Vielä kasteesta II

Lut. kirkko: Kaste

- Kasteessa ja ehtoollisessa Kristus on todellisella ja havaittavalla tavalla meidän keskellämme. Kastevesi on tavallista puhdasta vettä. Jumalan sanaan liitettynä se on pelastavaa vettä, sillä se pesee meidät puhtaaksi kaikesta synnistä.
Lähetyskäskyssään Kristus kehottaa tekemään kaikki kansat opetuslapsikseen kastamalla ja opettamalla. Kaste toimitetaan kolmiyhteisen Jumalan nimeen. Pappi valaa kastettavan päähän vettä kolme kertaa ja lausuu: Minä kastan sinut Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

- Kasteen sakramentissa Jumala kutsuu jokaisen nimeltä omakseen. Tämä armo annetaan kaikille, myös lapsille. Jeesus käski tuomaan lapsia luokseen, koska Jumalan valtakunta kuuluu heidän kaltaisilleen.
Vanhemmat tuovat lapsen kasteelle ja rukoilevat yhdessä kummien kanssa hänen puolestaan. Kaste tekee meistä Kristuksen opetuslapsia ja kristillisen kirkon jäseniä.
Vaikka olemme syntymästämme saakka ihmiskunnan yhteisen syyllisyyden alaisia, kasteessa meille annetaan kaikki anteeksi ja meidät puetaan Kristuksen puhtauteen.
Pyhä Henki synnyttää meidät uudesti ja lahjoittaa meille uskon, jolla voimme tarttua kasteen lupauksiin.

- Kasteessa Jumala liittää meidät Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen. Jumalan poika on kuollut puolestamme, ja hänen voittonsa kuolemasta antaa meille osallisuuden uuteen elämään.
Kaste velvoittaa luottamaan yksin Kristukseen ja elämään hänen esimerkkinsä mukaisesti. Joudumme kuitenkin joka päivä tunnustamaan, että uuden ihmisen rinnalla meissä elää itsekäs, vanha ihminen, joka vetää meitä pois Jumalan luota.
Kerran saatu kaste kantaa koko läpi elämän. Kasteen liitto on varma silloinkin, kun uskomme horjuu. Kun turvaamme kasteen armoon, meidän ei tarvitse omin voimin tehdä parannusta.
Pyhä Henki kitkee meistä joka päivä itsekkyyttämme ja herättää meissä uutta uskoa ja rakkautta. Kaste antaa meille rohkeuden sekä elää että kuolla.

Luterilainen kirkko perustaa uskon elämän alun ja pelastuksen kasteeseen. Tämä onkin ensimmäinen pelastustie luterilaisen kirkon opin mukaan.
HUOM! Tällainen opetus on toista evankeliumia.

Raamatussa ei ole kummioppia eikä Raamatussa ole edes koko kummi sanaa. Raamattu ei opeta, että kastevesi Jumalan sanaan liitettynä on pelastavaa vettä.
Kristuksen vanhurskauden tähden ja lunastusuhrin kautta tarjotaan ihmiselle syntien anteeksiantamusta. Syntien anteeksiantamus luetaan niiden hyväksi, jotka Jumalan armovaikutuksen kautta tekevät parannuksen ja vastaanottavat Jeesuksen elämänsä Herraksi ja Vapahtajaksi.
Uskon kautta pelastuksen evankeliumin vastaanottaminen synnyttää uskon ja aikaansaa Jumalan armosta pelastuksen. Ja jo pelastunut vastaanottaa vesikasteen ei pelastuakseen, vaan siksi kun on pelastunut.

Eph 1:13 Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti,

Room 10:17 Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.

Apt 10:44-48 Kun Pietari vielä näitä puhui, tuli Pyhä Henki kaikkien päälle, jotka puheen kuulivat. Ja kaikki ne uskovaiset, jotka olivat ympärileikatut ja olivat tulleet Pietarin mukana, hämmästyivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin pakanoihinkin, sillä he kuulivat heidän puhuvan kielillä ja ylistävän Jumalaa.
Silloin Pietari vastasi: "Ei kaiketi kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niinkuin mekin?" Ja hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen.

APT 11: 16-18: Silloin minä muistin Herran sanan, jonka hän sanoi: ‘Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä’.
Koska siis Jumala antoi yhtäläisen lahjan heille kuin meillekin, kun olimme uskoneet Herraan Jeesukseen Kristukseen, niin mikä olin minä voidakseni estää Jumalaa?" Tämän kuultuansa he rauhoittuivat ja ylistivät Jumalaa sanoen: "Niin on siis Jumala pakanoillekin antanut parannuksen elämäksi".

Pietari kertoi Jerusalemissa pakanoiden uskoon tulosta Apt 11 luvussa. Huomaamme tästä luvusta, jotta kysymys oli todella siitä jottei ketään voitu kastaa ennen kuin hän on tullut uskoon.
Pietari kertoi, koska pakanat olivat tulleet uskoon, niin ei hän voinut estää Jumalaa. Jonka jälkeen Jerusalemin seurakunnassa iloittiin siitä kun Jumala oli antanut myös pakanoille parannuksen elämäksi.

Näistä kohdista Apt 10:44-48 sekä Apt 11:16-18 käy selville selkeästi, ettei alkuseurakunta kastanut ketään joka ei ollut tullut uskoon.
Evankeliumin kuulleet pakanat tulivat uskoon ja Pietari sanoo: ”Ei kaiketi kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niinkuin mekin?" Apostolien tekojen luvussa 11 Pietari sanoo, koska siis pakanatkin olivat saman uskon lahjan, niin mikä hän on estämään Jumalan asetuksia.
Oli kielto olla kastamatta muita kuin uskoontulleita. Sillä niin Pietari sanoo, ettei kukaan nyt voi kieltää heitä kastamasta kun ovat saaneet Pyhän Hengen ja tulleet uskoon. Luterilainen teologia väittää, että tässä ei ollut kaste kieltoa, vaan se että juutalaiset luulivat ettei pakanoita saa kastaa.
Mutta tämä väite on todella epäraamatullinen, sillä: Mark 16:15-16 Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.

Apostolit tiesivät Kristuksen käskyn perusteella, että kaikista kansoista uskoontulleet kastetaan, sillä näin oli Kristus heitä käskenyt tehdä. Näin myös Pietari kumppaneineen tiesi, että vesikaste kuuluu kaikille uskoontulleille.
Joten Apt 10:44-48:sta käy selvästi ilmi, että oli kielto olla kastamatta muita kuin uskoontulleita olivat he sitten juutalaisia tai pakanoita.

Raamattu opettaa, jotta usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan sanan kautta. Sillä se, joka Jumalan luokse tulee täytyy uskoa, että Jumala on.
Jumalan luokse tullaan henkilökohtaisen uskon kautta niin Raamattu selvästi opettaa. Ei vauva eikä aikuinen tarvitse kastetta ennen kuin on tullut uskoon.

Raamatun kanta on yksiselitteisen selvä siitä, että on vain yksi usko ja yksi kaste. Mutta luterilaisella kirkolla on kaksi erilaista kastetta.
Lähetyskentillä kastetaan ne, jotka ovat tulleet uskoon sen perusteella, että he ovat vastaanottaneet pelastuksen henkilökohtaisen uskoontulon myötä. Sitten heidän lapset kastetaan sen perusteella, koska heidän vanhempansa ovat tulleet uskoon.
Tässä on nyt kaksi kastetta toinen uskovalle, joka on tullut uskoon Jumalan armosta ja toinen pikkulapselle, joka ei ole tullut uskoon, vaan hänet kastetaan toisen ihmisen uskoontulon perusteella.

Raamattu kuitenkin opettaa että on vain yksi kaste, joka tarkoittaa, että se tehdään vain kerran ja aina samoilla perusteilla eli uskoon tulon jälkeen.
Luterilaisella kirkolla on kaksi erilaista kastetta toinen uskoontulleille sekä toinen pienelle sylivauvalle, joka kastetaan toisen ihmisen uskoon tulon perusteella tai siksi jos hänen vanhempansa kuuluvat luterilaiseen kirkkoon olivat sitten vanhemmat uskossa tai eivät.
Ja Suomessa ainakin selkeästi yli 90% kirkon jäsenistä ovat julkijumalattomia. Lut.kirkon sylivauva ”kasteelle” ei löydy yhtään perustetta Uuden Testamentin kirjoituksista.
11251
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

muualle keskustelemaan lahkolaiskasteestasi. et edusta kristinuskoa, johon lapsikaste on aina kuulunut ja tulee kuulumaan. olet hyvin lähellä mormonismia. olet saanut saman hengen. he vielä pelottelevat lasten vanhempia helvetillä ja kuolemalla, jos he vievät lapsensa kristittyjen kasteelle.(Moroni, luku 8)

Äänestä
  • Keskusteluni(kirjoitukset joita olen tänne laittanut) kasteesta on AINA RAAMATUSTA ei mistään uskonnosta, joten parempi uskoa Jumalaa kuin ihmisiä.
    Ap. t. 5:29
    Mutta Pietari ja muut apostolit vastasivat ja sanoivat: "Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä.

    OIKEA OPPI
    Sekä VT että UT puhuvat opista opetuksen sisältönä, Snl.4:2; 5:1; Joh.7:16-17; 14:26. Raamatun oppi on Jumalan oma oppi, Joh. 14:24; 1 Tes.2:13. Se käsittää sekä lain että evankeliumin ( Gal 3:24, 13 ). Paitsi sanoja oppi ja opetus käyttää Raamattu koko kristillistä oppia merkitsemässä mm. seuraavia sanoja: tieto ( Mal. 2:7 ), totuus ( Joh. 8:31; Gal.5:7 ), evankeliumi ( Room. 2:16 ), usko ( uskon sisältö, Juuda 3 ja 20 ). Usein on VT:n opetusta merkitsevä sana toora suomalaisessa Raamatussa käännetty sanalla laki ( Ps. 19:8; 119:92, 163, 165 ); oikeampaa olisi kääntää se sanan alkuperäismerkityksellä opetus, joka sisältää nimenomaan myös evankeliumin.

    Oikea oppi on yksi ainoa. Niinpä opista puhuessaan Raamattu käyttää sitä merkitseviä sanoja poikkeuksetta yksikössä: yksi oppi ( Joh. 7:16; Room. 16:17 ), yksi totuus ( Joh. 8:31; Gal. 5:7 ), yksi evankeliumi ( Room. 1:1; 2:16; 16:25 ) ja yksi usko ( Juuda 3 ja 20 ) sekä yksi opetuksen sisältö

    ( Room. 6:17 ). Sen sijaan ihmisoppeja ( Mark. 7:7; Kol. 2:22 ) ja riivaajien oppeja ( 1 Tim. 4:1 ) on monia.

    Oikea oppi on kerta kaikkiaan annettu, lopullinen ( Mal. 2:7; Gal. 1:6-9; Juuda 3 ) ja täydellinen ( Ps. 19:8 ). Se on niin muuttumaton, että apostolin ja Taivaan enkelinkin täytyy alistua kuuliaisuuteen sille

    ( Gal. 1:6-9 ). Vieläpä tuomiopäivänäkin se on voimassa, ja sen mukaan tuomitaan ihmisten salaisuudet

    ( Room. 2:16 ). Raamattu siis tuomitsee kaiken opin muuttamisen, lisäämisen tai kehittämisen.

    Jeesuksen oppi tullaan tuntemaan pysymällä Jeesuksen sanassa ( Joh. 8:31 ). Katsantokanta, jonka mukaan ihmisen olisi kylläkin pyrittävä totuuteen, mutta että hän ei voisi sitä koskaan löytää, ei ole sopusoinnussa Jeesuksen sanojen ( ”te tulette tuntemaan totuuden” ) kanssa.

    Lisäksi on annettu tehtäväksi opettaa kaikki, mitä Jeesus on käskenyt opetuslastensa pitää, ja tehdä siten Jeesukselle opetuslapsia ( Mat. 28:20 ). Jos oppia ei voitaisi tuntea, olisi kaikki lähetystoiminta vain Pilatuksen kyselemistä ( Joh. 18:38 ). Lisäksi Raamattu velvoittaa seurakunnan kaitsijaa tuntemaan opin, ammentamaan sen Raamatusta sitä lukemalla ja opettaessansa pysymään siinä ( Tiit. 1:9; 1 Tim. 4:13,16; Mal. 2:7 ). Lampaat tuntevat Hyvän Paimenen äänen ja seuraavat sitä ( Joh. 10:4, 27 ) ja kavahtavat vierasta ääntä ( Joh. 10:5 ).

    Herran omien tulee myös kyetä arvostelemaan henkiä ( 1 Joh. 4:1 ). Seurakunnan kaitsijan tulee olla kykenevä sekä neuvomaan terveellä opilla että kumoamaan vastaansanojain väitteet ( Tiit. 1:9 ). Kaikki tämä edellyttää sitä, että oppi voidaan tuntea.

    Oikea oppi on voimallinen kääntämään pois synneistä ( Mal. 2:6; Room. 6:17 ) ja tekemään Kristukselle opetuslapsia ( Mat. 28:20 ). Tällainen voiton lupaus sillä on puhtaana ja valheeseen sekoittamattomana. Perkeleen oppi, hänen, joka on ollut valehtelija alusta asti ( Joh. 8:44 ), on sen sijaan valhetta ( 2 Tes. 2:8-12 ) ja täydellinen vastakohta Jeesuksen opille. Vähäinenkin väärä oppi on vaarallinen ja voi turmella koko terveellisen evankeliumin opin ( Gal 5:9 ). Oikean opin tehtävänä on murtaa valheen ja epäuskon panssari. Jos antaudutaan yhteistyöhön väärän opin ja sen kannattajien kanssa, silloin on tehty jo ratkaiseva myönnytys valheelle antamalla sille olemassaolon oikeutus. Epäapostolinen oppi saa aikaan erimielisyyttä ja pahennusta; pysyminen apostolisessa opissa synnyttää yksimielisyyden ja säilyttää yhteyden ( Room. 16:17 ).

    Ihmisiä mielistelevä, henkilöön katsova opetus johtaa pois Herran tieltä ja ”saattaa monia kompastumaan” ( Mal. 2:8,9 ). Koska Raamatun oppi on Jumalan oppi, sen vääristäminen on majesteettirikos. Oikea oppi saa Jumalan siunauksen, siitä poikkeava oppi taas kirouksen ( Dan. 12:3; Mal. 2:8,9; Gal. 1:8,9 ). Opista Raamattu ei anna poiketa edes ajatellun rakkauden ( Joh. 14:23 ) tai yhteyden ( Room. 16:17 ) tähden. Perkele haluaisi mielellänsä liata ja vääristää opin. Sen tähden se ahdistaa meitä niin viekkaasti esittäen tekosyyksi rakkauden ja uskontojen yhteyden, jota ei saisi loukata. Kun perkele paljastetaan, se rupeaa itkemään ja puhumaan rakkaudesta.

    Julistajan oppi on raamatullista, jos se tuo esiin Raamatun totuuden. Esityksen sanamuoto ei ole ensisijainen, vaan se, mitä sanoilla on tosiasiassa ilmaistu. Vaikka sama asia voidaankin ilmaista eri sanoja käyttäen, ei julistuksessa kuitenkaan voida vahingotta luopua Raamatun käsitemaailmasta, sanoista sekä lauseista ja korvata ne uusilla, koska Raamattu on opin lähde ja tuomari

    ( vrt. myös Joh. 8:31 s.; Room. 6:17 ).

    Raamattu mainitsee uskon kohteeksi paitsi koko opin myös sen osia ( Luuk. 24:45-48; Room. 6:8; 10:9: 1 Tes. 4:14; 1 Tim. 1:15; Hebr. 6:1 s.; 1 Joh. 5:5 ). Eri kohdat eivät ole järjellä toisistaan johdettavissa, vaan ne on etsittävä Raamatusta. Nämä kohdat osoittavat myös, ettei voi olla uskoa paljaana ilman uskoa tiettyihin tosiasioihin, oppiin. Eri uskonkohdissakin voidaan puhua vielä pääasioista ja sivuasioista ( Hebr. 8:1, Kristuksen ylimmäispapillisen viran pääkohta ).

    Jumalan lapsilla on vain yksi Mestari, Opettaja ( Mat. 23:8 ), joka on ainoa Välimies Jumalan ja ihmisten välillä ( 1 Tim. 2:5 ). Hän on antanut itsensä lunnaiksi kaikkien edestä ja tahtoo, että jokainen tulisi tuntemaan totuuden, sen opin, jonka Hän on selvin sanoin ilmoittanut VT:n ja UT:n kirjoituksissa, ja siten omistaisi iankaikkisen elämän ( 1 Tim. 2:4-7; Joh. 20:31 ).

    ”…käskeäkseni eräitä kavahtamaan, etteivät vieraita oppeja opettaisi” ( 1 Tim. 1:3 ).

    Äänestä

  • Joku(Se alku....) kirjoitti:

    Keskusteluni(kirjoitukset joita olen tänne laittanut) kasteesta on AINA RAAMATUSTA ei mistään uskonnosta, joten parempi uskoa Jumalaa kuin ihmisiä.

    jota edustat, ei ole Raamatullinen oppi, vaan se syntyi pääosin Amerikassa 1800-luvun lopussa (mormonismi, jehovalaisuus ja helluntailaisuus) vrt. Johannes näki ilm.kirjan kolme sammakkoa, jotka lähtivät samasta paikasta samoihin aikoihin? Ovatko juuri nuo uudestikasteliikkeet ne sammakkohenget?

    Äänestä

  • lukija, kirjoitti:

    En todellakaan edusta mitään noista joita mainitsit, vaan puhdasta Raamatun sanaa, Pietarin julistamaa evankeljumia olen tänne teille laittanut.
    Älä sotke minua mihinkään muihin "oppeihin" äläkä mihinkään sammakkohenkiin, pois ne minusta.
    Pitäydyn VAIN JA AINOASTAAN Raamatun sanassa.

    Äänestä

  • Joku(Se alku.....) kirjoitti:

    En todellakaan edusta mitään noista joita mainitsit, vaan puhdasta Raamatun sanaa, Pietarin julistamaa evankeljumia olen tänne teille laittanut.
    Älä sotke minua mihinkään muihin "oppeihin" äläkä mihinkään sammakkohenkiin, pois ne minusta.
    Pitäydyn VAIN JA AINOASTAAN Raamatun sanassa.

    eihän tuollaisia kurnutuksia kukaan jaksa jatkuvasti lukea profetiapalstalta, mene takaisin vaikka sinne mormoonien palstalle, sieltä löydät vastakaikua anabaptistisille egyptiläisten upotuksille, oikea sana on kaukana sinusta, et voi tulla totuuden tuntemiseen, koska olet sen hylännyt ja antanut vihollisen kietoa itsesi lahkolihan oppeihin, joita edustat

    Äänestä

  • Nämä kastekiistat ovat paholaisesta. Uskokaa jo ja lopettakaa ne.

    Eikö olisi sen sijaan syytä riemuita Kristuksen voitosta näin pääsiäisen jälkeen?

    Äänestä

*Etkö sinä lahkoriivattu ymmärrä ettei tällä sivustolla ole tilaa Raamattuun pitäytyvälle kasteopetukselle. Oikeaoppinen luterilainen ja katolinen kirkko on hyväksynyt oppimme. oli se sitten kasteesta tai muusta. Meillä on valta. Nyt kaikki nuo demoniset kirkosta erottajaliikkeet kalvavat meitä.Pitääksemme jäsenemme meidän on pakko tinkiä noista vanhanaikaisista Raamatun opetuksista.
etkö tajua että aika on mennyt sinun ja muiden lahkoriivattujen demonistien ohi.Vain kirkolla on oikeus tulkita ja muuttaa Raamattua meidän oikeaoppisten luterilaisten ja ekumeenisten katolilaisten mielestä.
Nyt raimo tule esiin ja käy mukaan rintamaan vai pelkäätkö hellareita ynnä muita pellehermanneja.

Äänestä
  • UUDISTUS JUMALAN SANAN

    OPETUKSIEN TOTEUTUMISEEN

    Miten ja mihin suuntaan tulee uudistua? Raamattu vastaa meille; älkää mukautuko tämän maailmanajan mukaan vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä.

    Jumalan sa­na varoittaa meitä ettemme; rakentaisi uskoamme ja seurakuntaa maailman hengen ja maailman virtauksien mukaan. Raamattu kehottaa meitä tutkimaan Jumalan sa­nasta Hänen tahtoaan ja rakentamaan Jumalan sanan perustukselle.

    Emme voi ra­kentaa omien mielipiteiden varaan tai katsoa maailmasta mallia. Sana Tora tar­koittaa ensisijaisesti opetusta ja myös lakia. Rakentakaamme uskomme ja seura­kunta Jumalan sanan opetuksen mukaan. Sanoohan sana, että Herra on asettanut säädöksensä, jotta niitä tarkasti noudatettaisiin, Jeesus sanoi; älkää luulko, että olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan, olen tullut täyttämään lain.

    Mekään emme voi kumota Jumalan sanan selviä rakennuspiirustuksia, Paavali kirjoittaa; kumoammeko lain vetoamalla uskoon, emme vaan me vahvistamme lain. Meidän tehtävä on vahvistaa sanan opetus ja ojentautua sen mukaan.

    Jumalan suunnitelma Jeesuk­sessa Kristuksessa on, että Hänen luonteensa ja tahtonsa pyhyys ilmenee Jeesuk­sen todistajissa.
    Laki paljastaa ihmiselle hänen syntinsä, yksin Jeesuksen sovitustyö vapauttaa ihmisen synnin ja saatanan vallasta, Kun ihminen saa katua tunnustaen syntinsä ja vastaanottaa syntien anteeksiantamuksen ja Jeesuksen sovitustyön, hänestä tulee Jumalan lapsi, Pyhä Henki sinetöi meidät Jeesuksen todistajiksi näin sydämessämme asuva Pyhä Henki sanan opetuksen kautta uudistaa meitä niin että, Jumalan luonne, tahto, pyhyys ja rakkaus ilmenee Jeesuksen todistajissa.

    Siitä kaikki tuntevat teidät Jeesuksen opetuslapsiksi, jos teillä on keskinäinen rakkaus ja se on rakkaus Jumalaan että pidämme Hänen käskynsä, näin sanoo Jumalan sana. Olemmeko yhtä tänä päivänä kristikunnassa niin kuin Jumalan tahto on ?

    Jos todella haluamme uudistua niin, todellinen uudistuminen johtaa kristikunnan alkuperäiseen ja Raamatulliseen seurakuntaan.
    Nyt on menossa uusien erilaisten seurakuntien istutusbuumi. Lisää hajaannusta jo nykyiseen hajaannuksen tilaan.
    Jumalan sana tuntee vain yhden Kristuksen ruumiin, yhden seurakunnan Kristityt huutavat, tämä on meidän laidunmaamme, kun Jumalan tahto on, että Jeesuksella on yksi lammaslauma, jotka laiduntavat samalla laidunmaalla samaa ruohoa syöden.

    Kun tutkimme Raamattua ja ekumeenista liikettä niin huomaamme ettei se ole Jumalasta. Toinen evankeliumi, toinen henki rakentaa lopun luopiokirkkoa ekumenian hengessä katolisen kirkon ympärille. Toinen evankeliumi pyr­kii ulottamaan vaikutuksensa koko kristilliseen seurakuntaan.

    Tänä päivänä ko­rostetaan usein tunnekokemuksia. Ihmiset jotka juoksevat tunteitten perässä eivät jaksa kuunnella totuuden sanaa, jonka tulisi olla kokoontumisemme perusta.
    Jos kokouksissa ei tapahdu mitään sensaatiomaista ei kokoukset kiinnosta niitä, jotka etsivät tunteita, Jumala on luonut tunteet eikä niissä ole mitään pahaa, mutta usko perustuu Jumalan sanaan.

    Uudistus Jumalan sanan mukaiseen elä­mään kyllä avaa meille kaikki tunne-elämykset, jotka ovat oikeassa suhteessa Ju­malan sanaan. Tämä aika tarvitsee totuuteen juurtuneita uudistajia, Pyhä Henki johtaa meidät totuuteen, Pyhä Henki kirkastaa Jeesuksen Kristuksen. Jumalan valtakunta on vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä.

    Pelkäämmekö julistaa, että ilman uskoa Jeesukseen ihminen on matkalla kadotukseen. Älä pelkää tuomitsemista, koska et tuomitse, vaan julistat totuutta.
    Totuuden julistamista seuraa aina vastustus ja arvostelu. Jeesuksen todistajien ei tule odottaa, että totuus tulisi suosituksi kääntymättömien keskuudessa, Jumalan rakkauden ja pyhyyden kokeminen synnyttää rohkeutta Jeesuksen todistajissa.

    Tänä aikana Jumala kut­suu palvelijoitaan puhaltamaan pasuunaan. Jumala asettaa Jeesuksen todistajat sanansa vartiomiehiksi. Kun kuulet Herran suusta sanan, julista se rakkaudessa ihmisille.
    Kerro ihmisille heidän rikoksensa ja syntinsä, kerro ihmisille Jumalan pelastuslahjasta Jeesuksesta Kristuksesta, Jumalan pelastussuunnitelmasta.
    Jeesuksen todistajat rakastakaa ihmisiä Jumalan rakkaudella. Näissä ajatuksissa allekirjoittanut joutuu katsomaan peiliin ja tekemään parannusta huutaen, Jeesus uskon, auta epäuskoani.

    Äänestä

Ymmrtäkää nyt lahkiaiset ei teillä ole mitään mahdollisuutta.Teillä on vain Raamattu.Meiilä on sentään valtionkirkko ja teologian tohtoreita ja maistereita pitkä rivi.Teidät pojetaan si´nne minne kuuluttekin. Hautaasmaatkin suljetaan lahkiksilta.ette pääse kuoltuannekaan siunattuun maahan vaan joudutte kaatopaikoille.Tehkää parannus ja tulkaa äitikirkon helmaan.

Äänestä

Voisitko ihan oikeasti keskustella näistä palstalla JOLLE TÄMÄ ASIA ON TARKOITETTU. Please. Tarkoitus on kuitenkin keskustella profetioista eikä tämä liity MITENKÄÄN siihen. Ihan sama yrittävätkö ihmiset tuputtaa upotus/lapsikastetta, mutta TÄLLE PALSTALLE SE EI KUULU!!!

Siunauksia ja hyvää kevättä

Äänestä

....

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Joku(Se alkuperäinen) kirjoitti:

Lut. kirkko: Kaste

- Kasteessa ja ehtoollisessa Kristus on todellisella ja havaittavalla tavalla meidän keskellämme. Kastevesi on tavallista puhdasta vettä. Jumalan sanaan liitettynä se on pelastavaa vettä, sillä se pesee meidät puhtaaksi kaikesta synnistä.
Lähetyskäskyssään Kristus kehottaa tekemään kaikki kansat opetuslapsikseen kastamalla ja opettamalla. Kaste toimitetaan kolmiyhteisen Jumalan nimeen. Pappi valaa kastettavan päähän vettä kolme kertaa ja lausuu: Minä kastan sinut Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

- Kasteen sakramentissa Jumala kutsuu jokaisen nimeltä omakseen. Tämä armo annetaan kaikille, myös lapsille. Jeesus käski tuomaan lapsia luokseen, koska Jumalan valtakunta kuuluu heidän kaltaisilleen.
Vanhemmat tuovat lapsen kasteelle ja rukoilevat yhdessä kummien kanssa hänen puolestaan. Kaste tekee meistä Kristuksen opetuslapsia ja kristillisen kirkon jäseniä.
Vaikka olemme syntymästämme saakka ihmiskunnan yhteisen syyllisyyden alaisia, kasteessa meille annetaan kaikki anteeksi ja meidät puetaan Kristuksen puhtauteen.
Pyhä Henki synnyttää meidät uudesti ja lahjoittaa meille uskon, jolla voimme tarttua kasteen lupauksiin.

- Kasteessa Jumala liittää meidät Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen. Jumalan poika on kuollut puolestamme, ja hänen voittonsa kuolemasta antaa meille osallisuuden uuteen elämään.
Kaste velvoittaa luottamaan yksin Kristukseen ja elämään hänen esimerkkinsä mukaisesti. Joudumme kuitenkin joka päivä tunnustamaan, että uuden ihmisen rinnalla meissä elää itsekäs, vanha ihminen, joka vetää meitä pois Jumalan luota.
Kerran saatu kaste kantaa koko läpi elämän. Kasteen liitto on varma silloinkin, kun uskomme horjuu. Kun turvaamme kasteen armoon, meidän ei tarvitse omin voimin tehdä parannusta.
Pyhä Henki kitkee meistä joka päivä itsekkyyttämme ja herättää meissä uutta uskoa ja rakkautta. Kaste antaa meille rohkeuden sekä elää että kuolla.

Luterilainen kirkko perustaa uskon elämän alun ja pelastuksen kasteeseen. Tämä onkin ensimmäinen pelastustie luterilaisen kirkon opin mukaan.
HUOM! Tällainen opetus on toista evankeliumia.

Raamatussa ei ole kummioppia eikä Raamatussa ole edes koko kummi sanaa. Raamattu ei opeta, että kastevesi Jumalan sanaan liitettynä on pelastavaa vettä.
Kristuksen vanhurskauden tähden ja lunastusuhrin kautta tarjotaan ihmiselle syntien anteeksiantamusta. Syntien anteeksiantamus luetaan niiden hyväksi, jotka Jumalan armovaikutuksen kautta tekevät parannuksen ja vastaanottavat Jeesuksen elämänsä Herraksi ja Vapahtajaksi.
Uskon kautta pelastuksen evankeliumin vastaanottaminen synnyttää uskon ja aikaansaa Jumalan armosta pelastuksen. Ja jo pelastunut vastaanottaa vesikasteen ei pelastuakseen, vaan siksi kun on pelastunut.

Eph 1:13 Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti,

Room 10:17 Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.

Apt 10:44-48 Kun Pietari vielä näitä puhui, tuli Pyhä Henki kaikkien päälle, jotka puheen kuulivat. Ja kaikki ne uskovaiset, jotka olivat ympärileikatut ja olivat tulleet Pietarin mukana, hämmästyivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin pakanoihinkin, sillä he kuulivat heidän puhuvan kielillä ja ylistävän Jumalaa.
Silloin Pietari vastasi: "Ei kaiketi kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niinkuin mekin?" Ja hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen.

APT 11: 16-18: Silloin minä muistin Herran sanan, jonka hän sanoi: ‘Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä’.
Koska siis Jumala antoi yhtäläisen lahjan heille kuin meillekin, kun olimme uskoneet Herraan Jeesukseen Kristukseen, niin mikä olin minä voidakseni estää Jumalaa?" Tämän kuultuansa he rauhoittuivat ja ylistivät Jumalaa sanoen: "Niin on siis Jumala pakanoillekin antanut parannuksen elämäksi".

Pietari kertoi Jerusalemissa pakanoiden uskoon tulosta Apt 11 luvussa. Huomaamme tästä luvusta, jotta kysymys oli todella siitä jottei ketään voitu kastaa ennen kuin hän on tullut uskoon.
Pietari kertoi, koska pakanat olivat tulleet uskoon, niin ei hän voinut estää Jumalaa. Jonka jälkeen Jerusalemin seurakunnassa iloittiin siitä kun Jumala oli antanut myös pakanoille parannuksen elämäksi.

Näistä kohdista Apt 10:44-48 sekä Apt 11:16-18 käy selville selkeästi, ettei alkuseurakunta kastanut ketään joka ei ollut tullut uskoon.
Evankeliumin kuulleet pakanat tulivat uskoon ja Pietari sanoo: ”Ei kaiketi kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niinkuin mekin?" Apostolien tekojen luvussa 11 Pietari sanoo, koska siis pakanatkin olivat saman uskon lahjan, niin mikä hän on estämään Jumalan asetuksia.
Oli kielto olla kastamatta muita kuin uskoontulleita. Sillä niin Pietari sanoo, ettei kukaan nyt voi kieltää heitä kastamasta kun ovat saaneet Pyhän Hengen ja tulleet uskoon. Luterilainen teologia väittää, että tässä ei ollut kaste kieltoa, vaan se että juutalaiset luulivat ettei pakanoita saa kastaa.
Mutta tämä väite on todella epäraamatullinen, sillä: Mark 16:15-16 Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.

Apostolit tiesivät Kristuksen käskyn perusteella, että kaikista kansoista uskoontulleet kastetaan, sillä näin oli Kristus heitä käskenyt tehdä. Näin myös Pietari kumppaneineen tiesi, että vesikaste kuuluu kaikille uskoontulleille.
Joten Apt 10:44-48:sta käy selvästi ilmi, että oli kielto olla kastamatta muita kuin uskoontulleita olivat he sitten juutalaisia tai pakanoita.

Raamattu opettaa, jotta usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan sanan kautta. Sillä se, joka Jumalan luokse tulee täytyy uskoa, että Jumala on.
Jumalan luokse tullaan henkilökohtaisen uskon kautta niin Raamattu selvästi opettaa. Ei vauva eikä aikuinen tarvitse kastetta ennen kuin on tullut uskoon.

Raamatun kanta on yksiselitteisen selvä siitä, että on vain yksi usko ja yksi kaste. Mutta luterilaisella kirkolla on kaksi erilaista kastetta.
Lähetyskentillä kastetaan ne, jotka ovat tulleet uskoon sen perusteella, että he ovat vastaanottaneet pelastuksen henkilökohtaisen uskoontulon myötä. Sitten heidän lapset kastetaan sen perusteella, koska heidän vanhempansa ovat tulleet uskoon.
Tässä on nyt kaksi kastetta toinen uskovalle, joka on tullut uskoon Jumalan armosta ja toinen pikkulapselle, joka ei ole tullut uskoon, vaan hänet kastetaan toisen ihmisen uskoontulon perusteella.

Raamattu kuitenkin opettaa että on vain yksi kaste, joka tarkoittaa, että se tehdään vain kerran ja aina samoilla perusteilla eli uskoon tulon jälkeen.
Luterilaisella kirkolla on kaksi erilaista kastetta toinen uskoontulleille sekä toinen pienelle sylivauvalle, joka kastetaan toisen ihmisen uskoon tulon perusteella tai siksi jos hänen vanhempansa kuuluvat luterilaiseen kirkkoon olivat sitten vanhemmat uskossa tai eivät.
Ja Suomessa ainakin selkeästi yli 90% kirkon jäsenistä ovat julkijumalattomia. Lut.kirkon sylivauva ”kasteelle” ei löydy yhtään perustetta Uuden Testamentin kirjoituksista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu