Kriisi uskon kanssa

Olen 17v tyttö ja kiinnostuin uskonnoista pari vuotta sitten tulin (tavallaan) uskoon ja valitsin kristinuskon. Välillä minulla oli voimakas tunne että olen oikeassa uskossa ja välillä piti ihan miettiä että uskonko sittenkään. Pidin kuiteski kii kristinuskosta vaikka mulla ei ollu mitään varmuutta raamatun todenmukasuudesta. Mä oon nyt parin kuukauden ajan alkanut voimakkaammin kyseenalaistamaan kristinuskoa ja pohtimaan muita uskontoja. Uskon Jumalaan mutta en tiedä mikä palvontatapa/uskonto on se oikea. Vaikka en raamattuun enää samalla lailla usko niin silti pelko piilee siinä että kristinusko olisi siltikin se oikea ja joutuisin helvettiin. Minua kiinnostavat tällä hetkellä eniten Kiinan uskonnot (taolaisuus, kungfutselaisuus ym.), islam ja hindulaisuus. Voisiko joku vähän ulkopuolisen näkökulmasta lausua pari rohkaisevaa sanaa? Anteeksi tekstin epäselvyys, kirjoitusvirheet ja kiitos tänne asti lukeneille!
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Samat ongelmat läpi käyneenä, palasin takaisin kristin uskoon, lapsen uskon kautta,eli alusta alkaen. Harrastin joogaa ,sen alkuperäisessä muodossa ,johon kuului myös henkinen jooga. Etenin hyvin pitkälle,kunnes huomasin ,että mitä viisaammaksi tulin, sen tyhmempi huomasin olevani. Ihmisen ei kuulu olla jumala. Alkoi ahdistaa ja mielenterveyden vuoksi halusin eroon noista pimeyden voimista. Joogasta oppimani taidon avulla ,rajasin oppini pois mielestäni. Se oli parasta mitä olen koskaan tehnyt. Aloitin taas lapsen lailla, rukoilla Jeesuksen opastusta uskon tielle.Jeesus pesi minua pikkuhiljaa rakkaasti ja yksilöllisesti takaisin, Raamatun valtavan rikkaan sisällön kautta.Hän on erehtymätön opettaja Pyhänhenkensä kautta. Rakas lapsi ,pyydä sinäkin Jeesusta opastajaksesi. Tuo kaikki epäilyt rehellisesti Hänelle mitään salaamatta. Nyt olen jo iäkäs mutta minulla on suora suhde Isään ,Jeesukseen ja Pyhään henkeen. Tiedän tasan tarkkaan pääseväni Jumalan valtakuntaan ,kun fyysinen ruumiini kuolee ja Jeesus kutsuu minut kotiinsa.

Äänestä

Sinä olet Jeesukselle suunnattoman rakas. Jumala loi sinut lapsekseen ja antoi tehtävän sinullekin lahjaksi , jolla voisit siunata omaisiasi ja ympäristöäsi Jumalan tahdon mukaiseksi. Jeesus haluaisi johdattaa sinua rakkaasti ja hienovaraisesti uskon tielle.Muista ,että Jeesus on hyvä paimen, Hän ei jätä omiaan eksymään. Älä edes harkitse muita uskontoja ,sillä ne kaikki ovat pimeyden voimien aikaansaannosta , tai ihmisten sepitelmiä poliittisten päämäärien saavuttamiseksi. Kun pyydät Jeesusta opastajaksesi, tulet tuntemaan ,onko tämä usko totta vai ei.

Äänestä

Kun kasvaa aikuiseksi ja alkaa itse ajatella niin kaikilla normaaleilla nuo on vaan satuja.

Äänestä

Voiko joku kertoa noiden ap:n mainitsemien uskontojen suhtautumisesta seksiin ja seksuaalisuuteen kun aihe kiinnostaa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Olen 17v tyttö ja kiinnostuin uskonnoista pari vuotta sitten tulin (tavallaan) uskoon ja valitsin kristinuskon. Välillä minulla oli voimakas tunne että olen oikeassa uskossa ja välillä piti ihan miettiä että uskonko sittenkään. Pidin kuiteski kii kristinuskosta vaikka mulla ei ollu mitään varmuutta raamatun todenmukasuudesta. Mä oon nyt parin kuukauden ajan alkanut voimakkaammin kyseenalaistamaan kristinuskoa ja pohtimaan muita uskontoja. Uskon Jumalaan mutta en tiedä mikä palvontatapa/uskonto on se oikea. Vaikka en raamattuun enää samalla lailla usko niin silti pelko piilee siinä että kristinusko olisi siltikin se oikea ja joutuisin helvettiin. Minua kiinnostavat tällä hetkellä eniten Kiinan uskonnot (taolaisuus, kungfutselaisuus ym.), islam ja hindulaisuus. Voisiko joku vähän ulkopuolisen näkökulmasta lausua pari rohkaisevaa sanaa? Anteeksi tekstin epäselvyys, kirjoitusvirheet ja kiitos tänne asti lukeneille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu