Haamumies onpaha vaan

Haamumies on pahin.

Haamumies eli mies haamukuvassa kuului tuolloin Suomen kommunistiseen puolueeseen. 1984 alkoi olla ilmassa merkkejä että kommunistit ajetaan maan alle. Puolue ainakin tuhottiin. Neuvostoliittokin sortui 1991.

Murha huijauksen ratkaisussa tällä talolla on sormet pelissä. Siinä asui aikoinaan Mauno Koivisto ja sitä taloa vakoiltiin kaikin nykyaikaisin keinoin joita oli jo silloin 1980-luvulla. Samassa talossa asui Manun alakerrassa Aarne Saarinen joka oli SKP:n pomo.

https://hkm.finna.fi/Record/hkm.HKMS000005:km0000noo0

Haamumiestä siis vakoiltiin ja hän näki tuon elokuvan ja vakoilijat halusivat kertoa Olof Palmen murha lavastuksella että vakoilijat tiesivät että Haamumies oli nähnyt tuon filmin.

Lavastajat halusivat täten kertoa Haamumiehelle, että tuota vakoiltiin, sillä hän asui kommunistisen puolueen pääsihteerin naapurissa Helsingissä. Katsokaa netistä se filmi (The Boomerang by Kazan)

https://archive.org/details/Boomerang1947Ntsc

Ei tartte katsoa koko elokuvaa jos kyllästyttää mutta katsokaa kohdasta 1:11:26 eteenpäin missä hattu ja takki tulevat kuvioihin mukaa. Skandia mies halusi tuoda takin ja hatun mukaan kuvioihin sillä ne kuuluvat jutun juoneen. Lippalakki tosin tulee siitä oikeudenkäynnistä Harold Israelia vastaan. Siitä voi lukea tuolta.

https://scholarlycommons.law.northwestern.edu/cgi/viewcontent.cgi?article=1955&context=jclc

https://en.wikipedia.org/wiki/Harold_Israel

Toisto on jne... Repetitio Est Mater Memoriae.

Anonyymi
Tänään 23:04

https://www.svd.se/polisens-tidiga-misstag-med-skandiamannen
https://www.svd.se/fantombild-och-hittad-kula--sa-borjade-jakten
https://palmemordet.story.aftonbladet.se/story-2/fantombilder/
https://inviktorveritas.wordpress.com/2016/02/29/palmemordet-inuti-labyrinten-del-3/
https://www.expressen.se/nyheter/lisbet-palme-var-saker-pa-vem-mordaren-var/
https://ekuriren.se/bli-prenumerant/artikel/grmmv78r
https://www.vlt.se/artikel/134-personer-har-erkant-mordet

Voisko äidinkieleltään ruotsinkielinen Stalisti Li Sigrid Andersson suomentaa tuon?

– Bilden har resulterat i någonstans runt 8 000 tips, och sannolikt är det här tyvärr inte gärningsmannen.

Palmemordet är bara ett av omkring 500 olösta mordfall som samlar damm i polisens arkiv efter att preskribtionstiden togs bort 2010.

HAAMUKUVIA ON USEAMPIA

https://www.aftonbladet.se/nyheter/a/a2lovO/hemliga-i-tjugo-ar

https://bilderisyd.se/produkt/01240797/ Hän on niin sanottu Varjo (Skuggan) jonka kuva sanottiin aiheuttaneen Christer Petterssonin pidätyksen tai epäilyksen alle joutumisen. Pidätys johtui siitä kun rouva Palme oli varma että se oli Pettersson jonka hän näki. On sanottu ettei rouva ollut edes murhapaikalla vaan pariskuntaa näytteli kaksoisolennot. Li Andersson osaa ruotsia.
https://www.youtube.com/watch?v=-V5AIcVsOG8
4363
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

onpa hinvaa!

Äänestä
  • Siis se on pahin eikä onpaha vaan.

    Ai gamala! Kuinka paha se onkaan jos se haluaa Kamalaa presidentiksi- Trumpin sijasta. Ne alkaa heti laskee jos Bibee valitaa ni koska se kualee niikö sillo NL:n aikoina koska se Tsernenko vai mikä sen nimi oli ni heittäs veivin ja Gorba tulis tilalle. NWÖ:n touhuja

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siis se on pahin eikä onpaha vaan.

    Ai gamala! Kuinka paha se onkaan jos se haluaa Kamalaa presidentiksi- Trumpin sijasta. Ne alkaa heti laskee jos Bibee valitaa ni koska se kualee niikö sillo NL:n aikoina koska se Tsernenko vai mikä sen nimi oli ni heittäs veivin ja Gorba tulis tilalle. NWÖ:n touhuja

    https://keskustelu.suomi24.fi/t/16625917/hei-quotnasuvaanquot-kysymys!

    Sain tuolta vihjeen tulla tänne. Todella antoisa ketju.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    https://keskustelu.suomi24.fi/t/16625917/hei-quotnasuvaanquot-kysymys!

    Sain tuolta vihjeen tulla tänne. Todella antoisa ketju.

    Jos se "À la pesuallas" (À la Bidet) valitaan niin ohnan se selvää että sillä tähdätään juuri Kamalan saamiseksi presidentiksi, jotta jenkit saisivat naisen presidentiksi. Muutoin sellaista ihmettä ei tulla ainakaan minun elinaikanani näkemää. Se vielä että joku Arabi Emigraatit valitsis naisen päämiehksi vai pitäiskl sanoa päänaiseksi tai päähenkilöksi niin
    ei tulla kai koskaan näkemään. Israelilla oli muuten naispääjehu 1969–1974 kun Golda Meir oli pääministerinä eli ei tosin pressana. Eipä noita pressojakaan montaa ole ollut.
    Nyt pitäiskin suoraan pitää vaalit Trump vastaan Kamala, sillä "pesuallas" siirretään syrjään jossei nyt heti niin aika pian vaalien jälkeen. Onko jenkit valmiita sellaiseen?

    Golda Meir oli Israelin politiikan "rautarouva" – vuosia ennen kuin sanaa alettiin käyttää Margaret Thatcherista. David Ben Gurion kuvasi häntä kerran "hallituksen ainoaksi mieheksi". Hän oli maansa ensimmäinen nainen pääministerinä ja näihin päiviin ainoa Israelissa, kolmas naispääministeri maailmassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Haamumies on pahin.

Haamumies eli mies haamukuvassa kuului tuolloin Suomen kommunistiseen puolueeseen. 1984 alkoi olla ilmassa merkkejä että kommunistit ajetaan maan alle. Puolue ainakin tuhottiin. Neuvostoliittokin sortui 1991.

Murha huijauksen ratkaisussa tällä talolla on sormet pelissä. Siinä asui aikoinaan Mauno Koivisto ja sitä taloa vakoiltiin kaikin nykyaikaisin keinoin joita oli jo silloin 1980-luvulla. Samassa talossa asui Manun alakerrassa Aarne Saarinen joka oli SKP:n pomo.

https://hkm.finna.fi/Record/hkm.HKMS000005:km0000noo0

Haamumiestä siis vakoiltiin ja hän näki tuon elokuvan ja vakoilijat halusivat kertoa Olof Palmen murha lavastuksella että vakoilijat tiesivät että Haamumies oli nähnyt tuon filmin.

Lavastajat halusivat täten kertoa Haamumiehelle, että tuota vakoiltiin, sillä hän asui kommunistisen puolueen pääsihteerin naapurissa Helsingissä. Katsokaa netistä se filmi (The Boomerang by Kazan)

https://archive.org/details/Boomerang1947Ntsc

Ei tartte katsoa koko elokuvaa jos kyllästyttää mutta katsokaa kohdasta 1:11:26 eteenpäin missä hattu ja takki tulevat kuvioihin mukaa. Skandia mies halusi tuoda takin ja hatun mukaan kuvioihin sillä ne kuuluvat jutun juoneen. Lippalakki tosin tulee siitä oikeudenkäynnistä Harold Israelia vastaan. Siitä voi lukea tuolta.

https://scholarlycommons.law.northwestern.edu/cgi/viewcontent.cgi?article=1955&context=jclc

https://en.wikipedia.org/wiki/Harold_Israel

Toisto on jne... Repetitio Est Mater Memoriae.

Anonyymi
Tänään 23:04

https://www.svd.se/polisens-tidiga-misstag-med-skandiamannen
https://www.svd.se/fantombild-och-hittad-kula--sa-borjade-jakten
https://palmemordet.story.aftonbladet.se/story-2/fantombilder/
https://inviktorveritas.wordpress.com/2016/02/29/palmemordet-inuti-labyrinten-del-3/
https://www.expressen.se/nyheter/lisbet-palme-var-saker-pa-vem-mordaren-var/
https://ekuriren.se/bli-prenumerant/artikel/grmmv78r
https://www.vlt.se/artikel/134-personer-har-erkant-mordet

Voisko äidinkieleltään ruotsinkielinen Stalisti Li Sigrid Andersson suomentaa tuon?

– Bilden har resulterat i någonstans runt 8 000 tips, och sannolikt är det här tyvärr inte gärningsmannen.

Palmemordet är bara ett av omkring 500 olösta mordfall som samlar damm i polisens arkiv efter att preskribtionstiden togs bort 2010.

HAAMUKUVIA ON USEAMPIA

https://www.aftonbladet.se/nyheter/a/a2lovO/hemliga-i-tjugo-ar

https://bilderisyd.se/produkt/01240797/ Hän on niin sanottu Varjo (Skuggan) jonka kuva sanottiin aiheuttaneen Christer Petterssonin pidätyksen tai epäilyksen alle joutumisen. Pidätys johtui siitä kun rouva Palme oli varma että se oli Pettersson jonka hän näki. On sanottu ettei rouva ollut edes murhapaikalla vaan pariskuntaa näytteli kaksoisolennot. Li Andersson osaa ruotsia.
https://www.youtube.com/watch?v=-V5AIcVsOG8

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu