Poliisihallitus ajoi hysteerisellä vimmalla PVL:n alasajoa samalla kun se sulki silmänsä Vastaamolta

Anonyymi

Tältäkin osin kakka putoaa poliisihallituksen housuihin. Tietomurrot tapahtuneet 2018-2019 mutta poliisihallituksen, poliitikkojen ja virkamiesten toiminnan painopiste keskittyi lähes täysin PVL:n alasajoon eri oikeusasteissa. Vastaamo nautti samaan aikaan poliisin marginaalitutkintaa.

Nyt ollaan jo tapahtuneen katastrofin keskellä. "PVL-Suominatsit" on nyt lakkautettu, mutta vihervasemmistolainen raakuus tulee väistämättä massiivisena päivänvaloon. Haluttiin sitä tai ei. Nyt alkaa vihervasemmistolaisen aggressiivisen psyykevajeen ja todellisen uhkakuvan jälkipyykki ja se tulee tapahtumaan sangen epämiellyttävästi täysin julkisuudessa, vailla mahdollisuutta edes pienimpiinkään sensurointeihin.

Hakkeroidut tiedostot ovat levinneet jo globaalisti, joten niiden säilyminen anonyymina ja niiden vuotamista tulee riittämään kauas tulevaisuuteen. Kaikki likaisimmatkin yksityiskohdat täydellisine henkilötietoineen tulee varmaankin jossakin kohtaa ruopatuksi julkisuuteen. Kauhun tasapaino on järkkynyt viranomaistemme suosiollisella myötävaikutuksella. Siinä tulee takuuvarmasti uppoamaan muutama "ns arvostettu yhteiskuntavaikuttajakin mukana". Näillä mennään ja lisää odotetaan.

7

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vieläkö lataamon ovet ovat huomenna auki.....veisin kukkia heille isänmaallisen toiminnan johdosta. Mannerheimintie 12 se kai oli?

    • Anonyymi

      Huomio viedään pois oikeista uhista ja
      aika käytetään
      saksan ja unionin nuolentaan.

    • Anonyymi

      Poliisi vuotaa itse jopa perättömiä tietoja ihmisistä yrityksille, järjestöille, toisille viranomaisille jne.

      onko henkilöllä päihtymys talteenottoja
      onko ylinopeuksia
      onko ollut epäiltynä tai kuultavana
      onko lähipiirissä rikollisia
      mustatuntuu mielipiteitä

      Jannulla oli 3 vuotta sitte yks ylinopeussakko ja jannu haki jakelufirmasta työpaikkaa mutta poliisilta pyydetty lausunto jannusta vesitti koko homman. Tiedon antanut konstaapeli ei ollut jannun paras kaveri.

      Toinen esimerkki kun eräässä henkirikoksessa krp:n rikosylikonstaapeli esitutkintalainvastaisesti antoi käytännössä perättömän valaehtoisen todistuksen alioikeuksille epäiltyä vastaan, mutta korkeinoikeus hylkäsi. Kaikki muut mainittiin nimeltä mutta ko ylikonstaapelia ei mainittu.

    • Anonyymi

      Ihan hyvä että PVL lakkautettiin, toivottavasti lakkautetaan myös Suomen Sisu, Perusuomalainen puolue, Odinin soturit ja muut vastaavat rikollisjärjestöt.

    • Anonyymi

      Älkää antako sumuttaa itseänne vastaamon hakkerointi on pikkujuttu italian ja eun pankkien "avustamisen" rinnalla?

    • Anonyymi

      Poliisihallituksen pinokkiot on esitys järjen köyhyydestä, läpileikkaus ja fakta siitä miten TYHMÄ suomalainen poliisi itse asiassa on. Suuri rahamäärä ja resurssit PVL:n Suomen osaston lakkauttamiseksi, mitä järkeä sillä kyseessähän on pohjoismainen järjestö jonka toimitaan Suomen inisijä poliisilla ei ole valtaa puuttua niin kissan häntää. Jos esimerkiksi jatkossa joku Suomalainen haluaa vaikuttaa PVL:n riveissä hän liittyy sen Ruotsin osaston jäseneksi. Ja jos PVL:n Ruotsin osasto haluaa vaikka marssia keskellä Helsingin Mannerheimintietä pitkin niin Suomen Pinokkio poliisit eivät voi muuta kuin pitää naamansa kiinni.

      • Anonyymi

        Leo Kari Tapani Partanen kuoli jo pari-kolme vuotta sitten, Afrikassa.
        Mikä pohjoismainen lajipäällikkyys nyt on hukassa?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1224
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1066
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      1017
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      581
      1008
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      910
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      764
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      690
    Aihe