Kaupungin vedätys onnistui! Tottelevaisena kaupunkilaisena maksoin viime syksynä vaaditut maksut, suunnitelmat, sorakuorman, betonirenkaat, saostuskaivot ja imetyskentän ym., jotka vaatimukset myöhemmin kumottiin. Kuluneen kesän aikana piti jonkun käydä vielä tekeleeni tarkistamassa. Ei ole ketään näkynyt, eikä myöskään hyvitystä turhista menoista kuulunut. Mites muille on käynyt?
Siinä se kesä meni, mökkiläiset!
Anonyymi
653
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Meillä kävi lopulta yllättävän hyvin.
Mökille, jossa vedet ja vessa, piti laittaa umpisäiliö. Rantasauna harvalautalattioineen sai jäädä ennalleen. Mites siinäsanottiinkaan... Korjattava sitten, kun kiinteistölle tehdään seuraavan kerran luvanvaraisia toimenpiteitä, tai jotain sinne päin..
Ei valittamista kaupungin suhteen tässä asiassa;)
Tein myös mitä alkuun vaadittiin, siis ihan turhaan! Anteeksipyyntökin vähän lievittäisi tämän piiloveron maksajaa.
Kuinkahan suuri summa kaupungille tällä konstin kerättiin? Luulisi sen olevan ihan julkista tietoa, JOS oli rehellistä toimintaa.
Savonlinnan kaupunki on kertonut että erään laivurin alus on savonlinnan kaupungin edustuslaiva. Kiva juttu että savonlinnan herroille on oma huvialus. Halpaa on. Kansa maksaa.
Miksi tästä vaietaan, mikä on tilanne nyt, pitikö tiukempia lakeja noudatta vai ei. Onko ollut lehdissä, itselleni ei tule Itä-savoa olisko ollu siinä. Jos joku asiasta jotain tietää niin kirjoittaisiko. Maksoinko 190 euron lupamaksun turhaan?
Sillä jäteveteni käsittelyt olivat jo kunnossa ennen Savonlinnan tiukempaa asetusta.
Ei ole tarkastija näkyny, sinne luontoon, avo-ojaan valuu saunan ja vessan vedet, hyvin vesakko peittä ei löydä tarkastaja. Hajuhaittaa joskus kesällä mitäs niistä.
Rautiaiset lentelee näin talvella iloisesti, koivun urpuja nauttien.