Ihmiset jotka eläköityvät

suoraan työstä ovat väsyneitä ja sairaita.

Ihmiset jotka eläköityvät työttömyydestä, ei heidän elämä muutu mitenkään, he jaksavat ja ovat terveitä ja pirteitä. On se jännä juttu.

Työ siis sairastuttaa.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Teatterijurkassa hommo fiilaa.

Äänestä

Tuossa on paljon perää!
Kuitenkin tuttava- ja kaveripiirissäni oli runsaasti heppuja jotka eivä päässeet lähellekään "oikeaa" eläkeikää vaan pojat vaihtoivat hiippakuntaa paljon aikaisemmin.
Nämä suhteellisen nuorina poistuneet aivan ilmeisesti nauttivat elämäntavastaan.
Toinen porukka, työnantajan toimesta eläkkeelle "häädetyt" elivät muutaman vuoden työntäen rollaattoreillaan kaljakasseja pari vuotta kunnes häipyivät katukuvasta. Ei se työ saa olla rutiinin omaista pakkopullaa vaan tavoitteellista toimintaa.

Suoraan työstä eläköitymisellä tarkoittanet "oikeaa" eläköitymisikää?
Töistä voi poistua suoraan myös omalla päätöksellään.
Ihailtuun olotilaan tuetuksi työttömäksi tai suunnitellusti omillaan eläväksi elämästä nautiskelijaksi.

Äänestä

Kyl se niin on. Ne jotka on 40 v samassa duunissa, ovat puoli kuolleita jo eläkkeellä, jos sinne asti pääseekään.

Äänestä
  • Olin 45 vuotta samassa duunissa ja nyt ollut eläkkeellä 22 vuotta ja nauttinut terveenä 4200 euron bruttoeläkkeestä, tosin joudun siitäkin maksamaan liikaa roskaväen elättämiseen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olin 45 vuotta samassa duunissa ja nyt ollut eläkkeellä 22 vuotta ja nauttinut terveenä 4200 euron bruttoeläkkeestä, tosin joudun siitäkin maksamaan liikaa roskaväen elättämiseen.

    No niitä riittää, sitä roskaväkeä. Eduskunta täynnä, ihmisten kiusaajia ja ltoin kohtelevia ihmisroskia. Olet oikeessa. Myös isojen firmojen johto roskaväkeä, oman edun tavoittelijoita.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

suoraan työstä ovat väsyneitä ja sairaita.

Ihmiset jotka eläköityvät työttömyydestä, ei heidän elämä muutu mitenkään, he jaksavat ja ovat terveitä ja pirteitä. On se jännä juttu.

Työ siis sairastuttaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu