Pohjolan Matka lopettaa Kiteellä lokakuun 2020 lopussa

Matkatoimisto sulkee ovensa tämän viikon lopussa. Matkat ostetaan verkkokaupasta nykyisin, eikä kiinteitä toimistoja (= kiinteitä kuluja) enää tarvita. Tämä on eräs pieni esimerkki, kuinka liiketilat ovat tyhjentymässä vauhdilla Kiteen keskustassa.
121201
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Maailma on muuttunut, aina, esim. maataloudesta teolliseksi, nyt teollisuudesta johonkin. Digiaika muuttaa monella alalla jotain, saa nähdä onko muutos pysyvää. Vastavirtaankin voi kehitys kääntyä, se riippuu valinmoistamme.

Perustarpeet, lämpö, ruoka, hoiva kai säilynevät silti. Esim käden taitoja tarvitaan ja ruokaa on tuotettava jossain edelleen. Yritykset taas tarvitsevat asiakkaita joko kivijalkaan tai digimaailmassa, jos operoivat siellä.

Äänestä
  • Hyvä näin!

    Äänestä

Kiteen liikenne koostuu edelleenkin 90-luvun korolloista sun muista japsiromuista niin ei ihme ettei tule matkusteltua rajojen ulkopuolelle, nimittäin R A H A ratkassee!

Äänestä
  • Kyllä, tuo on niin totta!
    Tai rahaahan olisi mutta paikalliset ovat ensinnäkin niin vitun nuukia ettei rahaa käytetä ja toisekseen niin vitun kateellisia ettei uskalleta näyttää omaa elintasoaan.
    Kitee on yks perseenreikä 🤣

    Äänestä

Esa Lahtelalta oli väkevä aivopieru ehdottaa paperitehtaan perustamista Kiteelle. Pieru osoittaa, ettei tyyppi ymmärrä yrityselämän päälle yhtikäs mitään. Miksi tuota reliikkiä ei jo heitetä pihalle Kiteen hallinnosta.

Äänestä

Kitee paras.

Se on vaan hyvä jos täältä muuttaa porukkaa pois, saapa olla rauhassa eikä ole ruuhkaa eri paikoissa. Tosikiteeläiset jää, ja ne jotka ei täällä pärjää, joutuu lähtemään muualle onneaan etsimään.

Äänestä

Matkatoimiston kuolema Kiteellä on tosiasia. Vain kaihtimet ikkunoissa, ei muuta.
Tämä on jatkoa Kiteen elinkeinoelämän näivettymiselle, joka kiihtyy vuoden sisään entisestään.

Äänestä

Onneks on rahhoo nii voep välillä vaek ostoo lipun pesäpallo-ottelluun

Äänestä
  • VIP aitiossa kelpaa olla, saa samalla rusketustakin pintaan. Hommaisivat vielä remontin yhteydessä kunnon nahkapenkit niin ai että.. menee rahat hyvään tarkoitukseen

    Äänestä

Yksittäiset matkailijat, perheet ja ryhmät rakentelevat itse omat matkansa nykyään. Tähän on päästy, kun matkatoimistojen matkailutiedon monopoli murtui internetin myötä parin viime vuosikymmenen aikana.

Kaiken voi kukin hoitaa itse, kustannustehokkaasti ja kätevästi.

Äänestä

Yrittäjille Kitee kovin ei ole veto- eikä pitovoimainen paikkakunta.

Äänestä

Johtuu vähän siitäkin kun maailma muuttuu ja ajat muuttuu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Matkatoimisto sulkee ovensa tämän viikon lopussa. Matkat ostetaan verkkokaupasta nykyisin, eikä kiinteitä toimistoja (= kiinteitä kuluja) enää tarvita. Tämä on eräs pieni esimerkki, kuinka liiketilat ovat tyhjentymässä vauhdilla Kiteen keskustassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu