BB-Sini puhuu tiukkaa asiaa BB-julkkisten kohtelusta somessa

Anonyymi

Tullut itsekin kolmekymppisenä somen suurkuluttajana todella kauhisteltua tätä järkyttävää lynkkausta ja syitä siihen. Netissä liian monilla ihmisillä katoaa kaikki järki ja empatia. En usko, että itseensä ja elämäänsä tyytyväinen ihminen kirjoittaisi tuollaista settiä, mitä vaikka yhdestä asukkaasta Ellasta tällä hetkellä palstoilta löytyy. Ja anonymiteettikään ei ole siihen syynä: vaikkapa Facebookissa sama jatkuu omalla naamalla ja nimellä. Eihän tämä päde vain Big Brother-asukkaisiin, vaan kaikkiin ihmisiin jotka ovat jollain tavalla julkisuudessa. Kuka kohta haluaa enää mitään vähääkään julkisuudessa tehdä? Big Brotherin on tarkotus olla viihdettä ja psykologinen ihmiskoe, ei mikään mestauslava.

Sini kirjoitti Instatarinassaan tänään näin:

"Aika BB:n jälkeen. Somepaskan ja mielensäpahoittajien määrä on jotain ihan järkyttävää nykyään ja jokainen asukas saa siitä osansa, toiset enemmän kuin toiset. Tottakai me ollaan tiedetty, että kaikki ei tule pitämään ja negatiivista tulee. Ja tietty kritiikki on ok. Mutta tämä joihinkin kohdistuva kirjoittelu on jo aivan sairasta.

Saa olla mieli aivan teräksisessä kunnossa, että kestää talon jälkeen nettikansan sylkykuppina olemisen. Esim. viimeksi tänään sain kuulla oman julkaisuni alla olevani "julkkishuora".

Olen nyt lähtöni jälkeen seurannut BB:tä ja olen sitä mieltä, että yksikään asukas ei ole tehnyt mitään niin pahaa, että olisi ansainnut viikkotolkulla jatkuvat haukkumiset ja oksennusemojit nimensä yhteydessä. Asukkaat ovat oikeastaan aivan enkeleitä näihin somehuutajiin verrattuna.

Pointtini oli siis: BB-talossa on hyvä olla, mutta välttämättä ei sen jälkeen. Pyydän että mietit, haluatko olla mukana romuttamassa meidän asukkaiden itsetunnon ja mielenterveyden?

Jos vastasit mielessäsi "EN", pyydän että toimisit sen mukaan jatkossa. Asiallinen kritiikki on tietenkin ok ja joskus on varmasti paikallaan tällaista kirjoittaa.

Jos vastasit mielessäsi "KYLLÄ", ole hyvä ja mene psykiatrin vastaanotolle ja kerro tarpeestasi haluta pahaa muille. Lisäksi pysy kaukana älylaitteiltasi, ennen kuin olet saannut pahan olosi purettua muualle."

Amen.

77

5806

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Täyttä asiaahan tuo. En pitänyt Sinistä talossa tai hyväksy sanomisiaan siellä, mutta en silti alentuisi sairaaseen haukkumiseen ja huoritteluun mitä netissä näkee. Viisas pysyy hiljaa.

      • Anonyymi

        Samoin ajattelen. Ei pidä enää lyötyä lyödä!


    • Anonyymi

      Oma käyttäytymisesi ei kyllä ollut esimerkillistä talossa. Ei näkynyt empatiaa Minnaa kohtaan. Tämä nimitys suntio hänestä oli halventavaa. Hänellä on nimikin. Ihastuit vieraaseen mieheen alle viikossa, vaikka olet onnellisesti naimisissa. Taitaisit nyt olla tämän Ellan tilalla Artun kainalossa, jos vielä olisit talossa. Koitat vaan viedä huomiota itsestäsi kommentoimalla kirjoittelua talon asukkaista. Maineesi menetit ihan omalla käytökselläni vain viikossa ! Katso peiliin !

      • Anonyymi

        Sini oli hyvä esimerkki talossa kontrolli katosi täysin ,naimisissa olevalta naiselta ,ei lainkaan esimerkillinen,kohteli Minnaa ala-arvoisesti.Tosiaan KATSO PEILIIN tarkemmin.


      • Anonyymi

        Suntio ammatti siinä missä juristi. Sini oli räiskyvä persoona BB talossa.
        Nyt kun katsoo tuota päätöntä menoa bb talossa niin Sinikin vaikuttaa pyhäkoulutytöltä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sini oli hyvä esimerkki talossa kontrolli katosi täysin ,naimisissa olevalta naiselta ,ei lainkaan esimerkillinen,kohteli Minnaa ala-arvoisesti.Tosiaan KATSO PEILIIN tarkemmin.

        Itse en nähnyt mitään kiusaamista. Hulvatonta menoa ja huumoria.


      • Anonyymi

        Varmasti totta tämäkin mutta tosiaan olen myös sitä mieltä ettää Minnaa Sini kohteli rumasti, hyvä että lähdit pois sieltä, Minna olisi saanut jäädä ihan loppuun asti koska oli asiallinen, siisti raitis ym, muuten ovat talon asukkaat kaikki mukavia no viimeksi tullut mies on jotenkin pelottava!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sini oli hyvä esimerkki talossa kontrolli katosi täysin ,naimisissa olevalta naiselta ,ei lainkaan esimerkillinen,kohteli Minnaa ala-arvoisesti.Tosiaan KATSO PEILIIN tarkemmin.

        Arvostelun ja mielipiteen voi sanoa hyvän käytöksen mukaisesti. Törkeä haukkuminen osoittaa, että kirjoittaja on aivan samalla viivalla haukuttavansa kanssa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suntio ammatti siinä missä juristi. Sini oli räiskyvä persoona BB talossa.
        Nyt kun katsoo tuota päätöntä menoa bb talossa niin Sinikin vaikuttaa pyhäkoulutytöltä.

        Olisi kyllä Siniltäkin lähtenyt käytös lapasesta jatkossa, jos kerran jo ekalla viikolla lähti ! Tämä jäi vain nyt näkemättä kun lähti tai laitettiin pois. Olisi vai häpäissyt itseään enemmän, joten hyvä että miehensä hoiti hänet pois talosta . On ikuisesti nyt BB Sini. Kannattiko ?? Suntiokin ( niin hän Minnaa nimitteli ) sai sentään itsetuntoa ja zemppiä elämäänsä tästä. Vain Sini nolasi itsensä ja häpäisi maineensa ja miehensä yrityksen ! Kerrankin kiusaajalle kävi huonosti ja kiusatulle hyvin !!!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suntio ammatti siinä missä juristi. Sini oli räiskyvä persoona BB talossa.
        Nyt kun katsoo tuota päätöntä menoa bb talossa niin Sinikin vaikuttaa pyhäkoulutytöltä.

        Kyllä olisi mopo lähtenyt käsistä jatkossa Siniltäkin. Välttyi nyt miehensä vuoksi suuremmalta häpeältä ja toilailuilta. Miehensä taisi arvata mitä mahdollisesti tulossa esim. Artun kanssa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sini oli hyvä esimerkki talossa kontrolli katosi täysin ,naimisissa olevalta naiselta ,ei lainkaan esimerkillinen,kohteli Minnaa ala-arvoisesti.Tosiaan KATSO PEILIIN tarkemmin.

        BB sini ei tajunnu että ihmiset oletti että korkeasti koulutettu ihminen olis osannu käyttäytyä paremmin.

        Mutta. Menetti työnsä ja avioliitonsa ja ehkä ny oppi.

        Mitä hyötyä opiskella korkeasti jos käyttäytyy samalla lailla kuin me jotka olemme käyneet vain ammattikoulun.


    • Anonyymi

      Mitä sitä pitää tehdä että pääsee sellaisen julkihuoran maineeseen, kertokaas?

      • Anonyymi

        vai onko se niin, että vaikka kuninkaalla ei olisi housuja lainkaan, sitä ei vaan saa sanoa ääneen, niinkö se on`?


    • Anonyymi

      Pitäisi vähän etukäteen miettiä mihin lähtee ja varsinkin mitä suustaan päästää. Ei kai kenellekään järkevästi ajattelevalle ihmiselle tule yllätyksenä että kuraa tulee niskaan ja paljon jos noihin ohjelmiin lähtee. Oliko oikeasti yllätys, vähän turha enää valittaa, tehty mikä tehty, sauraukset on itse kannettava. Ja mitä pitempään julkisuudessa asioita selittää, sitä kauemmin tämä tulee jatkumaan. Sääliksi käy näitä

    • Anonyymi

      Eihän tuonne kukaan selväjärkinen edes menisi.
      Täytyy olla joku vika omassa elämässä.....

    • Anonyymi

      Vai on tiukka "rasia", no sehän on vaan hyvä asia.

    • Anonyymi

      BB-taloon meno eikä ohjelman katselu ole täyspäisen hommia.

      • Anonyymi

        Olen ihan täyspäinen - ja olen aina katsonut BBtä, joten älä yleistä. Taloon en toki menisi, eikä minua edes huolittaisi. Iltapäivälehtien otsikot eivät ole koko totuus siitä, mitä talossa tapahtuu. Sini taas vaikutti käyvän ylikierroksilla - sanoi ja teki typeriä asioita ja jyräsi hiljaisemmat asukkaat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen ihan täyspäinen - ja olen aina katsonut BBtä, joten älä yleistä. Taloon en toki menisi, eikä minua edes huolittaisi. Iltapäivälehtien otsikot eivät ole koko totuus siitä, mitä talossa tapahtuu. Sini taas vaikutti käyvän ylikierroksilla - sanoi ja teki typeriä asioita ja jyräsi hiljaisemmat asukkaat.

        Jokin siinä kiinnostaa kun katsot kumminkin, miksi et te ejotain järjellistä sinä aikana!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokin siinä kiinnostaa kun katsot kumminkin, miksi et te ejotain järjellistä sinä aikana!

        Kiinnostavaa seurata psykologista koetta. Sitähän BB on. Joo, hoidan tehtäväni tässä elämässä järkevänä veronmaksajana. Tunti päivässä saanen minäkin katsoa viihdettä ilman, että joku toimintaani arvostelee. En katso temppareita tai salkkareita, koska ne taas mielestäni ovat täyttä sontaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiinnostavaa seurata psykologista koetta. Sitähän BB on. Joo, hoidan tehtäväni tässä elämässä järkevänä veronmaksajana. Tunti päivässä saanen minäkin katsoa viihdettä ilman, että joku toimintaani arvostelee. En katso temppareita tai salkkareita, koska ne taas mielestäni ovat täyttä sontaa.

        Siinä ei ole mitään kiinnostavaa ja on yhtälailla sontaa kuin nuo mainitsemasi ohjelmat. Kukaan järkevä ihminen ei tuollaiseen lähde mukaan ja katsojilla on jotain sairasta halua "tirkistellä". Psykologinen koe on kaunisteleva nimitys tälle sosiaalipornolle.


    • Anonyymi

      Kuka haluaa tulla muistetuksi bb sininä. Naisella oli kunnon koulutus ja työpaikka. Olisi ollut uraa ja töitä. Mutta ei, piti päästä julkkikseksi. Eihän kukaan vakavasti otettava työnantaja palkkaa enää töihin jotain entistä bb julkkista. Tuossa seikkailussa meni uskottavuus ja tulevaisuus. Olisi mielenkiintoista tietää millä tämä suvi itselleen perusteli tämän bb taloon lähdön. Kannattiko

      • Anonyymi

        Kuka on Suvi?


      • Anonyymi

        Ei kai kukaan asianajaja oikeasti ole ni toope että menee tuollaiseen ohjelmaan?

        No. On Sini meni.

        Luulisi että varsinkin ihminen joka hoitaa työkseen rikos asioita miettisi etukäteen että kannattaako ottaa riskiä ja mennä tosi tv ohjelmiin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka on Suvi?

        Suomen suvi on lyhyt, mutta kaunis.


    • Anonyymi

      On se vaan nätti tuo Sini.

    • Anonyymi

      Joo tyytykööt nyt siihen kun on nätti.

      sitä kai voi käyttää työnhakuasioissa, kertoo vana että olen nätti ja asia on ok!

    • Anonyymi

      Vihaajat aktivoituivat näköjään täälläkin. Harmi että ovat anonyymejä niin ei tiedä kadulla vastaantulevista ketkä on alempaa kastia.

    • Anonyymi

      Ei BB asukkaat ole mitään julkkiksia vaikka siellä on tai muissa ohjelmissa. Hyvin tiedetään et jos sinne menee niin arvostelua ja haukkumistakin tulee ja sen sitten jälkikäteen kestäköön jos sinne on itsensä tunkenut!!!
      Siksi parempi pysyä poissa jos ei kestä arvostelua!
      Juu en menis itteäni sinne nolaamaan.

    • Anonyymi

      Säälittävää jopa siniltä tuollainen avautuminen!

    • Anonyymi

      Onko sinne BB-taloon pääsyvatimuksena , että pitää tupakoida?
      Melko törkeää, kun lapset katsovat.

      Mites on, kun päiväkirjahuoneess a puhuttuja asioita ei saa puhua, mutta niitä kuitenkin TUOTANTO näyttää talon asukkaille.( O-P: PUHEET.)

      EIKÖ TUO OLE VASTOIN OHJEITA?

      • Anonyymi

        En kyllä antaisi lasten katsoa moista ohjelmaa. Kaksi miestä paneskelee keskenään ja joka toinen sana on vittu.


    • Anonyymi

      Kuitenkin ovat menneet tuonne taloon vapaasta ja omasta tahdostaan. Sen tuoman paineen täytyy kestää. Eihän ns. turhat julkkikset jotka pyörivät milloin missäkin ole siinä vaiheessa ihmisiä vaan esineitä ja materiaa, viihdearvollista. Heitä saa silloin kohdella miten haluaa, he ovat silloin kritiikkiä varten. Leipää ja sirkushuveja. Gladiaattorit aikoinaan olivat vain viihdettä varten ja he taistelivat ja tappoivat toisiaan vain huvin vuoksi ja tuota huvia janosi yleisö. Ei tässä turhien julkkisten kohdalla ole mistään muusta kyse. BB-ohjelma on hyvä osoitus tästä materialisoitumisesta, siinä vaiheessa kun kilpailijat menevät taloon, gladiaattorit astuivat areenalle pauhaavan yleisön eteen. Heillä ei ole muuta kuin viihdearvo. Jos viihdearvo ei toteudu (niin kuin monen kohdalla valitettavasti käy) siinä vaiheessa he ovat arvottomia, viihdearvottomia. He menevät tekemään suoritusta, suoritus tuo arvostelua. Huono suoritus huonoa arvostelua ja lynkkausta. Jopa ohjelman studio-osuudessa asukkaita/kilpailijoita käsitellään kuin esineitä vailla ihmisarvoa ja kohteita joilla ei ole muuta kuin viihdearvo. Ei kilpailijan huono suoritus eikä se tuo empatioita koska tuo inhimillisyys on riisuttu heiltä pois siinä vaiheessa kun lähtivät mukaan leikkiin. Mutta jos lähtee vapaaehtoisesti tuohon mukaan, on sen seuraukset myös kestettävä. Seuraamuksilla on hintansa. Harva tätä tajuaa ja se tulee yllätyksenä siinä vaiheessa kun realiteetit iskevät päin kasvoja. Helppo julkisuus ja jokin outo mieltymys tuohon vetää joitain ihmisiä puoleensa. Onko se jonkin puutetta vai jonkin halua loputtomaan ihannointiin. Tämän päivän mentaliteetti on valitettavasti tällainen. Ihmiset ovat koruttomia ja raakoja arvottomalle materialle. Persoonasta tulee materia. Se joka sen kestää niin hyvä. Ja huonon negatiivisen palautteen antajille tavallisesti kehotetaan menemään psykiatrille, eiköhän se olisi todellisuudessa toisin päin.

      Leipää ja sirkushuveja.

    • Miksu kuluttaa somea :D Oma valinta se on jokkaiselle... Niin mulleki.. Minua ei kiinosta paskanvertaa toisten tekemise enkä kuulu juttuihi mitä kaikkea onkaan koska EI MINUN TARVI :)

    • Anonyymi

      Kuluttaisit vähemmän somea niin et pahoittaisi mieltäsi. Joskus oman pään diagnosointi on avuksi, eikä lääkärin pakeille tarvitse mennä. Jos ja kun tiedossa on, että kuraa rattaille tulee niin miksi tunkea itseään sekaan? Omilla valinnoilla on yllättävän suuri merkitys huomiseen, aina ei tarvitse syyllistää muita.

    • Anonyymi

      En jaksa lukea paskanjauhantaasi mutta näin nimen Ella.
      Vastaukseni on että sitä saa mitä tilaa. Talossa EI KUKAAN ole puhunut selän takana niin paljon pahaa kuin Ella ja varsinkin aiheettomasti on kohdistanut sen päivittäin Yhteen ainoaan henkilöön. Nyt jonon jatkoksi on päässyt Julia. Voi sanoa ihan rehellisesti että kyse on sairaalloisesta kateudesta itseään kauniimmista naisista.

      • Anonyymi

        Onko edes kertonu Ella talossa ettei ole ollu nainen alunperin? Kyllä siinä vaiheessa ku peti hommiin mennään ni toisen pitää saada tietää..


    • Anonyymi

      BB sini itse mokasi ku oli talossa. Korkeasti koulutettu ihminen ei osannu suodattaa sitä mitä puhui.

    • Anonyymi

      Prick Brothel on roskaa alusta loppuun. Miksi edes tehdään tuollaista soopaa?

    • Anonyymi

      Julkiselle viihdealalle tai poliitikoksi pyrkivällä pitää olla aina paksu nahka. Kritiikkiä tulee jossakin vaiheessa varmasti.

      Sanonta kuuluu: "If you cannot handle the heat, get out of the kitchen."

    • Anonyymi

      EN ole nähnyt ainoatakaan osaa, en tiedä yhtäkään henkilöä tai mitä ovat tehneet, tai mitä puhutaan someissa, mutta yksi asia on fakta.

      Kun kyseiseen pilipalikaruselli showhun lähtee, on oltava valmis ottamaan vastaan kaikki mitä tulee.

      Kyse on tyhjänpiväisestä roskaviihteestä, joten asiat joita tulee esille on samaa tasoa, eli roskaa.

      Ei voisi enempää kiinnostaa joku vastaava ohjelmasarja. Täyttä roskaa, ja joka leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön.

      Mitä väliä mitä tuollaisesta tyhjänpäiväisyydestä kukaan someen kirjoittelee

    • näin ensimmäostä kertaa Biggrothersia. kun asunnottomuus 10 voll.

      Pääsenkö nukkumaan sinne? Pääseekö sinne mukaan?
      En hyväksy, että minunkristinusko maassa kohdeltaisi ihmistä siten
      että kumpi häädetään? että seurataan kasvoja lähikuvassa ja puhutaan että kumman te haluatte lähtevän

      muutettava se suysteemi tuo onkoiusausta kidutusta sadismia ihmisyydenloukkaamista
      ja mielisairasta
      ei ihmisiä saa äänestää ajamaan pois joku josta he ei pidä
      oletteko kahjoja
      ett pitää valoita jokujosta ei pidä!!!! ja häneen kohdistuu
      kaikkihuomio ja lähikuva. mikä sen tarkoitus on??
      Ei mitään myönteistä siinä.
      ei siel ollut ketään jonka tahtoisi lähtevän
      antakaa kaikkien olla siellä.

    • Niin mitä sanotte. Nyt tapahtuu muutos. ei ihmiset voi katsella et kuka oninhottavinihminen . En ymmärrä systeemiä. Tulee lisää ihmisiä s itten vai?
      Aivan varmasti kukaan ei ollut inhottavampi kuin joku muu, mitään pahaa ei tehnyt,
      eikä ketään huvittanut soittaa kummastakaan että hänet tahdotte ajaa pois.

      ihmisethän tehdään sairaaksi tuolla
      ja sairast a katsella lähikuva a kahdesta miten heidät valittu? että
      kumpi heistä ajetaan pois
      että pitää olla pokkaa siihen?? että pitää olla pokkaa siihen että on inhottava ihminen Suomen kansan
      , heidän yksityiselämää katsovien, mielestä
      ette voi tehdä tuollaista
      se on kaikille vaurioittavaa mielisairasta ja lakien vastaista.
      Ihmisoikeuksien.

    • kyllä oikeasti tehdään sairaaksi ihmisiä sillä että vaaditaan soittamaan että kumpi pitää ajaa pois

      ei ihmisiä saa vaatia olemaan pitäm'ttä jostain ihmisestä
      vaatia että kenet he hylkää ajaa pois
      ei he tahdo tehdä sellaista. He on ihan sairaita kun pitää olla koulukiusaaja.

    • ja eihänole ikärasismia, kun olivat saman ikäisiä kaikki.
      Voin mennä Big Brothersiin.

    • https://yle.fi/uutiset/3-11616732

      jos pitää kauhuelokuvasta on paholaisen vallassa.
      Kauhuelokuvat pitää lopettaa. Arvelen että seuraavassa elämässä voi olla niitä asioita mitä katsell a tahtoi. siinä on yksi millä saan alas kaikki jotka vei minulta krist uskon rikkauden antamatta minulle ensin mitä tarvitsin.
      että he luke e dekkareita ja katselee kauhuelokuvia.
      Heillä on edessä kauhua. ?? Muutenkin täytyyhän Jumala olla
      oikeudenmukaisuus
      jos olenkristusk perustaja ja minulle ei annettu ihmisuhdetta,
      ei varallisuutta, ei asuntoa n 10 vuoteen, ei yhtään ihmisuhdetta yhäkään

      tuo täti antoi minun vaihtaa kalsarit pois kunkuuma kun aurinko paistaa
      pyysi kirjastotyöntekijää tuonne
      pääsin seinän takana vaihtamaan housut. kyllä sä raiskatulle annat vaikk mitä
      ajattelin ja mietin hetken sitä arvoani
      naisen arvo kasvaa elämästä toiseen vuosisadasta toiseen

    • en niin ajattele että heidät sai alas sillä... en ole ehtinyt ajatella
      eikä siitä välitet mit sanoin
      ( jouduin häädylle
      nimimerkkini on häädyllä
      eikun jäähyllä

      ja toinenkin nimimerkki joutu heti jäähylle
      stamariasalome
      ja kristinuskonperustaja nimimerkit.
      Olen kyllä arka.. jos ne bigbrothers valinnat on n yt. Helsingissä.


      en tahtoisi olla joka tahtoisi pahaa.
      mistäotan voimani. kahvilanpitäjästä jos hän antaa velaksi kahvin.
      ei ole yhtäkään ihmistä
      siis ette saa katsoa kauhuelokuvaa. Se voi tapahtua teille itsellenne se kauhu. ?
      ei dekkaria saa lukea. Ihminen lukee vain jos on turvassa, että ei hänelle itselleen voi tapahtua sellaista.
      minul oli niin paljon kauhua että reaktioni on pysyä erossa kaikesta kauhusta.

      tahtoisin välittää ihmisist

      siis elää hirveässä hurmioss a tahdon rakkaudessa
      tahdon elää rakkauden tunteess
      eteen tuotiin lastenvaunut tunsin heikkoa rakkauden tunnetta päässäni
      Ihan heikko tunne. miksi tehtiin niin.
      Toinenoli kun Joel suuteli kaulalle, tunsin tunnetta jossa ymmärsin miksi jotkut seurustelevat, seurustelun idean ( se vain tuntui, se tunne )
      kun puhuttua hänelle ja hyvästellessä suuteli kaulalle vasemmalle puolelle
      Se kesti tunnin verran, 1-2 h kulkiessani Taddeus Judalle
      olohuoneen matolle nukkumaan
      muistan että olsin tehnyt mitä vain että tuntisi siten .
      ( se ei silti kohdistunut häneen, hän oli liian nuorikin esim
      vaan ymmärsin siitä vain että
      enkä ajatellut häntä en ollut hänene ihastunut.
      Toisen kerran, hän silitti vasenta käsivarttani kun istuin teellä
      seisoi vasem puolel kopeloi silitti olkapäätä ja käsivartta
      ( johon ammmuttiin 1944, luomi on luodinjäljen kokoinenn
      ja katseli ylitseni ikääistään tyttöä ( joak s eoikea salome )
      ( tunnistin niistä miksi sitä sanotaan missä pyhimysten kuvia maalattuna

      jos esim ismo olis päättänyt ett pitää arvossa olisin
      joit vuosia sitten aivan varmasti ollut ja pysynyt arvossa
      mutta hän palveli vaan niitä naisia
      joilla ei ylevyyttä pelastaa niitä vartaloita jotka
      ( onko jossain se, jolle minun sielu, vaikak se ei enää nyt jaksa tuntea....
      ei ole yhteytt siihen oikeeseen tunteeseen
      Jumala tietää
      Lähdin blondin talosta missä en voinut mitään tuntea
      ( minull annettiin pahat ihmiset lapsiksi 1800

      ( vallankumouksen jälkeenn se on mahdollista
      he halusi aatelisten ylhäisten elävän pahojen toisilleen pahojen kanssa???

      ( aateliset voi tahtoa toisilleen hyvää,
      mutta ismo Toni W jne eivät tehneet niin
      he ei pelastaneet ottaneet joukkoonsa

      mutt se oli monimutkaista... markolle jos fausta madonna olioieka
      ja minulle hän oli todel siveetön olikohan hän Lancaster
      en tiedä.
      eli pyrin väärien luo. Menin juuri evan poikien luo. Toni, Ismo
      he oli vahvoja.. he osasi olla luovia..
      mut he on todel psykoppaattisia ei mitään väliä

      ( koko Evasta ja Adamista oleva on toivotonta
      Jeesus kain Evan poika ja salomo Basheban
      heille ei ollut mitään että rauiskauttivat tämän joka oli onnistunut olemaan tunteva.
      Miten selviän Jumala toivottavasti tietää.

    • Niin Joel silitti vasenta käsivartta, seistenvasem puolella, niin päässäni alkoi tuntu a rakkauden tunne. synapsit adapterit hermoradat heräsivät toimimaan.
      Sillä kohden päätä. ja tunsin sitä vasten miten rouidassa muu pääni on.

      Anteeksi olen ilman henkeä ei hengessä hyvässä kirjoittanut tä'hän asti
      kaikki tuntuu vain turhalta olen väh kyynises hengessä piittaamattomassa.
      En ymmärrä miten saa otteen siitä hengestä tai mihin uskoa tms.
      tai mistä on kyse.
      Se kuitenkin oli totta. todellista, että rakkauden tunne tuntui päässä aivoissa.
      Olin todella avuton keskellä päätäni, ja ajattelin että jos olisi kokoajan esim aviomies tai joku jonka seurassa olla aamusta iltaan päivästä toiseen se tunne olisi kokoajan.

      eli minun pitäisi järjestää itseni jonkun seuraan
      jonkun jota voin kunnioittaa. ( hän oli säveltäjä sanoittaja kitaristi
      laulaja kosetinsoittaja..
      ja Jeesus ilmeisesti. Evan poika Kan, Salomo Daidin poika,
      ja Suleima Suuri ( jokaoli isoisäni )
      olin Humasahin tytär joka on Riitta Väisänen ja grand vizir Pasan joka oli Spede pasanen.
      Lala kara PasaMustafa.
      ( tuossa elämäs minul oli kuulemma suuri rakkaus. )
      missä minun tunteet on ja henki

      kun lancaster tytön luona nukuin.
      Hän kuulee!!! kuulolaitteella

      tv 25 äänellä kun on hän kuulee.

      Niin voi ollaniin yksinkertaista että kun on joku kunnioitettava
      kuten tvs sä näkyy älyllisiä
      jonkaseurassa olla
      jokavälittää normaalisti
      kukaanhan ei nyt välitä mistäänmitään

      aamusta iltana yksin ( se on vakavaa se oli vakavaa
      että vastoin tahtoa aamusta iltaanyksin

      Tuletko heti tarjoamaan k0olmea lajia kakkuja Kaisan kahvilaan??
      [email protected]

      ehkä tämä on, ett yleensä etsin hyvin tärkeänä oliona itselleni mit tarvitsen
      nyt etsin väsellasel henge ett toi tyyppi tossa sillejoku
      ( se ei sovi minulle. )

      en ole sellainen..... Muttaei ole rahaa.... jos ostan kahvin 2 e
      sitten on vain 2 e
      olis pakko ostaa vettä

      ai jaa se tyttöpullero kuolee jos olen jotain ?
      sellaist puhinaa kuulin
      hän ei pysty pitäm minua minään
      ett hänen tunteet kuolee ? onko niin yhä?

      hänen parisielu on Vivaldi
      onhan se jotain? hän juoksi 10 km joka päivä ja oli laiha,
      ja lauloi räppiä
      Hän on tavannut Toni Wn heinolankioskilla 10 vuotiaana
      Hän kuulee kuulolaitteella normaalisti.
      vaikkakuiskauksen.
      Vivaldi kun teki videon se on nerokas. se vaan oli.
      Muttahän sitten lihoa lösähti.
      minä tekisin sen saunan missä kuntopyörä missä laihtua.

      Lähetän nämä Ismolle ??? jos hän tekisi saunan
      mut eoäilen hänonjotebki sellainen ylimeileinenj jäykkä jöymä

      missä minun tummatukkainen poikakaveri ?
      Jumala anna yli sen lancasterin
      ai se on joku muka se
      minulta estetty nukkuminen 3 v

      se on edessä että maksvatkalliistis en häpäisyn
      h'äväistä valaistunutta

      he on vaan taviksia ei mit'äään

      kuollut sairastunut
      pukeutunut hengityssuojaimiin tuhansia heidän hengettömyydessä
      Mutta Jumala ei antanut minulle paikkaa nukkua..

      sen ymmärsin että krisna ei ole jumala vaan vallanhaluinen mies. )
      mutta Oikea Jumala
      vie nyt juomaankahvia!!!

    • Tahtoisin jutella ihmisten kanssa. ( Kävin kahvilla, sain sen velaksi,
      tai lahjaksi, ( kiva kun raha loppunut. Mitä teille kuuluu??
      elämä on arvokas. Olisiko se BB talo sitten minulle?
      menenkö valintoihin? Näkyykö se kaiken aikaa jollain kanavalla? vai ne tv pätkät vaan? Tahtoisin jutella, ymmärtää ihmisiä, miten he kokevat

      minulle sopiva varmasti on jota huvittaa vaan jakaa kokemuksia kysyä kuulumisia

      en ole mink laista keskustelua kokenut vuosiin

      Pidin siitä Veitola yökylässä kokinluona näin
      he keskusteli jotain. Olkaa kilttejä antakaa minun keskustella.

    • Päivää, mitä kuuluu?
      Vastaus tähän

    • Juttelisiko joku kanssani? se on rakkaus että juttelee.
      se on tunne. Ihminen voi tuntea vain reagoiden ärsykkeeseen.
      Mitä teidän sielu sanoo ajattelee tuntee on kirjoitettuna ärsyke
      joka herättää jonkin tunteen, mikä on elämä.

      voiis arvata ett joku tahtoisi sanoa jotain ala arvoista
      toivon että ei sellaista. se herättäisi negatiivisen tunteen.
      ( siis ei mitään ilkeää, pahantahtoista .

    • sano vaikka moi. Jos opetan. M O I
      sanokaa.

    • Minusta olisi tosi kiva että sanoisit jotain.
      Moi tai hei.

    • ei tarvitse sanoa nimeä. Kirjoita anonyymi.
      Juoks evaikak sitten pois
      jos oli niin vaikeaa kirjoittaa.

    • On kyllä ollut tunne nyt, nauroin niin kovasti.
      Buah. Mutta mistä tämä johtuu

      se on mystiikaa??? en pidä tällaisesta mystiikasta.
      Jumala ? sinä tiedät ? onko s epaha henki luonut ett siellä ei ole ketään juuri nyt.
      ? miksi pahal hengellä valta
      ymmärrän se liittyyy että sielu oli arcadekorttikuvassa
      1900 alussa
      tai se liittyy Eevaan alastonkuvissa
      ett ei voi ollanormaalia keskustelua???

      Tanssiitähtien kanss a onpaljon rivompa akuin ne arcadekorttikuvat.
      Miksi he saa keskustella???????
      mitä kaikkia ihmisiä siel on ollut. Tanssimassa.

    • ai.. tääl on .. aika sellaista. ??
      olen Heinolassa käynyt siellä oli ihan kuollutta.
      Onko sellaista. ? Voiko Hkiseutulainen keskustella?
      Ouluss a olenollut Kuopiossa
      Lahdessa Tampereella Porissa kävin
      se on aina sitten siellä, s e keskustelu…
      no siitä voi nähdä mitä teki tällä hetkellä 1 marraskuuta vai mikä päivä on.

    • Mitä ruokaa sinä oot syöny????
      Onko siellä kivaa?

    • eikö tosiaan kukaan vastannut mitään. ?
      Se on ikävää. Lähden katsom päivän tv ohjelmaa.
      Joku voisi jotain vastata yhäkin.
      katson huomenna .

    • Mistä johtuu tämä? sielu oikeasti masentuu kun ei mitään vastausta kuulu.
      Ei tiedä miksi ei mitään sanota.

    • yritti väittää että missä nukkuu sielut yhdistyy
      arvelen et ei se hengen maailma voi olla

      nyt näkyi ismoa suurena
      se ei oikeasti ole sulle suuri sanoi
      jaa niin en ole nukkunut pariin vuoteen tarpeeksi .
      että nyt s emikä on pienempi minua on suurempi muka
      koska nukuin liian vähän.
      en usko että se hengen maailma voi olla huonompi kuin tämä maailma, Täällä sa a olla erossa ihmisistä.
      Tämä maailma on terve. kun on erillään ihmisistä on erillään.
      Mutta jokin mystiikka tekee sen että kukaan ei vastannut.
      tai teki et kukaan ei Adam erkani nyt
      ei ollut koneen ääressä.

      en suostu olemaa sielun atomin murto osa ketään heistä
      jos ei elämä ole normaali hyvä joka on että kukaan ei loukkaa kenenkään yksityisyyttä lakkauttakoon luomistyönsä Jumala.
      Jumalasta myös on että osaa vastata ja keskustella normaalisti.
      Kyllä siellä varmaan on joku joka kirjoitta a minulle ja kanssani.

    • taas se eeva erkani
      se koettaa selostaa sellaista paskaa et kirjoitanjonneki miss
      he on pieniä kun he tahtoo uskoa et joku on jotain

      tahdon vain että on normaalia tervettä elämää

      Minä olen vaan normaali , terve. Kirjoitan ihan kenelle vaan
      ja kenen kanssa vain.
      kun ilmenee tällaista kuvottavuutta
      esim noista lähistön ihmisistä kuuluu heidän reagointia siihen mitä ajattelen

      mä en voi elä'ä jos sä olet siellä suuri sanoi joku heistä .. ??

      minä olen vaan normaali ja terve
      en ymmärränoita skitsoiluja. Kun en voi tehdä mitään
      kukaan ei kirjoittanut ja kesksustele kanssani
      joko mitä voi arvata että hyvää iltaa
      tääl menee hyvin
      hyvää jatkoa

      tai sitten jotain asioita enemmä'n
      menen katsomaan mitä tv stä tullee. tv ohjelma.
      Ostin keksejä. lataan kännykkäää
      pitää lähteä. tosi ikävä että ette tahtoneet olla normaaleita ja terveitä.
      olette pahan vallassa siinä.
      kyl ihminen osaa kirjottaa vastauksen.
      ( on jotain kirjoitettu )
      ( tai ehkä siel ei ollut ketään. Jo s onjoku ohjelma mitä kaikki katsoo tms.
      Illlallinen.
      niin voikolaskea tod näköisyy sprosentin miten monta ihmistä tässä on
      jonkun aiheen ääressä , tiet koneen. ??

    • ( en ymmärränoiden ihmisten höpötyksistä.
      minua ei kiinnosta. Se Ina joak teki pornosta ohjelman nyt en muist nimeään
      osoitti jotain kunnioitust aminua kohtaan. ? näin sen.
      nyt vasta tajuan että hän teki pornosta ohjelman
      ja epäilen että
      ei kai hän nähnyt jonkun porno henkilön

      sitä on ollut aiemmin,
      että kaik nuoret käytti v alkuisia sanoja lähettyvilläni

      Työstin sitä asiaa niin tapasin sitten sellaisiakinnuori ajotka sanoi oh God
      eikä v ttu.
      siis he puhui niink jollekin muulle henkilölle kuin minulle.
      ( minä en kestä niin raakoja sanoja kuin v tu
      oikeasti se satuttaa sieluani en ole niin raaka.

      se sana merkitsee jotain oikesti. joka sana merkitsee jotain.
      he luulee että he vaan sano v tu ja se ei merkitse mitään.
      kyllä he tarkoittaa mitä he sanoo
      Se tarkoittaa sitä mitä se tarkoittaa.
      elän jossain taivaallisemmassa olotilassa ja hengessä
      en sano pe rs e tai v tu enkä siedä kuulla niin raakoja sanoja.

      ai hän oli liian köyhä se Ina.. ett yleensä he eivät ole
      he ei tee mitään porno juttuja tv ssä olevat.
      Muttahe antaa tv ssä näkyä pornoa
      ainakin aiemmin.
      ?

      en taas tajua nyt näkyi jotainnaista jok aon joku porno raakalainen

      en jaksa enempäänoit seko juttuja.

      nämä asiat saatta ajohtua siitä että teen elokuvia
      ja se kuulovammainen tyttö tahtois kateellisena tuhota minulta kaikenmisäsolenenemmänkui hän yms
      ni kirjoitin jotain ällöttävää

      elokuvanion hienoja,.

      Kyllä hän kuulee onneksi hyvin. tv 25 äänen kuulee
      ja kuiskauksenkin. Hänestä tulee laulaja.


      kaikkimitä ilmeni ihmisistä ällöttävää

      haen kännykän latauksesta se onkivaa puhtaasti ja ehtiä bussiin
      ja päästä sinne sisätiloihin
      ja tv ssä ehkä jotain kivaa
      kaikki ok

    • Ei hän tahdo tuhota. elokuviani tms.
      Hän tahtoisi että ansaitsisin rahaa.

    • Täällä ei ole rakkautta ? tahdon että on rakkautta.

    • ikävä ettei tähänsattunut ketään joka olisi keskustellut kanssani.

      jolla rakkautta keskustella kanssani.

    • minun pitää jotenkin selvitä siit et ei kukaan vastaa jos ei vastaa.

      vastaaminen on rakkaus koska silloin tiedän mistä on kyse.
      mitä rakkaus on??? että voi hyvin itse
      ja toivoo että toinen, muut voi hyvin.

      Jumalan rakkaus. Jumala 0n rakkaus. Jumalan rakkaus ilmenee minusta usein että tapahtuu asioita jotka jumallalisia. Esim aamulla avasin tv n ja siellä oli
      huumori ohjelma.... jossa se pullea onko hän Jope ?
      vai menehtyikö Jope ?
      en ole seurannut...….. niui oli koronsasta kjot ni ties että ajankojhtainen
      luulin ensin et 70 luvun ohjelma

      oikein hyvä!!! LÖooistava oli. aattelin lääkäri tuosta sai oppia miollalaista lääkäri voi lä'äkä'ri käynnillä olla.

      Ne kädet tarttui toisiinsa. niin., ja niin kyllä tästä oli teille apua, kravatti aukesi.
      se oli rullalla.

    • minulla oli eilen surua, että kun ei kukaan vastannut. tahdoinniin keskustella jonkun kanssa. ja seisoskelin pimeällä bussipysäkillä. Päätin taas nukkua.
      olin epävarma. illalla. Istuskelin pimeässä, patjalla olohuoneessa. pidin tv n pimeänä. Ajattel
      siel ehk on veitola yökylässä,
      Se on jonk saa tavata keskustelua olla keskustelevien kanssa..
      ( Unohdin katsoa tv ohjelman ennenk lä'hdin tietkoneelt kirjastosta. )
      kännykstä onlopp saldo siksi koen että ei saa yhetyttä kehenkään...
      Ei näe tik tokkia... kaan

      en ole riippuvainen , mutta kun ei tosiaankaan voi, kun internet ei toimi
      ( ei kä ollut ketään
      muistin vainniitä
      henkilöitä joille ei mit syytä kirjoittaa tai soittaa
      ja jotka ei soita koskaan.

      en nyt kirjoita hyväs henges
      vaan hikoan.

      Voisin kirjoitat atosiella tavalla tuon.
      ?? Haloo Jumala meniks jokin oiekasti vikaan?
      vai onko minulla tunne? kun hikoaa
      Otsa hikoaa.. kainalot hikosi..
      enkä tiedä miksi.

      siel onniinpahoja ihmisiä etten tiedä,

      jaa. ryhdynkö teidän psykologiksi??
      Miksi olet paha? Miten tämä ilmenee?
      onko paha olla? Entä jos muuttaisit pääkaupunkiseudulle?? jossa iloisempi henki
      kunhan löydät sen?
      jos sinä et sovi sinne ikävään Tampeereeseen tms.
      Tääl on aika hyvä henki. )( Eikö siellä ole?
      Jännittävä seikkailu!!!!!! edessä elämää.

      Tai ulkomaat. ????? Jossain on halpa a kuulemma? jos olet henkisesti
      sellainen että voit vaikka viihtyä jossain Baltian maissa joku sanoi et siel on halpaa.
      Täti Ahinoam sanoi että' 5 e yöpyminen Tsekkoslovakiassa.
      ja nyt s evoisi olla 10 e. ?
      ( hän tahtoi lähteä sinne, evankelioimaan. )

      niin kyllä hän antoi minun takin, ei ryhtynyt sellaiseksi että jo setsinäusko minun jeesukseen
      ( leastadiolais/ tai mormoni / tai jehova / tai babtisti/ tai adventti tälllaiseen tietynlaiseen oikeanlaiseen jeesuskeen niin sinäe t ssa sinun talviutakkia,
      joku heistä oikea oppisita
      olisi opettanut hänelle että
      ensin oliis pitänyt tarkista aoiekaoppisuus,
      ei antaa laitta a talvitakkia pesukoneeseen
      heidän pesutupaan
      että hän tajusi sen liian myöhään, alka a tarkjistaa olenko oikeaoppinen,
      uskonko Jumalaan siten
      ja jeesuskeen siten kuin siihen pitää niin helluntailainen hän on..
      oli melkein pakottaa minut johonkin uskontunnusutksen siinä lukitun oven edessä pihalla
      että saisin sen takin pesukoneesta lukitun oven takaa
      än meinasi ryhtyä vallabnhaluiseksi
      jotkut mummot maalla varmaan on sellaisia
      että
      jos ei usko batisti tyyliin
      tai adventisti tyyliin
      tai helunntisti tyyliin
      tai momooni tyylillä
      tai jehovalaisella
      tai lestadiuolaisella
      niin sittenb ei8 oo oikee jeesus
      ei kyl usko jeesukseen eikä jumalaan

      olin monta keetrta asnaonut jo et elänyt aina Jumalan kanssa
      käynytkaikis hengellisis tilaisuuksissa

      kävinpitkän aikaa
      ensin su kirkossa klo 10 ja sitten tuomasmessussa klo 18
      kokopäivä oli Kirkkoa. ( se on hyvä )
      Monta vuotta kai. Kävin. Uskoin normaalisti että Jeesus on mitä Jeesuksesta uskotaan
      koin pyhyyden aina

      jos on rakastunut johonkin ihmiseen häntä voi pitää vaikka pyhänä. jos todellinen rakkaus on ??
      tekisi mitä vaan hänen puolesta. yms ????
      Miksei Jeesus ansaitsisi sellaista osakseen.
      miksei kuka vaan. eikö he mene naimisiin siksi???

      ( se täti avasi kyllä oven
      niin hän kirjoitti minulle teksti viestin ;;;
      "Hei SATU! Voit tulla yöksi ja syömään. " ai loppu on yksityistä.

      Taidan käydä vastaamassa tuolla missä on puhelin.
      Kiva täti, on Ahinoam.

    • Jokin henki väitti että jeesus on Ahinoamista oikeasti todella pöljä ,
      ( Raamattu kieltää sanomasta tyhmäksi ketään )
      Niin hänen vaike a olla ryhtyneenä uskovaiseksi , koska hänen pitää uskoa johonkin pöljään. ( hän kertoi sen prosessin... että hän ei välittänyt ensin että Jumala kutsui, mutta sitten vuosien päästä, hän otti sen vastaan ja nyt hän on jatkuvasti Jumalan kanssa.
      Voi olla että se tyttö joka kuulee normaalisti 25 äänellä tv n
      ja kuiskauksenkinkuulee kuulolaite on hyvä
      että hänkin pitää Jeesusta jonain pöljänä. ? mut on nyt vaan päättänyt elää Jeesuksen kanssa.
      Käy mormonikirkossa.
      ja se uskova poika.... hän ehkä vihasi oikeasti Jeesusta. ( en teidä onko hän Abel. ??
      että jos on jos tahtoo nähdä Abelin voi katsoa Caspar Netscher muotokuvaa.

      en tykk et eläm menee hukkaan
      olihienoa ett sai asua Caspar Netscherin olohuoneessa.
      ja hän soitti minulle gospelia... koska minä oli n Jeesus.. lähinnä jeesusta,
      ennekuin hän kuoli, lähti tutustuin häneen ( emme oleet samalla aaltoipituudella

      mutta kuuklen toisinana Jeesusta..
      nyt oli kun menin erämaahan teltaann hyvin väsyneenä
      en ollut saanut nukkua yöllä
      ja oli päivä ja nukuin teltassa 1, 5 h ja kun heräsin oli ihan ihmeellistä.. sinistä valoa.. ja Jeesus ilmeni, ja näytti minusta kuvia, joissa olin oman itseni näköinen.
      ( se oli ehdottomasti Jeesus. Hännäytti monta kuvaa, tai filmin pätkää liikkuvaa kuvaa, missä olin itseni näköinen ( ja aika nuoren näköinen ja iloisen )
      pitkä tummatukkainen.
      ( ymmärsin, että ihmiset voineet kuvitella ties minkä näköiseksi kun kirjoittaa vaan. Jeesus on siinä HYVÄ!!!!!!!!!! " Sama Vanha Sinä "
      kuten hän lauloi.

      mutta se, että ei antanut nukkua 1, 5 h kauempaa... siin ei ollut hyvä. ?
      pelasta Jumala meidät

    • https://www.youtube.com/watch?v=lMD5AxCMwfw


      Tuossa on Jeesus. näkyy alussakin suurena kasvot. Ja hän joka painii, vasemmalla puolella. ( Jonka kanssa painii on arto hänen kitaristi, joka oli Lully, Aurinkokuninkaan säveltäjä
      muistaakseni.,
      Aake oli Aurinkkuninkaan lääkäri, Prinssintappaja
      jolla on seurakunat
      jos kävisi kaikki siellä siunatuksessa heidän eitarvitsisi pitää sitä hengityssuojainta. ( eikä välitettäisi tarkalleen miten hän saarnaa.
      minäkin kävin siellä paljon, Ja join kahvia ja pulla a söin.,

      jos järjestetään automatka sinen. Sellaista saa aina tehdä.
      ei nyt ole fiilistä kauheasti... mistä johtuu...……..
      koska te ette osaa automatka ajärjestää..
      Ahinoam voisi lähteä... mysö Caspar netscher ( me käytiin kerran hänenkanssa 9 oli kolkkoa henkeä
      Hänen kaveri antoi kyydin.. Hän soitti siel kauniisti pianoa..
      Tulisiko ismo mukaan????????
      koska ateistit kun hyvin vanhaksi tulevat alkavatkin uskoa Jumalaan olen havainnut kahdesti. isässäni
      ja Kahvi Ollin Ollissa. Hänoli ihan surkeana siellä kun hän selvästi uskoikin Jumalaan. (minul ei ole hyv fiilistä jos vaikutin siin
      enkö voisi saada tehdä Rakkaudessa asioita?
      hyvässä fiiliksessä ja hengessä????
      hänon jo 80 mut on 50 vuotiaan näköinen on varmasti alkukristittyjä

      mitä Jumala on luonut? minunpitää men soittam..
      ajoissa ajaa pyöräl.. katsoa kartta...

      • se alaston mies ( takaapäin selkä alaston on Arto ei Jeesus. Joel.

        https://vimeo.com/45030072

        Tuossa On Jeesus enemmänkin tai minusta ed videos s hyvin Jeesus, sinä mis s poltti tupakka a oli. J apainiessa kyllä Jeesus.
        kumpa oliis se rakkaus. tärkein asia että aivoissa rakkaus.
        voitko Jumala antaa sen?


      • Satu.liikanen kirjoitti:

        se alaston mies ( takaapäin selkä alaston on Arto ei Jeesus. Joel.

        https://vimeo.com/45030072

        Tuossa On Jeesus enemmänkin tai minusta ed videos s hyvin Jeesus, sinä mis s poltti tupakka a oli. J apainiessa kyllä Jeesus.
        kumpa oliis se rakkaus. tärkein asia että aivoissa rakkaus.
        voitko Jumala antaa sen?

        Eli on Joelin, Israelinkatuvalot bändi musiikkivideo.


    • https://photos.app.goo.gl/A1Zn9hDqzifM9nqP6

      tuossa on minust avideo pätkä.
      olin siin hirveän näköinen kyllä Ei Jeesus näyttäänyt tuollaista vaan
      iloisen ja nuoren.
      minun pitää laihtua 10 kg
      ja tehdä se ihme että kollageeni lisääntyy.
      jeesus voi tehjdä sen. ett onniinkuin Paula Koivuniemi
      Samulin Aira ja Ritva Valkama 50 v näköinen sitten kun on 100 vuotta.
      ja tuo on enenkuin värjäsin hiukset . normaalin väriseksi.

    • Niin pyydän että painatte sitä ristiä, että liikkuu se kuva. tuo alkukuva on hivreän näköinen
      ei se liikkuessa ole ihan tuollaisen näköinen. ??? Siinä on vaan kasvoja.

    • Anonyymi

      Jessus mikä mielenvikainen tää viimesin kommentoija !

    • Anonyymi

      Kukahan viitsi nuo lukea tänne loppuun asti? Ihme, että malttoi lopettaa sekavan kommentointinsa. Luulin tuon jatkuvan loputtomiin. Tässä näemme, millaisia ihmisiä kummallisine kommentteineen pääsee nettipalstoille näpyttelemään. Tämä on siitä hyvä esimerkki. Olisiko joku ihan pilaillakseen tälläiset kommentit tähän avaukseen näytöksi älyttömyydestä muille laittanut.

      • Anonyymi

        Ajattelin ihan samaa. Haluttu näin lopettaa ko. aiheen kommentointi !


    • Anonyymi

      no mut itsehä ne mogailee, essim; BB Jelena ja BB Cheryll kissatappelussa
      Metropoli JULKAISTU: 01.12.2009 17:01


      Sunnuntaiset Big Brotherin finaalibileet venyivät pitkälle aamuyöhön. Lähes kaikki juuri päättyneen kauden asukkaista, ja muutamia edellisten kausien kilpailijoista jatkoivat Helsingin Amarillon virallisten BB-bileiden jälkeen DTM-yökerhoon, ja sieltä valomerkin tultua yksityisasuntoon Helsingin Jollaksessa. Jatkoilla BB Jelena ja viimekauden Big Brotherista tuttu Cheryll Karri ajautuivat sanasotaan, joka yltyi varsinaiseksi kissatappeluksi.

      Neitojen tappelu ajatui fyysiselle asteelle, ja muut asunnossa olleet joutuivat lopulta erottamaan riitapukarit toisistaan, kertovat paikalla olleet. Riidan syy jäi epäselväksi.

    Ketjusta on poistettu 296 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5208
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3387
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1522
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      184
      1373
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1046
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      968
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      887
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      768
    10. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      749
    Aihe