Nokia Oy:n entinen pääkonttori huutokaupataan

Anonyymi

23

60

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Rakennus on hieno, mutta ei sillä kännyköiden kanssa ole juurikaan mitään tekemistä, sillä sehän on rakennettu jo noin 70 vuotta ennekuin kännykät tulivat.

    • Anonyymi

      Taas joku Kelalainen saanut aivopierun.Mees kattoon kunnan kirstuun ja mieti sitten kännimuseoitasi.

      • Anonyymi

        Eihän kommarit/vihersaivarit tosiaan osaa johtaa edes kuntaa.
        Kommarille lahjoitettiin Nokian kumisaappaat, pikku jekkuna täytetiin ne vedellä, ihmetteli miten veden saa pois, kerrottiin, että pohjaan on laitettu ohje. Johon kommari totesi minähän en porvareilta ohjeita ota.

        Ent. kunnanjohtaja kertomuksia 1950


    • Anonyymi

      Pienellä remontilla siitä saa yleisen saunan. Höyryvoimasta siitä ihan vierestä tulee sujuvasti pikaliitoksella lämpöä löylyhuoneeseen. Näin nokialaiset voivat välttää vesivanhingot kotonaan. Kätevää.

    • Anonyymi

      Nokian vanha pääkonttori on hieno rakennus ja tehdassaareen pitäisi nimenomaan kehittää jotain kokonaisvaltaista suunnitelmaa. Sieltähän Nokian teollisuus alkoi aikoinaan. Esikuvana voisi olla Fiskarin ruukin alue tai vastaavat. Toisi Nokialle näkyvyyttä ja hyvin toteutettuna matkailijoitakin. Myös Mäntäs Scherlacius-museosta voisi ottaa mallia, mielenkiintoinen kaiken ikäisille. Siellä vain omistajasuku taisi investoida myös tuohon museopuoleen.

      • Anonyymi

        On sentään jo saatu aikaan tilata korjausssuunnitelma Tehdassaaren sillalle.


    • Anonyymi

      Kuvitteletko että tuossa on jotain erikoista että nuo maailman merkit jotenkin olisivat kiinnostuneita kommarikylän rapistuneesta korsusta.
      Käy joskus jossain ihmisten ilmoilla selvinpäin, niin huomaat , ettei siinä mitään ihmeellistä tai haluttavaa ole , toki jos on nokianvirran vain nähnyt pitää sitä suurenakin ihmeenä.

      • Anonyymi

        Mitäs jos Apple ostaisi sen ja antais rakennukselle nimeksi HomeinenOmena. Tulisko kapina ?


    • Anonyymi

      Älkää nyt hyvät ihmiset kuvitelko että jotain muuta kiinnostaa joku työläiskylä nokia ketään muuta kuin nokilaisia , eivät ymmärrä mistään muusta kun eivät ole missään käyneet saatika asuneet, kun on vain nähnyt jotain pirkkalaistoria pitää sitä maailman suurimpana metropolina, voi voi teitä puusilmiä.

      Hienoahan se olisi jos paikka kehittyisi, no ei kehtity, päinvastoin kaikki yrititykset haluaa pois ja suurin osa on vaikeuksissa ja lopettaa, säälittävillä tukiaisilla pysyy juuri ja juuri pystyssä.

      • Anonyymi

        Varo! Ratikka tulee!


      • Anonyymi

        Ei ihme, ettei Nokia kehity, jos kaikki nokialaiset ovat noin nihilistisiä ajatuksiltaan.


    • Anonyymi

      Kiinostusta riittää, mutta remontit peloittaa, mistä 500 th rahat remonttiin, että saa kunnon kodin. Kuulemma lämmitys 800 € / kuukausi talvella sähkö.

      Kellä varaa ja kummitteleeko hirtäytynyt Nokian johtaja vielä nurkissa ?

    • Anonyymi

      Ei tämän joutopalstan kommentoijien kannata puuttua isojen asioihin ,
      kun eivät niistä mitään ymmärrä,
      eikä työläisten muutenkaan kannata kirjoitella ,
      kun eivät työläistaustallaan mistään mitään ymmärrä eikä tajua.

      Eikä koskaan pysty tuollaisiin huutokauppoihin koskaan osallistumaan, milloinkaan, tyypillisiä takarivin huutelijoita jotka tosipaikan tullen häpeillen jännittää kengänkärkiensä katsomistakin.

      • Anonyymi

        Mitä duunari itkee, katso nyt hyvä lapsi pankkitilisi saldoa, tule sitten vinkumaan bisneksiin?

        Mitä häh, katsoitkko jo, no katso nyt ja mieti miksi asiat ovat aina sinulla noin, kun aina itkettää ja hävettää ja jännittää, ja puuttua pitää muitten asioihin kun omia ei kehtaa ajatella.


    • Anonyymi

      Olishan se kaupaks mennyt jo ajat sitten, jos sille joku järkevä käyttö olis keksitty.

    • Anonyymi

      201000 tuli hinnaksi.
      Muutama vuosi sitten oli myynissä parilla miljoonalla, joku tekee nyt tilin.

      • Anonyymi

        Ei ole bisnes taitoja kenelläkään kommarin jälkeläisellä,
        pikkukylässä eivät tajua mistään mitään ,
        muuta kuin lässyttää liitosta ja muusta viime vuosituhannen aikaisista asioista ja katkerana itkeä ihan kaikesta kateellisena.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole bisnes taitoja kenelläkään kommarin jälkeläisellä,
        pikkukylässä eivät tajua mistään mitään ,
        muuta kuin lässyttää liitosta ja muusta viime vuosituhannen aikaisista asioista ja katkerana itkeä ihan kaikesta kateellisena.

        Meidän asiantuntija antoi lausuntonsa lauantaina jo kukonlaulun aikaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meidän asiantuntija antoi lausuntonsa lauantaina jo kukonlaulun aikaan.

        Nokialaiset krapuloissaan eivät reagoi mihinkään oikeaan asiaan, mihin menestyjät kommentoivat.
        Nukkukaa häpeissänne lopun ikäänne päänne selväksi , ja herätkää välillä tupakalle.


      • Anonyymi

        "joku tekee nyt tilin."

        Yhyy, nyyh, apua...........


    • Anonyymi

      Kun kaikki riitelee ja kinaa ihan kaikesta, kaikki oikea asia jää sivuun huomaamatta, kukaan ei käsitä mistään mitään muuta kun,
      JOKU MUU MAKSAA JA HOITAA, MINÄ VAIN ,
      VAADIN JA VALITAN TEKEMÄTTÄ MITÄÄN.
      Tästä syystä nokia ei kehity eikä kasva, no jos olet eri mieltä katso ihmisten tyytyväisyyttä ja iloisia ja tyyniä , rauhallisia ilmeitä ja positiivista elämänmenoa, niin katsokkin oikein tarkkaan.
      Missä on onnelliset ja tyytyväiset menestyjät???

    • Anonyymi

      VR lakkauttaa Nokian aseman. Hyvä kuka nyt käpykylään haluaisi muuttaakaan

      • Anonyymi

        No ei varmaan lopeta. Junaliikenteeseen Nokan ja Tampereen välillä tullaan panostamaan.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      260
      2832
    2. Persuilla ja Saksi-Riikalla meni sitten pornon levittämiseksi koko touhu.

      Onko kenellekään yllätys?
      Perussuomalaiset
      197
      2822
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      67
      2395
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      207
      1886
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1364
    6. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      12
      1348
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1307
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      23
      1275
    9. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      49
      1245
    10. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      159
      1162
    Aihe