Ihmisen aineenvaihduntaa voi tutkia banaanikärpäsellä

Anonyymi

Banaanikärpäsellä on perimässään yhteensä noin 13 600 proteiinia koodaavaa geeniä. Ihmisellä vastaava luku on noin 20 500. Niistä noin 60 prosenttia on samoja kuin banaanikärpäsellä. Juuri tähän perustuu se, että banaanikärpäsellä saadut tulokset soveltuvat osittain myös ihmiseen. Luonnollisesti on kuitenkin niin, että geenit – vaikka ovatkin osaksi yhteisiä – yleensä toimivat ihmisellä erilaisina verkostoina kuin banaanikärpäsellä.

Vuoden 2017 Nobel-palkitut tutkijat selvittivät banaanikärpästä malliorganismina käyttäen kaikilla tumallisilla eliöillä esiintyvän, noin vuorokauden mittaisen, niin kutsutun sirkadiaanirytmin (latinaksi circa on noin, dies on päivä tai vuorokausi) taustalla olevan geeniverkoston rakenteen ja toiminnan pääpiirteet.

Tällä on suuri merkitys lääketieteen kannalta, sillä sirkadiaanirytmi antaa aikataulun monille rytmisesti toistuville fysiologisille tapahtumille. Tällaisia ovat esimerkiksi uni-valverytmi, verenpaineen vaihtelu, erilaisten hormonien pitoisuus kehossa, kehon lämpötila, stressin sieto sekä reaktioherkkyys ja -nopeus.

Banaanikärpästä koe-eläimenä käyttäen on tutkittu myös muistin ja oppimisen geneettistä perustaa. On jo vuosikymmeniä ollut helppoa aiheuttaa tässä lajissa mutaatiota esimerkiksi erilaisilla kemikaaleilla. Näin on luotu mutantti-kantoja, joiden oppimis- tai muistamiskyky poikkeaa normaalista. Niitä tutkimalla on saatu selville muun muassa, että jopa kärpäsillä pätee se, että palkitseminen on parempi oppimisen kannustin kuin rankaiseminen.

Lajista on muistin genetiikkaa koskevissa tutkimuksissa myös löydetty geeni, nimeltä presenilin, jonka kanssa samasyntyisen geenin virhe on ihmisen Alzheimerin taudin perinnöllisen muodon taustalla.

Ihmisellä ja banaanikärpäsellä on ällistyttävän paljon yhteistä.

7

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • //Ihmisellä ja banaanikärpäsellä on ällistyttävän paljon yhteistä.//

      Tietysti on. Elämme samojen fysiikan ja kemian lakien alaisuudessa. Solumme tarvitsevat energiaa, jota saamme ravinnosta. Tarvitsemme solujen aineenvaihdunnassa happea ja poistamme hiilidioksidia. Olisi epäloogista, jos banaanikärpäsillä olisi muista eliöistä poikkeava aineenvaihduntajärjestelmä. Niillä on myös samaa DNA:ta kuin muillakin luoduilla eliöillä, jotta ravintoketjut olisivat toimivia.

    • Ja jos nyt ihan tarkkoja ollaan, niin presenilin on proteiini, ei geeni. Presenilin (PS-1) -proteiinia solu tuottaa lukemalla PSEN1 -jaksoa. Samaista jaksoa lukemalla solu valmistaa ainakin 25 erilaista transkriptia, eli erilaisia mRNA-molekyylejä, jolloin lopputuote on myös erilainen. Nämä erilaiset lopputuotteet on mahdollista valmistaa vaihtoehtoisen silmukoinnin ja RNA-editoinnin avulla. DNA:ta ei tarvitse muuttaa. Nerokasta.

      • Anonyymi

        Sinulta on muuten edelleen vastaamatta ainakin kaksi olennaista kysymystä:

        - Miten olet ajatellut osoittaa raamatullisen luomisen todeksi, mikäli mahdolista samanlaisilla HAVAINNOIDUILLA todisteilla joita olet aina vaatimassa muilta?

        - Mitä vastaat, kun joku oppilaistasi kysyy mitä evoluutio-sana tarkoittaa?

        Annahan kun arvaan... pakenet paikalta alat keskustella jostakin aivan muusta...

        Terveisin rehtori.


      • Anonyymi

        Tämähän kumoaa evoluution, eikö niin?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinulta on muuten edelleen vastaamatta ainakin kaksi olennaista kysymystä:

        - Miten olet ajatellut osoittaa raamatullisen luomisen todeksi, mikäli mahdolista samanlaisilla HAVAINNOIDUILLA todisteilla joita olet aina vaatimassa muilta?

        - Mitä vastaat, kun joku oppilaistasi kysyy mitä evoluutio-sana tarkoittaa?

        Annahan kun arvaan... pakenet paikalta alat keskustella jostakin aivan muusta...

        Terveisin rehtori.

        Miten evoluutionistit osoittavat luomisen puuttumisen todeksi? Heidän ajatusrakennelmansahan alkaa siitä että oli jotain mikä saattoi muka kehittyä.

        Aloittakaa evoluutio siitä, ettei ollut mitään!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten evoluutionistit osoittavat luomisen puuttumisen todeksi? Heidän ajatusrakennelmansahan alkaa siitä että oli jotain mikä saattoi muka kehittyä.

        Aloittakaa evoluutio siitä, ettei ollut mitään!

        Miksi muka:

        "Aloittakaa evoluutio siitä, ettei ollut mitään!"

        Ennen elämäähän oli maapallo merineen ja alkuaineineen, auringonvalo ja ilmasto sekä satoja miljoonia vuosia aikaa päästä pelkästään elämän alkuun. Miksei luominen olisi voinut olla kemiallista evoluutiota luonnonlakien mukaan?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Miten evoluutionistit osoittavat luomisen puuttumisen todeksi? Heidän ajatusrakennelmansahan alkaa siitä että oli jotain mikä saattoi muka kehittyä.

        Aloittakaa evoluutio siitä, ettei ollut mitään!

        Samalla keinolla millä todistetaan se että marssin ja jupiterin välisellä alueella ei ole teekannua kiertämässä aurinkoa. Tutustu russelin teekannu argumenttiin...

        Ja eikös tässä sinun palvomassa kertomuksessa maailmam synnystä juuri puhalleta elämä epäorgaaniseen aineeseen? Eli spontaani alkusynty sinne missä elämä on mahdollista. Aivan sama lähtökohta kuin todellisuudessakin. Riippuu miten haluaa näitä kulttuurihistoriallisia tarinoita tulkittavan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      94
      3231
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      303
      1806
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1647
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      90
      1480
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      407
      1471
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      414
      1366
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1290
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1127
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      346
      972
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      275
      955
    Aihe