Somalit eivät sopeudu, 30v. Suomessa kertoo totuuden

Anonyymi

Työttömyysaste on yhä edelleen n.55%, mutta todellisuudessa korkeampi, kun lasketaan pois tukityöllistetyt, tulkit jne. On puhuttu jopa 80% työttömyydestä. Pieni osa somalinaisista on hoitoalalla, ja pieni osa somalimiehistä ajaa bussia ja taksia pk-seudulla - muut notkuu.

Somalinaiset, pikkutyttöjä myöten kulkevat järjestäin täyskaavuissa, vain kasvot näkyvät. Mitääntekemättömät somalimiehet notkuu itiksessäkin puku päällä kuin maailmanomistajat. Islamista pidetään tiukasti kiinni, sitä valvoo ääripään edustajat.

Ja samaa rataa seuraa afgaanit ja irakilaiset.

"- Kymmenen vuotta Suomeen muuttamisen jälkeen Afganistanissa, Irakissa ja Somaliassa syntyneiden miesten työtulot olivat vain 22-38 prosenttia samanikäisten kantaväestöön kuuluvien miesten työtuloista, Sarvimäki toteaa.

Hänen mukaansa Irakista, Afganistanista ja Somaliasta tulleiden työllisyysaste oli vain 20-26 prosenttia, kun se muilla maahanmuuttajilla oli 52-58 prosentin luokkaa." Sarvimäki on sekä Aalto-yliopiston että VATTin tutkija.

15

207

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vedättää ne kyllä osaa.

    • Anonyymi

      Tuo pitää täysin paikkansa.

    • Anonyymi

      No ei ne edellisetkään " Somalit " jo 400 vuotta sitten tulleet sopeutuneet Suomeen.

      • Anonyymi

        Myös ne osaa vedättää somalien lailla !


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Myös ne osaa vedättää somalien lailla !

        Joo, kumpi sakki niistä vedättää paremmin.


      • Anonyymi

        Mut on niil sentään jonkunlainen työnjako?
        400 vuoden takaset somalit ryöstelee lähinnä vanhuksia, ja nää uustuotanto-somalit taas raiskailee lähinnä lapsia! :)

        Oikeen herttasta! :)


    • Anonyymi

      Suojaväri suojaa myös työllistymiseltä.

    • Anonyymi

      Somalithan on neroja. 30-vuotta mukavan tasoista elämää tekemättä mitään paitsi valtavia lapsikatraita.

      • Anonyymi

        Somalit rulaa ja ärsyttää kantasuomalaisia. Somalit lisäksi vähät välittävät kantiksien mielipiteistä, ellei aleta huutelemaan. Silloin he vetävät pataan niin että valkoinen heteromies on pian sininen ja punainen.


      • Anonyymi

        No siinä mielessä.


    • Anonyymi

      Mikä somppua motivoisi "sopeutumaan", kun vihervassut huolehtivat että kaikki on heillä ilmaista. Hyvin harvaa suomalaistakaan motivoisi mennä vähäpalkkaiseen töihin, jos sossu ojentelisi runsaudensarvea samalla tavalla kuin sompuille.

      • Anonyymi

        Porvarihallitukset ovat paaponeet somaleja vuodesta 2003 lähtien ollessaan enemmistövallassa hallituksessa ja eduskunnassa.


    • Ainoa oikea laskutapa on ottaa lähtökohdaksi Suomeen saapuneiden ja täällä syntyneiden somalien kokonaismäärä (n. 35.000) ja vähentää siitä ne jotka ovat saaneet Suomesta työpaikan oman koulutuksensa, työkokemuksensa, itse laatimansa työhakemuksen ja työhaastattelun perusteella - siis sillä tavalla jolla suomalaiset työpaikkansa saavat. Luonnollisesti somalien työpaikkoihin ei lasketa mukaan sellaisia jotka tavalla tai toisella ovat tekemisissä somalien maahanmuuton kanssa.

      Vähennyslaskun tulos kertoo montako somalia elää suomalaisten kustannuksella. Vastaus on noin 35.000. Luku kasvaa.

    • Anonyymi

      Somalien työllisyysprosentti on kyllä 15%.
      Tämä tieto tuli vassareiden rattijuoppo Silvia Modigilta radiossa.

    • Anonyymi

      Onko Somalia auttanut Suomea koskaan milloinkaan ? Sen te olette kuitenkin velkaa meille.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      251
      2898
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      6
      1623
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      3
      1319
    4. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      101
      1184
    5. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      123
      1161
    6. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      74
      1064
    7. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      1025
    8. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      1022
    9. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      937
    10. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      135
      922
    Aihe