Masentuneisuus, ahdistus, pelko, tuskaisuus, viha ovat tabu-tunteita kulttuurissamme jossa pitää näyttää ulospäin onnelliselta ja menestyneeltä. Meitä opetetaan tukahduttamaan nämä oikeat tunteet positiivisen kuoren alle.
Vihapuhe on sanana jo kielletty. Meitä kielletään tuntemasta vihaa, vaikka se on tunteena luonnollinen reaktio koettuihin vääryyksiin.
Meitä opetetaan välttelemään ahdistusta ja tuskaisuutta mikä kuitenkin voi muuttua pakkomielteiseksi ahdistuksen välttelyksi.
Salli itsesi kokea ahdistusta, vihaa, masennusta, yms. muita negatiiviseksi määriteltyjä tunteita joita yhteiskunta& vanhempamme pelkäävät ja opettavat meitä välttelemään.
Salli hermojen tuntea tuskaisuuden kipua ja tunne olevasi elossa.
Negatiiviseksi määriteltyjen tunteiden kuollettaminen ja tukahduttaminen turruttaa tunne-elämää ja ajattelua.
Hyväksy ahdistuksen ja tuskaisuuden tunteet hermoston luonnollisina reaktioina niin niitä ei tarvitse pelätä, tukahduttaa, eikä paeta.
Psykologien/psykiatrien pitäisi laajemmin rohkaista asiakkaitaan sallimaan ahdistuksen tunteita ilman, että niitä yritettäisiin turruttaa lääkkeillä. Kyseessä ovat kuitenkin kehon luonnolliset fysiologiset reaktiot.
Ei ahdistusta tai pelkoa tarvitse pelätä vaikka ne voivat tuntua hetkellisesti pelottavilta ja sietämättömiltä tunteilta.
Kun oppii sallimaan kehonsa luonnolliset reaktiot niitä liioittelematta loppuu myös negatiivisten tunteiden pako ja tukahduttaminen mikä on psyykelle raskasta
Vihapuhe on sanana jo kielletty. Meitä kielletään tuntemasta vihaa, vaikka se on tunteena luonnollinen reaktio koettuihin vääryyksiin.
Meitä opetetaan välttelemään ahdistusta ja tuskaisuutta mikä kuitenkin voi muuttua pakkomielteiseksi ahdistuksen välttelyksi.
Salli itsesi kokea ahdistusta, vihaa, masennusta, yms. muita negatiiviseksi määriteltyjä tunteita joita yhteiskunta& vanhempamme pelkäävät ja opettavat meitä välttelemään.
Salli hermojen tuntea tuskaisuuden kipua ja tunne olevasi elossa.
Negatiiviseksi määriteltyjen tunteiden kuollettaminen ja tukahduttaminen turruttaa tunne-elämää ja ajattelua.
Hyväksy ahdistuksen ja tuskaisuuden tunteet hermoston luonnollisina reaktioina niin niitä ei tarvitse pelätä, tukahduttaa, eikä paeta.
Psykologien/psykiatrien pitäisi laajemmin rohkaista asiakkaitaan sallimaan ahdistuksen tunteita ilman, että niitä yritettäisiin turruttaa lääkkeillä. Kyseessä ovat kuitenkin kehon luonnolliset fysiologiset reaktiot.
Ei ahdistusta tai pelkoa tarvitse pelätä vaikka ne voivat tuntua hetkellisesti pelottavilta ja sietämättömiltä tunteilta.
Kun oppii sallimaan kehonsa luonnolliset reaktiot niitä liioittelematta loppuu myös negatiivisten tunteiden pako ja tukahduttaminen mikä on psyykelle raskasta
Vastaukset 7
Vanhimmat
Pitkällä aikavälillä ne on aiheuttamaan sekoamistakin. Kannattaa katkaista, jos siihen kykenee. Tekee enemmän pahaa vain.
Elää tommosen oirekirjon kanssa.
Olet valitettavasti täysin väärässä ja ymmärrät tämänkin asian väärin.
Kirjoituksesi kuvaavat sinut psedotieteelliseksi hölyn pölyn levittäjäksi, joka ei kykene erottamaan olennaista epäolennaisesta.
Harkitse, että voistko kirjoitella jostakin sellaisesta aiheesta, jonka ymmärrät?
Samaa mieltä aloittajan kanssa. Psykologia ja psykiatria suhtautuvat paranoidisesti negatiiviisin tunteisiin. Ja tunteisiin ylipäänsä. Helposti leimataan sairaudeksi joku tunnetila tai elämän olotila, joka ei mahdu normaaliuden normeihin. Yhä ahtaammalle ajetaan ihmiselämää.
Joskus terapiakin voi olla tunteiden ja etenkin negatiivisten tunteiden turruttamista. Kun pakotetaan ns. positiiviseen ajatteluun silloin kun se ei tilanteessa luonnu. Ja jos on kokenut jotain hyvin vaikeaa, kielletään "uhriutumasta" ja pakotetaan tsemppaamalla selviämään traumojen yli. Oikea tapa olisi tukea kanssaihmisistä kaikissa tilanteissa, kuunnella, antaa aikaa. Kulkea vierellä. Jokainen voi tarvita sitä joskus.
En ota muuta kantaa asiaan kuin että myöskin negatiivisten tunteiden pitäisi antaa näkyä, antaa niiden tulla ulos.
Ei ole hyväksi padota näitä tunteita, pitkällä aikavälillä saattavat muuttua hankalammiksi käsitellä.
Monet eivät kuitenkaan halua näyttää tuota puolta itsestään, esim. saattaa pelottaa että ihmiset katoavat ympäriltä jos ei ole aina " iloinen " , positiivinen jne.
Mutta tunteiden patoamisesta kärsii kaikkein eniten itse, ja toki muut jossain vaiheessa siinä mukana kun patoaja alkaa oireilla pahaa oloaan.
Olen omalla kohdalla huomannut, miten tärkeää on ihan fyysisellä tasolla saada ilmaista negatiivisiakin tunteita. Tietenkin se, että joku kuuntelee ja että tulee ymmärretyksi. Mutta se fyysinen puoli siinä: kun puhuu, niin ne lihasliikkeet ja se että kuulee oman äänensä sanovan tiettyjä, aiemmin jotenkin padottuja tai tabuina pidettyjä "kiellettyjä" asioita. Sanojen sanominen ja niiden kuuleminen. Ja hengittäminen ja muutkin fyysiset reaktiot siinä tapahtumassa. Ne helpottavat sitä painetta, mikä voimakkaiden tunteiden sisälläpitämisestä tulee. Juuri se paine voi johtaa purkamattomana ajan mittaan hyvinkin äärimmäisiin mielentiloihin.
Fyysiset tunteiden purkamismuodot voivat olla myös liikuntaa, tai vaikka sitä "tärinäterapiaa", en nyt muista mikä sen virallinen nimi on, mutta jossa ohjatusti eletään traumat ruumiillisen tärisemisen ja muun liikkumisen muodossa pois. Se perustuu siihen monilla eläinlajeilla ilmenevään käytökseen, että jonkin pelottavan tapahtuman jälkeen ne tärisevät kunnes rauhoittuvat. Esim. antilooppilauma juoksee pakoon saalistavaa leijonaa, ja leijona ehkä nappaakin jonkun reunallaolevan, ja kun muut laumasta ovat turvassa ne alkavat täristä, ravistella pelkoa ja jännitystä pois.
Ja itkeminen tietysti, meinasi unohtua. Kuinkahan paljon somaattistakin sairautta on seurannut kasvatusperiaatteesta "miehet eivät itke."
Suomessa kansanperinteessä on, että varsinkin naiset kävivät joskus metsässä huutamassa ulos tuskaansa. Näin toimittiin mm. vielä viime sotien aikana, kun joku perheestä kuoli rintamalla.