuitenkaan mitään rakettitiedettä tehdä.

    Tuskimpa noita montaa persuista löytyy , kantansa tarkistamien vaatii tietoa ja ymmärrystä asioista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voi+voi+kun+ajatus+sulla+jätättää.+Jos+meillä+olisi+Tanskan+tulotaso+(30%+korkeampi),+nykyisellä+kokonaisveroasteella+verokertymä+olisi+15+miljardia+suurempi+kuin+nyt,+nettohyötynä+noin+8+miljardia.+Ei+olisi+mitään+kestävyysvajetta/+valtion+velan+kasvua+ja+työn+verotusta+voitaisiin+keventää.+Ymmärrätkös+nyt,+vain+palkkoja+nostamalla+syntyy++aidosti+veronkevennysvaraa.+Elikä+ajatuksesi+siitä+että+veroja+korotettaisiin+samassa+suhteessa+kuin+palkkoja,+on+täyttä+puppua.

    Laskehan+sekä+välilliset+että+välittömät+verot.+Jos+kaikkien+suomalisten+palkkoja+korotettaisiin+tasaisesti+vaikka+5%+ei+se+olisi+mikään+ratkaisu.+Oikeudenmukaisuuden+ja+tasapuolisuuden+mukaanhan+pitäisi+kaikkien+palkkoja+korottaa,+jotta+kaikki+hyötyisivät.

    Juuri+sitä+tarkoitin+että+kaikkien+palkat+nousevat,+sen+takia+juuri+laitoin+sen+nettohyödyn+verotuloissa.+Suomessa+kokonaisveroaste+on+noin+50%+tarkkaan+en+muista,+enkä+jaksa+nyt+hakea,+mutta+tuosta+luvusta++-2%+haarukassa.+Siinä+on+ne+kaikki,+välilliset+ja+välittömät.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voi+voi+kun+ajatus+sulla+jätättää.+Jos+meillä+olisi+Tanskan+tulotaso+(30%+korkeampi),+nykyisellä+kokonaisveroasteella+verokertymä+olisi+15+miljardia+suurempi+kuin+nyt,+nettohyötynä+noin+8+miljardia.+Ei+olisi+mitään+kestävyysvajetta/+valtion+velan+kasvua+ja+työn+verotusta+voitaisiin+keventää.+Ymmärrätkös+nyt,+vain+palkkoja+nostamalla+syntyy++aidosti+veronkevennysvaraa.+Elikä+ajatuksesi+siitä+että+veroja+korotettaisiin+samassa+suhteessa+kuin+palkkoja,+on+täyttä+puppua.

    Minkähän TAKIA muutes Tanskalla menee aika hyvin taloudessa?
    Ja Ruotsillakin kohtalaisesti.
    Ja Norjalla myös varsin hyvin.

    Kotitehtävä: Etsi yhteinen nimittäjä! :)

    5 pisteen vihje: Se EI ole ”vahva” euro!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minkähän TAKIA muutes Tanskalla menee aika hyvin taloudessa?
    Ja Ruotsillakin kohtalaisesti.
    Ja Norjalla myös varsin hyvin.

    Kotitehtävä: Etsi yhteinen nimittäjä! :)

    5 pisteen vihje: Se EI ole ”vahva” euro!

    Hmmmm ...toihan on,uutes ”täydellinen rikos” mitä noi scandinaavit teki!
    Eli koska Norja, Tanska ja Ruotsi piti omat valuuttansa, mutta kuitenkin kelpuuttaaa maksuvälineeks MYÖS eurot, niin: Koska noihin maihin jokatapauksessa virtaa euroja, niin ne voi kruunujensa ollessa vahvoja ostaa lisää euroja maailmalta, koska sillon ne saa nootä enemmän. Ja se taas vahvistaa entisestään noitten omien valuuttojen arvoa!

    Jos taas ei ole, niin ne voi säilöä euronsa holveihin odottamaan et euron kurssikehitys on otollinen (eli vahva) jollonka he taas voi ostaa vahvalla eurolla enemmän kruunujaan. Joka taas vahvistuu.

    Win-win tapahtu mitä tahansa!?

    Kiitos, Sauli Väinämö, kun veit meidät väkisin EMUun! :)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minkähän TAKIA muutes Tanskalla menee aika hyvin taloudessa?
    Ja Ruotsillakin kohtalaisesti.
    Ja Norjalla myös varsin hyvin.

    Kotitehtävä: Etsi yhteinen nimittäjä! :)

    5 pisteen vihje: Se EI ole ”vahva” euro!

    Vahva euro? kyseisten maitten valuutta on sidottu siihen vahvaan euroon ja ihan euromääräisesti (kruunut euroiksi muutettuna) niitten työvoimakulut ovat meitä korkeammalla.
    oliko pöljällä muuta kysyttävää ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vahva euro? kyseisten maitten valuutta on sidottu siihen vahvaan euroon ja ihan euromääräisesti (kruunut euroiksi muutettuna) niitten työvoimakulut ovat meitä korkeammalla.
    oliko pöljällä muuta kysyttävää ?

    Meinaaks?

    ”Ruotsin rahataloudellinen ankkuri on inflaatiotavoite ja Ruotsin kruunu kelluu vapaasti. Ruotsin keskuspankki harjoittaa hyvin itsenäistä rahapolitiikkaa, jonka tavoitteena on noin 2 prosentin suuruinen inflaatio.”

    Ja se on ihan satavarma, ettei EUn kuulumattoman Norjan kruunu ole sidottu yhtään mihinkään!

    Tanskan suhteen näytit olevan säkällä oikeassa, joten: Onneks olkoon.

    PS: Ja juurikin europmääräisistä työvoimakustannuksista puhuin jo tossa aiemanakin, joten jos sulle pitää samat asiat kertoa kymmenenn kertaanenneku sä trolli oot ne tajuavinas, niin tää keskustelu olikin sit tässä! :)

    Tui-tui ja tutti sikkiin! :)

    säi säi

    Mitä taas ”vahvaan euroon” tulee, niin:

    eurojatalous.[kopsaa]studio.crasman.fi/pub/Sisältötiedostot/Graafit/2015/2015-4/ET_2015_4_04_KV_Kuvio 2.png

    ... euro on käytönnössä devalvoitunut jo vuosikymmenien aja n verrattuna tärkeimpiin kilpailijavaluuttoihin, varsinkin Kiinan Yuaniin!

    Kuten tuppaa käymään maissa (tai itseasiassa: Valtioliitossa) jotka pyramidikusettaa kansalaisiaan ostamalla omia lainapapereitaan 1000 mrd per kuukausi, ja painamalla lisärahaa sen kun kerkeää! :) Kuten EKP on tehnyt jo 2008 lamasta lähtien.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    PS: Ja juurikin europmääräisistä työvoimakustannuksista puhuin jo tossa aiemanakin, joten jos sulle pitää samat asiat kertoa kymmenenn kertaanenneku sä trolli oot ne tajuavinas, niin tää keskustelu olikin sit tässä! :)

    Tui-tui ja tutti sikkiin! :)

    säi säi

    Bulgariako on Belgia, pelle, voi raasua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Meinaaks?

    ”Ruotsin rahataloudellinen ankkuri on inflaatiotavoite ja Ruotsin kruunu kelluu vapaasti. Ruotsin keskuspankki harjoittaa hyvin itsenäistä rahapolitiikkaa, jonka tavoitteena on noin 2 prosentin suuruinen inflaatio.”

    Ja se on ihan satavarma, ettei EUn kuulumattoman Norjan kruunu ole sidottu yhtään mihinkään!

    Tanskan suhteen näytit olevan säkällä oikeassa, joten: Onneks olkoon.

    olet lapsen asteella, Bulgaria, ei täällä muut ole maininnet norjaa kuin sinä. Norja ei ole EU:n jäsen (Bulgaria on, HHHEEEEHHHHHEEEHHHHHH)

    Äänestä

Jos suomalaisten palkkamaltista huolimatta suomalaisia tuotteita ei saada myydyksi maailmalle, niin suomalaiset ylipalkatut johtajat eivät ole tehtäviensä tasalla eivätkä ole tosiasiassa palkkojaan ansainneet, vaikka hyötyvätkin henkilökohtaisesti yhteisvaluutta eurosta pienipalkkaista huomattavasti enemmän.

Äänestä
  • No joidenkin johtajien ylipalkasta toki ollaan samaa mieltä. Mutta toisaalta yksityisyritysten johtajien palkkoja EI PÄÄTETÄ eduskunnassa, joten sille ei ole oikee mitään tehtävissä lainsäädännöllisin keinoin. Verotuksellisesti voidaan toki vaikuttaa siihe et kuinka ison osan siitä palkasta käärii verokarhu, mutta se ei suinkaan tuo muuta lopputulemaa kuin että noi ennestäänkin suuret palkat kasvaa vain entisestään. Tai sit yrityksissä siirrytään käyttämään muuta kuin palkkatuloa johtajien palkkioihin, ja joista menee yleensä tasavero. Joten siinäkin mentiin sit vaan ojasta enemmän allikkoon.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No joidenkin johtajien ylipalkasta toki ollaan samaa mieltä. Mutta toisaalta yksityisyritysten johtajien palkkoja EI PÄÄTETÄ eduskunnassa, joten sille ei ole oikee mitään tehtävissä lainsäädännöllisin keinoin. Verotuksellisesti voidaan toki vaikuttaa siihe et kuinka ison osan siitä palkasta käärii verokarhu, mutta se ei suinkaan tuo muuta lopputulemaa kuin että noi ennestäänkin suuret palkat kasvaa vain entisestään. Tai sit yrityksissä siirrytään käyttämään muuta kuin palkkatuloa johtajien palkkioihin, ja joista menee yleensä tasavero. Joten siinäkin mentiin sit vaan ojasta enemmän allikkoon.

    Valtio voi myös esimerkiksi lisätä määräysvaltaansa yhtiöissä ostamalla yhtiöiden osakkeita ja vaikuttaa tätä kautta johtajavalintoihin ja johtamisen suuntaan. Koska kaikkea ei voi hyväksyä johtajien palkkaamisessakaan, niin ääritapauksissa valtiolla pitää olla keinoja lakkauttaa tarvittaessa tuo moraalittomasti toimiva yritys.

    Höpö-höpö!

    Omistajaohjausministerillä ei ole MITÄÄN operatiivista valtaa yhdenkään valtionyhtiön johtokunnassa! :/

    Tappurainenkin sais vetää vaikka mitkä kilarit Finnairin yhtiökokouksessa, ja ainutkaan 600 potkitusta ei tulis jäämään taloon!

    Äänestä

Kyllä Halla-aho tietää mitä puhuu. Hänellä on laajempi katsantokanta mikä vaikuttaa mihinkin. Hän puhuu ihmisten toimeentulosta oikealla tavalla ja karttaa halpatyövpimaa ja tempputyöllistämistä joilla vain luvut saadaan kauniiksi mutta ei tulla toimeen. Kunnon palkka oikeasta työstä, sanoo hänen viisas ymmärrys.
Höpinöitä puhuu vain muut.

Äänestä
  • Olet sokea uskossasi! Jos Halla-aho pieraisee niin huudat: kiitos mestari!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olet sokea uskossasi! Jos Halla-aho pieraisee niin huudat: kiitos mestari!

    Ja sinä kiihkossasi yrität samaa , mutta tulee vain housuun, mutta siitäkin olet ylpeä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olet sokea uskossasi! Jos Halla-aho pieraisee niin huudat: kiitos mestari!

    Minun mestarini on järkesi yläpuolella jonka viisaus on suurempi kuin ihmisten. Apinako oli esi-isäsi kun ei viisaampaa sanottavaa ole?

    Äänestä

Henkilö joka vastustaa työntekijöiden edunvalvontaa on duunarivastainen.

1Äänestä
  • Näin on! Muistakaa tämä!

    Äänestä

  • Kuka on vastustanut työntekijöiden edunvalvontaa, missä, ja miten?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuka on vastustanut työntekijöiden edunvalvontaa, missä, ja miten?

    Halla-aho ay vastaisilla puheillaan.

    Eduskunnassa kokoomus, perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit koko syksyn. Ääni näille puolueille on ääni kovalle oikeistolaiselle duunarivastaiselle politiikalle.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Halla-aho ay vastaisilla puheillaan.

    Kuten?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eduskunnassa kokoomus, perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit koko syksyn. Ääni näille puolueille on ääni kovalle oikeistolaiselle duunarivastaiselle politiikalle.

    Kotitehtävä: Mitkä kaikki ”duunaripuolueet” on ilmottanu ettei suostu perussuomalaisten kanssa samaan hallitukseen? :)

    Joten: Sillon on turha mussuttaa, jos teille on kovat ajat edessä! :) Kiittäkää silloin ihan vaan omia poliitikkojanne, puupäät!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kotitehtävä: Mitkä kaikki ”duunaripuolueet” on ilmottanu ettei suostu perussuomalaisten kanssa samaan hallitukseen? :)

    Joten: Sillon on turha mussuttaa, jos teille on kovat ajat edessä! :) Kiittäkää silloin ihan vaan omia poliitikkojanne, puupäät!

    Tehtävä kaksi: Mitkä kaikki puolueet olivat väsäämässä duunarivastaista kiky-sopimusta?

    Joten: Turha mussuttaa, puuperseet, miksi Suomessa on nykyisen näköinen hallitus.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tehtävä kaksi: Mitkä kaikki puolueet olivat väsäämässä duunarivastaista kiky-sopimusta?

    Joten: Turha mussuttaa, puuperseet, miksi Suomessa on nykyisen näköinen hallitus.

    Kepu, Kokoomus, ja Siniset.

    Lääkitys?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kepu, Kokoomus, ja Siniset.

    Lääkitys?

    Kilpailukykysopimus (kiky-sopimus) on kesällä 2016 solmittu työehtosopimus. Uuvatit perustettiin vuonna 2017.

    Muistilääkkeesi eivät tunnu toimivan.

    Äänestä

Kehitysvammaisuuden vuoksi Jussia kiusattiin koulussa.

Äänestä
  • No ilmankos puheensa on mitä on. Kiitos tiedosta.

    Äänestä

  • Eli kehitysvammaisiin kohdistuva vihapuhe on suvaitsevaisuutta? :)

    Kiitti infosta!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eli kehitysvammaisiin kohdistuva vihapuhe on suvaitsevaisuutta? :)

    Kiitti infosta!

    Pikkupersuthan Jussia koulussa kiusasivat. Tuskin käyttivät sanansäilää siinä touhussa. Kiusaamisen seurauksena Jussista tuli kaikille katkera nillittäjä.

    Äänestä

Jussihan puhuu kirkasta järkeä ja viisasta totuutta!
Hänen ehdottamalla tavalla kilpailukyky markkinoilla säilyisi paremmin, ja työntekijöillä jäisi rahaa käyttöön enemmän.
Sehän on päivänselvää hölmöyttä, joka on suomeksi idioottimaista, jos polttoaine veroja nostavat, se siirtyy välittömästi kaikkiin hintoihin, tulee työttömiä lisää ja verotulot pienenee, eikä palkankoruksita ole mitään hyötyä !

Pöljiäkö TE totterot ootte, kun ette sitä tajua.

Äänestä
  • Siinä taas hyperventiloiva persu laukoo valheita niin että korvat lepattavat.

    Persut on kansalaisvastainen puolue. Persuja ei kiinnosta kuin pienen eliitin asioiden ajaminen. On eräänlainen junttien kokoomus, böndeporvareiden sanansaattaja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siinä taas hyperventiloiva persu laukoo valheita niin että korvat lepattavat.

    Persut on kansalaisvastainen puolue. Persuja ei kiinnosta kuin pienen eliitin asioiden ajaminen. On eräänlainen junttien kokoomus, böndeporvareiden sanansaattaja.

    Samaa populistista paskaa alkaa olla kuin muillakin, Sinisten huippusuoritukseen on kuitenkin vielä matkaa.

    Äänestä

Miksi se puhuu niin epäselvästi ja sössöttämällä?

Äänestä
  • Kehitysvammaisuuden jälkiä.

    Äänestä

Odotan sitä päivää kun paljastuu, että Halla-aho on saman tason tohtori kuin Huhtasaari maisteri! Olen jo pitkään epäillyt Halla-ahon tohtoriutta. Puheet ja kirjoitukset apukoulutasoa. Räkänokkatwiittailua. Nyt on lähdössä kunnallisvaaleihin eduskuntavaalien teemoilla! Ei ilmeisesti tiedä mitä asioita kuntatasolla hoidetaan. Tai sitten uskoo, että kannattajat ovat niin tolloja että eivät tunne kunnallispolitiikkaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

hyökkäys ay liikettä vastaan ja vaatimus ettei duunarin palkkoja nosteta ja tämä korvattaisiin jollain polttoaineveron alennuksella. Minun on vaikea uskoa että on duunareita jotka ovat halla-ahon kanssa samaa mieltä, ellei ole masokisti. Ylipäätään ajatus siitä että palkankorotukset korvattaisiin veronalennuksin, on hyvin porvarillinen. Esitystapa on myös sellainen mielikuvan luominen että verotus olisi aina 100% menetys palkansaajalle, vaikka tosiasiassa puolet palkansaajista on verotuksessa nettosaajia.
Tällä palkkamalttipolitiikalla olemme jääneet muista pohjoismaista palkoissa jälkeen jo nyt keskimäärin 30%.
Halla-aho ilmeisesti haluaa muuttaa tämän maan "albaniaksi", en usko että tuollainen menee läpi edes omissa kannattajissaan.
Myös höpinä savupiipputeollisuudesta, mikä muuttaa Kiinaan on jo todella kulunutta. Pitäisi jussilta jonkun toimittajan kysyä edes yksi esimerkki suomalaisesta sauhuttavasta teollisuuslaitoksesta, mikä on Kiinaan menossa, niitä kun ei ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu