Miehen tie puolueista toiseen.

En tiedä kuuluisiko tämä tälle palstalle mutta tänne olen tottunut paukuttelemaan ajatuksiani.

Varhaisessa teini- iässäni nuorena opiskelijana huomasin että Stadin Vanhalla Ylioppilastalolla kaikki naiset olivat kommunisteja. Ostin pari kirjaa sosialistisesta dialektiikasta, opiskelin sieltä muutaman höhlän ja itselleni vieraan hokeman ja kas; jo vain peittoset avautuivat ja riemurinnoin huohottaen kiisimme kohti parempaa yhteiskuntaa.

Sotilasvuosieni aikana moinen kommunistinen yhteisöllisyys katosi ja tilalle tuli joukkuehenki. Sitä on vaikea selittää mutta se ainakin kovetti miestä eikä sitä enää ajatellut mikä olisi nyt parasta koko maailman kurjalistolle. Oma joukkue oli tärkeintä ja palkan maksajan toiveita noudatettiin.
Kotiin tultuani ja aloitettuani yrittäjän urani oli Kokoomus selkeä ja ainoa vaihtoehtoni.

Kun luovuin yrityksestäni ja ryhdyin taasen seuraamaan maailman menoa huomasin että hallitsematon maahanmuutto aiheuttaa maallemme järkyttäviä kustannuksia eikä Kokoomus sitä vastustanut.

Tuli sitten Halla- aho johon ihastuin. Vaikutti siltä että nyt olin saavuttanut poliittisen kotini Pesussuomalaisissa.
Epäilyni heräsi kun olivat yksissä tuumin äänestäneet kansalaisvalvonnan puolesta. Joukkokuri oli melkoinen; ainoastaan Laura Huhtasari sai jäädä pois sairauteen vedoten.

Kansa haluaa erota EU:sta. Yksittäisiä Persuja toki on jotka eroa kannattavat mutta heidän turpansa on tukittu.
Persut eivät puolueena kannata EU- eroa; se on fakta mitä he piilottelevat.

Nyt olen kurkistellut Kristillisten suuntaan mutta entisenä tappajana ja aseellisen vastarinnan puolustajana se voi tuntua heille vieraalta?

Olen siis aivana orpona piruna ajautunut äärioikeistoakin huomattavasti oikeammalle jossa tunne olevani kuin kotonani.
Minua saa kutsua natsiksi; lupaan etten nosta niistä syytteitä kunnianloukkauksista.

Miksi tämän teille kerroin?
Ehkäpä opiksi nuorille että ymmärtäväisivät että maailma muuttuu ja se minkä he luulevat tänään olevan oikein onkin huomenna väärin.