Onko Erdoan pahoitellut?

Perheellisen isän pään katkaisemista? Hän pahoittelee, kehoittaa boikottiin ja julistaa sotaa pelkästään pilakuvien takia. Tekopyhää ja sairasta.
Liberaalithan ovat aina mollaamassa kaikenlaisia yksinvaltiaita ja kansallismielisiä johtajia euroopassa, mm Unkarin ja Puolan johtajia, nyt olisi hyvä syy sanoa suorat sanat diktaattori Erdoanista joka lietsoo sotaa eurooppaan.
20<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Pikkuisen ylimitoitettu reaktio pilakuviin. Muslimit ovat aika erikoista sakkia, ihan ok kun ovat omien rajojensa sisäpuolella mutta ei EU-alueella. Maallistuneet muslimit ovat ok kunhan pukeutuvat ja käyttäytyvät länsimaalaisittain.

Äänestä
  • Pilakuvia on ollut aina, milloin Jeesuksesta, Jumalasta, julkkiksista, täällä meillä ainakin Kari Suomalaisen aikana, eikä niistä ole ketään surmattu, mutta kun islamiin kosketaan tapetaan ihminen, on se erikoista, miksi he ryntäävät tänne jos eivät kestä länsimaalaista sananvapautta pilakuviin? Pysyisivät siellä kotimaissaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pilakuvia on ollut aina, milloin Jeesuksesta, Jumalasta, julkkiksista, täällä meillä ainakin Kari Suomalaisen aikana, eikä niistä ole ketään surmattu, mutta kun islamiin kosketaan tapetaan ihminen, on se erikoista, miksi he ryntäävät tänne jos eivät kestä länsimaalaista sananvapautta pilakuviin? Pysyisivät siellä kotimaissaan.

    Rahan takia tietenkin, pitää saada kaikki edut ilman vastuita.

    Äänestä

Uhkaa Eurooppa epävakaa koira

Äänestä
  • Ääri-islamisaatiossa ei tapana pahoitella

    Äänestä

Prinssin kätyri joukot hoitelee vääräuskoiset hyvin äkkiä paloiteltuna monttuun tai kebabiksi torille???😇😇😇

Äänestä

Valmis lähettämään isis taiteilijat Euroopan alueelle

Äänestä
  • Eivätkös ne jo tulleet Eurooppaan? Nyt odottelevat käskyä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eivätkös ne jo tulleet Eurooppaan? Nyt odottelevat käskyä?

    Odottaa uusi aalto tuloa

    Äänestä

Onko siihen joku sääntö olemassa, mitä tai ketä pitää kenenkin pahoitella?
Onko olemassa joku seuranta, että kaikki velvolliset pahoittelevat?

Äänestä
  • Osoittaa vain sen musut ei jaa samoja demokraattisia ihmisarvoisia arvoja kuin eurooppalaiset se pitää joillekin vääntää vieläkin rautalangasta

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Osoittaa vain sen musut ei jaa samoja demokraattisia ihmisarvoisia arvoja kuin eurooppalaiset se pitää joillekin vääntää vieläkin rautalangasta

    Mutta kaikki eivät ole kuitenkaan pahoitelleet edes valtiotasolla.

    Äänestä

Päävammaset tappaa tuntemattomia ihmisiä ÄO täytyy olla alle 60.

Äänestä

Kaavun alle on varmasti mukava kurkata.

Äänestä

Suomenkaan hallitus ei ole pahoitellut kaulan katkaisemista eikä Saulikki Nynnystökään ole antanut kaulan katkojalle isällisiä moitteita.

Äänestä

Ääriuskonnon kiihkoilijat tappaa heitä joita he sanoo vääräuskoisiksi. Heillä on vihan uskonto koska he eivät tunne Jeesusta Kristusta, Raamatun keskeistä henkilöä joka opettaa ihmisille rakkauden uskon.
Myös heissä on niitä joille islam ei ole ensisijaisesti koston ja vihan uskonto. Ranska sotii kiihkoääriuskontoa vastaan.
Miksi islamkiihkoilijat vainoaa esim. kristittyjä ja tappaa heitä? Kuinka he pitävät näitä heidän palvelijoinaan ja korottavat itsensä tuomion jumaliksi???
Raamatussa on vakavat sanat että he luulee tekevänsä palveluksen Jumalalle omilla uhreillaan. Tunteeko joku Koraanin ja sen opetukset? Mikä on profeetta jota he palvoo?
Esim. Kiinassa ihmiset opetetaan palvomaan maan johtajaa hysteriaan asti. Länsimaat näkee että tämä ihmisen palvonta on sairasta. Kun heidän jumalansa kuolee on se hysterian huipentuma, kaikki toivo on mennyt.
Raamatun Jumala on ikuinen, hänen voimansa on todellinen. Hän elää ja toimii ikuisesti kaiken yläpuolella ylimpänä, siksi rukoilkaa häntä. Hän tuomitsee lopullisesti ihmisten teot ja murhaajat, sitä ei tee pahat ihmiset.
Marttyyrien veri huutaa maasta Jumalan eteen, Taivaan ikuisella Jumalalla on viimeinen kosto ja ikuinen tuomio jokaiselle murhamiehelle.

Äänestä

Eurooppalaiseen kulttuuriin kuuluvat pilakuvat. Miksi eurooppalaisen kulttuurin pitäisi hylätä tapansa ja missä ovat nyt ne puheet monikulttuurisuudesta?

Äänestä

Eiköhän olisi loppupelissä viisasta. Heivata nämä kieltäoppimattomat maleksiat, sinne mistä tulleetkin.

Äänestä
  • Heillä ei ole, aikomustakaan opetella kieli, saati tehdä jotain hyödyllistä. Muutama prosentti sen voi tehdä.

    Äänestä

entä jos

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Perheellisen isän pään katkaisemista? Hän pahoittelee, kehoittaa boikottiin ja julistaa sotaa pelkästään pilakuvien takia. Tekopyhää ja sairasta.
Liberaalithan ovat aina mollaamassa kaikenlaisia yksinvaltiaita ja kansallismielisiä johtajia euroopassa, mm Unkarin ja Puolan johtajia, nyt olisi hyvä syy sanoa suorat sanat diktaattori Erdoanista joka lietsoo sotaa eurooppaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu