Sä et ikinä oppinut tuntemaan minua

Mutta minä sen sijaan käytin kaikki tilaisuudet ja opin sut tuntemaan. En oikeastaan yllättynyt lopulta, sillä olit vain samanlainen nainen kuin muutkin. Toisaalta erikoinen luonne ja joitakin mieleenpistäviä piirteitä havaitisin, ehkä jopa kiehtoviakin sellaisia.

Sä olit ihan hyvä kokonaisuus, mutta se kuinka suhtauduit itseesi ja elämään oli minulle aivan liikaa. Edustit aika lailla kaikkea sitä mitä lopulta itse vain vihaan tässä maailmassa ja yhteiskunnassa. Olit sellainen yhteisön luomus ja hyväksyit sen roolisi, et ollut niinkuin minä joka on pysynyt samanlaisena aina.

Mun olisi pitänyt laskeutua sun tasollesi, jotta olisimme jotain saaneet aikaan. Sitä en vain suostunut tekemään, vaan toivoin aina että sinä olisit noussut takaisin sieltä alhaalta tänne luokseni. Naiselle se taitaa olla vain mahdoton tehtävä, kun koko sosiaalinen konstruktio hallitsee elämää..
63<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 63

Vanhimmat

Voi vitu miten katkeraa kökköä. Pysy yksin siellä korkeuksissasi. Ehkä parempi sun alkaa parisuhteeseen toisen miehen kanssa. Ei ollut mulle mutta kommentoin silti.

1Äänestä
  • Taisi osuta ja upota. Hih! sivusta

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taisi osuta ja upota. Hih! sivusta

    Ootko ihan daiju? Mistä näitä sikiää.. - sivusta

    Äänestä

  • Hauska kommentti. Kannattaa kuitenkin ymmärtää, että aloittaja ehkä vain purkaa tunteitaan ja pettymyksiään sen paremmin ajattelematta. Kyllä mies ja nainen pari varmasti täydentävät suhdetta parhaimmalla tavalla. Se, mitä miehellä ei ole, on naisella ja toisin päin. Ei mies tarvitse toiselta mieheltä sitä, mitä hänellä jo itsellään on, eikä nainen toiselta naiselta myöskään. Toki kaveruus ja ystävyys , sisaruus ja veljeys on aivan toinen asia. Siinä ei ole seksuaalisuuden kanssa mitään tekemistä. Parisuhdekin on parhaimmillaan myös ystävyyttä, mutta siihen liittyy myös seksuaalisuus vahvasti. Kahdella pultilla ei tee oikein mitään, mutta pultti mutterin kanssa saa aikaan lujan liitoksen. Kaikkia ihmisiä täytyy tietysti kunnioittaa. Kaikkea hyvää!

    Äänestä

Ou jeah!!

Äänestä

Ihmiset muuttuu iän myötä ja sinä et halunut tutustua minuun. Jos vaadit että pitäisi nousta sinun tasolle niin saat mennä omia teitä. Minä ketään halua joka ei hyväksy minua itsenäni.

Olisit ehkä ollut minulle hyvä jos olisin tavannut sinut ennenkuin perkeleet pääsi elämässäni irti?

Äänestä
  • Minähän tutustuin. Sinä et sitä tehnyt syystä tai toisesta.

    Tiedä siitä sitten millaista olisi tullut jos olisit vielä ollut se joka alunperin olit. Ennenkuin taivuit kaiken edessä..

    Äänestä

Olet niin helppo

Äänestä
  • Tavallaan totta.

    Äänestä

Kuulostaa siltä, että nainen oli onnekas kun pääsi pois kaltaisesi ihmisen vaikutuspiiristä. Voit olla siellä korkeuksissasi sitten ihan yksin. Hieman epäilen, että ajattelumaailmasi omaavalla ihmisellä onnistaisi parisuhderintamalla ainakaan pitkällä aikavälillä. Suosittelen lämpimästi lukemaan kirjoittamasi tekstin uudelleen ihan ajatuksen kanssa ja miettimään millaisen kuvan itsestäsi olet antanut sen perusteella. Saatat ehkä oppiakin jotain itsestäsi. Vaikka onhan se paljon helpompaa itselle selitellä vian löytyvän aina toisen ihmisen käytöksestä kuin katsoa sinne surullisen kuuluisaan peiliin. Mutta kun kerran olet ”pysynyt samanlaisena aina” niin ei voi turhaan olla optimistinen suhteesi. Onnea valitsemallesi tielle. Toivon tosiaan, että joku pudottaa sinut maan pinnalle meidän normaalien kuolevaisten pariin. :)

Äänestä
  • Ainoa vika olisi ollut vain luopuminen itsestäni naisen takia. Niinkuin esittää jotain tyhmää tai heittäytyä idiootiksi, jotta se nainen olisi edes kyennyt jotain ymmärtämään. En suosittele kenellekkään ikinä pariutumista alempaan suuntaan, jos haluaa itsensä säilyttää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ainoa vika olisi ollut vain luopuminen itsestäni naisen takia. Niinkuin esittää jotain tyhmää tai heittäytyä idiootiksi, jotta se nainen olisi edes kyennyt jotain ymmärtämään. En suosittele kenellekkään ikinä pariutumista alempaan suuntaan, jos haluaa itsensä säilyttää.

    Tekstisi perusteella et taida itsekään olla mikään Einstein. Älykkyydessä ja keskustelutaidoissa voi olla suuriakin eroavaisuuksia, mutta se ei oikeuta sinua asettamaan itseäsi korkeammalle millään mittarilla. Varmasti sinussakin on puutteita joita et huomaa. Luultavimmin sen takia, että olet niin keskittynyt löytämään vikoja kanssaihmisistä. Kukaan ei ole täydellinen.

    Jos vaikka ensin opettelisit kirjoittamaan oikein ja sen jälkeen palattaisiin näihin muihin asioihin? Totta puhuakseni on vähän absurdia joutua huomauttamaan oikeinkirjoituksesta kaltaisellesi yli-ihmiselle. Ehkä minun pitää laskeutua tasollesi ja olla se parempi ihminen tässä suhteessa. Älä kuitenkaan huoli; en aio kirjoittaa vastaavaa katkeraa aloitusta. Joku raja sentään. ;)

    "Luultavimmin sen takia, että olet niin keskittynyt löytämään vikoja kanssaihmisistä."

    Sitten jatkat heti seuraavassa kappallessaa:
    "Jos vaikka ensin opettelisit kirjoittamaan oikein ja sen jälkeen palattaisiin näihin muihin asioihin?"

    Mielenkiintoinen huomio. Mitäpä sanot?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ainoa vika olisi ollut vain luopuminen itsestäni naisen takia. Niinkuin esittää jotain tyhmää tai heittäytyä idiootiksi, jotta se nainen olisi edes kyennyt jotain ymmärtämään. En suosittele kenellekkään ikinä pariutumista alempaan suuntaan, jos haluaa itsensä säilyttää.

    Älä selitä olet itse monintasoin yhteiskunnan pohjasakkaa hyväksy totuus

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Älä selitä olet itse monintasoin yhteiskunnan pohjasakkaa hyväksy totuus

    Miksi suutuit noin paljon? Yleensähän totuuden puhujia vihataan eniten...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Luultavimmin sen takia, että olet niin keskittynyt löytämään vikoja kanssaihmisistä."

    Sitten jatkat heti seuraavassa kappallessaa:
    "Jos vaikka ensin opettelisit kirjoittamaan oikein ja sen jälkeen palattaisiin näihin muihin asioihin?"

    Mielenkiintoinen huomio. Mitäpä sanot?

    Se, että rinnastat kirjoitustaidon sekä paskan luonteen toisiinsa kertoo tosiaankin sinusta paljon. Onneksi molempia voi kehittää ja mikä parasta; ihan ilmaiseksi! Kuten varmaan nyt huomaat, sinussakin on ilmennyt kehitettävää vain muutaman viestin perusteella. Pitäisikö minunkin nyt lakata haaskaamasta aikaani ”alemman” kastin ihmiseen? Kun se oikeinkirjoituskin tuntuu olevan ylitsepääsemättömän vaikeaa. Sinun logiikallasi vastaushan olisi kyllä. Mutta en näe asioita yhtä musta-valkoisesti kuin sinä. Luojan kiitos siitä. Tiedostathan että oman käytöksen arviointi ja itsensä kehittäminen ovat myös eräänlaisia älykkyyden mittareita?

    FYI: En kannusta ketään jatkamaan ihmissuhdetta joka tuntuu väärältä. Kuitenkin tapa, jolla käsittelet näitä asioita on lapsellinen ja saa sinut vaikuttamaan (kiltisti sanottuna) itsekeskeiseltä urpolta. Meidän kahden erona on se, että en nosta itseäni jalustalle tai lähde luokittelemaan ihmisiä ”ylemmän tai alemman luokan” ihmisiin. Jos suhde ei toiminut niin ikävä juttu. Älä kuitenkaan nosta itseäsi jalustalle ja yritä lyödä toista lyttyyn.

    PS. Oikeasti ”parempien” ihmisten ei tarvitse toitottaa erinomaisuuttaan vaan se tiedostetaan ihan muilla tavoin. Tuollaisesta oman egon pönkittämisestä tulee vain vahvat myötähäpeän ja säälin tunteet.

    Ei kyse ole asian sisällöstä vaan siitä kuinka suhtauduit siihen. Ristiriitaisesti ja kaatuen omiin syytöksiisi. Minä kirjoitan miten nyt kirjoitan ja oletan ihmisten omaavan edes hiukan päättely tai ongleman ratkaisu kykyä, että saavat käännettyä itselleen ymmärrettäväksi. Minä ymmärrän muita ihmisiä valitettavankin hyvin, mutta en odota että minua ymmärrettäisiin yhtä hyvin. Enkä oikeastaan odotakkaan ihmisiltä kovinkaan paljoa, sinultakaan.

    Enkä minä ketään ole "lyönyt lyttyyn". Sanotaanko että jos löydät lytyssä olevan tiskirätin, niin sitä on mahdotonta enää lyttyyn lyödä. Ainoa suunta olisi viikata se, sillä ei se huonommaksikaan voisi enää mennä. Toisaalta jos sillä ei ole halua palautua ennalleen, niin ei siltä osaa kyllä odottaakkaan enää mitään.

    Egosta ei ole kysymys, sillä se liitetään juuri siihen mitä vihaankin. Mitä aloituksessa nyt vähän avasinkin, sillä ego on sosiaalinen konstruktio ja merkki täydellisestä alistumisesta ympäristöön.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ainoa vika olisi ollut vain luopuminen itsestäni naisen takia. Niinkuin esittää jotain tyhmää tai heittäytyä idiootiksi, jotta se nainen olisi edes kyennyt jotain ymmärtämään. En suosittele kenellekkään ikinä pariutumista alempaan suuntaan, jos haluaa itsensä säilyttää.

    Nythän sä voit rauhassa etsiä jonkun tasoisesi. Turha täällä palstoilla on huutaa, kun voi nostaa kytkintä ja etsiä mieleisensä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nythän sä voit rauhassa etsiä jonkun tasoisesi. Turha täällä palstoilla on huutaa, kun voi nostaa kytkintä ja etsiä mieleisensä.

    Ei ajatuksiensa kertominen ole koskaan turhaa. Turhempaa olisi olla kertomatta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi suutuit noin paljon? Yleensähän totuuden puhujia vihataan eniten...

    Mikäköhän totuudentorvi tämä kuvittelee olevansa. Alkaa tuo sinun touhu muistuttamaan jo psykoosia, onko tuttu mielentila?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi suutuit noin paljon? Yleensähän totuuden puhujia vihataan eniten...

    Mutta sinä olet kyllä pelkkä paskanjauhaja, eipä siinä, ettei totta tällä kertaa toinen puoli, liittymättä sinun juttuihin mitenkään. Totuudenpuhujia ei varsinaisesti palkita...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ajatuksiensa kertominen ole koskaan turhaa. Turhempaa olisi olla kertomatta.

    Ja luulet, että se sinun ex-hoitosi on täällä lukemassa vuodatustasi? Tai muuten vaan päästelet vtutusta ilmoille? Se ns. alempiarvoinen luutasi otti ja lähti, eikä ihaillut tarpeeksi egoasi ja kuviteltua statustasi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja luulet, että se sinun ex-hoitosi on täällä lukemassa vuodatustasi? Tai muuten vaan päästelet vtutusta ilmoille? Se ns. alempiarvoinen luutasi otti ja lähti, eikä ihaillut tarpeeksi egoasi ja kuviteltua statustasi?

    Sä taidat tykätä musta?

    Äänestä

Mitä tarkoitat tällä lauseellasi:
"Sä olit ihan hyvä kokonaisuus, mutta se kuinka suhtauduit itseesi ja elämään oli minulle aivan liikaa."
Miten nainen suhtautui ja mikä siinä suhtautumisessa oli vastenmielistä?

Äänestä
  • Sillä on ollu sulapää jäsyntymästä asti

    Äänestä

  • Hän vihasi niin paljon. Niin paljon etten nähnyt kuin kärsimystä ja kuolemaa tulevalla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hän vihasi niin paljon. Niin paljon etten nähnyt kuin kärsimystä ja kuolemaa tulevalla.

    Eli sinä sait pakit? Älä ulise vaan jatka elämää

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eli sinä sait pakit? Älä ulise vaan jatka elämää

    Hän vihasi itseään. Aloitetta ei kumpikaan tehnyt sen takia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hän vihasi itseään. Aloitetta ei kumpikaan tehnyt sen takia.

    Eli vihasi itseään koska antoi sulle lemput? 🤭 Trollilogiikkaa

    Äänestä

Nussitteko usein?

Äänestä
  • Emme. Minulta kato ei saa muutkuin se kehen olen mieltynyt. Se on katsos arvokasta ja harvinaista tavaraa, jota ei naiset saa pelkästään olemalla hyvännäköinen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Emme. Minulta kato ei saa muutkuin se kehen olen mieltynyt. Se on katsos arvokasta ja harvinaista tavaraa, jota ei naiset saa pelkästään olemalla hyvännäköinen.

    Haha. Se joka valkkaa, ei pane!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Haha. Se joka valkkaa, ei pane!

    Voi olla tai olla olematta. Sanamuodoista nyt voi käsittää ihan mitä vain.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Emme. Minulta kato ei saa muutkuin se kehen olen mieltynyt. Se on katsos arvokasta ja harvinaista tavaraa, jota ei naiset saa pelkästään olemalla hyvännäköinen.

    kirjoittaisin miehelle saman tekstin olisko huvittavaa että kumpikin ajattelee toisesta samanlailla🤣

    Äänestä

Et ole minun arvoiseni, jos et pystynyt odottamaan. Kaikki selviää aikanaan, mutta asiat eivät ole niinkuin oletat.

Äänestä
  • Valehtelet niinkuin aina ennenkin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Valehtelet niinkuin aina ennenkin.

    Mieli häiriö tyyppi, elää mielikuvitusmaailmassa! 🧞‍♂️

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mieli häiriö tyyppi, elää mielikuvitusmaailmassa! 🧞‍♂️

    Kukaan ei koskaan valehtele. Se joka muuta väittää on mielisairas ja suljettava suljetulle lopun ikään!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mieli häiriö tyyppi, elää mielikuvitusmaailmassa! 🧞‍♂️

    Se mielukuvitusmaailmassa eläjä olet sinä itse, jos tuota vastaajaa naiseksi luulet. Sitä enemmän sekaisin olet, jos palstalla kirjoittaa mielestäsi yksi nainen...

    Äänestä

Aika tavallisenahan minä olen itseäni pitänyt. Jos jotain erikoisuutta luonteessani on, se on aikaansaanut hieman tavallisuudesta poikkeavia reaktioita elämän eteen heittämiin haasteisiin. Ja sitä kautta sitten kertautunu tämä alkujaan pieni ero. Ja nyt olen mikä olen, ei minusta enää ole muuttumaan, kenenkään takia. Itse asiassa luulen, että sinä luokittelit minut tiettyyn kategoriaan vähän hatarin perustein. Kaikki eivät kuitenkaan toimi kuten yleinen ajattelumalli olettaa. Siinä olet oikeassa, että sinä jäit minulle hämärän peittoon, viestintäsi oli niin ristiriitaista, etten koskaan täysin ymmärtänyt mitä ajoit takaa. Ehkä olen ollut liikaa yksin, ihmisten lukutaito on jäänyt kehittymättä. Siksi jätin heittäytymättä sen enempää, vaikka se tietyllä tavalla olisi houkutellut. Ja sehän taisi olla vaan sunki näkökulmasta se ainoa oikea tie. Joten kaikki meni loppujen lopuksi niin kuin tarkoitettu oli.

Äänestä
  • Jos hän kirjoittaisi noin, niin sitten ei ymmärtänyt mitään mitä aloituksessa sanoin. Tai sitten olisi niin kova valehtelemaan, ettei mitään järkeä.

    Mutta tuskinpa vain. Joku muu vain purkaa tuntojaan..

    Äänestä

Aika ristiriitaista tekstiä. On jo lähtökohtaisesti väärin odottaa tuntevansa toinen. Ja kuinka tiedät miten hän sinut tuntee? Ehkä tunsi tuo että pidän häntä huonompana itseesi nähden eikö näin ollen edes halunnut tutustua tai "nousta" tasollesi. Ethän välttämättä tiedä toisesta kaikkea vaikka olisi ollut yhdessä kymmeniä vuosia. Ihmiset kasvaa ja muuttuu sekä kehittyy koko ajan. Ja itsensä asettaminen yläpuolelle toisesta kertoo ettei välillänne voisi koskaan olla rakentavaa tasa-arvoista rakkautta. Rakkaus ei arvosta saatikka lokeroi toista. Ja vielä lopuksi tuo yleistävä hieman piilosovinistinen kommentti niin huhhuh sentään -sivusta

Äänestä

Tuskin kukaan haluaa edes tutustua ihmiseen joka lähtökohtaisesti vaikuttaa itseään täynnä olevalta oman rakentamansa kuplan sisällä asuvalta pelleltä. Kaikenlisäksi kuvittelee olevansa jotenkin erikoisen älykäs, tai ainakin älykkäämpi kuin tuo nainen, jos mietit asiaa vähän, niin huomaat että asia on juurikin päinvastainen.
Tekstistäsi päätellen sinulla on paljon patoutunutta katkeruutta tuota naista kohtaan, mitään muuta tuosta ei irti saakaan.
Unohda jo tuo nainen, äläkä levitä negatiivista jorinaa pitkin internetiä.

Äänestä
  • Samaa mieltä, eikä torjutuksi tuleminen voisi käydä katkerasta tekstistä enää paremmin ilmi

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Samaa mieltä, eikä torjutuksi tuleminen voisi käydä katkerasta tekstistä enää paremmin ilmi

    Näitä katkeria muka miehenä kirjoittavia näkynyt ennenkin. Ei kuulosta aidolta henkilöltä, vaan jotain itse keksittyä proosaa taas oman pahan olon lievittämiseksi yrittäen tartuttaa sitä muihin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näitä katkeria muka miehenä kirjoittavia näkynyt ennenkin. Ei kuulosta aidolta henkilöltä, vaan jotain itse keksittyä proosaa taas oman pahan olon lievittämiseksi yrittäen tartuttaa sitä muihin.

    Joo, minulla tuli mieleen ihan ensin, että yrittää olla mahdollisimman epämiellyttävä saadakseen reaktion, verhoiltuna muka-pohtivaan tekstiin, ei mene läpi 😉

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näitä katkeria muka miehenä kirjoittavia näkynyt ennenkin. Ei kuulosta aidolta henkilöltä, vaan jotain itse keksittyä proosaa taas oman pahan olon lievittämiseksi yrittäen tartuttaa sitä muihin.

    No tuo ei kyllä kaikesta neitimäisyydestään huolimatta ole mikään mukamies, vaan periaatteessa sellaiseksi luokiteltava. Oletpa tyhmä ja puolueellinen, miksiköhän, onko oma lehmä ojassa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No tuo ei kyllä kaikesta neitimäisyydestään huolimatta ole mikään mukamies, vaan periaatteessa sellaiseksi luokiteltava. Oletpa tyhmä ja puolueellinen, miksiköhän, onko oma lehmä ojassa?

    Nämä on näitä, jotka ei halua löytää yhteisöstään mitään vikaa, vaikka todisteet kuinka sitä osoittaisivat... surullista hukata itsensä tänne, eikä hyväksyä tosiasioita sellaisenaan... akateeminen väki ei ole suojassa typeryydeltä hekään.

    Äänestä

Nyt taisi käydä aika paha virhearviointi jollain miehellä.
Toki saahan sitä tuoda julki mielipiteensä meistä jokainen ihminen.
Korkeuksissa olet ollut siis elämäsi ajat? Täältä oletetusta alhaalta, onkin hirveää suorastaan huomata, että elämässä täytyy yrittää päästä aina niskan muiden ihmisten niskan päälle. Ei asiat mene aina noin kuitenkaan.
Ihminen saa olla aina oma itsensä ja ihmisen tuleekin olla oma itsensä. on väärin esittää hyvinvoivaa ihmistä ja teeskennellä, että asioiden kuuluukin olla jollain tietyllä tavalla. Aina asioissa on kuitenkin monia näkökulmia.
Ei se tarkoita sitä kuitenkaan, että täällä tehdään asiat muiden ihmisten mieliksi - huolimatta siitä vaikka kuinka vääryyttä olisi kokenut tai turpiinsa saanut muilta ihmisiltä! Kaikkia asioita ei voida selvittää, koska on tapahtunut asioita, joissa on hyvin suuri väärinymmärrys.On myös asioita, joita on hyvin vaikea antaa anteeksi vieraille ihmisille. Kysymys kuuluukin? Oletko itse heistä yksi, joka sotki asiat paljon pahemmaksi, toisen ihmisen henkilökohtaisia asioita.
Ja vielä tänään, edelleenkin luulet saavasi tahtosi lävitse.
Eikö ymmärrys riitä siihen, että en ole kiinnostunut?

Äänestä

Ehkä sekavin aloitus hetkeen, ja taitaa aloittaja vielä vastaillakin itselleen. Lord have mercy with this one :D

Äänestä
  • No miten tämä provo ja nämä mainitsemasi käytännöt poikkeaa millään tavalla vastaavista? Tätähän tämä täällä on. On tuossa muutama vastaus muuten muiltakin kuin trollilta itseltään

    Äänestä

Olkookin provo niin nostan muutaman asian esille, mitä itelle tuli mieleen alottajamiehen jorinoista. Tasoista puhutaan täällä liikaa eli kyllä naisetkin voi halutessaan valita alempitasoisen miehen, jos tämä on muutoin fiksu, tämä ap miehelle. Lisäksi hän puhuu lyödystä tiskirätistä, jota ei voi lyödä enää lyttyyn, joka ei muuten pidä paikkaansa, tottakai voi lyödä vkelä alemmas. Mutta eikö tärkeintä olisi aina yrittää nostaa ihmisiä ylemmäs ja saada heidät kukoistavammiksi. Mielestäni tämä on rakkautta ja ehkä vaikeaakin.

Äänestä
  • Tasoista puhutaan täällä paljonkin, mutta aloituksessa en viitannut "atmeihin ja ytmeihin", vaan ihmisen tasosta suhteessa sosiaaliseen yhteisöön. Tiskirätti tasolla ihminen ei ole persoonallinen enää, vaan toisten kontrolloima ja muovaama epäaito nukke. Naisilla on todella yleistä olla juuri tuolla tasolla ja siksi heitä hyväksikäytetäänkin niin paljon. Se on epäviehättävää, epäaitoa, luonnotonta ja täydellistä itsensä hylkäämistä tuollaiseen alistua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tasoista puhutaan täällä paljonkin, mutta aloituksessa en viitannut "atmeihin ja ytmeihin", vaan ihmisen tasosta suhteessa sosiaaliseen yhteisöön. Tiskirätti tasolla ihminen ei ole persoonallinen enää, vaan toisten kontrolloima ja muovaama epäaito nukke. Naisilla on todella yleistä olla juuri tuolla tasolla ja siksi heitä hyväksikäytetäänkin niin paljon. Se on epäviehättävää, epäaitoa, luonnotonta ja täydellistä itsensä hylkäämistä tuollaiseen alistua.

    Media tuo esille muovilla täytettyjä silikoniluomuksia. He (ne) ovat kuitenkin vain murto-osa naisista, eivätkä suinkaan edustavin, vaan systeemin kannalta harmittomin joukko idiootteja.

    Jos miehellä järki seisoo jalkojen välissä, ja siksi onnistuu valitsemaan vain näitä apinantasoisia olioita, voi syyttää vain ityseään. Se kuviteltu taso ei sitten riittänytkään laatunaisiin.

    Äänestä

Ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan sitä tuomitsemaan, vaan jotta maailma hänen kauttansa pelastuisi. Joh.3:17

Tätäkin voisi verrata miehen ja naisen suhteeseen, terveeseen sellaiseen. Mietipä sitä.

Äänestä
  • No minä en ole Jeesus enkä kykene ikipäivänä sellaiseen rakkauteen kuin hän.

    Äänestä

  • Tämä on hyvä huomio! Tarkennan viestiäsi vähän että miehenhän ei ole siis tarkoitus tuomita vaimoaan tämän vioista vaan miehen kautta nainen voi tavallaan päästä niistä pelastetuksi/eroon, kun mies ei tuomitsekaan. Melkein mitä vain Raamatunkohtaa Kristuksesta ja seurakunnasta voi verrata, koska se on hyvän parisuhteen perusta.

    Äänestä

Mitä sinä mies saavutat tuolla haukkumisella ja itsesi ylentämisellä?
Aloitustekstisi oli ala-arvoista, et omaa sivistystä ollenkaan.

Äänestä
  • Ei rehellisyys ja totuus ole haukkumista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei rehellisyys ja totuus ole haukkumista.

    Ainoa totuus tässä on se, että heijastelet omaa huonoa itsetuntoasi siihen naiseen. Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten.

    Äänestä

Perkele

Äänestä

Tällaisia herjakirjoituksia ei kenestäkään kannata tänne laittaa. Siinä ei ole pienintäkään järkeä, koska kommentoijat eivät voi niitä ymmärtää eivätkä hyväksyä. Mieheltä sivusta.

Äänestä

"SÄ ET IKINÄ OPPINUT TUNTEMAAN MINUA".
Sanoo mies joka ei itse näe todellisuutta, ei ymmärrä sitä jostain syystä?
Sanot käyttäneesi tilaisuuksia, sitä kautta oppien tuntemaan sinulle vieraan ihmisen. Eihän tuo pidä paikkaansa miltään osin!
Toista ihmistä, vierasta ihmistä ei opita tuntemaan kuulopuheiden, juorujen kautta ei kyttäämällä hänen elämäänsä ruudun läpi.
Jos tämä on toimintatapa, ei ole mitään syytä odottaa toiselta ihmiseltä mitään normaalia tapahtuvaksi. Kaikki perustuu virheelliseen ja valheelliseen näkemykseen ja kuviteltuun luuloon, että toinen ihminen on näkemyksesi mukainen kaikissa elämän tilanteissa ja siinä arjessaan.
Kaikista huvittavinta jutussa on tämä:
Tapasimme, juttelimme ja osoitin kiinnostusta hiukan kohteliaisuudesta!
Jota olen kuitenkin katunut elämässäni todella paljon.
Siinä kaikki todellisuus. Missään vaiheessa en pyytänyt mitään erityistä mieheltä, joka ei ymmärrä naisista yhtään mitään.

En ole koskaan liioin elämässä ollut tiukan määräysvallan alla.
Useimmilla ihmisillä on oma tahto, ei täällä oteta ketään itselle väkipakolla, kuin perunapussia kaupan hyllyltä. Kaikenlainen manipulointi, juonittelu kertoo sairaasta ihmisestä, jonka ei kuulu tavoitella toisia ihmisiä elämäänsä.
Muut ihmiset ovat toki loukanneet paljon ja minulle ollaan oltu todella asiattomia suorastaan törkeitä. Mitään tapahtumia en ole hyväksynyt ja on myös asioita, joita en ole voinut anteeksi antaa. Kukaan ei ole pahuutta selittänyt tai tullut anteeksi pyytämään. Olen tavallinen ihminen ja elämäni on oma asiani!
"Sinun kaltaisesi mies ei voi kuulua elämääni"!
Ja tämä on asia, jonka sisimmässä tiedät itsekkin, että et voi saada itseäsi kiltimpää ihmistä.
Ihmisten on oltava samanlaisia pitkällisesti, jotta yhteiselämä onnistuu.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Mutta minä sen sijaan käytin kaikki tilaisuudet ja opin sut tuntemaan. En oikeastaan yllättynyt lopulta, sillä olit vain samanlainen nainen kuin muutkin. Toisaalta erikoinen luonne ja joitakin mieleenpistäviä piirteitä havaitisin, ehkä jopa kiehtoviakin sellaisia.

Sä olit ihan hyvä kokonaisuus, mutta se kuinka suhtauduit itseesi ja elämään oli minulle aivan liikaa. Edustit aika lailla kaikkea sitä mitä lopulta itse vain vihaan tässä maailmassa ja yhteiskunnassa. Olit sellainen yhteisön luomus ja hyväksyit sen roolisi, et ollut niinkuin minä joka on pysynyt samanlaisena aina.

Mun olisi pitänyt laskeutua sun tasollesi, jotta olisimme jotain saaneet aikaan. Sitä en vain suostunut tekemään, vaan toivoin aina että sinä olisit noussut takaisin sieltä alhaalta tänne luokseni. Naiselle se taitaa olla vain mahdoton tehtävä, kun koko sosiaalinen konstruktio hallitsee elämää..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu