Helluntaikirkko vähentää

byrokratiaa, näin mm. kerrottiin, kun seurakuntia ajettiin väkisin
Helluntaikirkkoon.
Voi, kun se oli niin työlästä se yhdistyspohjaisen seurakunnan rahankeräysluvan laadinta...

Nyt kun seurakuntia on Helluntaikirkossa, olikin tulossa huomattavat kiinteistöverot.
Ja sitten veroa kiertämään....., siis perustettiin yleishyödyllisiä yhdistyksiä esim. EU- ruokakassien jakamista varten. Tälläinen yhdistys omistaa seurakuntien omaisuuden, ts.
seurakunta toimii ko. yleishyödyllisen yhdistyksen tiloissa.

Byrokratia ei vähentynyt, vaan lisääntyi. Kannattiko tältäkään pohjalta?
Puhumattakaan seurakuntien hajoamisesta ja muista ikävistä ilmiöistä joita Helluntaikirkko toi tullessaan. Voi vain todeta, että Helluntaikirkon hedelmä on nähty, se on mätä.
45160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

Nuo asiat eivät ole kristityn kutsumusasioita. Jälleen pyöritellään samoja asioita. Nyt on menossa 27. vuosi. Tutki vaikka Alaskan eläimistöä, olosuhteita siellä. Saat uutta aivosoluihisi kaamosaikana. Ota kirkaslamppu käyttöön. Se helpottaa sinua.

Äänestä
  • Alaskan eläimistöstä ei löydy mitään niin hassua kuin hkirkon pakkopaalutus vanhoihin seurakuntiin.

    vielä sadankin vuoden päästä sen muista ajokainen hereillä ollut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Alaskan eläimistöstä ei löydy mitään niin hassua kuin hkirkon pakkopaalutus vanhoihin seurakuntiin.

    vielä sadankin vuoden päästä sen muista ajokainen hereillä ollut.

    Minkälainen seurantahälytin on rakennettavissa erilaisille aiheille, vai ihanko itse pitää seurata kaikki aiheet jos sillä osuu vaikka kuinkaki mihin puuttua

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuosta käppyrästä näkee 1.1.2018-1.1.2019 nousun, minkä vaikutti rahankeruulain säikäyttämät hätäilijät muutamissa seurakunnissa.

    Kun tulee, jos tulee, jatko tuohon käyrään, on se hyvin loiva - lieneekö lähtenyt laskusuuntaan?

    Kysymys ei ole uusista jäsenistä, vaan helluntailaisten uudelleen organisoitumisesta mm. rahankeräyslain pelossa, mikä oli ihan turhaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuosta käppyrästä näkee 1.1.2018-1.1.2019 nousun, minkä vaikutti rahankeruulain säikäyttämät hätäilijät muutamissa seurakunnissa.

    Kun tulee, jos tulee, jatko tuohon käyrään, on se hyvin loiva - lieneekö lähtenyt laskusuuntaan?

    Tietenkin, jos nuoret perheet, Helluntaikirkkoon kuuluvat, alkavat saada paljon vauvoja, tulee siitä heti näinä vuosina kasvua Helluntaikirkon jäsenmäärään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tietenkin, jos nuoret perheet, Helluntaikirkkoon kuuluvat, alkavat saada paljon vauvoja, tulee siitä heti näinä vuosina kasvua Helluntaikirkon jäsenmäärään.

    Veikkaan, että vanhuksia kuolee enemmän kuin lapsia syntyy. Sitä kautta kokonaisjäsenmäärä on laskussa. Olen ymmärtänyt, että kastetilastot ovat ollet jokin aikaa laskussa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko tuo pelkkä mainoslause, vai onko sinulla esittää tilastoja todisteeksi?

    Tietenkin on, voit kysyä tilastokeskuksesta. Ja toki tuossa yllä se on myös.

    1Äänestä

  • Helluntaikirkko kirjoitti:

    Tietenkin on, voit kysyä tilastokeskuksesta. Ja toki tuossa yllä se on myös.

    Helluntaiseurakuntien jäsenmäärien kokonaisluku ei ole ollut viime vuosina kasvussa. Jos olen oikein ymmärtänyt, niin jäsenien kokonaismäärä on ollut laskussa kuten myös kastettavien vuotuiset määrät. Kerro tarkat tilastotiedot, jos olet eri mieltä.

    Äänestä

  • Helluntaikirkko kirjoitti:

    Tietenkin on, voit kysyä tilastokeskuksesta. Ja toki tuossa yllä se on myös.

    Tuossa yllä, linkin takana, käyrä on Helluntaikirkon muokkaama ja luvut ovat pienempiä kuin on tilastokeskuksen oikeat, väestötietojärjestelmästä otetut luvut.
    Jäsenmäärä 2019-vuoden päättyessä kertoisi nykyisen suunnan. Sitäkin paremmin jäsenmäärä vuoden 2020 päättyessä.

    Helluntaikirkon kasvu on niin voimakasta että työntekijöistä alkaa olla pula.

    https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/helluntaiseurakunnat-pastoripula-kiristynyt/

    Äänestä

  • Helluntaikirkko kirjoitti:

    Helluntaikirkon kasvu on niin voimakasta että työntekijöistä alkaa olla pula.

    https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/helluntaiseurakunnat-pastoripula-kiristynyt/

    Vääristelit uutista. Helluntaiseurakuntien pastoripula ei johdu kasvusta vaan siitä, ettei helluntaiseurakuntien pastorien työ ole vetovoimaista ja nuoret pastorit ovat vaihtaneet alaa. Arikkelin mukaan:

    "Takavuosien työntekijäkato nuorisotyössä alkaa heijastua nyt aikuisten puolelle.

    Se, että noin kymmenen vuotta sitten moni nuorisotyöntekijä lopetti työnsä helluntaiseurakunnissa, alkaa nyt näkyä haasteena löytää seurakuntiin johtavia pastoreita, helluntaiseurakuntien työntekijöiden järjestön Help ry:n puheenjohtaja Antti Hirviniemi sanoo.

    Vuonna 2014 julkaistussa Asko Ali-Löytyn tutkimuksessa paljastui, että 2000- ja 2010-luvuilla eri syistä palkatuistakin vakansseista luopui eri syistä lähes sata silloista nuorisotyöntekijää tai nuorta pastoria."

    No toi Helluntaikirkko-nimimerkki taitaa olla kuitenkin jollain tavalla parodiatili. 🤔

    S.A.

    Äänestä

Helluntaikirkko oli suuri virhevalinta. Monet Tampereen ja Oulun ja muidenkin seurakuntien henkilöt ovat tulleet tälle kannalle, eli heidän mielesään vanha seurakuntamalli olisi ollut parempi.

Äänestä

Höh. EU:n ruokajakelua oli paljon ennen kuin asia edes nousi esille.

Rahankeräyslain mukaan uskonnonharjoitus on yleishyödyllistä toimintaa. Kiinteistölaissa taas kohdellaan kirkkoja, uskonnollisia yhdyskuntia ja uskonnollisia yhdistyksiä eri tavoin. Eikä uskonnonharjoittamista pidetä yleishyödyllisenä toimintana.

Helluntaikirkko perustettiin vuonna 2002. Vasta vuonna 2018 saatiin perustuslakivaliokunnan tulkinta, että luterilainen ja ortodoksinen kirkko ovat lainsäädännössä rinnastettavissa muihin uskonnollisiin yhdyskuntiin, kuten helluntaikirkkoon.

Samassa eduskunnan vastauksessa todettiin myös lainsäädännön uudistamistarve uskonnollisten yhteisöjen osalta.

Äänestä

Ilman kiihkoa. Tulee käymään kuten vapaakirkossa kauan sitten. Yhdistyspohjaisen mallin kannattajat vähenevät vuosi vuodelta. Siellä vasta kiihkoja, sarvipäitä onkin. Ainakin itse olen kuullut, nähnyt. Kun vielä hetki menee , sen kannatus tulee hiipumaan. Vanhoja kristittyjä kannetaan hautaan. Kaikella ystävyydellä.

Äänestä
  • Helluntaikirkon seurakuntien lukumäärä kasvoi viime vuonna kahdella.
    Tänä vuonna Helluntaikirkkon seurakuntia on yksi perustettu lisää, yksi on lakannut.

    Äänestä

  • Korjaus, viime vuonna Helluntaikirkon seurakuntia perustettiin kolme.

    Äänestä

  • Ilman kiihkoa. Helluntaikirkko on valinnut liberaaliteeologian, maailman mielistelyn.
    Naispastorit tulleet mukaan, empaattisia toimitusten pyörittäjiä.
    Toimintaa kyllä, mutta onko Herra mukana???

    Mitä kiihkoon ja sarvipäihin tulee, olisitpa nähnyt ja kuullut sen kiihkon ja valheiden määrän,
    kun seurakuntaa ajettiin väkisin Helluntaikirkkoon.

    Kiitos Herralle vaihtoehdosta; One Way tuli kaupunkiin.

    Äänestä

Oli illuusio kevyestä kattorakenteesta. Se oli luulottelua.

Keskushallinto on jo vaatinut enemmän resursseja kuin oli kuviteltu. Rahaa tämä käytännössä vaatii.

Onko päätä näkyvissä?

Äänestä

Joh.17:21-23 että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt. Ja sen kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille, että he olisivat yhtä, niinkuin me olemme yhtä - minä heissä, ja sinä minussa - että he olisivat täydellisesti yhtä, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niinkuin sinä olet minua rakastanut.

Äänestä
  • Mihinkä tarkoitukseen tuo Raamatunpaikka on tämän asian yhteydessä laitettu?

    Kunhan viskellään holtittomasti noita teesejä ketjuihin, joissa niillä ei ole mitään tekemistä.

    On tuollakin tekstillä oma sijansa siellä, minne se kuuluu, mutta ei se tänne kuulu.

    Äänestä

Helluntaikirkko on maallistuneiden ihmisten hanke. Sitä on arvioitava siitä näkökulmasta. Jumala antaa Herätyksen ja Kasvun, ihminen laitoksen ja pauhun. Helluntaiherätys ja helluntaikirkko. Kaksi sisällöltään aivan erilaista asiaa. Ihmiset voivat rakentaa kultaisen temppelin ja palvoa ja heilua siellä vaikka kuinka.

Äänestä

En tiedä byrokratiasta, mutta omalta kohdaltani seurakuntayhteys on melkein kokonaan katki hkirkoksi muuttumisen kautta. Omaisuus, vanhemmisto, työntekijät kaikki kirkon omaisuutta. Uhrit kirkolle. On me ja te ajatus. Ehkä seuraava sukupolvi on kaikki hkirkkolaisia, mutta itse kuulun vielä vanhoihin väliinputoajiin.. Onko tämä muutos, jonka täytyy tulla aika ajoin?

Äänestä
  • Täh: " Uhrit kirkolle"

    Eikös ne uhrit menkkään Jumalalle ja hänen valtakuntansa työlle?

    Koskahan tuo katkeruus Helluntaikirkkoa kohtaan loppuu? Itselleenhän nuo katkeroituneet tekevät hallaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Täh: " Uhrit kirkolle"

    Eikös ne uhrit menkkään Jumalalle ja hänen valtakuntansa työlle?

    Koskahan tuo katkeruus Helluntaikirkkoa kohtaan loppuu? Itselleenhän nuo katkeroituneet tekevät hallaa.

    Kas kun vihollinen on ovela. Jos vain pääsee, tulee seurakunnan sisälle tekemään hallaa.

    Äänestä

  • "Uhrit kirkolle"

    Aivan niin. Niin se menee.
    Asia voidaan todistaa. Mikä taho on tilinomistaja pankissa. Siellä se lukee.

    Äänestä

Pitävätkö hkirkkoseurakunnat rekistereissään vanhat jäsenet? Siis niitä alkuperäisiä seurakunnan jäseniä, jotka eivät ole liittyneet hkirkkoon? Entä antaako hkirkkoseurakunta heille pyydettäessä siirtotodistuksen toiseen seurakuntaan? Vai onko niin, että nämä vanhat jäsenet eivät ole enää jäseninä missään?

Äänestä
  • Kun kirkon myötä yhdistykset lakkasivat, ne jotka eivät liittyneet Helluntaikirkkoon
    eivät ole jäseninä missään (paitsi tietysti Kristuksen seurakunnan jäseniä, jos ovat uskossa Jeesukseen).

    Yhdistysten lakkauruksen jälkeen eivät luonnollisestikaan ole yhdistyksen jäseniä.
    Kun eivät liity Helluntaikirkkoon, eivät ole kirkonkaan jäseniä.
    Ex seurakunnassani toitotettiin, kuinka kaikki ovat"samanarvoisia". Niinhän ei ole.
    On kahden kerroksen väkeä. Kirkkoon kuulumattomilla ei ole esim. äänioikeutta srk:n kokouksissa. Liekö puheoikeuttakaan monilla paikkakunnilla; joko Matikaisen ja Launosen "saarnakortit" ovat käytössä? En tiedä, koska en jäänyt katsomaan sitä jumalatonta menoa, kun seurakuntaa vietiin väkisin kirkkokunnaksi valheilla ja vääryyksillä.

    Mikä perhe se sellainen on, jossa osa porukasta kelpaa vain siivoaamaan ja tiskaamaan, sekä tietysti antamaan varojaan? Ilman että saa olla tasavertaisena jäsenenä seurakunnassa?

    Helluntaikirkkohanke hajotti seurakuntia ympäri maata. Näin käy, kun ihmiskunnia on Jumalan kunniaa tärkeämpi.

    Äänestä

Ymmärtääkseni rinnalla on vanha jäsenyys, mutta omaisuus ja sananvalta hkirkolla.

Äänestä
  • Onko näin? Raha ja testamentit kelpaavat. Helluntaikirkko on sairas yhteisö.

    Äänestä

Näin nähtävästi on heidän (kirkollisten) puolesta, että pitävät vanhan rekisteröimättömän seurakunnan jäsenten tiedot tallessa. Niin ikään he, jos joku siirtotodistusta pyytää, he kirjoittavat sen vaikka ovat toisen seurakunnan, kirkkoseurakunnan, edustajia.
Ja jos joku eroa pyytää, kyllä he sen eroamisen siihen rekisteröimättömien jäsenten rekisteriin merkitsevät.

Nyt tuleekin kuvaan asian toinen puoli. Suostuuko vanhan seurakunnan jäsen asioimaan vanhan seurakunnan jäsenasioissa kirkkoseurakunnan edustajien kanssa.
Niinkin voi tehdä, että ei puutu lainkaan uuden kirkkoseurakunnan asioihin eikä asioi jäsenasioissa heidän kanssaan.
Ei myöskään salli, jos on liittymässä johonkin toiseen vanhaan seurakuntaan, että sieltä oltaisiin yhteydessä kirkkoseurakuntaan hänen jäsenasioissaan.

On seurakuntia, jotka ottavat jäseneksi omalla ilmoituksella ilman papereita eli todistuksia.

Äänestä

Onkohan tuo ihan laillista peliä eli laitonta? Millä oikeudella hkseurakunta pitää henkilörekisteriä vanhoista jäsenistä, jotka eivät ole hkirkon jäseniä? Tästä voisi tehdä kantelun viranomaiselle.

Äänestä
  • On teilläkin murheet!
    Voikohan Jumalakaan enää pitää jäsenrekisteriä?

    Äänestä

  • Kysymys on sinänsä pohdinnan arvoinen.

    Sehän on selvä, että jokainen saa halutessaan ns. "ulkojäsenyytensä" poistetuksi.

    Saako poistetuksi sen, että on ollut joskus jäsen?

    Ehkä kaikilla vanhoillakin seurakunnilla on vanhat jäsenluettelot myös heistä, jotka ovat joskus kuuluneet seurakuntaan. Näitä saatetaan kysyä vuosikymmeniä jälkeenpäin kun joku jossakin liittyy toiseen seurakuntaan, eikä ole välillä ollut minkään seurakunnan jäsen.

    Sopiiko olla olemassa vanhoja jäsenrekistereitä?
    Kenen sopii säilyttää vanhoja jäsenrekistereitä?
    Saako joku ulkopuolinen järjestö säilyttää toisen yhteisön vanhoja jäsenrekistereitä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On teilläkin murheet!
    Voikohan Jumalakaan enää pitää jäsenrekisteriä?

    No nyt joku murehtii ohi sen, mistä on kysymys.
    "On teilläkin murheet!
    Voikohan Jumalakaan enää pitää jäsenrekisteriä?"

    Kysymys on siitä, saako yhteisö pitää henkilörekisterä muista, kuin omista jäsenistään.

    Yhteisöt saavat toki pitää jäsenrekisterä omista jäsenistään.

    Kyllähän tuossa riittä saivartelemista!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllähän tuossa riittä saivartelemista!

    juuri näinä päivinä on uutisotsikoissa Vastaamosta tietojen vuoto.

    Juppityypit pitävät senkin seikan käsittelyä saivarteluna.

    Äänestä

4Moos.25:3 Kun Israel näin antautui palvelemaan Baal-Peoria, syttyi Herran viha Israelia kohtaan. 5Moos.4:3 Te olette omin silmin nähneet, mitä Herra teki Baal-Peorin asiassa, kuinka Herra, sinun Jumalasi, hävitti sinun keskuudestasi jokaisen, joka lähti kulkemaan Baal-Peorin perässä. Tuom.2:11-12. 3:7

Äänestä
  • Millähän tavalla tuo liittyy helluntaiherätykseen?
    Olisiko syytä käyttää myös järkeä?

    Äänestä

5Moos.32:19 Herra näki sen ja hylkäsi heidät, sillä hän vihaistui poikiinsa ja tyttäriinsä. Tuom.10:13-14 Mutta te hylkäsitte minut ja palvelitte muita jumalia; sentähden en minä enää teitä pelasta. Menkää ja huutakaa avuksenne niitä jumalia, jonka olette valinneet; pelastakoon ne teidät ahdinkonne aikana.

Äänestä

Virheviesti.
Helluntaikirkko ei ilmoita noin.

Äänestä

Helluntaikirkko nikki on pelleilyä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

byrokratiaa, näin mm. kerrottiin, kun seurakuntia ajettiin väkisin
Helluntaikirkkoon.
Voi, kun se oli niin työlästä se yhdistyspohjaisen seurakunnan rahankeräysluvan laadinta...

Nyt kun seurakuntia on Helluntaikirkossa, olikin tulossa huomattavat kiinteistöverot.
Ja sitten veroa kiertämään....., siis perustettiin yleishyödyllisiä yhdistyksiä esim. EU- ruokakassien jakamista varten. Tälläinen yhdistys omistaa seurakuntien omaisuuden, ts.
seurakunta toimii ko. yleishyödyllisen yhdistyksen tiloissa.

Byrokratia ei vähentynyt, vaan lisääntyi. Kannattiko tältäkään pohjalta?
Puhumattakaan seurakuntien hajoamisesta ja muista ikävistä ilmiöistä joita Helluntaikirkko toi tullessaan. Voi vain todeta, että Helluntaikirkon hedelmä on nähty, se on mätä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu