Ilmastoperseilyllä on monia huonoja seurauksia

Anonyymi

Kuten tiedämme, vihervasemmiston ilmastotavoitteissa vaikuttaa voimakkaasti ideologiset pyrkimykset päästä tavoitteisiin mahdollisimman nopeasti, sekä näyttää hyvältä. Sillä tavoitellaan statusta, josta voidaan ylpeillä, "me teimme sen!". Näin metsästetään kansallista ja kansainvälistä mainetta ja suosiota, jonka halutaan näkyvän myös mm. gallupeissa.

Kun kyseessä on Suomen kokoinen vastuukenttä, jossa elää yli 5 miljoonaa ihmistä, luulisi ensisijaisesti huomion kiinnittyvän siihen, miten hiilivapaaseen energiaan ja tuotantoon siirtyminen tapahtuisi sopeuttavasti, ilman vahinkoja. Toistaiseksi näyttää siltä, että vihervasemmiston ilmastotavoitteista seuraa enemmän haittaa kuin hyötyä. Kun Halla-aho sanoi "tehtaanpiippu Suomessa on ilmastoteko", se haluttiin ymmärtää tahallaan väärin ja tämä viesti on tarttunut vääristyneesti kansaan, kuten oli tarkoituskin. Vihervasemmisto saa näin ansaitsematonta kunniaa esiintyessään "kansan ystävänä" ja samalla pyrkivät populismillaan uskotella kansalle, että Perussuomalaiset ovat ilmastotyötä jarruttava, jopa ilmansaastutusta edistävä, taho. Vaikka näin ei tietenkään täällä todellisuudessa ole.

Voimme siis helposti, ja pettynein mielin, todeta, että vihervasemmiston politiikka ei ole ammattimaista, eikä kansallista etua tavoitteleva, vaan itsensä ja ideologiansa toteuttamista. Hinnalla millä hyvänsä. Tällä tavoin vihervasemmisto raivaa tietään oppositioon, mikä on sille ainoa oikea paikka. Suomi tarvitsee johtoon maalaisjärkeä ja tolkkua. Hallituskokoonpano, jossa em. arvot ovat arvostetussa roolissa, on kultaakin arvokkaampaa. Vihervasemmistolle tämä on syystä tai toisesta jotain sellaista, mitä he eivät tunne, tai kokevat sen haitaksi itselleen.

https://www.is.fi/autot/art-2000006702823.html

20

<50

    Vastaukset 20

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tavallaan persujen tietämättömyyden ilmastoasiassa ymmärtää, eihän siitä ole opetuksia raamatussa.
      Sensijaan se hämmästyttää, ettei Trump osa kurkistaa ikkunasta ulos?
      Usassa tänä vuonna jo yli kymmenen jättihurrikaania, jatkuvat metsäpalot kuivuuden takia jne. Tai noh, Trump myös etsii vain raamatusta ohjeita maan johtamiseen....

      • Kyse on nyt siis ilmastopolitiikasta ja sen seurauksista. Vasemmistoradikaalien tunnepurkauksiin tarkoitettu foorumi on tuolla jossain --------------->


      • OtaBanaaniJaRauhotu kirjoitti:

        Kyse on nyt siis ilmastopolitiikasta ja sen seurauksista. Vasemmistoradikaalien tunnepurkauksiin tarkoitettu foorumi on tuolla jossain --------------->

        Sori, väärä suunta. Tarkoitan tietenkin tuolla jossain
        <------------------------------


      • Anonyymi
        OtaBanaaniJaRauhotu kirjoitti:

        Sori, väärä suunta. Tarkoitan tietenkin tuolla jossain
        <------------------------------

        Avasit näköjään banaaninkin väärästä päästä. Ei yksinkertaisinkaan asia onnistu persulta.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Avasit näköjään banaaninkin väärästä päästä. Ei yksinkertaisinkaan asia onnistu persulta.

        Banaanissa ei ole "väärää päätä". Näin yksinkertainen asia, mutta silti päätit tehdä siitä herjan. Miten sulla muuten menee? Kaikki ok?


      • Anonyymi

        Persut tietävät varsin hyvin että tuo liike on ulkomailta masinoitu eikä siitä ole juurikaan mitään hyötyä Suomelle.


      • Anonyymi
        OtaBanaaniJaRauhotu kirjoitti:

        Banaanissa ei ole "väärää päätä". Näin yksinkertainen asia, mutta silti päätit tehdä siitä herjan. Miten sulla muuten menee? Kaikki ok?

        Persut ainakin ajattelevat väärällä päällä.


    • Anonyymi

      Ilmastopersuilu on vastustaa kaikkea ilmastonmuutoksen hidastamiseen liittyvää. Vai millä keinoilla ilmastopersuilijat torjuisivat ilmastonmuutoksen? Jos ilmastonmuutosta ei ratkaista, niin kustannukset ja kansanvaellukset ovat vielä suurempia.

      • Anonyymi

        Ei persut mitään ilmastonmuutoksen hillitsemistä rajoittavia, järkeviä ja oikeudenmukasia toimia vastusta - miksi paska-antipersu valehtelet jatkuvasti

        Ei ilmaston muutosta voi torjua, ei viherpiperöt eikä persut. Ilmastonmuutos on pysyvä, on ollut ja tulee olemaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei persut mitään ilmastonmuutoksen hillitsemistä rajoittavia, järkeviä ja oikeudenmukasia toimia vastusta - miksi paska-antipersu valehtelet jatkuvasti

        Ei ilmaston muutosta voi torjua, ei viherpiperöt eikä persut. Ilmastonmuutos on pysyvä, on ollut ja tulee olemaan.

        Kiilusilmäinen vihervasuri ei mieti asioita taloudelliselta kantilta ollenkaan, että esim. riittääkö rahat? Onko resursseja toteuttaa asiat todellisuudessa? Suu vaahdossa vaan jankuttaa samaa propagandaa.


      • Anonyymi

        > millä keinoilla ilmastopersuilijat torjuisivat ilmastonmuutoksen?

        Persut torjuvat kaiken muutoksen kääntämällä kelloa vähintään 40 vuotta ajassa taaksepäin. Silloin palattaisiin tuttuun ja turvalliseen kekkoslovakian aikaan. Eli persusten lapsuuteen....

        Silloin kaikki tunnetusti oli paremmin.

        Tosin vielä parempi olisi kääntää kelloa IKL:n aikaan. Sieltähän aatemaailmakin on kotoisin. Koti, uskonto, isänmaa. Naiset kuuluvat hellan ja nyrkin väliin. Oma tupa, perunamaa, oma lehma omassa navetassa. Häkäpönttöauto tai hevospeli kulkuvälineenä. Näin persukset torjuvat ilmastonmuutoksen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        > millä keinoilla ilmastopersuilijat torjuisivat ilmastonmuutoksen?

        Persut torjuvat kaiken muutoksen kääntämällä kelloa vähintään 40 vuotta ajassa taaksepäin. Silloin palattaisiin tuttuun ja turvalliseen kekkoslovakian aikaan. Eli persusten lapsuuteen....

        Silloin kaikki tunnetusti oli paremmin.

        Tosin vielä parempi olisi kääntää kelloa IKL:n aikaan. Sieltähän aatemaailmakin on kotoisin. Koti, uskonto, isänmaa. Naiset kuuluvat hellan ja nyrkin väliin. Oma tupa, perunamaa, oma lehma omassa navetassa. Häkäpönttöauto tai hevospeli kulkuvälineenä. Näin persukset torjuvat ilmastonmuutoksen.

        Lista jatkuu:

        - rajat kiinni

        - omavaluutta, oravannahat takaisin käyttöön

        Persukset luulevat, että tästä onni ja autuus repeäisi. Kun ei olisi maahanmuuttajia kilpailemassa sossun rahoista, kaikilla persuksilla olisi aikaa ja rahaa istua kaljakuppilassa maailmaa parantamassa.


      • Anonyymi

        Ilmaston muutoskysymys ei ratkea suomalaisten toimesta, olivatpa tekomme mitä tahansa.
        Apuun tarvitaan vähintään mm. Kiina, Intia, Usa, Venäjä, Brasilia. "Hirttoköyden" asettaminen
        ensimmäisenä omaan kaulaan ei ole järkevää.


    • Anonyymi

      Pitää aina sanoa "kiilusilmäinen". Siitä ne tykkää. hahah

    • Anonyymi

      Paras ilmastoteko olisi maapallon väkimäärän vähennys. Ei nyt ketään tappamalla, vaan synnytystä rajoittamalla. Vihreät voisivat mennä valistusta jakamaan porukoille ja maihin, joissa synnytetään enemmän, kuin pystytään itse elättämään. Se olisi oikea ilmastoteko ja siitä saatu palkka olisi todella itse ansaittu.

      • Anonyymi

        Aloitetaan lakkauttamalla katolinen kirkko.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloitetaan lakkauttamalla katolinen kirkko.

        Aloitetaan lopettamalla islamilainen lahko.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloitetaan lopettamalla islamilainen lahko.

        Siinäpä persulla työmaata. Ajattelitko ehdottaa heille, että lopettaisivat uskontonsa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloitetaan lopettamalla islamilainen lahko.

        Vain persu pystyy tähän:)))))
        Puhutaan maapallon ylikansoittumisesta.....


    • "Suomi tarvitsee johtoon maalaisjärkeä..."
      Maalaisjärki on yksinkertaisten ihmisten työkalu.
      Kvanttifysiikassa ei pärjää maalaisjärjellä ja jos oikein ajatellaan, ilmeiseen kausaliteettiin perustuva päättely alkaa olemaan passé.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      59
      1571
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      26
      1194
    3. 85
      1058
    4. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      42
      877
    5. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      65
      826
    6. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      92
      794
    7. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      15
      769
    8. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      725
    9. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      725
    10. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      115
      686
    11. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      146
      621
    12. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      615
    13. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      612
    14. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      601
    15. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      570
    16. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      566
    17. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      74
      557
    18. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      45
      542
    19. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      25
      541
    20. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      17
      487
    Aihe