Kuka hän on?

Vuoden 1977 Nykyposti kirjoitti kuusi vuotta aikaisemmin olleesta Sääskiniemen pahasta junaturmasta ja Hilkan murhasta raflaavasti. Joku pieni kokoinen nainen esiintyy tekstissä "suurena ennustajana ja tietäjänä kummastakin asiasta". Tekstiin vain ei ole nimensä ehtinyt. Siis kuvassa on pienikokoinen, viisikymppinen, kasvot ruttuiset ja huivi päässä. Seisoo Säästöpankin pihassa. Ennustaa junanraiteiden pois viennin ja uuden nuoren naisen murhan 50 vuoden kuluttua, eli ensi vuonna.
15338
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Laita kuva lehdestä niin sanon.

Äänestä
  • Älä laita! Saat syytteen vainoamisesta ja toisen kuvan hyödyntämiestä. Maksut satatuhatta ja oikeuskulut.

    Äänestä

Sanoisin isän tietoja välittäen, että Anni JO. Tai Anni VE.
Anni Jo kertoili mielellään etätuntemuksiaan, kylläkin kuukausi, kaksi tapahtaumien jälkeen.

Äänestä
  • Ei kiinnosta, eleli ole Hilkaa ja Aulista mitenkään tässä mukana!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei kiinnosta, eleli ole Hilkaa ja Aulista mitenkään tässä mukana!

    Oliko mitään asiaa siitä, että 2021 Aulis tulee julkisuuteen ja tekee järkyttävän paljastuksen?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oliko mitään asiaa siitä, että 2021 Aulis tulee julkisuuteen ja tekee järkyttävän paljastuksen?

    2021 uus vuosi ja Aulis ajaa karvansa naamasta
    Posliiniposki ja ikää lähtee 15 vuotta.
    Sitten Tammeriin uuden kirjan julkaisubileisiin
    Siellä hän ne kilttuuriväki istuskelee tuopin ääres

    Äänestä

Ooottako mitään uutta löytänyt kolmessa vuodessa?

Äänestä

Tottajumalauta se oli jane.

Äänestä

Jaksaako aulis enää nuijata ?

Äänestä

7.10.2019 20:47

Alavudella perjantai-iltana tapahtuneen henkirikoksen epäilty on menehtynyt...

Poliisin mukaan paikkakuntalainen mies surmasi kotipihassaan niin ikään paikkakuntalaisen miehen ja ampui tämän jälkeen paikalla ollut naista. Nainen oli ampujan entinen vaimo.

Tämän jälkeen epäilty ampui itseään. Hän menehtyi sairaalassa

https://yle.fi/a/3-11008675

Äänestä
  • ennustaja oli oikeassa

    Äänestä

Ennustaja ennusti hilkansurman ja junaonnettumuuden 6 vuotta jälkeenpäin...

mutta nyt siis tietää että 2027 tulee 'uusi Hilkka-tapaus'..?

Nyt Alavus-ähterisjoki-jne... olisi aika turvata Jumalaan ja tehdä parannus pahuudestanne !!!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Vuoden 1977 Nykyposti kirjoitti kuusi vuotta aikaisemmin olleesta Sääskiniemen pahasta junaturmasta ja Hilkan murhasta raflaavasti. Joku pieni kokoinen nainen esiintyy tekstissä "suurena ennustajana ja tietäjänä kummastakin asiasta". Tekstiin vain ei ole nimensä ehtinyt. Siis kuvassa on pienikokoinen, viisikymppinen, kasvot ruttuiset ja huivi päässä. Seisoo Säästöpankin pihassa. Ennustaa junanraiteiden pois viennin ja uuden nuoren naisen murhan 50 vuoden kuluttua, eli ensi vuonna.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu