Suomen bruttokansantulon muutos huhti-kesäkuussa laski vain -3,2% edelliseen neljännes vuoteen verrattuna, kun se laski ruotsissa jopa -8,6%, tanskassa -7,4% ja EU:ssa keskimäärin -11,7%.
Ekonomistit nostavat Suomen muita EU-maita paremman pärjäämisen taloudessa selitykseksi sen, että epidemia saatiin pidetyksi muita paremmin kurissa.
Hallitus ja viranomaiset tekivät oikeanlaisia toimia oikeaan aikaan. Etätöihin siirryttiin joustavasti.
Viime tiistaina Ylen aamun jälkipörssissä ekonomistit kertoi että Suomi edelleenkin on pärjännyt suhteessa parhaiten taloudessa verrokkimaihin verrattuna. Ikävää on että Suomessa talouspiirit ovat nyt päässeet sähläämään ihan hallituksen sisältäkin käsin kepun Lintilän johdolla ja perustuslakivaliokunnassakin erityisesti kokoomus yrittää vesittää aiottuja tartuntalakitiukennuksia.
Ekonomistit nostavat Suomen muita EU-maita paremman pärjäämisen taloudessa selitykseksi sen, että epidemia saatiin pidetyksi muita paremmin kurissa.
Hallitus ja viranomaiset tekivät oikeanlaisia toimia oikeaan aikaan. Etätöihin siirryttiin joustavasti.
Viime tiistaina Ylen aamun jälkipörssissä ekonomistit kertoi että Suomi edelleenkin on pärjännyt suhteessa parhaiten taloudessa verrokkimaihin verrattuna. Ikävää on että Suomessa talouspiirit ovat nyt päässeet sähläämään ihan hallituksen sisältäkin käsin kepun Lintilän johdolla ja perustuslakivaliokunnassakin erityisesti kokoomus yrittää vesittää aiottuja tartuntalakitiukennuksia.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Jonkun mielestä Suomella menee todella hyvin, vaikka Suomessa on nyt 90 000 työtöntä tai lomautettua enemmän kuin vuosi sitten.
Menee paremmin kuin niillä mailla jotka löysäilivät koronapandemian ensimmäisen aallon kohdalla. Toivottavasti Suomi ei lähde niiden kelkkaan nyt toisen aallon noustessa. Tiukat toimet pelastivat ensimmäisessä aallossa vielä pahemmalta.
Oikeisto pelottelee jättitaantumalla, koska se haluaa keinolla millä hyvänsä syyllistää ja kaataa vääränväristä Marinin hallitusta, toteuttamalla pelottelullaan ennusteita. Ollaan valmiit vaikka vaikuttamaan ihmisten kulutuskäyttäytymiseen että pelote saadaan toteutumaan ja ennätyssuositun hallituksen suosiota pudottamaan. Jo ensimmäisessä aallossa peloteltiin, miten Suomen talous kärsii koko EU:n eniten, vaikka se lopulta kärsi KOKO EU:n vähiten, jonka senkin kertoivat ensin ulkomaiset ekonomistit. Sairasta poliittista peliä ja ideologista menoa suurpääomaporvareilla.
Bkt luvut kertonevat taktikoinnista. Koronan annettu jyllätä että on suuremmat kannusteet ottaa enemmän velkaa. Käynnissä on ennennäkemätön puhallus.
Älkää unohtako, että myös otettu velkaraha lasketaan mukaan BKT:en.
"Älkää unohtako, että myös otettu velkaraha lasketaan mukaan BKT:en."
Laitapa näkyviin sellainen BKT:n määritelmä jossa on mukana valtionvelka.
”Julkisella+sektorilla+BKT+lasketaan+palkkatulojen+ja+poistojen+summana.”
Ja+millä+julkisen+sektorin+palkkatuloista+osa+rahoitetaan,+jos+ei+muka+velkarahalla?
Varsinkin+nyt,+kun+korona+vähintään+tuplasi+valtion+lainanottotarpeen+20+%+paikkeille+valtion+kokonaisbudjetista!
Jos kovasti yritetään käyttäytyä turvallisesti ja pitää pyörät pyörimässä, vaikka vähän hitaammalla, niin ehkä voimme selvitä kohtuullisilla tappioilla.
Lapsikin ymmärtää jo, että ottamalla tarvittavat rajoitukset käyttöön emme joudu tilanteeseen, missä yli puolet Euroopan maista ovat nyt. Joka nyt kokee vaikka Tsekin, tai Belgian tilanteen ei varmasti säästä rajoituksissa. Se säästää ihmisiä ja taloutta.
Joo löysäilyn tuottama Lockdown ei tee hyvää. Ei siinä pyöri Lapin matkailukaan jota muka löysäilyllä haluttiin parantaa.
Lapin matkailun arvo on pelkästään neljännes koko Suomen matkailun arvosta, joten miksi ainoastaan Lapin matkailu tuntuu olevan valtion erityissuojelussa?
Lähettiks Kärnä hallituksen tytöille kiristystarkoituksessa taas niitä kuviaan lappilaisista lihajalosteista? :) :D
Missä kepu, siellä tuho.
Suomalaiset eivät tule toimeen viikkoa ilman viinaa ja viinapäissään ei olla köyhiä eikä eikä kipeitä, joten koronan pysäyttäminenkin on ihan mahdotonta.
Muilla+valtioilla+oli+BKT+jo+ennen+koronaa+suurempi+kuin+Suomella+ja+vähemmän+valtion+velkaa.
Suomen+BKT+laskee+tänä+vuonna+n.+yli+8-10%,+mikä+merkitsee+että+myös+kansalaisilla+on+vähemmän+rahaa+käytettävänä.+Valtiolla+ei+ole+rahaa+käyttää,+otettu+kymmeniä+miljardeja+velkaa.+Kunnilla+ei+ole+varaa.+Eletään+velaksi.+Kymmeniä+tuhansia+lomautettu.+Satoja+tuhansia+työttömänä+ja+lisää+vain+tulee.
Hallitus+on+keskittynyt+vain+koronaan,+ilmaston+muutokseen...ja++velalla+rahoittamiseen+hamaan+tulevaisuuteen.
Vain+kylläkin+-4,5%+ja+edellis+neljänneksellä+-6%.+tiedätkö+mitä+sama+vähennys+tekee+omiin+tuloihisi?++Mitä+merkitsee,+kun+ei+sitä+mm.+lähibaaria/kauppaa/parturia,+terveys/poliisiasemaa,+saati+puolet+nykyisistä+bussi-/juna-/metro-/laiva-/lentoliikenteestä+ei+enää+kulje?+Entä+kun+niidenkin+maksut+nousevat+"vain+3,2%".
Suomen BKT EU:n seitsemänneksi suurin.
Paras hallitus vuosikymmeniin!
Voimistelijoiden palkan nollaus parantaisi hyvin ainaisesti kiihtyvää inflaatiota.
Kokoomus haluaa kaataa hallituksen kaikin keinoin, jotta pääsisi jakamaan elinkeinottelutukia koronakriisin varjolla nyt moninkertaisesti, kuten elinkeinotteluvastuuministerin kepun Mika Lintilän toimesta jaettiin Business Finland tukia lähes 1 000 miljoonalla eurolla väärin perustein kankkulan kaivoon. Kehittämistukia muka koronakriisitukina. Kokoomus ja EK vaativat vielä paljon, paljon lisää kuittivapaata helokopterirahaa elinkeinottelijoille. Nyt on mahdollisuus puhaltaa kaverikapitalistipuoluetoverihyväveljien eturyhmille miljardeja euroja, mutta vääränvärinen hallutus on estämässä suurimmat ylilyönnit, kuten se sulki myös kepun BF-tukihanat huomattuaan holtittomuuden. Rahaa olisi nyt jaossa kriisin varjolla, mutta pitäisi päästä niitä jakamaan.
Ja jos pistettäis iha. kaikki firmat kiinni ikuisiksi ajoiksi tolla suvakkilogiikalla, niin:
Suomi menis yhdessä hujauksessa Sveitsinkin ohi BKTssa? :)
diu-diu