Saku Timonen: "Sipilän hallitus aiheutti paperittomien ongelman

ja mahdollisti varjoyhteiskunnan syntymisen." Siellä oli PS mukana; kiitos heillekin ongelmasta, jota nyt moittivat.

https://blogit.apu.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2020/10/27/saavatko-kaikki-jaada/
40192
3Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

Mitäpä itse oot tehny ongelman poistamiseksi.

Äänestä
  • En äänestä enää ikinä Persuja enkä Keskustaa!

    1Äänestä

PS ei ollut mukana tuossa pskassa. Timonen muistelee tarkoituksella harhaisesti ja valikoiden, sulkien faktat armotta ulos hänen omasta propagandistisesta todellisuudestaan. Siellä olivat todelliset suomipolitiikan likaiset iilimadot, eli valepersut, kuten Timo Soini, Jussi Niinistö, Sampo Terho ja Jari Lindström. Näitä saastoja taustoittivat kyseenalaistamatta pikkuniljakkeet, kuten Simon Elo, Tiina Elovaara, Veera Ruoho, jne...HYI!!! Oikeiden-, sydämeltään aitojen Perussuomalaisten viholliset: Takinkääntäjät, luopiot ja niin törkeät oman edun tavoittelijat.

Äänestä
  • Unohdit listalta pahnan pohjimmaisen eli halla-ahon.

    1Äänestä

  • Ahaa.

    Vastustiko siis Laura Huhtasaari Sipilän hallituksen maahanmuutolinjaa eduskunnassa 2015-2017? Entä Ville Tavio? Tai Teuvo "Tenu" Hakkarainen? Entä oliko Kike Elomaa ryhdikkäästi paperittomien maahan päästämistä vastaan?

    Vai oliko sittenkin niin, että JOKAINEN NYKYINEN persujen meppi ja toisen kauden kansanedustaja oli JOKAISESSA eduskunnan äänestyksessä täysin rinnoin tukemassa näitä "suomipolitiikan likaisia iilimatoja" 2015-2017?

    Sattuuko totuus?

    2Äänestä

  • Näyttää päivittäin tulevan persuille täydellisenä yllätyksenä se että valtaosa hallitusten päätöksistä päätetäänkin yleensä eduskuntaäänestyksissä.

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ahaa.

    Vastustiko siis Laura Huhtasaari Sipilän hallituksen maahanmuutolinjaa eduskunnassa 2015-2017? Entä Ville Tavio? Tai Teuvo "Tenu" Hakkarainen? Entä oliko Kike Elomaa ryhdikkäästi paperittomien maahan päästämistä vastaan?

    Vai oliko sittenkin niin, että JOKAINEN NYKYINEN persujen meppi ja toisen kauden kansanedustaja oli JOKAISESSA eduskunnan äänestyksessä täysin rinnoin tukemassa näitä "suomipolitiikan likaisia iilimatoja" 2015-2017?

    Sattuuko totuus?

    Miksi ois vastustanut!? Koska se maahanmuuttolinjahan oli ihan helvetin hyvä! Alunperin. Jos sitä ois vaan noudatettu. Mutta kun ei noudatettu! :/ Siinähän se pulma olikin.

    Sattuiko ihan aikuisten oikea totuus? :)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Unohdit listalta pahnan pohjimmaisen eli halla-ahon.

    Jussihan oli eu parlamentissa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näyttää päivittäin tulevan persuille täydellisenä yllätyksenä se että valtaosa hallitusten päätöksistä päätetäänkin yleensä eduskuntaäänestyksissä.

    Viittiks pistää tähän sen eduskunnan äänestyksen päätöksen numeron jossa äänestettiin sisäministeri orpon päätöksestä päästää maahan matuja toisesta turvallisesta EU-maasta, kiitos?

    Ja jos maturyysis on muka ihan vaan pelkästään persujen syytä, niin: Viitsitkö pistää tähän myös kaikkien niiden eduskunnan äänestysten numerot joissa oppositiossa olleet mamutuspuolueet VASTUSTI Sipilän hallituksen liian löperöä maahanmuuttopolitiikkaa, ja halusvat kiristää sitä. Kuten oppositiolla on tapana vastustaa ja kyseenalaistaa hallituksen toimia. Kiitos taas.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jussihan oli eu parlamentissa

    Ei nyt puututa ihan jokaiseen suvakkien rinnakkaistodellisuuden pikkusiin logiikkaongelmiin, tai tässä menee koko loppuelämä. Vaan annetaan heidän nyt uskotella itselleen että MEPitkin äänestää eduskunnassa! :)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ahaa.

    Vastustiko siis Laura Huhtasaari Sipilän hallituksen maahanmuutolinjaa eduskunnassa 2015-2017? Entä Ville Tavio? Tai Teuvo "Tenu" Hakkarainen? Entä oliko Kike Elomaa ryhdikkäästi paperittomien maahan päästämistä vastaan?

    Vai oliko sittenkin niin, että JOKAINEN NYKYINEN persujen meppi ja toisen kauden kansanedustaja oli JOKAISESSA eduskunnan äänestyksessä täysin rinnoin tukemassa näitä "suomipolitiikan likaisia iilimatoja" 2015-2017?

    Sattuuko totuus?

    Hyvä kommentti. Totuus sattuu persuun, niin että pää räjähtää ja pane persun kirkumaan.

    Äänestä

Koska Suomessa miesaines on niin kyvytöntä, naisten pitäisi hankkia lastensa siittiöt skandinaavisesta spermapankista. Ihan lastensa tulevaisuutta ajatellen.

Äänestä
  • Haluat värillisen suomen?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Haluat värillisen suomen?

    Tää värittömyys on jo nähty!

    Äänestä

  • Josta todisteena Suomen syntyvyyskäyrä, joka on suorastaan romahtanut alaspäin esim. just ton mamuryysivuoden 2015 jälkeen? :)

    I rest my case

    Äänestä

Mitäpä ongelmaa Sipilän hallitus ei olisi persujen tuella aiheuttanut? Niitämme nyt persujen kylvämää myrkyllistä viljaa.

2Äänestä

Orpo ja Sipilä pääarkkitehdit olivat. Soini ei laittanut peliä poikki vaikka olisi voinut. Nyt puuhaavat turvapaikanhakuprosessin alasajoa, kun kaikki kuitenkin saavat jäädä. Ei mitään järkeä.

Äänestä
  • Ei nyt kuitenkaan unohdeta, että JOKAINEN NYKYINEN persujen meppi ja toisen kauden kansanedustaja oli JOKAISESSA eduskunnan äänestyksessä täysin rinnoin tukemassa Sipilän, Orpon ja Soinin politiikkaa 2015-2017?

    Sattuuko totuus?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei nyt kuitenkaan unohdeta, että JOKAINEN NYKYINEN persujen meppi ja toisen kauden kansanedustaja oli JOKAISESSA eduskunnan äänestyksessä täysin rinnoin tukemassa Sipilän, Orpon ja Soinin politiikkaa 2015-2017?

    Sattuuko totuus?

    Sattuu. Varsinkin se ”totuus”, et suvakkien rinnakkaistodellisuudessa siis mitään hallituskriisiä ei koskaan muodostunutkaan. Sinistä menneisyyttä ei ole edes koskaan ollut olemassakaan. Ja Soini et co. kuuluvat edelleen perussuomalaisiin! :)

    Ja mikseivät olisi tukeneet, koska alkuperäinen hallitusohjelmaan kirjattu maahanmuuttopoliittinen linjaushan oli IHAN HYVÄ! Ja joka yhtenäisti (lausutaan: Vaikeutti) huomattavasti Suoman maahanmuuttolinjausta pohjoismaalaisittain, ja kuten Saku tossa pakinassaakin sammakoi, poisti humanitäärisin syin myönnetyt turvapaikat KOKONAAN! (joko unohdit?)

    Ongelmat synty vasta siinä vaiheessa, kun kepulit (pettää aina) ja kokoomuslaiset (pettää silloin tällöin) pyyhki perseensä noihin yhdessä sovittuihin linjauksiin, ja alkoi ottamaan maahan matuja töysin EUn Dublin sääntöjen vastaisesti! Jonka Sipilä hallituskautensa jälkeen on julkisuudessa jopa myöntänytkin!

    Kun Persut hajosi ja siniset syntyi, niin PAPERITTOMAT JO OLI Suomessa. Kun Paperittomat tuli, niin JOKAINEN NYKYINEN persujen meppi ja toisen kauden kansanedustaja oli JOKAISESSA eduskunnan äänestyksessä täysin rinnoin tukemassa Sipilän, Orpon ja Soinin politiikkaa 2015-2017!

    Laura Huhtasaari tuki Sipilän hallitusta, kun hallitus lähetti sotilaat kantamaan paperittomien matkatavaroita Tornioon.
    Tom Packaleen tuki Sipilän hallitusta, kun paperittomat päästettiin maahan!
    "Kike" Elomaa tuki Sipilän hallitusta, kun paperittomat päästettiin maahan!
    "Tenu" Hakkarainen tuki Sipilän hallitusta, kun paperittomat päästettiin maahan!
    Mika Niikko tuki Sipilän hallitusta, kun paperittomat päästettiin maahan! (Silloin kun ei ollut kiinalaisten maksamalla lahjusmatkalla Kiinassa.)
    Ville Vähämäki tuki Sipilän hallitusta, kun paperittomat päästettiin maahan!
    Jne.

    Nuoko kaikki ovat "Sinisiä"? Takinkääntäjiä kyllä, mutta ei sinisiä takinkääntäjiä.

    Äänestä

No tuon uuninpankkohörhön kirjoituksiin kannattaa todella suhtautua varauksella. Kyseessä on ihminen joka ei taida käydä ihan kaikilla sylintereillä. Hänellä lienee jotain psyykkisiä ongelmia persuihin liittyen.

Äänestä
  • No siitä vain kumoamaan väitteitään sen sijaan että käyt kiinni henkilöön. Onnistuuko?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No siitä vain kumoamaan väitteitään sen sijaan että käyt kiinni henkilöön. Onnistuuko?

    Onnistuuko!?

    Onnistuu aina! Ihan JOKA kerta!

    Kopsaa tähän IIIIHAN mikä tahansa Saku Sammakon kirjotus, niin mä todistan sen 5 minuutissa täydeks suvakkipropaganda-shaibaks! :)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onnistuuko!?

    Onnistuu aina! Ihan JOKA kerta!

    Kopsaa tähän IIIIHAN mikä tahansa Saku Sammakon kirjotus, niin mä todistan sen 5 minuutissa täydeks suvakkipropaganda-shaibaks! :)

    Kysyin joltakin aikuiselta. Ei teinilässytys ole minkään todistamista miksikään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kysyin joltakin aikuiselta. Ei teinilässytys ole minkään todistamista miksikään.

    No mä oon tässä lapsellisesti jo odottanut muutaman tunnin että se linkki Saku Sammakon pakinaan ilmestyis, joten katottaisko sen jälkeen kuin meikä-kakara pistää jauhot suvakki-paavin suukkiin! :)

    tui-tui! 🤡

    Vai etkö uskalla? :)

    Äänestä

Silakka sakun satiiri pläjäys hahhahah.

Äänestä

Aplodit jälleen kerran Uuniinpanopojalle loogisesta mestarillisuudestaan, kun pystyy jopa saman kirjoittelunsa aikana syyllistämään Perussuomalaiset (siis: Perussuomalaiset!? Joista nykyisistä YKSIKÄÄN ei ole istunut yhdessäkään maamme hallituksessa! :D ) sekä SIITÄ, että maahan PÄÄSTETTIIN niin paljon turvapaikanhakijoita, että SIITÄ, ettei maahan PÄÄSTETTY niin paljon turvapaikanhakijoita! :D BRAVO! *läpy-läpy* Encore!

Ja tässä sit maailman johtavan rasismiasiantuntijan omaa analyysiä SINISISTÄ (Huom! Saku Sammakko! Si-ni-sis-tä!) maturyysivuodelta 2015:

”Missään nimessä ei pidä leimata kaikkia turvapaikanhakijoita. Hyvä on se, että poliisi on onnistunut hyvin tehtävässään, kun se on saanut epäiltyjä kiinni.

Lindström haluaa rauhoitella kaikkia kansalaisia, mutta myös oman puolueensa kannattajia.

Näin uutisoi Yle oikeusministeri Jari Lindströmin lausunnon, jossa ministeri ensin sanoi turvapaikanhakijoiden olevan turvallisuusuhka ja samaan hengenvetoon toppuutteli kansalaisia oman puolueensa kannattajat mukaan lukien.

Kävi täsmälleen kuten viikko sitten sanoin.

Perussuomalaiset on puolueena suosinut rasistisia maahanmuuton vastustajia niin kauan, että kiukuttelevasta pikkulapsesta on kasvanut holhoojastaan piittaamaton hirviö. Se hirviö on onnistunut lietsomaan puolet kansasta pelkäämään ja vihaamaan turvapaikanhakijoita ja nyt joukon vastuullisuuteen pyrkivät johtajat juoksevat laumansa perässä yrittäen turhaan puhua sille järjen sanoja. Ei joukko kuuntele muuta kuin sen johtajan ensimmäisen lauseen, jossa puhutaan turvallisuusuhasta.”

Ilmiselvän maahanmuuttovastaista, eikö?

Äänestä
  • MESTARIllista piilo-natsikortin käyttöä sinulta! "Uuniinpanopojalle.." :P

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    MESTARIllista piilo-natsikortin käyttöä sinulta! "Uuniinpanopojalle.." :P

    ... no saanhan minäki natseilla, kun kaikki muutkin saa? :P

    Hail Halla-aho! :D

    Äänestä

  • JOKAINEN NYKYINEN persujen meppi ja jokainen toisen kauden kansanedustaja oli JOKAISESSA eduskunnan äänestyksessä täysin rinnoin tukemassa Sipilän, Orpon ja Soinin politiikkaa 2015-2017!

    Laura Huhtasaari tuki Sipilän hallitusta 2016-2017.
    Tom Packaleen tuki Sipilän hallitusta 2016-2017.
    "Kike" Elomaa tuki Sipilän hallitusta, 2016-2017.
    "Tenu" Hakkarainen tuki Sipilän hallitusta 2016-2017 (jos sattui ollemaan niin selvinpäin että löysi Eduskuntataloon).
    Mika Niikko tuki Sipilän hallitusta 2016-2017. (Silloin kun ei ollut kiinalaisten maksamalla lahjusmatkalla Kiinassa.)
    Ville Vähämäki tuki Sipilän hallitusta 2016-2017.
    Jne.

    Nuoko kaikki ovat "Sinisiä"? Takinkääntäjiä kyllä, mutta ei sinisiä takinkääntäjiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    JOKAINEN NYKYINEN persujen meppi ja jokainen toisen kauden kansanedustaja oli JOKAISESSA eduskunnan äänestyksessä täysin rinnoin tukemassa Sipilän, Orpon ja Soinin politiikkaa 2015-2017!

    Laura Huhtasaari tuki Sipilän hallitusta 2016-2017.
    Tom Packaleen tuki Sipilän hallitusta 2016-2017.
    "Kike" Elomaa tuki Sipilän hallitusta, 2016-2017.
    "Tenu" Hakkarainen tuki Sipilän hallitusta 2016-2017 (jos sattui ollemaan niin selvinpäin että löysi Eduskuntataloon).
    Mika Niikko tuki Sipilän hallitusta 2016-2017. (Silloin kun ei ollut kiinalaisten maksamalla lahjusmatkalla Kiinassa.)
    Ville Vähämäki tuki Sipilän hallitusta 2016-2017.
    Jne.

    Nuoko kaikki ovat "Sinisiä"? Takinkääntäjiä kyllä, mutta ei sinisiä takinkääntäjiä.

    Ja mä selitin sulle asian jo tuolla ylempänä ainakin kertaalleen, joten jos et ymmärtänyt/haluat vain kiusaksi trollailla, niin: Voi lasta! :)

    Asia loppuunkäsitelty. Mene etsimään itsellesi joku toinen ruokkija.

    Trololooo 🤡

    Äänestä

  • " Se hirviö on onnistunut lietsomaan puolet kansasta pelkäämään ja vihaamaan turvapaikanhakijoita"
    Ja miksi matuja ei saisi pelätä ja vihata?
    Eikö mielestäsi ole syytä pelätä terroristien(matujen) tekemiä murhia ja raiskauksia?
    Eikö mielestäsi ole oikein vihata laittomasti maahan tunkeutuneita rikollisia joita täällä (turhaan?) vastikkeettomasti elätetään?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja mä selitin sulle asian jo tuolla ylempänä ainakin kertaalleen, joten jos et ymmärtänyt/haluat vain kiusaksi trollailla, niin: Voi lasta! :)

    Asia loppuunkäsitelty. Mene etsimään itsellesi joku toinen ruokkija.

    Trololooo 🤡

    "Asia loppuunkäsitelty."

    Totuus taisi kirpaista : D

    Äänestä

Aloittaja on oikeassa. Tuosta jo moni asiantuntija varoitti Sipilän hallituksen aikana, muuta eivät uskoneet. Nyt tämä hallitus joutuu korjaamaan tuonkin virheen.
Näyttää kyllä siltä, että moni tyhmä ei näytä vieläkään ymmärtävän miksi asia pitää korjata. Onneksi hallitus kuitenkin korjaa asian.

Äänestä
  • Eli Pöpilä ja Urpo otti matut Suomeen vastoin EU säännöksiä ja nyt kun niistä jotka sai hylsyn ei päästä enää millään eroon, niin se onkin nyt sit Persujen syytä joilla ei ollut asiaan osaa eikä arpaa? :)

    Joo tyypillistä vasemmiston vastuunpakoilua sysätä syy asiasta kuin asiasta juuri asiasta kaikkein viattomimpiwn syyksi! :)

    BRAVO!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eli Pöpilä ja Urpo otti matut Suomeen vastoin EU säännöksiä ja nyt kun niistä jotka sai hylsyn ei päästä enää millään eroon, niin se onkin nyt sit Persujen syytä joilla ei ollut asiaan osaa eikä arpaa? :)

    Joo tyypillistä vasemmiston vastuunpakoilua sysätä syy asiasta kuin asiasta juuri asiasta kaikkein viattomimpiwn syyksi! :)

    BRAVO!

    Oli se kumma miten ne Pöpilä ja Urpo pysyivät vallassa vaikka Laura Huhtasaari, Tom Paskalen, "Kike" Elomaa, "Tenu" Hakkarainen, Mika Niikko, Ville Vähämäki ja kaikki muut Perussuomalaisten sankarit vastustivat heidän tekemisiään herkeämättä eduskunssa!

    Ei mutta HETKINEN! Sehän olikin niin, että Huhtasaari & Co äänesti joka äänestyksessä Pöpilän ja Orpon ehdotusten MUKAISESTI vuosina 2015-2017.

    Kuinkas siinä nyt niin kävi, että suurimpia mamuttajia tuettiin tarmokkaasti?

    HUUTONAURUA!!!

    Äänestä

Laitetaanpa nyt faktaa siitä miten kaikki meni.

Kataisen vasemmistohallitus avasi matuportit eikä invaasiota voitu pysäyttää missään Euroopan valtiossa.

Turvapaikkahakemukset niinikään oli pakko tehdä. Siinä oli Kataisen vasemmistohallituksen perintö.

https://yle.fi/uutiset/3-8595369

Tammikuu: n. 500 pakolaista
Helmikuu n. 500
Maaliskuu n. 500
Huhtikuu n. 500
Toukokuussa alkoi määrät nousemaan.

Nämä alkuvuoden tulijat olivat ns. tiedustelijoita, jotka viestittivät kotimaihinsa miten löperöä oli vastaanottajien toiminta ja miten loisteliaat olot tulijoille järjestettiin.

Kevään tullessa pakolaismassat lähtivät liikkelle, kuka sitä nyt talvella viitsii reissata kun kerran kotimaassakaan ei mitään oikeaa hätää ollut. Ja tiedustelijoiden kertomusten perusteella pystyttiin myös rakentamaan sopivanlainen tarina jotta pääsy höyryävien lihapatojen ääreen kävisi kivuttomammin. Löyhiähän ne tarinat olivat, riittäviä kumminkin, ne oli rakennettu kokoomus-demarihallituksen aikaisien rajamuodollisuksien mukaan.

Suurin huippu muodosthui heinä-elokuuhun, kun epäuskoisimmatkin oli saatu uskomaan että Suomi-niminen satumaa on oikeasti olemassa.

Tässä on tiukkaa faktaa, jota ei kovinkaan länkytys ja persutus muuta miksikään.

Äänestä

Tottakai se sattuu persujen sieluun kun olivat lähes punaita mattoa levittämässä elintaso pakolaisille totuus kirpaisee.

Äänestä
  • Timo Soini -> 60 000 mamua

    Riikka Purra -> 180 000 mamua tähän mennessä!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

ja mahdollisti varjoyhteiskunnan syntymisen." Siellä oli PS mukana; kiitos heillekin ongelmasta, jota nyt moittivat.

https://blogit.apu.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2020/10/27/saavatko-kaikki-jaada/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu