ALLEKIRJOITA aloite sähkön siirtohinnan tarkistamiseksi

Kansalaisaloite vaatii sähkönsiirtomaksujen hillitsemistä ja saavuttaa nopeasti suosiota – vajaassa parissa viikossa jo 30 000 allekirjoitusta


Sähkön siirtohintojen hillitsemistä vaaltiva kansalaisaloite saavuttaa nopeasti suosiota. Aloite on kerännyt kahdessa viikossa noin 30 000 allekirjoitusta.

Sähkön siirtomaksuihin kohdistuva arvostelu on kiihtynyt tässä kuussa. Edunvalvontajärjestö Omakotiliitto käynnisti 7. lokakuuta kansalaisaloitteen, jossa vaaditaan ”sähkön siirtomaksuja kuriin”.

Omakotiliiton mukaan kansalaisaloitteessa vaaditaan lainsäädäntöön muutosta, joka kohtuullistaa jakeluverkkoyhtiöiden tuottoja ja velvoittaa yhtiöt tekemään kustannustehokkaita verkkoinvestointeja.

Kansalaisaloitteessa esitetään muun muassa lainmuutosta, jonka perusteella verkonhaltija saisi korottaa sähkönsiirron ja sähkönjakelun maksujaan enintään viisi prosenttia korotusta edeltäneiden 12 kuukauden aikana keräämiinsä maksuihin verrattuna.



Aloite on noussut kovaan suosioon. Allekirjoituksia on kertynyt vajaassa kahdessa viikossa jo yli 30 000. Kansalaisaloite etenee eduskunnan käsiteltäväksi, jos se on kerännyt vähintään 50 000 kannatusilmoitusta kuuden kuukauden kuluessa. Koska allekirjoituksia on aikaa kerätä huhtikuuhun saakka, vaikuttaa hyvin mahdolliselta, että vaadittu raja ylittyy.

Talouselämä kertoi viime keväänä, että kuluttajat maksoivat peräti 300–500 miljoonaa euroa liikaa sähkön siirrosta vuonna 2018.

"Röyhkeä rahastus lopetattava"
Kuluttajaliitto on vaatinut, että sähkönsiirtoyritysten kohtuuttomat voitot tulee palauttaa kuluttajille, ja kansanedustaja Heikki Vestman (kok) on vaatinut sähköyhtiöiden ”röyhkeän rahastuksen” lopettamista. Energiateollisuus ry on taas tyrmännyt väitteet liikalaskutuksesta.

Energiateollisuus katsoo, että suomalainen sääntelyjärjestelmä kannustaa investoimaan edullisesti, mutta siirtohintoja nostaa verotus ja nousseet vaatimukset huoltovarmuudesta.

Lue myös: Näin sähkönsiirron kallistuminen näkyy laskuissa – Omakotiliitolta tiukkaa tylytystä Carunan hinnankorotuksista: "Ei missään tapauksessa hyväksyttävää"

Kävin jo itse allekirjoittamassa.

Kauhulla seurasin Fortumin sähköverkkojen myyntiä.
Haavisto oli omistajaohjausministeri ja hyväksyi Fortumin verkkojen myynnin.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kaksi vuotta

        Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek
        Ikävä
        20
        6356
      2. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

        Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
        Suhteet
        27
        3919
      3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

        Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
        Ikävä
        171
        2933
      4. Ei tunnu, että välität yhtään

        Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
        Ikävä
        29
        2870
      5. Onko hän elämäsi rakkaus?

        Itse olen sitä mieltä että kyllä se näin taitaa nyt olla
        Ikävä
        82
        1734
      6. Ketä tietää

        Missä ammuttiin pyssyllä.
        Kotka
        10
        1673
      7. Tekisin mitä vaan että

        Pääsisin eroon susta.
        Ikävä
        147
        1612
      8. Tietääkö kaivattusi että

        olet häneen ihastunut? 🤠
        Ikävä
        148
        1571
      9. Näytitpä taas niin hyvältä!

        Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
        Tunteet
        12
        1368
      10. Veikeä Satu

        Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
        Ikävä
        22
        1350
      Aihe