Nyt kun mieIisairaiden tiedot ovat julkisia, niin olisi hyvä tehdä niistä kooste, johon on merkitty mieIenvikaisten osoitteet. Näin kunnon kansalaiset voisivat helpommin vältellä vaarallisia kanssaihmisiä. Myös koronaa pelkäävät maskihysteerikot kannattaisi luetella samassa oppaassa. Heillähän on myös vikaa korvien välissä.
Kansa tarvitsee Lataamokalenterin
Anonyymi
4<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Eipä taida Vatkaamon listalta vaaralliseksi luokiteltavia potilaita löytyä.
Mielenterveydeltään sairaat henkilöt ovat oletusarvoisesti vaarallisia ympäristölleen. Voihan Lataamon asiakkaissa olla toki myös sairauseläkkeelle pyrkiviä "masentuneita", mutta hekin ovat uhka yhteiskunnalle, koska ovat huijareita.
Mömmöjen käyttäjistä myös avoin listaus. Se saanee muodostettua laillisten huumekauppojen rekistereistä.
Aika sekaisin olet