Oli oikein mukavaa kävellä metsäpolulla kauniina kesäpäivänä. Siinä tuli vähän liikaakin katseltua ympärille. Polulla oli puun juuri pinnassa ja siihen astuin. Vihlaisi ikävästi nilkasta ja älähdin. Taisi venähtää.
Metsästä saapui pari korstoa ja totesivat, että mun tarttee nyt lepuuttaa jalkaa tunnin pari. Sanoivat auttavansa minut lähellä olevalle mökilleen. Siitä ei olisi heille mitään vaivaa, pelkkää iloa.
Mentiin mökin isolle terassille, toinen auttoi takaa ja äkkiä kiersi kädet ympärilleni. Toinen tempaisi colleget ja kalsarit alas ja kopraisi munani nyrkkiinsä ja puristi sen verran kovaa, että selväksi tuli. Tehosti käskyllä, että vedäs paitas pois. Sitten parilla hihnalla kiristivät kätesi kroppaan, toinen kyynärpäiden yläpuolelta ja toinen ranteiden yläpuolelta. Sitten nostivat jalkani pois lahkeista ja painoivat minut mahalleni jykevälle terassipöydälle. Toinen meni eteeni, laski housunsa ja heitti paidan päältään ja totesi, että otas nyt auttajaltasi suihin. En ottanut. Koura tarttui leukaperiini ja painoi, jolloin suuni aukesi. Toinen antoi hänelle renkaan, jossa oli nauha ja rengas työnnettiin suuhuni hampaiden taakse ja nauha kiristettiin pääni taakse. Sitten näin edessäni huojuvan jäykän lähestyvän kalun ja se painui renkaan läpi suuhuni. Ei voinnut mitään, sinne kielen päälle painui. Kaveri aloitti panoliikkeet. Toinen takanani työnsi sormensa peräaukkooni ja siveli jotain viileää ja liukasta. Jonkun ajan kuluttua tunsin jotain painettavan anustani vasten kasvavalla paineella ja sitten vihlaisi sen painuessa rektumista läpi. Sitten alkoi nainti. Alkuun kirveli, mutta jonkin ajan kuluttua alkoi tuntua ihan mukavalta. Kun jätkät tuon huomasivat. se rengassuukapula otettiin pois ja suupano jatkui ilman sitä. Myöhemmin myös ne hihnat otettiin pois.
Oikeastaan olin aika tyytyväinen. Kaverit kysyivät, mitäs meinaan. Totesin, että kokemus oli uusi aika mukava, mutta tarttee lähtee hotellille. Laitettiin vaatteet päälle ja he heittivät minut autolla.
Tuollaisia sattumuksia soisi tapahtuvan useamminkin.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Epäilen tuota fantasiaksi. Ei tuollaista oikeasti tapahdu, vaikka moni haaveilee tuollaisesta fantasiasta.
Se oli äipän viekusta herännyt tissiposki jolla oli jelly jortikka anaalissa
Näin kertoo itse vastaamon piripää hörhö
Fantasiaa tai totta, mutta helskatin houkuttelevaa.
Minullakin on ollut jo kauan samanmoinen fantasia. Saa hyvin seisokin aikaan jo pelkkä ajattelu ulkona kävellessä. Mies/poikaporukka jossakin ottaisi ja päättäisi yksissätuumin katsoa minulta perseen ja munat. Kävisivät vain härskisti kiinni, ja riisuisivat minut alasti, ja käyttäisivät seksuaalisesti minua leikkikalunaan. Perseelle läpsiminen tehostaisi toimintaa vielä kivasti, ja antaisi tekemiselle kivan säväyksen.
Ois tosi makeeta. Parilla muutoksella minulle vieläkin parempaa.
Niillä jätkillä vois olla sellanen häpeä paalu eli kaula yhteen reikään ja ranteet imiin reikiinsä ja sitten puu kiinni. Suostutteluun käytetään vyötä takalistolle eli ei siinä mitään rengassuukapuloita tarvita. Sitte niillä vois olla vielä irstas muija, joka panee sträpillä. Sekä kun siinä on kumarassa, ni käsittelee mun kalua.
Toi ois tosi makeeta!
Olisi tosi kiimaista, jos miesporukka veisi väkisin johonkin vanhaan omakotitaloon, jossa on vankka pirtinpöytä. Repisivät vaatteet päältä pois, ja laittaisivat poikittain pöydälle mahalleen. Yksi nousisi päälle kiinnipitäjäksi, ja toiset käyttäisi seksikoneena. Suu ja perse olisi hyvällä käyttökorkeudella, ja kyrpää voisi vielä pöydän alta käsitellä. Piiskaa perseelle jos ei imu maistaisi.
Jokin tämmönen ois nii hienoo. Siinä tuo tapahtuisi ja itse olisi vain pakotettuna. En olisi sitä niinku koskaan tahtonu, mutta en voinut vastustaakaan. Voi ku moinen tapahtuisi kohilleen.