Ihminen ei voi laittaa omia tuntemuksiaan toisen syyksi.
Jos itse tuntee, tunnistaa joitain tunteita, et voi sanoa, että kun Eeva käski tai Eeva tarjosi.
Muista, ettei Eeva pakota mihinkään.
Jos itse tuntee, tunnistaa joitain tunteita, et voi sanoa, että kun Eeva käski tai Eeva tarjosi.
Muista, ettei Eeva pakota mihinkään.
Vastaukset 61
Vanhimmat
Tajusit väärin !
Matt. 18:6 Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.
Eeva TIESI sen olevan Jumalan tahdon vastainen teko, mutta teki kuitenkin !
Eeva houkutteli Aadamia, vaikka TIESI sen olevan väärin !
Joten Raamatun mukaan "oivalluksesi" on aivan väärin, sillä houkuttelija / viettelijä on vastuussa toimistaan !
Toki omaa syytään eli hedelmän ottamista ja maistamista ei Aadam voi laittaa silti toisen piikkiin.
Mutta siis:
Matt. 18:7 Voi maailmaa viettelysten tähden! Viettelysten täytyy kyllä tulla; mutta voi sitä ihmistä, jonka kautta viettelys tulee!
Ja silti: 1.Moos.3:6 perusteella saattaa olla, että Adam oli mukana siinä tilanteessa tai ainakin ihan lähistöllä, kun käärme houkutteli Eevaa maistamaan kielletyn puun hedelmää. Eli Adam olisi ehkä voinut estää tilanteen?
Miksi arvailet ?
Kenelle käärme puhui ?
Mitä tässä sanotaankaan ?
1. Tim. 2:14 eikä Aadamia petetty, vaan nainen petettiin ja joutui rikkomukseen.
Aadam olisi voinut kieltäytyä? Se oki Adamin oma päötös.
Eva antoi myös Adamin maistaa? Mitä Adam teki, kieltäytyiko hän?
Onnittelut aloittajalle, jolla lamppu on syttynyt päässä. Monilla ei ole vielä syttynyt ja sen valitettavasti huomaa. Omista tunteista ja teoista ei tosiaan voi syyttää muita. Adam vastaa omista päätöksistään ja teoistaan. Eeva vastaa omistaan. Piste.
Adam oli heikko, mikä näkyy siinäkin, että hän yritti syyttää teostaan Eevaa. Yhtäläiseen Eeva olisi voinut sanoa Jumalalle, että tuollaisen miehen minulle annoit.
Eivät kaikki Paavalinkaan päätelmät ole Jumalan sanaa. Faktaa on, että sekä Eeva että Adam päättivät yhdessä syödä. Jos Adam olisi ollut Jumalan mies, hän olisi sanonut: ei me kuules Eeva syödä, koska Jumala kielsi.
Syntiinlankeemus on tapahtunut tosiasia. Miksi velloa siinä, kun Jumala on ratkaissut ihmisen syntiongelman lähettämällä Jeesuksen. Anteeksiantamuksen ja armon ehtona on vilpitön parannuksen teko. Se vaatii aina henkilökohtaista vastuunottoa teoistaan.
Ja vaimo näki, että siitä puusta oli hyvä syödä ja että se oli ihana katsella ja suloinen puu antamaan ymmärrystä; ja hän otti sen hedelmästä ja söi ja antoi myös miehellensä, joka oli hänen KANSSANSA, ja hänkin söi.
Tuosta ajattelen. Ainakin suomenkielessä tuo tarkoittaa ensisijaisesti, että Adam oli jollain tavalla Eevan seurassa silloin. Mutta en tiedä, mikä heprean sana tässä kohtaa on, ja mitä kaikkia käännösmahdollisuuksia sanalle olisi.
Raamattu ei voi olla itsensä kanssa ristiriidassa !
1. Tim. 2:14 eikä Aadamia petetty, vaan nainen petettiin ja joutui rikkomukseen.
Yleisesti on se käsitys ja tulkinta, että käärme petti Evan ja Eva antoi Adamille ja Adam otti. Adam selitti ajumalalle, että Eva antoi minulle. Jumala sääti rangaistksensa molemmille, koska söivät. Adamille, että otsasi hiessä pitää sinun leipäsi ansaitseman. Adam sai rangaistuksen, koska söi. Jumala ei rankaise ihmistä toisen ihmisen rikkomuksista, eikä Adamikaan saanut rangaistusta Evan rikkomuksesta vaan omasta rikkomuksestaan.
Olet siis aivan oikeassa, ettei raamattu ole ristiriidassa kokonaisilmoituksensa kanssa.
.Mooseksen kirja:
3:1 Ja kärme oli kavalin kaikkia eläimiä maan päällä, jotka Herra Jumala tehnyt oli, ja se sanoi vaimolle: sanoiko Jumala, älkäät syökö kaikkinaisista puista Paradisissa?
3:2 Niin vaimo sanoi kärmeelle: me syömme niiden puiden hedelmistä, jotka ovat Paradisissa;
3:3 Mutta sen puun hedelmästä, joka on keskellä Paradisia, on Jumala sanonut: älkäät syökö siitä, ja älkäät ruvetko siihen, ettette kuolis.
3:4 Niin kärme sanoi vaimolle: ei suinkaan pidä teidän kuolemalla kuoleman.
3:5 Vaan Jumala tietää, että jona päivänä te syötte siitä, aukenevat teidän silmänne, ja te tulette niinkuin Jumala, tietämään hyvän ja pahan.
3:6 Ja vaimo näki siitä puusta olevan hyvän syödä, ja että se oli ihana nähdä ja suloinen puu antamaan ymmärryksen: ja otti sen hedelmästä ja söi, ja antoi miehellensä siitä, ja hän söi.
3:7 Silloin aukenivat molempain heidän silmänsä, ja äkkäsivät, että he olivat alasti; ja sitoivat yhteen fikunalehtiä, ja tekivät heillensä peitteitä.
3:8 Ja he kuulivat Herran Jumalan äänen, joka käyskenteli Paradisissa, kuin päivä viileäksi tuli. Ja Adam lymyi emäntinensä Herran Jumalan kasvoin edestä puiden sekaan Paradisissa.
3:9 Ja Herra Jumala kutsui Adamin, ja sanoi hänelle: Kussas olet?
3:10 Ja hän sanoi: minä kuulin sinun äänes Paradisissa, ja pelkäsin: sillä minä olen alasti, ja sentähden minä lymyin.
3:11 Ja hän sanoi: kuka sinulle ilmoitti, ettäs alasti olet? Etkös syönyt siitä puusta, josta minä sinua haastoin syömästä?
3:12 Niin sanoi Adam: vaimo, jonkas annoit minulle, antoi minulle siitä puusta, ja minä söin
3:13 Silloin sanoi Herra Jumala vaimolle: miksis sen teit? Ja vaimo sanoi: kärme petti minut, ja minä söin.
3:14 Ja Herra Jumala sanoi kärmeelle: ettäs tämän teit, kirottu ole sinä kaikesta karjasta, ja kaikista eläimistä maalla: sinun pitää käymän vatsallas, ja syömän maata kaiken elinaikas
3:15 Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille, ja sinun siemenes ja hänen siemenensä välille; sen pitää rikki polkemaan sinun pääs, ja sinä olet pistävä häntä kantapäähän.
3:16 Ja vaimolle sanoi hän: Minä saatan sinulle paljon tuskaa, koskas raskaaksi tulet: sinun pitää synnyttämän lapsia kivulla, ja sinun tahtos pitää miehes alle annettu oleman, ja hänen pitää vallitseman sinua.
3:17 Ja Adamille sanoi hän: ettäs kuulit emäntäs ääntä, ja söit puusta, josta minä kielsin sinua, sanoen: ei sinun pidä siitä syömän: kirottu olkoon maa sinun tähtes; surulla pitää sinun elättämän itses hänestä kaiken elinaikas.
3:18 Orjantappuroita ja ohdakkeita pitää hänen kasvaman, ja sinun pitää maan ruohoja syömän.
3:19 Sinun otsas hiessä pitää sinun syömän leipää, siihen asti kuin sinä maaksi jällensä tulet, ettäs siitä otettu olet: sillä sinä olet maa, ja maaksi pitää sinun jällensä tuleman.
3:20 Ja Adam kutsui emäntänsä nimen Heva, että hän on kaikkein elävitten äiti.
3:21 Ja Herra Jumala teki Adamille ja hänen emännällensä nahoista hameet, ja puetti heidän yllensä.
3:22 Ja Herra Jumala sanoi: katso, Adam on ollut niin kuin yksi meistä, tietäen hyvän ja pahan; mutta nyt ettei hän ojentaisi kättänsä, ja ottaisi myös elämän puusta, söisi ja eläisi ijankaikkisesti:
3:23 Niin Herra Jumala johdatti hänen ulos Edenin Paradisista maata viljelemään, josta hän otettu oli.
3:24 Ja ajoi Adamin ulos, ja pani idän puolelle Edenin Paradisia Kerubimin paljaalla, lyöväisellä miekalla elämän puun tietä vartioitsemaan.
Irrotan vielä yhden jakeen täsmennykseksi eli..
3:17 Ja Adamille sanoi hän: ettäs kuulit emäntäs ääntä, ja söit puusta, josta minä kielsin sinua, sanoen: ei sinun pidä siitä syömän: kirottu olkoon maa sinun tähtes; surulla pitää sinun elättämän itses hänestä kaiken elinaikas.
Eli myös Adam söi ja sai siittä tuomion, koska söi. Näin on tänäänkin.. Jokainen vastaa omista teoistaan Jumalalle.
ST
Adam ei ollut kuuliainen Jumalalle, vaan rikkoi Jumalansanaa vastaan kuten Evakin.
Tämä kaikki mitä nyt on tapahtumassa tässä maailmassa on syntiinlankeemuksen seurausta.
Kirottu olkoon maa SINUN tähtes, ei Evan tähden lukee raamatussa.
Joopa joo !
Tässä on nyt kyse siitä vain, että joku feministi / väärän tasa-arvonkannattaja / naispappeuden kannattaja ei kestä sitä Totuutta, että:
1. Tim. 2:14 eikä Aadamia petetty, vaan nainen petettiin ja joutui rikkomukseen.
1 Mutta käärme oli kavalin kaikista kedon eläimistä, jotka Herra Jumala oli tehnyt; ja se sanoi vaimolle: "Onko Jumala todellakin sanonut: 'Älkää syökö kaikista paratiisin puista'?"
2 Niin vaimo vastasi käärmeelle: "Me saamme syödä muiden puiden hedelmiä paratiisissa,
3 mutta sen puun hedelmästä, joka on keskellä paratiisia, on Jumala sanonut: 'Älkää syökö siitä älkääkä koskeko siihen, ettette kuolisi'."
4 Niin käärme sanoi VAIMOLLE: "Ette suinkaan kuole;
5 vaan Jumala tietää, että sinä päivänä, jona te siitä syötte, aukenevat teidän silmänne, ja te tulette niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan".
Niin ja synti tuli siis naisen kautta maailmaan !!!
Siis se jo riitti, että Eeva söi hedelmästä, siinä kohtaa tuli synti maailmaan !!!
Aadam maistoi vasta sen jälkeen !!!
Aadamin teolla ei ollut siten vaikutusta enää, vaimon kautta JO tuli synti maailmaan !!!
On se vaan kovaa noilla feministeillä / naisasianasilla, jotka eivät kestä omaa heikkouttaan, eivätkä Jumalan säätämystä jo alusta asti, vaan taistelevat sitä ja siten Jumalan säätämystä ja itse Jumalaa vastaan !!!
1. Moos. 2:18 Ja Herra Jumala sanoi: "Ei ole ihmisen hyvä olla yksinänsä, minä teen hänelle AVUN, joka on hänelle sopiva".
Ef. 5:22 Vaimot, olkaa omille miehillenne alamaiset niinkuin Herralle;
Kol. 3:18 Vaimot, olkaa miehillenne alamaiset, niinkuin sopii Herrassa.
1. Piet. 3:1 Samoin te, vaimot, olkaa alamaiset miehillenne, että nekin, jotka ehkä eivät ole sanalle kuuliaisia, vaimojen vaelluksen kautta sanoittakin voitettaisiin,
1. Piet. 3:5 Sillä näin myös muinoin pyhät vaimot, jotka panivat toivonsa Jumalaan, kaunistivat itsensä ja olivat miehillensä alamaiset;
6 niin oli Saara kuuliainen Aabrahamille, kutsuen häntä herraksi; ja hänen lapsikseen te olette tulleet, kun teette sitä, mikä hyvää on, ettekä anna minkään itseänne peljättää.
Nyt taas kirskuvat feministin hampaat, kun Jumalan Sana ei maistu ollenkaan, vaan sitä vastaan ja siten Jumalaa vastaan taistellaan !
Molemmat Jumala rankaisi. Molemmat sekä naisen, että miehen. Kumpikin ovat heikkoja ja Jumakan kirkkautta vailla.
Tuo ei ole ollenjaan sukupuolikysymys vaan kyse on turmeltuneesta ihmisestö, ei miehestä yjsustään eikä yksistään naisesta.
On väärin kuvitella, että nainen olisi yksin sen syylllisempi tai syyttömämpi kuin mieskään. Mieskään ei ole yksinsyyllisempi tai syyttömämpi.
Molemmat todettiin syyllisiksi.
Jos kerran mies söi naisen antamana niin aivan hyvin hän olisi voinut syödä käärmeen houkuttelemanakin.
Yhdessähän mies ja nainen syyllistyivät. Ihminen on ihminen oli hän mies tai nainen ja aivan varmasti molemmat he saavat sovittaa mitä tekivät niin mies kuin nainen.
Tapoelemalla ja syyttelemällä toista se ei onnistu.
ST
No, nyt selvisi tämäkin asia, että mitä sinä edustat.
Ja niin kova kiire tuli vastata ja kovaa kirskuvat hampaat, ettei kirjoittamisestakaan tule oikein mitään.
1. Tim. 2:14 eikä Aadamia petetty, vaan nainen petettiin ja joutui rikkomukseen.
Naisen kautta siis tuli synti maailmaan ! :)
Mutta ethän sinä tätäkään tajua, että mistä tässä on syvemmin eli Hengellisesti kyse !
Vai tajuatko ?
Jos tajuat, niin kerro se minulle, kiitos !
Ei kun en näe kunnolla, siittä ne virheet.
En tajua.
Mutta sen tajuan, että ei mieskään ole sen syyllisempi enkä ole mikään mies vihaaja sanoessani, että molemmat ovat yhtä syntisiä ja syynalaisia.
Eihän sitä arjessa mietitä muuta kuin pyritään selviämään päivästä toiseen armon varassa.
Välillä itkien ja välillä iloiten.
ST
Lisään vielä ajatuksen..
Että se oli Jumalan valinta. Jumala valutsi naisen.
ST
Ja tuohon on tyytyminen jokaisen.
ST
Mitä oikein tarkoitat ?
"Jumala valitsi naisen" ???
Nainen toi synnin ja nainen toi pelastuksen synnyttämäl Jeesuksen.
Ensinnäkin Raamattu kertoo selvästi, että Eeva ja Aadam olivat molemmat puun juurella, kun käärme puhui ja alkoi vietellä heitä syntiin. Mies oli siis koko ajan naisen kanssa (jae 6: ”antoi myös miehellensä, joka oli hänen kanssansa”). Nainen ei petkuttanut miestään, vaan hän tarjosi miehelleen hedelmää, jonka mies tiesi olevan kiellettyä, ja mies söi.
Toiseksi Eevan synti ei ollut se, että hän olisi ottanut johtajan roolin, vaan että hän oli Jumalalle tottelematon. Teksti ei missään kohden sano, että nainen rikkoi luomisjärjestystä tai pyrki ottamaan johtajan aseman mieheltä ja tämä olisi ollut synti. Teksti ei edes sano, että olisi ollut olemassa johtajuusjärjestystä, jota vastaan olisi voitu rikkoa.
Jumala kutsuu ensin Aadamia
On olemassa näkemys, jonka mukaan ajatellaan, että koska Jumala kutsuu lankeemuksen jälkeen miestä ensin, tämä tarkoittaa selkeästi, että mies on perheen hengellinen johtaja, vaikka nainen teki ensimmäisenä synnin. Mies on tämän näkemyksen mukaan siis vastuullinen Jumalan edessä koko perheestä ja perheenjäsenten synneistä. Lisäksi miehen tehtävä on pitää perhe kurissa ja johtaa koko perhettä ja viime kädessä myös miehen ja naisen suhdetta (toki tässä kohden korostetaan yleensä, että suhdetta täytyy hoitaa ehdottomasti rakkaudellisesti).
On kuitenkin huomautettava, että Jumala otti miehen ja naisen puhutteluun erikseen ja molempien täytyi tehdä selvitys omista synneistään. Aadam ei tehnyt selvitystä Eevan synneistä, vaan jakeessa 9 ja 11 Jumala kysyy Aadamilta tämän omista synneistä. Eevan hän ottaa puhutteluun erikseen.
Aivan niin avun ja ilon tuoja. Kun Aadam näki Eevan hän ilahtui. Ei orjaksi Eevaa luotu. Kyllä mies kuin mies aina kaunista naista katsoo ja kuuntelee mielellään.
Paratiisissa he olivat tasaveroiset ennen lankeemusta.
Lankeemuksen jälkeen Jumala kirosi ihmiset ja nainen joutui miehen alamaisuuteen.
Pesastussuunnitelma oli se, että tulee uusi Aadam eli Jeesus Kristus ja vaimo vapautetaan kirouksesta.
Ne, jotka hyväksyvät Jeesuksen Herrakseen ovat jo tässä ajassa oikeutettuja elämään tasa-arvoisessa liitossa, taivasten valtakunnassa miehet eivät ole naisten yläpuolella. Jos et hyväksy Jeesusta niin Raamatun mukaan olet yhä kirouksen alla.
Ja onhan se nyt nähty, että mies hallitsijana on kamala asia. Mitä alistetummassa asemassa naiset kansakunnassa ovat niin sitä kurjemmat ovat maan asiat, korruptiota, kivityskuolemia, väkivaltaa, riistoa ja yksinäisyyttä.
Jeesus sanoi hyvin selvästi opetuslapsilleen, että vain maallikoilla on muita herroja, mutta hänen seuraajilla on vain yksi Herra, joka on nyt taivaassa.
"Ja onhan se nyt nähty, että mies hallitsijana on kamala asia. Mitä alistetummassa asemassa naiset kansakunnassa ovat niin sitä kurjemmat ovat maan asiat, korruptiota, kivityskuolemia, väkivaltaa, riistoa ja yksinäisyyttä."
Kamalat tunkeutuvat tänne sivstysvaltioihin ja katkovat kauloja... Pysyisivät omassa maassaan, jos kerran heidän systeemi on hyvä.
Miksi vääristelet Sanaa ?
Käärme keskusteli vain Eevan kanssa, eikä Aadamin ja Eevan, käärme sai Eevan syömään, ja Eeva taas sai Adamin syömään !!!
YHÄKIN: 1. Tim. 2:14 eikä Aadamia petetty, vaan nainen petettiin ja joutui rikkomukseen.
Siis sinä väität yhä vastoin Sanaa, että heidät yhdessä petettiin, vaikka tämä Sana todistaa aivan toista !
Miksi siis yhä vänkäät selvää Sanaa vastaan ???
Molemmat siis EIVÄT olleet puun juurella, kuten sinä valheellisesti väität !!!
Miksi keksit tälläisiä valheita ???
Sitten:
Sinä ja selityksesi ovat ristiriidassa itse itsensä kanssa !
Ensin sanot, että ei ollut kyse johtajan rollista:
" Toiseksi Eevan synti ei ollut se, että hän olisi ottanut johtajan roolin, vaan että hän oli Jumalalle tottelematon. Teksti ei missään kohden sano, että nainen rikkoi luomisjärjestystä tai pyrki ottamaan johtajan aseman mieheltä ja tämä olisi ollut synti. Teksti ei edes sano, että olisi ollut olemassa johtajuusjärjestystä, jota vastaan olisi voitu rikkoa. "
Mutta sitten alatkin opettaa sitä vastaan, että onkin selvä johtajuus / vastuu järjestys !!!
" On olemassa näkemys, jonka mukaan ajatellaan, että koska Jumala kutsuu lankeemuksen jälkeen miestä ensin, tämä tarkoittaa selkeästi, että mies on perheen hengellinen johtaja, vaikka nainen teki ensimmäisenä synnin. Mies on tämän näkemyksen mukaan siis vastuullinen Jumalan edessä koko perheestä ja perheenjäsenten synneistä. Lisäksi miehen tehtävä on pitää perhe kurissa ja johtaa koko perhettä ja viime kädessä myös miehen ja naisen suhdetta (toki tässä kohden korostetaan yleensä, että suhdetta täytyy hoitaa ehdottomasti rakkaudellisesti). "
Puhuit itse itsesi siis pussiin !
Yritä nyt edes ITSE päättä se, että onko johtajuus-, / vastuujärjestys olemassa vai ei !!!
Mutta yhä kysyn siis sinulta:
MIKÄ SAA SINUT ESITTÄMÄÄN NOITA SELVIÄ VALHEITASI ???
Valehtelet, että opetan, en opeta.
Ei kiinnosta lukea tuollaista raivoamista ja rumaa tekstiä.
Tekstisi viuhuu ihan ohi kun ulosantisi on noin epäraamatullista.
En kirjoita enää tähän ketjuun.
ST
Jos tuo ei ollut opettamista, kun selvästi väitit asioita todeksi, niin mikä sitten on ?
En ole raivonnut yhtään mitään, kirjoitan ihan Rauhasta käsin, ilman tunne reaktioita, kirjoitustyylini vain on tämä, kun täällä ei voi käyttää ALLEVIIVAUSTA eikä boldaamista eli korostamista !
Mikä oli viesteissäni muka epäraamatullista ?
Jos et vastaa, niin se on oma asiasi, mutta tuollainen on väärin ja väärää toimintaa !!!
Siis syyttää toista monesta asiasta niitä yksilöimättä millään, ja sitten paeta pois, ilman tarkennuksia !!!
Ylimalkainen ja yksilöimätön syyttely ei ole rakentavaa, vaan se on vääryyttä ja toisen mustamaalausta vain.
Keskustelua.
Kyllä sinä kirjoitat rumasti, olen tuosta kirjoittanut ennenkin.
Sinun käytöksesi on epäraamatullista, koska kirjoitat tuollain rumasti ikäänkuin ylhäältä käsin lähestyen.
Jos et itse huomaa tavassasi lähestyä ihmisiä niin ei voi mitään.
Mikä sinusta on tehnyt tuollaisen huonokäytöksisen lähimmäusiäsi kohtaan?
ST
Voisitko harkita, että kirjoittaisit ajatuksella niin ettet lyttäisi lähimmäistäsi.
Mikä ihme sinulle on sattunut naisten janssa, että olet tuolla asenteella liikenteessä?
En ole koskaan tavannut noin rumalla tavalla keskustelevaa ihmistä.
En varmasti ole ainoa, joka asiasta sinulle sanoo.
Ulosantisi on epäraamatullista.
Kirjoitat tyyliin," että etkö edes tuota tajua" tiedätkö, että tuollainen sanijenasettelu luetaan päänaukomiseksi?
Siihenkö Jeesus meitä kehotti?
Menkää ja aukokaa päätä ihmisille, niinkö?
ST
Oletko miettinyt sitä ollenkaan, että sinä itse et vain siedä sitä, että joku ymmärtää enemmän kuin sinä ?
Siis minä en voi kuin oikeasti hämmästellä sitä, että kuinka vähän moni uskova on lukenut ja tutkinut Raamattua ja kuinka heikkoa heidän Raamatun tuntemuksensa on.
Siis minä kysyn oikeasti, että "että etkö edes tuota tajua", kun on siis kyse aivan perus asioista, jotka uskovien pitäisi käsittää ja ymmärtää.
Paavali kirjoitti ihan samasta asiasta näin:
Hepr. 5:12 Sillä te, joiden olisi jo aika olla opettajia, olette taas sen tarpeessa, että teille opetetaan Jumalan sanojen ensimmäisiä alkeita; te olette tulleet maitoa tarvitseviksi, ei vahvaa ruokaa.
13 Sillä jokainen, joka vielä nauttii maitoa, on kokematon vanhurskauden sanassa, sillä hän on lapsi;
14 mutta vahva ruoka on täysi-ikäisiä varten, niitä varten, joiden aistit tottumuksesta ovat harjaantuneet erottamaan hyvän pahasta.
Siis moni uskova on ollut pitkään jo uskossa, mutta yhä on ymmärrykseltään ja tiedoiltaan ihan lapsen asteella !
Raamatun lukeminen ja tutkiminen ja "märehtiminen" on ollut täysin olematonta siis !
Ei olla Rakastettu Herraa eli Sanaa, eikä selvitetty Sanasta Jumalan Hyvää Tahtoa, vaan on laiskoteltu ja pinnattu päivittäisestä Sanan opetuksesta.
Ei sellaista voi arvostaa, eikä silloin voi paljoa muuta siis kuin ihmetellä sitä oppimattomuutta ja ymmärtämättömyyttä, vaikka aika olisi olla jo ihan toisella tasolla !
Siis se on samakaltaista ja yhtä säälittävää, kuin 30v ikäinen aikuinen yhä olisi peruskoulun alaluokilla !
Sitten käsitellään tuo kirjoittamasi:
" Kirjoitat tyyliin," että etkö edes tuota tajua" tiedätkö, että tuollainen sanijenasettelu luetaan päänaukomiseksi?
Siihenkö Jeesus meitä kehotti?
Menkää ja aukokaa päätä ihmisille, niinkö? "
Mitä Jeesus itse sanoi esim. oman aikansa oppineimmille???
Matt. 23:16 Voi teitä, te sokeat taluttajat, jotka sanotte: 'Jos joku vannoo temppelin kautta, niin se ei ole mitään; mutta jos joku vannoo temppelin kullan kautta, niin hän on valaansa sidottu'!
Matt. 23:17 Te tyhmät ja sokeat! Kumpi on suurempi, kultako vai temppeli, joka kullan pyhittää?
Matt. 23:19 Te sokeat! Kumpi on suurempi, uhrilahjako vai alttari, joka uhrilahjan pyhittää?
Matt. 23:24 Te sokeat taluttajat, jotka siivilöitte hyttysen, mutta nielette kamelin!
Matt. 15:14 Älkää heistä välittäkö: he ovat sokeita sokeain taluttajia; mutta jos sokea sokeaa taluttaa, niin he molemmat kuoppaan lankeavat."
Matt. 23:26 Sinä sokea fariseus, puhdista ensin maljan sisus, että sen ulkopuolikin tulisi puhtaaksi!
Haluatko vielä rankempaa ???
Matt. 12:34 Te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te saattaisitte hyvää puhua, kun itse olette pahoja? Sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu.
Matt. 23:33 Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te pääsisitte helvetin tuomiota pakoon?
Joh. 8:44 Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.
Joten, oliko ja onko siis Jeesuskin "päänaukoja" ???
Entä Johannes Kastaja ym ym ym
Matt. 3:7 Mutta nähdessään paljon fariseuksia ja saddukeuksia tulevan kasteelle hän sanoi heille: "Te kyykäärmeitten sikiöt, kuka on neuvonut teitä pakenemaan tulevaista vihaa?
Varmasti näiden mielestä, joita Jeesus ja monet Jumalan palvelijat moittivat ja arvostelivat kovin, mutta Totuudessa, pitivät myös heitä "päänaukojina" !!!
Siis Totuus tekee kipeää varmasti, eikä kukaan halua ehdoin tahdoin tulla julkisesti nuhdelluksi tai edes paljastetuksi vaikkapa ymmärtämättömäksi, se varmasti tuntuu ja voi satuttaakin vasrinkin ylpeää ihmistä !
Mutta ei se tee siitä Totuuden vastaista eikä myöskään epäraamatullista, kuten näistä esimerkeistä voit todeta !!!
Vai oliko ja onko ja toimiko siis Jeesus itsekin "epäraamatullisesti" ja väärin ???????????????
Siedän sitä hyvinkin, sillä olen sinut sen kanssa. Usein tuonkin sen esille täälläkin, koska tiedän etren ymmärrä.
Miten ymmärtämättömyyteni liittyy huonoon käytökseesi?
Miksi se sinua häiritsee, jos joku uskova on lapsen asteella?
Minusta tuon ei pitäisi häiritä lähimmäistä yhtään.
Ymmärräthän sinä ja tiedät, että vaikket sinä arvosta ihmistä niin Jeesus arvostaa ja tuollainenkin ihminen on hänelle äärimmäisen rakas ja sinä menet ja tulet kuin hurrikaani ja puhut, ettet arvosta tuota Jeesukselle rakasta ihmistä, ymmärrätkö ristiriidan?
Ja kun kirjoitit säälistä niin koetko, että säälit heitä koska he ovat lapsentasolla ja sinä jo oppinut niinkö?
Mitähän Jumala ajattelee tuosta?
Että joku säälii koska hän on oppinut onasta mielestään ja roinen on arvoton ja säälittävä raukka, joka on ilmeisesti käytöksestäsi päätellen ansainnut tulla lytätyksi ja huonosti kohdelluksi.
Voi tätä maailmaa ja sen kurjuutta ja meidän rakkaudettomuutta. Kauanko vielä tätä pitää kärsiä.
ST
ST
Ja siksikö katsot, että sinäkin voit ja voit vielä enemmän kömmyyttää kuin Jeesus? JEesus olikin Jeesus, Jumalan poika ja Hän puhui auktoriteetillään tietäen mistä puhui. Hän tasan tarkkaan tiesi mitä tekoa kukanenkin on ja mikä henki kukasessakin on.
Ihminen taas ei ole Jeesus, joka voi samallalailla arvostella toisen uskonvaellusta puhumalla ja käyttäytymällä rumasti.
Tuo ei ole uskovan tehtävä, arvosteleminen.
ST
"Vai oliko ja onko ja toimiko siis Jeesus itsekin "epäraamatullisesti" ja väärin ???????????????"
Ei toiminut, mutta sinä ylität valtuutesi.
ST
Sinuna kuuntelisin nyt tämän eli ylität valtuutesi.
Et voi enää paeta vastuunottamista käytöksestäsi.
Sinä ylität valtuutesi ja teet sen Jumalan nimessä.
Pohdi nyt tarkkaab, mitä aijot seuraavaksi kirjoutraa tai tähän vastata. Sillä tämä ei ole enään mikään kevyt asia.
ST
Ei satuta. Minua ei satuta yhtään, koska oken armista yskomassa ja tiedän, että ilman Jeesusta Kristusta minulla ei olusi sitä vähääkään uskoa, mikä minulka on saatika sitä puenen puentä ymmärrystä, joka sekään ei ole minun oma kerskaukseni ollenkaan vaan kaikki, ihan KAIKKI on lahjana annettu.
Eikä toisen eikä omia lahjojaan, jotka Jumala on antanut, kuten ymmärrys on, lahjaa sovi kenenkään IHMISEN, jolla on vajavainen kyky, tulla arvostelemaan.
Koska se on JUMALAN LAHJA niin ysko kuin ymmärrys kaikkinensa.
ST
Kuin on myös sinunkin ymmärryksesi laita niin on myös muiden. Ne on LAHJAA.
Kiitä vain siittä mitä saanut olet, sillä ylpeys käy lankeemuksen edellä.
Äläkä katso, että olisit jotain itsessäsi ansainnut ja paremmaksi tullut niin että voisit toisen LAHJAA, joka on taivaasta tullut, arvostella, vähätellä.
Sillä et hyökkää IHMISTÄ vastaan vaan JUMALAA.
ST
Koettele se henki, joka käskee sinun höykyyttää ihmisiä, pysyykö se totuudessa ja armossa.
Todistaako se Kristuksesta ja ohjaako pelastukseen?
Koettele se!
ST
25:24 Sitten myös se, joka oli saanut yhden leiviskän, tuli ja sanoi: 'Herra, minä tiesin sinut kovaksi mieheksi; sinä leikkaat sieltä, mihin et ole kylvänyt, ja kokoat sieltä, missä et ole eloa viskannut.
25:25 Ja peloissani minä menin ja kätkin sinun leiviskäsi maahan; katso, tässä on omasi.
Helpottiko, kun sait purettua / avauduttua ?
Olisit ensin lukenut kunnolla ja ajatuksella sen, mitä minä kirjoitin, niin sinun ei tarvitsisi kysellä turhia eikä kommentoida pieleen.
Jeesus on esikuvamme, eli esimerkkimme KAIKESSA toiminnassa !
Minä laitoin JO SELVÄSTI SENKIN, että "Johannes Kastaja ja muut Jumalan palvelijat eli ym ym ym ovat sanoneet ja toimineet" !
Eli en ole ylittänyt valtuuksiani enkä siten edes asettunut Herran paikalle !!!!
Tuliko tämä nyt selväksi ?
Se ei ole minun vikani ja syyni, että sinä et sen vertaa ymmärrä, että jokaisen uskovan on toimittava "suolana" ja "valona" ja varoitettava kanssa kulkijoita Tiellä !!!
Miksi ihmeessa haluat kieltää sen, mistä Jeesus näin selvästi sanoi ja opetti:
1 Mutta ennen pääsiäisjuhlaa, kun Jeesus tiesi hetkensä tulleen, että hän oli siirtyvä tästä maailmasta Isän tykö, niin hän, joka oli rakastanut omiansa, jotka maailmassa olivat, osoitti heille rakkautta loppuun asti.
2 Ja ehtoollisella oltaessa, kun perkele jo oli pannut Juudas Iskariotin, Simonin pojan, sydämeen, että hän kavaltaisi Jeesuksen,
3 niin Jeesus, tietäen, että Isä oli antanut kaikki hänen käsiinsä ja että hän oli lähtenyt Jumalan tyköä ja oli menevä Jumalan tykö,
4 nousi ehtoolliselta ja riisui vaippansa, otti liinavaatteen ja vyötti sillä itsensä.
5 Sitten hän kaatoi vettä pesumaljaan ja rupesi pesemään opetuslastensa jalkoja ja pyyhkimään niitä liinavaatteella, jolla oli vyöttäytynyt.
6 Niin hän tuli Simon Pietarin kohdalle, ja tämä sanoi hänelle: "Herra, sinäkö peset minun jalkani?"
7 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Mitä minä teen, sitä et nyt käsitä, mutta vastedes sinä sen ymmärrät".
8 Pietari sanoi hänelle: "Et ikinä sinä saa pestä minun jalkojani". Jeesus vastasi hänelle: "Ellen minä sinua pese, ei sinulla ole osuutta minun kanssani".
9 Simon Pietari sanoi hänelle: "Herra, älä pese ainoastaan minun jalkojani, vaan myös kädet ja pää".
10 Jeesus sanoi hänelle: "Joka on kylpenyt, ei tarvitse muuta, kuin että jalat pestään, ja niin hän on kokonaan puhdas; ja te olette puhtaat, ette kuitenkaan kaikki".
11 Sillä hän tiesi kavaltajansa; sentähden hän sanoi: "Ette kaikki ole puhtaat".
12 Kun hän siis oli pessyt heidän jalkansa ja ottanut vaippansa ja taas asettunut aterialle, sanoi hän heille: "Ymmärrättekö, mitä minä olen teille tehnyt?
13 Te puhuttelette minua opettajaksi ja Herraksi, ja oikein te sanotte, sillä se minä olen.
14 Jos siis minä, teidän Herranne ja opettajanne, olen pessyt teidän jalkanne, olette tekin velvolliset pesemään toistenne jalat.
15 Sillä minä annoin teille esikuvan, että myös te niin tekisitte, kuin minä olen teille tehnyt.
Tässä Jeesus ei puhu jalkojen pesusta, vaan siitä, että meidän tulee huolehtia toinen toisemme Hengellisestä puhtaudesta !!!
Eli meidän pitää pitää toinen toisemme puhtaana, eikä se toteudu muuten kuin huomauttamalla ja kehoittamalla toinen toistamme !!!
3. Moos. 19:17 Älä vihaa veljeäsi sydämessäsi, vaan nuhtele lähimmäistäsi, ettet joutuisi hänen tähtensä syynalaiseksi.
1. Tess. 5:11 Sentähden kehoittakaa toisianne ja rakentakaa toinen toistanne, niinkuin teettekin.
Hepr. 3:13 vaan kehoittakaa toisianne joka päivä, niin kauan kuin sanotaan: "tänä päivänä", ettei teistä kukaan synnin pettämänä paatuisi;
Mutta sinä siis pidät tätä kehoittamista vääränä ja pahana asiana !!!
Miksi ?
Etkö halua puhdistua / pyhittyä / vapautua valheista ja pahuudesta ja vääryydestä ???
Mikä tässä mättää ???
Eli miksi sinä et kestä / halua kuulla totuutta ???
Vain Totuus tekee vapaaksi, eikä valheiden ja vääryyksien peittely ja hymistely !
Joh. 8:32 ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi".
Siis Totuuden kertominen ei ole lyttäämistä, eikä väärin, eikä vääryyttä, usko se jo vihdoin !
Sinun pitäisi uskovana rakastaa totuutta, eikä pitää sitä vääryytenä !
Totuus on, ettet käytä oikein leiviskääsi, vaan olet ylipaisunut öykkäri.
ST
Siunausta vain sinullekin ST !
Noo noo noo poijjaat☝️ nou nou nou. Te ootta ihan ihte vastuussa omista kämmäyksistänne. Syökäähän hedelmiä, mutta muistakaa, kuka sen hedelmän nielaisee.
Tämä perisynti on anteeksi annettu. Jeesus palautti Golgatalla kuollessaan ja kuolleista nousullaan, meille mahdollisuuden palata taas ikuisuksi jumalan lapsiksi paratiisiin, Jumalan valtakuntaan,niille jotka sinne haluavat,tunnustamalla Jeesus herrakseen ja syntiensä sovittajaksi.
Vielä kysymys sinulle ST !
Onko tämä sinun kirjoittamaasi, siinä ei ollut nikkiäsi:
" Ensinnäkin Raamattu kertoo selvästi, että Eeva ja Aadam olivat molemmat puun juurella, kun käärme puhui ja alkoi vietellä heitä syntiin. Mies oli siis koko ajan naisen kanssa "
Jos se on sinun kirjoittamasi, niin mikä tai kuka laittaa sinut tälläisiä valheita kirjoittamaan ?
Missään raamatussa ei lue niin, että molemmat olivat puun juurella, eikä että mies oli koko ajan naisen kanssa !!!
Mitä se Raamattu sanoi:
1. Tim. 2:14 eikä Aadamia petetty, vaan nainen petettiin ja joutui rikkomukseen.
Mistä nuo valheet siis ovat peräisin ?
Ja miksi tuollaisia esität, siis jos se kirjoittaja olit sinä ?
Jos et ollut, niin sama kysymys sille, joka tuon kirjoitti !
Käsitellään vielä se "kanssaan" asia.
Siinä ei siis sanottu, että samaan aikaan.
Siis esimerkki ruuan nauttimisesta jonkun kanssa:
Minä voin laittaa ruokaa perheelleni ja maistaa sitä ENSIN, kuten Eeva maistoi hdelmään ENSIN, kun käärme siis puhui ja houkutteli vain Eevaa, eikä Aadamia.
Mutta myöhemmin voin jakaa sen ruuan perheeni kanssa, kuten siis Eeva antoi siitä hdelmästä myöhemmin myös Aadamille !
Eli näin pysyy tämäkin Totuus:
1. Tim. 2:14 eikä Aadamia petetty, vaan nainen petettiin ja joutui rikkomukseen.
Eikä mitään ristiriitaa siis ole !
Niin ja sen vielä sanon, että ennen kuin sinä ST tai joku muu kirjoitti tuon viestin jossa luki:
" Ensinnäkin Raamattu kertoo selvästi, että Eeva ja Aadam olivat molemmat puun juurella, kun käärme puhui ja alkoi vietellä heitä syntiin. Mies oli siis koko ajan naisen kanssa "
Niin minä olin JO 4 kertaa laittanut tuon Raamatunpaikan tiedoksi !!!
1. Tim. 2:14 eikä Aadamia petetty, vaan nainen petettiin ja joutui rikkomukseen.
Ja silti sinä tai joku muu YHÄ VAIN vänkäsi tuota Raamatun selvää Totuutta vastaan !!!
MIKSI ???
Kun ei nää muuta osaa kuin vänkätä!!!!!Pienet lapset ovat älykkäämpiä ja vilpittömämpiä kuin nämä farisealaiset.Pikku Turon sanoilla,minä osaan vaan siansaksaa,olen koko päivän opetellut ja vielä tulkkasi toimittajalle,mitä sanoi siansaksaksi.Kyllä tämä pikkumies tuotti iloa.
Mahdollista niinkin. Se taisin olla minä, joka ensimmäisenä lainasi tuota mainintaa 1.Moos.3:6, jossa sanotaan, että Adam oli Eevan kanssa. Mutta kun en tunne alkukielen sanaa, niin en voi päätellä, millaisia käännösmahdollisuuksia siinä on.
Se on selvää, että Eeva petettiin ja hän söi ensimmäisenä. Adamista sitä vastoin ei sanota, että häntä olisi petetty. Hän ehkä söi ennemminkin tietoisena tai välinpitämättömänä.
S.A.
Kun ei ole kyse siitä ollenkaan, että mikä alkukielen sana siinä kohtaa on !
Asia on aivan selvä jo tuon Raamatunkohdan kautta.
1. Tim. 2:14 eikä Aadamia petetty, vaan nainen petettiin ja joutui rikkomukseen.
Siis synti tuli siinä kohtaa on Eeva söi hedelmästä.
Adam miehenä taas on Raamatun mukaan vastuussa perheensä toimista, eikä hänen olisi tullut myöskään syödä siitä, mutta vahinko eli synnin teko tapahtui Eevan kohdalla jo, sitä ei Aadamin teot / sanat olisi enää mihinkään muuttaneet !
Siksi siinä sanotaan juuri noin !
No, tässä on myös Hengellinen kuva !
Kun nainen eli "morsian" eli ihminen /ihmiset maistoivat kuolemaa, niin Yljän eli Kristuksenkin oli siksi myös maistettava kuolemaa !
Eli tässä jo kerrotaan Kristuksen tulevasta kuolemasta "vaimon" eli Morsiamen, eli Morsius Seurakunnan vuoksi.
Siksi Aadaminkin oli tuossa maistettava kuolemaa, eli syötävä hedelmää.
En osaa sanoa, voisiko Adamin teko olla tuossa tavallaan pakotettu, jotta se kertoisi Kristuksen ja Morsiamen suhteesta. On ainakin kirjoitettu näin:
Ja Aadamille hän sanoi: "Koska kuulit vaimoasi ja söit puusta, josta minä kielsin sinua sanoen: 'Älä syö siitä', niin kirottu olkoon maa sinun tähtesi. Vaivaa nähden sinun pitää elättämän itseäsi siitä koko elinaikasi; orjantappuroita ja ohdakkeita se on kasvava sinulle, ja kedon ruohoja sinun on syötävä. Otsasi hiessä sinun pitää syömän leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinä olet otettu."
Näyttäisi siltä, että Jumala nuhtelee Adamia siitä, että Adam söi tämän puun hedelmää. Siksi olen taipuvainen ajattelemaan, että Adam ei syödessään kiellettyä hedelmää ollut esikuvana Kristuksesta, jonka todellakin OLI maistettava kuolemaa meidän tähtemme. Mutta sinänsä jo syntiinlankeemuksen yhteydessä ennustetaan kyllä Pelastajasta: "Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän."
S.A.
1Moos. 3:6 Ja vaimo näki, että siitä puusta oli hyvä syödä ja että se oli ihana katsella ja suloinen puu antamaan ymmärrystä; ja hän otti sen hedelmästä ja söi ja antoi myös miehellensä, joka oli hänen kanssansa, ja hänkin söi.
Saatana vetoaa ihmiseen: ”Teistä tulee Jumalan kaltaisia, niin että tiedätte kaiken.” Synti on itsekkyyttä, oman edun tavoittelua, itseriittoisuutta. Asetamme itse itsellemme arvot ja sen, mitä pidämme oikeana ja vääränä. Ihailemme ja suorastaan palvomme itseämme. Jumalallistamme itsemme ja korotamme itsemme Jumalaksi.
Synti vaikuttaa myös siihen, miten suhtaudumme toisiin ihmisiin. Aadam kieltäytyi kantamasta vastuuta teostaan. Sen sijaan hän syytti syntiinlankeemuksesta ensin Jumalaa ja sitten Eevaa. Miehen ja naisen väille repesi itsekkyyden kuilu, vaikka he ovat tarkoitetut kunnioittamaan ja rakastamaan ja palvelemaan toisiaan. Yksissä tuumin he kuitenkin verhoutuivat toisiltaan ja itseltään ja menivät Jumalaa piiloon.
Raamatun ensimmäisessä luvussa sanotaan: ”Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Jumala siunasi heidät ja sanoi: olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne.” (1. Moos. 1:27–28.) Miehenä ja naisena oleminen kuuluu Jumalan alkuperäiseen luomistyöhön, jossa ei ollut mitään pahaa (1. Moos. 1:31). Mies ja nainen yhdessä ovat Jumalan kuva ja kaltaisuus. Myös lasten synnyttäminen sisältyi Jumalan ihmiselle antamaan siunaukseen. Naisen kohtu ja lasten synnyttäminen ovat siis Jumalan luomia hyviä asioita.
Syntiinlankeemuksen seurauksena ihmisen elämään tulivat monenlaiset vaivat, kivut, sairaudet, ahdistukset ja kuolema. Naisen elämässä näihin vaivoihin ymmärtääkseni kuuluvat paitsi synnytystuskat myös esimerkiksi kuukautiskivut yms.
Syntiinlankeemuksen jälkeen Jumala sanoi naiselle: ”Minä teen suuriksi sinun raskautesi vaivat ja kivulla sinä olet synnyttävä lapsesi. Kuitenkin tunnet halua mieheesi ja hän pitää sinua vallassaan.” (1. Moos. 3:16.) On tärkeä nähdä, että juuri edellisessä lauseessa Jumala oli luvannut, että kerran tulee naisen siemenenä syntyvä pelastaja, joka murskaa Saatanan vallan. Synnytyskivut liittyvät siis pelastukseen: pelastajan syntymiseen. Syntiin lankeaminen oli tapahtunut naisen kautta ja Jumala lupaa, että myös pelastaja, käärmeen pään polkija, syntyy naisen kautta. Lapsen syntymä oli pelastuksen ehto. Synnytyskivut edeltävät lapsen syntymää.
Naiselle Jumala sanoi myös, että hän tuntee halua mieheensä ja tämä pitää naista vallassaan. Tämä ei ole käsky, miten miehen tulee toimia, vaan ilmoitus, mihin ihmisen syntisyys johtaa. Näemme selvästi historiasta ja myös nykypäivästä, että juuri tällaiseksi naisen asema on muodostunut monissa kulttuureissa. Evankeliumi muutti miehen ja naisen suhteen lähemmäksi alkuperäistä tilaa (Ef. 5:25, 28–29, 33)
Te olette paisuneita,minä,minä,minä,ei ole ihme,että monet haluavat pois näiden lahkolaisten läheltä,he sairastuttavat.Tuossa kuuntelin erään videota youtubesta kiitollisuudesta,ei lahkolaisen,miten rauhoittavaa ja hoitavaa.
Höpö höpö !
Jo aivan alussa Jumala teki miehelle AVUN, ja Raamattu monessa kohtaa vahvistaa asian eli Jumalan selvän tahdon !!!
KERTAUKSENA:
On se vaan kovaa noilla feministeillä / naisasianasilla, jotka eivät kestä omaa heikkouttaan, eivätkä Jumalan säätämystä jo alusta asti, vaan taistelevat sitä ja siten Jumalan säätämystä ja itse Jumalaa vastaan !!!
1. Moos. 2:18 Ja Herra Jumala sanoi: "Ei ole ihmisen hyvä olla yksinänsä, minä teen hänelle AVUN, joka on hänelle sopiva".
Ef. 5:22 Vaimot, olkaa omille miehillenne alamaiset niinkuin Herralle;
Kol. 3:18 Vaimot, olkaa miehillenne alamaiset, niinkuin sopii Herrassa.
1. Piet. 3:1 Samoin te, vaimot, olkaa alamaiset miehillenne, että nekin, jotka ehkä eivät ole sanalle kuuliaisia, vaimojen vaelluksen kautta sanoittakin voitettaisiin,
1. Piet. 3:5 Sillä näin myös muinoin pyhät vaimot, jotka panivat toivonsa Jumalaan, kaunistivat itsensä ja olivat miehillensä alamaiset;
6 niin oli Saara kuuliainen Aabrahamille, kutsuen häntä herraksi; ja hänen lapsikseen te olette tulleet, kun teette sitä, mikä hyvää on, ettekä anna minkään itseänne peljättää.
Nyt taas kirskuvat feministin hampaat, kun Jumalan Sana ei maistu ollenkaan, vaan sitä vastaan ja siten Jumalaa vastaan taistellaan !
Jokainen vastaa itse omista teoista. On turha peliä syyttää, jos naama on vino. En tarkoita Eevaa, Aatamia tai ihmisiä yleensä.