Vastenmielinen keskusta, jossa vahingoillista energiaa liikaa.
Rahan ja keskiluokan tuomaa vitutusta.
Sen sijaan Malmi, Tikkurila, Vuosaari, Itäkeskus
rentoa menoa kyllä, kyllä.
Ei Helsingin keskusta pärjää vertailussa jo nyt.
Kielto on samaa kuin EI KAUPPAA.
Lähiössä ei ole kieltoja.
Hävetkää te keskustan lihasyöjät.
Rentoa elämää maahanmuuutttaja lähiöissä
8
118
Vastaukset
- Anonyymi
3-rappuisen kerrostalomme yhdessä asunnossa asui romaniperhe. Oli oli turvallista koska suunnilleen kerran kuukaudessa pimeälle takapihalle porhalsi poliisiauto ja pollarit tutkivat lamppujen kanssa pensaikot.
Kyseisen rapun muilla asukeilla oli turvallinen olo koska milloinkaan ei ollut epäselvää olivatko ko. romanit elossa. Samoin oli ilmiselvää, että heidän vieraansa viihdyttivät kyseistä perhettä pitkälle aamuyöhön. Muiden asukkien ei tarvinnut ponnistella tuon vuoksi koska romanit pitivät huomaavaisesti asunnon käytävän oven auki.
Kerran heille sattui vahinko. Ovi lompsahti kiinni romanijengin ollessa iltapäivällä pihalla.
Asunnon avaimet olivat sisällä. Kaikkeen valmiit romanit ottiva autonsa takakontista kirveen jolla suurensivat postiluukkua sen verran, että ulottuivat oven sisäpuolen lukkoon.
Samalla helpottui postin jakelijan työ.
Jostakin käsittämättömästä syystä ko. romanit eivät viihtyneet keskusta asunnossa vaan muuttivat pois.
Viimeinen lahja kohdistui taloyhtiön pesulaan. Pesukone oli ollut kolikoilla toimiva vanha vekotin. Kekseliäät tummat repivät seinästä irti ja mukaansa kolikkokoneen joten taloyhtiön oli uusittava tekniikka pesukonetta myöten.
Suomalaisten sisukkuutta osoittaa se, ettei kukaan talon asukkaista, ei edes kyseisen rappukäytävän asujista ole valittanut tummien lähdön jälkeistä, kalmiston omaista hiljaisuutta. Sopii ilmeisesti työssä käyville ja eläkeläisille.
- Anonyymi
Hiio hoi näin syön ja juon , hölmölandiassa , kännykät laulaa . Sieltä lomalaisia sankoin joukoin haluiais tänne ! Ostari"""""kyttääjiksi ! , Kyl nii vituttaa Ohivalo palaa vihreenä ! Punaista ei saa päälle millään !! Ohivalolla 90 kääpiötä suunnittelee missä Lumikki NO HAllituksessa , voooi vittu !!
kasvisyöjät on homo paska pervo hintti homo idiotti matoja js lihan syöjät on homoja addiktoituneita alkoholi ongelmaisia ärisiöitä ja pervoja
- Anonyymi
Tarkoitatko suomen Malmö
- Anonyymi
asuin ennen Kannelmäessä isossa omistusasunto kerrostalo yhtiössä
Y-säätiö osti osakkeen ja siihen muutti somaliperhe: mies, kaksi vaimoa ja viisi lasta
Ja sitten meno alkoi. Somalit eli öisin ja möykkäsi koko ajan
Samassa rapussa asuvat olivat hermoraunion partaalla kun kävivät työssä eikä saanut nukuttua
Portaan asukkaat yrittivät kaiken että saisivat somalit pois mutta ei onnistunut
Minä myin nopeasti asunnon ja muutin pois- Anonyymi
Pian on asunto lisäsi remontikuntoon mäsättynä, näitten alkuasukasmaisuudella
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2743487Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1291869Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3001619- 771462
- 771446
Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:531156Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001140- 631021
- 22997
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois67990