VALehtelua Vapaa-ajattelijain liitossa

VAL eli Vapaa-ajattelijain liitto ry on vuosien varrella jäänyt kiinni muunnellun totuuden esittämisestä. Otan esimerkin siitä, miten röyhkeästi liitossa saatetaan valehdella.

Joku vuosi sitten VAL kirjelmöi YK:lle siitä, että laki ortodoksisesta kirkosta säädetään erillisessä lainsäätämisjärjestyksessä. Tosiasia on, että ko. laki säädetään aivan normaalissa lainsäätämisjärjestyksessä.

Tulee mieleen Bäckmanin valheet Venäjän suuntaan, joilla on ollut tarkoitus vaikeuttaa Suomen asemaa. Miksi vaparit menettelevät yhtä halpamaisesti kuin Bäckman?

Tapaus osoittaa karulla tavalla, että VAL:n ulostulot ovat erittäin epäluotettavalla pohjalla. Paljon on VALehtelua.
16<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Linkkiä?

Äänestä

Rasistinen demari erotettiin Englannissa. Britannian opposition työväenpuolue ilmoitti torstaina jäädyttäneensä entisen puheenjohtajansa Jeremy Corbynin jäsenyyden. Corbyn ei näin ollen jatka työtään parlamentissa työväenpuolueen riveissä vaan riippumattomana kansanedustaja.

Aiemmin päivällä oli julkaistu Britannian tasa-arvo- ja ihmisoikeuskomission raportti, jonka mukaan työväenpuolue oli Corbynin johtokaudella vähätellyt ja torjunut valituksia juutalaisvastaisuudesta tai jopa edesauttanut sitä.

Corbyn mm. laski Tunisiassa seppeleen Mustan syyskuun -terroristien (Munchenin olympilalaisten juutalaisten murhaajien) muistomerkkihaudalle ja seltteli jälkeenpäin, en se mää ollu ne oli ne muut

Selitys on samanlainen kuin vapariliittolaisille mus hyysännässä

Äänestä

Valitettavasti olen oppinut äärimmäisen skeptiseksi vaparien juttujen kanssa. Erittäin paljon valehtelua.

Äänestä
  • Kerropa miksi valehtelu YK:lle?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kerropa miksi valehtelu YK:lle?

    Onko DdrBoris YKn neuvonantantajana kuten vanhaan hyvään aikaan YKn olessa sittemmin vaparien pääsihteeri

    Miksi YKn pääsihteeriys pudotettiin päätoimittajuuteen?

    Äänestä



  • Anonyymi kirjoitti:

    Kysyppäs Esalta, joka sen kirjelmän kirjoitti.

    Milloin kirjoitti? Edelleen on aika epämääräinen viite.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Milloin kirjoitti? Edelleen on aika epämääräinen viite.

    Tämän ketjun otsikon pitäisi olla "VALehtelua Vapaa-ajattelijain Liitosta", koska väitteiden todenperäisyyttä ei toistuvista pyynnöistä ole todistettu.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tämän ketjun otsikon pitäisi olla "VALehtelua Vapaa-ajattelijain Liitosta", koska väitteiden todenperäisyyttä ei toistuvista pyynnöistä ole todistettu.

    No kieltämättä voisi noinkin ajatella. Mutta odotellaan nyt vielä.

    Sinänsähän tuollainen virhe olisi aika helppo tehdä tekstiä muokatessa. Jotain tyyliin "Evlut ja ort joilla on verotusoikeus ja erityisasema intissä ja joita koskeva laki säädetään...".

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    No kieltämättä voisi noinkin ajatella. Mutta odotellaan nyt vielä.

    Sinänsähän tuollainen virhe olisi aika helppo tehdä tekstiä muokatessa. Jotain tyyliin "Evlut ja ort joilla on verotusoikeus ja erityisasema intissä ja joita koskeva laki säädetään...".

    Kysy ihmeessä Esalta. Itsekin aina kehotat ottamaan yhteyttä lähteisiin suoraan eikä vaatimaan mitään täällä. Eikö omat ohjeet maistukaan?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kysy ihmeessä Esalta. Itsekin aina kehotat ottamaan yhteyttä lähteisiin suoraan eikä vaatimaan mitään täällä. Eikö omat ohjeet maistukaan?

    Ei maistu, koska Jori joutuisi myöntämään valehtelun YK:lle. Erotkaa vapareista.

    Äänestä

Tietenkin expsihteeri tukee mus Vantaalla ja valittaanii den kohtelusta poliittisen uskonnon tukemiseksi

YK-järjestöllä vain ei ole vaikutusta enää kuin haloslaisten komusossujen maailmassa, halonen
yritti klaanilleen työpsikkaa sinne ja tuhlasiverorahat Libanonin rauhantur vaajiin hyödyttömään porukkaan

Yk kiristää lunnasrahoja, etpääse turvaneuvostoon elletmaksa sotilasmenoja

Äänestä

Lähtö liitosta on lähellä. Valehtelu on törkeää.

Äänestä
  • Yhä useampi jäsen herää huomaamaan, että ensi vuonna ei kannata maksaa enää jäsenmaksua.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

VAL eli Vapaa-ajattelijain liitto ry on vuosien varrella jäänyt kiinni muunnellun totuuden esittämisestä. Otan esimerkin siitä, miten röyhkeästi liitossa saatetaan valehdella.

Joku vuosi sitten VAL kirjelmöi YK:lle siitä, että laki ortodoksisesta kirkosta säädetään erillisessä lainsäätämisjärjestyksessä. Tosiasia on, että ko. laki säädetään aivan normaalissa lainsäätämisjärjestyksessä.

Tulee mieleen Bäckmanin valheet Venäjän suuntaan, joilla on ollut tarkoitus vaikeuttaa Suomen asemaa. Miksi vaparit menettelevät yhtä halpamaisesti kuin Bäckman?

Tapaus osoittaa karulla tavalla, että VAL:n ulostulot ovat erittäin epäluotettavalla pohjalla. Paljon on VALehtelua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu