Siinäpäs meni Ylivieskan vetovoimaisuus

Ylivieskan vero% 23 vuonna 2021 ja loppua ei näy.

No itse olen siinä iässä, että voisi vaihtaa paikkakuntaa niin, että palvelut on lähellä.
Koulut kuulemma maksavat ja äyriä korotettava. Näinhän se varmaan on.
Korotuksen syy, että palveluja nostettu. Niin, tavalliselle tallaajalle ne palvelujen nostot ei näy mitenkään.

Minulla on kuitenkin valinnanvapaus ja Ylivieska pyyhkiytyi yli. En käytä kouluja, eikä ole lapsia siinä iässä. Pitäkää tunkkinne. Ei siinä ole naapurissa todellakaan houkuttelevia. Haapavesi (persupellen riitelyjen tyyssija) samanlaisessa talouskurjimuksessa eikä Oulainen sen kummempi, kuihtuva keidas. Nivala vaikuttaa elinvoimaiselta.

Meni ajatukset uusiksi.
nimimerkillä kohtuullisesti veroja maksavat eläkeläiset
54599
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 54

Vanhimmat

No kuhan saadaan tuulimyllyjä, ne kuulemma pelastavat laitetaan asuinviihtyvyys kohilleen.

Äänestä

No ei ne ainakaan viihtyisyyttä pois vie. Se on höpö puhetta.
Tuottoja niistä kuitenkin tulee.

Onko meilläkin persut vauhdissa, kuten näyttää olevan naapureissakin.
Ne on sellaisia tuhon lähettiläitä.

Tehdään persuvapaa alue, niin olisi jotain mahdollisuutta selvitä.

Äänestä

Eipä kaivata persuja jo ennestäänkin heikkoon taloustilanteeseen Kyllä nyt tarvitaan viisaampia toimijoita että tästä ahdingosta noustaan tasapainoon tulevina vuosina.

Äänestä
  • No eiköhän meillä ole jo viisaat päättäjät heidän päätöksien mukaan on tämä tilanne luotu, keskustan johdolla on menty ja tässä tulos.

    Äänestä

  • Niin tämähän on ilmeisesti kaikki persujen syytä, vahva valta niillä on Keskusta vetoisessa kaupungissa 26 miljoonaa velkaa vuodessa ottivat.😪

    Äänestä

  • "Viisaampia toimijoita" salli mun nauraa, kuka vain pystyy hoitamaan kaupungin asioita paremmin kuin kepulaiset. Kepu on hoitanut yksinään kaupungin asioita jo lähes sata vuotta ja lopputulos on tämä, konkurssi. Siinäpä sitä onkin kepulla miettimistä mitenkä tämä kaupungin talouden tuhoaminen vieritetään muiden syyksi, mut kepulaiset on mestareita siinä, eiköhän nuo jonku syyn keksi.

    Äänestä

On ne persut ihmeellistä.
No kertokaahan, miten sen voisi paremmin tehdä?

Tuulivoimavapaa Ylivieskako?

Äänestä

No millähän nämä persut hoitais kaupungin talouden jälleen nousu uralle kun ei ole esittää mitään positiivista ehdotusta ollut sinä aikana kun ovat olleet päättämässä asioista.

Äänestä
  • pylväässä on pahan syy.
    sen tietää joka persu.

    Äänestä

  • Ohut selitys(vähemmistö/enemmistö) tosi asiat on vain myönnettävä.

    Äänestä

Kepu ja viheriät ne on ajanu kaupungin ahdinkoon.

Äänestä

Tuulivoimarakentaminen vie asukkaita. Moni ei muuta Ylivieskaan tuulivoimaloiden takia. Omassa lähipiirissäkin on ihmisiä, jotka ovat Ylivieskaa harkinneet, mutta eivät halua tukea tuulivoimapaikkakuntaa, joka ei kuuntele asukkaitaan, vaan hullun kiilto silmissä ajaa tuulivoimaa lähelle asutusta.

Äänestä
  • Tuo on täyttä puppua.
    Yksikään työtä tekevä veronmaksaja ei varmasti ajattele noin.
    Päinvastoin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo on täyttä puppua.
    Yksikään työtä tekevä veronmaksaja ei varmasti ajattele noin.
    Päinvastoin.

    Tuota et usko itekkään, samat haitat ne on jokaiselle, oli sitten töissä tai eläkkeellä tai työtön, aatteen palo taas voittaa järjen, luontoarvot ovat erittäin tärkeässä asemassa tulevaisuudessa se on niin iso bonus ja jos se tuhotaan kusessa ollaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuota et usko itekkään, samat haitat ne on jokaiselle, oli sitten töissä tai eläkkeellä tai työtön, aatteen palo taas voittaa järjen, luontoarvot ovat erittäin tärkeässä asemassa tulevaisuudessa se on niin iso bonus ja jos se tuhotaan kusessa ollaan.

    Juuri noin. Etätyö mahdollistaa jo nyt työn tekemisen melkein missä tahansa verkko toimii. Asuinpaikka valitaan viihtyisyyden mukaan. Mitä Ylivieskalla on tarjota tässä mielessä? Tuulivoimalat tekevät isosta osasta aluetta vastenmielistä. Ei sinne muuta kuin pakosta.

    Äänestä

Kantsii muuttaa Kalajoelle. Siellä juuri esittivät, että veroäyri on edelleen 21. Se on iso ero tuo 2 prossaa. Kalajoella on paljo myytäviä ja vuokrattavia asuntoja ja merikin on lähelä. Se ei ole konstikaa kulkee työsä Ylivieskassa. Matkakulut saa vähentää verotuksesa.

Äänestä
  • Niin on etenkin voimaloiden lähettyvillä.

    Äänestä

  • Miksi Kalajoen veroäyri on alhainen. Katsokaat tuulivoimaloita siellä. Niiden ansiosta!!!! Kyllä meidänkin kannattaa ottaa kaikki tuulivoimalat vastaan, mitä meille annetaan. Kannattaa seurata Kalajoen esimerkkiä! Tuulivoimalat tuovat rahaa kaupunkiin!

    Äänestä

Paljon tuulimyllyjä ja paljon veroja tervetuloa viihtyisään ylivieskaan.

Äänestä
  • Tuo Kalajoki vaikuttaakin mielenkiintoiselta.
    Harintaan

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo Kalajoki vaikuttaakin mielenkiintoiselta.
    Harintaan

    Ojasta allikkoon, umpikepulainen kunta on myös Kalajoki. Sama tilanne, kepu on sielläkin diktaattorin asemassa. Muuta ennemmin jonnekin missä toimii monipuoluejärjestelmä ja demokratia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ojasta allikkoon, umpikepulainen kunta on myös Kalajoki. Sama tilanne, kepu on sielläkin diktaattorin asemassa. Muuta ennemmin jonnekin missä toimii monipuoluejärjestelmä ja demokratia.

    Kalajoen kepu on hajonnut. Virkamiehet häipyvät heti kun saavat uuden työpaikan,vaihtuvuus suurta. Vihreätkin kaatavat tuulimylly kaavoja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ojasta allikkoon, umpikepulainen kunta on myös Kalajoki. Sama tilanne, kepu on sielläkin diktaattorin asemassa. Muuta ennemmin jonnekin missä toimii monipuoluejärjestelmä ja demokratia.

    Mitä pahaa kepulaisissa. Jotenkin eppäilen, että kaikista eniten harmia on Kalajoella aiheuttaneet viheliäiset. Tuulimyllyt on Kalajoen pelastus. Mutta vihreitten entinen varapuheenjohtaja Hanna Halmeenpää on aktiivisesti vastustanut ja ainakin toistaiseksi muiden avustuksella estänyt yhden tuulivoimapuiston rakentamisen. Sellaista vihreyttä.

    Äänestä

  • Mitenhän on tuulimyyljen huolto ja uusiminen. 15 vuoden päästä kun roottorit kulahtaneet ja ropellit tippuilee alas. Kuka maksaa korjaukset ja mihin viedään vanhat romut. Toivottavasti ovat päättäjät tällaista ajatelleet tarkasti. Huolto edelleen ulkomaisissa käsissä. Ei kuin rahat ulkomaille vaan ja veroparatiisiin?

    Äänestä

En muuttaisi Nivalaan. Syynä on se, että se on kurjan tylsä kaupunki ja turhan usein siellä haisee skeida. Haapavesi on ehdottomasti viimeisin vaihtoehto. Niin sisäänpäin lämpiävä ja eripurainen pitäjä, että pahempaa saa hakea ja palvelutkin ihan kuralla.
Kyllä minä mieluiten asun Ylivieskassa, vaikka veroäyriä korotetaankin. Ei nuo korotukset pysyviksi jää ja niillä taataan riittävän hyvä palvelutaso näinä suurien investointien aikoinakin. Koulut ym. tulevat maksamaan vielä monin verroin takaisin ja vielä koittaa se aika, milloin Ylivieskan veroprosenttia voidaan laskea.

Äänestä

Rahanahne veroja kiertävä eläkeläinen.

Äänestä
  • No tuolla tapaahan niitä veronkiertoja tehdään. Niinkö,
    Voi hyvänen aika. Ihanko tosissasi itse tuon keksit.
    No on älykkyyttä.

    Kyse taisi olla vain siitä, että miten tehdään pitäjästä haluttava paikka asua.
    Mitäs jos äyri on korkealla, kunhan sillä saa palveluja.
    Jokaisen tulee sitten itse päättää, mitkä palvelut MINULLE on niitä, joita tarvitsen.

    Äänestä

Elä sinä unta nää että veroäyriä jopa tulevaisuudessa vois laskea ei ole mahdollista muuta kuin päinvastoin nostaa ei tämä umpivelkainen kaupunki muuta voi tässä hirvittävässä velan määrässä velkaa on velankin päälle eikä uusia veronmaksajia ole näkyvissä tulevaisuudessakaan että ei hyvältä näytä.

Äänestä
  • Elekkää peläkkö vaan naattikaa ja rillakkaa, mitä tuota ressaatte ihime asioilla.

    Äänestä

Kyllä on pakko muuttaa pois, onhan tuo aivan älytön prosentti.

Äänestä

Silläkö se vetovoimaisuus sitten olisi parantunut, että oltais säilytetty Jokirannan koulu ja lapset saisivat huolella sairastua huonon sisäilman vuoksi.
Silläkö vetovoima olisi parantunut, että kaikki lapset eivät mahdu kouluihin, vaan joutuvat opiskelemaan ahtaissa parakeissa? Silläkö vetovoima olisi parantunut, että oltais annettu keskustan teiden rapistua. Nehän alkoivat olemaan aika heikossa kunnossa!

Ylivieskassa on kuluneina vuosina ollut paljon isoja investointeja ja totta vie nämä invesetoinnit maksavat. Ylivieska on ollut kasvava kaupunki ja näin ollen katuverkostoihin ja kiinteistöihin on jouduttu satsaamaan. Ylivieskassa on kohta kaksi modernia koulua, on kuntoportaita, kauniita katuja jne. Nämä kaikki parantavat kaupungin vetovoimaa. Nämä kaikki eivät tule ilmaiseksi. Kun investoinnit on maksettu, voidaan taas kunnallisveroa laskea. Mielelläni maksan korkeampaa veroa jonkin aikaa, kun muutan muualle halvemman veroprosentin tähden. Samalla menettäisin nykyisen hyvän työpaikan ja lapset menettäisivät parhaat ystävänsä.

Äänestä

Pahinta Ylivieskassa myös se että suurin osa ihmisistä on lampaita. Maskit päällä istutaan autossa tai juostaan. Jotkut jopa roikottaa samaa rättiä taskussa kun on niin kätevää laittaa naamalle ennen kauppaa.

Äänestä

Vai meinaa täällä joku että veroäyriä vois laskea muutaman vuoden päästä voi sanoa että älä unta nää suunta on paremminkin ylöspäin tulevaisuudessa tämä Velkavieska on yrittämässä velassa ollut jo vuosikymmenet Valtiolta on saatu harkinnanvaraista avustusta enempi kuin mikään kunta Suomessa ja avustuksia haetaan edelleenkin ei velat lopu ei tulevaisuudessakaan eikä väkikään lisäänny kun ei ole väestöpohjaa lähialueilla ja kauempaa ei tänne muutto kiinnosta kun löytyy muualtakin muutakin kuin kauppoja.

Äänestä

Kaiken tämän lisäksi Ylivieskassa näyttää asuvan munattomia miehiä kun tämän päivän lehden mukaan sinne tilataan toiseksi eniten väkimäärän suhteutettuna seksileluja! Pääasiassa vibraattoreita ja hieromasauvoja! Nyt äijät töihin ettei rouvien tarvi viihdykettä postista tilata. 😂

Äänestä

Pari vuotta sitten sitä nostettiiin ja nyt nostetaan taas. Kyllä nyt menee ykan kämppä vuokralle ja rakennan omakotitalon jonnekin muualle.

Äänestä

Onhan tuo epätoivoinen yritys nostaa verot 23 prosenttiin. Vuositasolla säästää paljon kun muuttaa pois ja palvelut kyllä paranee.

Äänestä
  • "Ylivieskassa on kuluneina vuosina ollut paljon isoja investointeja ja totta vie nämä invesetoinnit maksavat. Ylivieska on ollut kasvava kaupunki ja näin ollen katuverkostoihin ja kiinteistöihin on jouduttu satsaamaan. Ylivieskassa on kohta kaksi modernia koulua, on kuntoportaita, kauniita katuja jne. Nämä kaikki parantavat kaupungin vetovoimaa. "

    Niin kenen silmissä ne parantaa vetovoimaa?
    Kauniita katuja ja kuntoportaita, niinkös. Oletkohan nyt ihan tosissasi.
    Mitä lisää tavalliselle veronmaksajalle? Sellaista, josta kannattaa maksaa.

    Äänestä

Alv tulee nousemaan prosentin verran vuoden tai kahden päästä tähän kun yhdistetään ylivieskan jatkuvat verojen korotukset ja uusien verojen keksiminen esim. Hulevesi niin ei tämä kovin houkuttelevalta paikalta vaikuta.

Äänestä
  • Ropellit tuo turisteja, näin kuulemma kalajoella

    Äänestä

Järkevämpää rahan käyttöä olisi toivonut niin ei oltaisi tässä tilanteessa. Rahaa käytetään enemmän kuin sitä on kukkaroon tulossa. Ei ihan penaalin terävämpiä kyniä siellä kaupunginvaltuustossa.

Äänestä
  • Ja terveyskeskus on homeessa. Työntekijät oireilee. Remontit ei auta ja uutta ei ylivieskalla ole vara rakentaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja terveyskeskus on homeessa. Työntekijät oireilee. Remontit ei auta ja uutta ei ylivieskalla ole vara rakentaa.

    Sekin varmaan johtuu Kärkkäisestä.

    Äänestä

  • No sehän tiedetään, on se nimilista yksinkertaisista tollukoista, jotka öyhöttää tuulivoiman perään. Ei mitään ymmärrystä miten voisi saada asukkaita lisää, miten lisätä vetovoimaisuutta. On vaan se oma öyhötys ja oma etu mielessä. Ja vihreillä tietysti se vahva usko, tiedolle ei niinkään väliä.

    Äänestä

Huonosti rakennettu

Äänestä

On ollut hyvääkin kehitystä, mutta nyt mennään alas ja kohta lujaa näillä veroilla. Samantasoiset palvelut löytyvä kaikista naapurikunnistakin, helppon on valita suunta ja käyttää verosäästöt miten iyse haluaa.

Äänestä

Nyt ehtii vielä muuttaa, ettei tartte vuoden 2021 alusta maksaa Suomen kovimpia veroja.

Äänestä

Kokkolaa harkittiin, mutta ilmeisesti sinnekin on näitä hullunmyllyjä tulossa, joten jääköön sekin. Muutenhan se on kiva pieni kaupunki, oikeasti paljon kaikkea kaunista, on meri, ihana vanha kaupunki ja no, onhan se ihan oikea kaupunki Ylivieskaan verrattuna. Kyllä kunnat tekevät itselleen ison karhunpalveluksen tällä myllyvouhotuksella, saatte vain nähdä.

Nyt on sitten uusi asuinpaikkakunta etsinnässä, mutta minne uskaltaa muuttaa, että ei varmasti tulisi myllyjä ainakaan 10 km:n säteellä? Onko muuta vaihtoehtoa kuin muuttaa johonkin isoon kaupunkiin? Joista ainakin kepu-lesta-körtti Oulu on pois laskuista. Ykalla on korkea veroprosentti, mutta en oikein tiedä mitä sen vastineeksi saa? Uusia kouluja toki, mutta kun ei itse niitä tarvi ja typerillä aiemmilla päätöksillähän tähän tilanteeseen on ajauduttu. Kepuhan se on joka täällä kaikesta päättää, joten heitä voi syyttää oikeastaan kaikesta. Ja nykyään heillä on tuo apupoikapuolue Vihreät.

Äänestä

Vetovoimanen Ylivieska on yhä. Muutin Haapaveeltä Ylivieskaan ja asumisviihtyvyys nousi uudelle tasolle. Palvelut ovat paremmat ja tiet parempia.

Äänestä
  • Pahan vireheen teit. No aina voi muuttaa muualle.

    Äänestä

Minä olen suunnitellut muuttoa Rautioon Sinne on suunnitteilla uusi kauppakeskus ja huoltoasema Yöelämän luulen vilkastuvan ainakin puolella nykyisestä

Äänestä
  • eikösinne tule oikei apteekkikin,palvelutparanee

    Äänestä

Missä kuplassa nämä Ylivieskalaiset asuu kun luulevat että tämä on joku iso City Vaan kun ei oo ku kaupunkipahanen jossa reilu 15000 asukasta ja siihen se jääkin vaan velkaa kyllä on vaikka muillekkin antaa eikä tämä nostettu veroprosentti piisaa mihinkään tulevina vuosina kun ottaa huomioon yhä kiristyvät kuntatalouden menot.

Äänestä

Kuplassa hyvinniin asustellaan ja toivotaan parasta ja pelätään pahinta.

Äänestä

Onneksi ei ole pakoa asua.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ylivieskan vero% 23 vuonna 2021 ja loppua ei näy.

No itse olen siinä iässä, että voisi vaihtaa paikkakuntaa niin, että palvelut on lähellä.
Koulut kuulemma maksavat ja äyriä korotettava. Näinhän se varmaan on.
Korotuksen syy, että palveluja nostettu. Niin, tavalliselle tallaajalle ne palvelujen nostot ei näy mitenkään.

Minulla on kuitenkin valinnanvapaus ja Ylivieska pyyhkiytyi yli. En käytä kouluja, eikä ole lapsia siinä iässä. Pitäkää tunkkinne. Ei siinä ole naapurissa todellakaan houkuttelevia. Haapavesi (persupellen riitelyjen tyyssija) samanlaisessa talouskurjimuksessa eikä Oulainen sen kummempi, kuihtuva keidas. Nivala vaikuttaa elinvoimaiselta.

Meni ajatukset uusiksi.
nimimerkillä kohtuullisesti veroja maksavat eläkeläiset

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu