Nykyään uutisissa ja kaikkialla kuulee paljon biopasseista. Hämmästykseni ja huolenaiheeni lienee monen mielestä turha ja naurettava, mutta tässä se kuitenkin tulee.
Noin puoli vuotta sitten kuulin (ja luin) eräästä ortodoksilaisesta kirjasta, jossa kerrottiin pyhiin kirjoituksiin perustuvasta Jumalan toisesta ilmestymisestä ja lähitulevaisuutemme huolenaiheista. Kirjassa mainittiin muun muussa näistä niin sanotuista pahasta tulevista identifikaalisista tunnistimista, jotka tulisi olemaan jokaisella ihmisellä. Niihin liittyy myös nämä uutisissa mainitut biopassit.
Kirjassa sanottiin, että paholainen tule ihmisen muodossa elämään maanpinnalla ja, että hänen aikomuksensa tulevat olemaan ihmisten mielestä hyvät, koska hän parantaa sairaita ja tekee hyveitä, jolloin kaikki ihmiset luulevat häntä Jeesukseksi. Niin sanotusti susi lampaan muodossa. Teksteissä mainitaan tarkasti, että lopulta tosiuskovaiset ihmiset tulevat kärsimään nälkää sillä he eivät hyväksyneet paholaisen leimoja eli mahdollisesti nykyajan biopasseja. Tällä tavalla pahuus kontrolloi kaikkia niitä, joilla leima esiintyy.
Itse olen uskovainen ortodoksi ja olen tällaisista asioista huolestunut. Uskovaiset sukulaiseni sanoivat uutisia kuullessaan etteivät ne hankkisi näitä passeja. Mutta miettien tarkasti, biopassit tulevat olemaan pakollisia.
Kysyn nyt teiltä muilta uskovaisilta ihmisiltä, miten suhtaudutte asiaan ja mitä aiotte tehdä? Itse olen liian nuori nostamaan asian korkeammalle mediassa.
Kiitos kaikista vastauksista..
Noin puoli vuotta sitten kuulin (ja luin) eräästä ortodoksilaisesta kirjasta, jossa kerrottiin pyhiin kirjoituksiin perustuvasta Jumalan toisesta ilmestymisestä ja lähitulevaisuutemme huolenaiheista. Kirjassa mainittiin muun muussa näistä niin sanotuista pahasta tulevista identifikaalisista tunnistimista, jotka tulisi olemaan jokaisella ihmisellä. Niihin liittyy myös nämä uutisissa mainitut biopassit.
Kirjassa sanottiin, että paholainen tule ihmisen muodossa elämään maanpinnalla ja, että hänen aikomuksensa tulevat olemaan ihmisten mielestä hyvät, koska hän parantaa sairaita ja tekee hyveitä, jolloin kaikki ihmiset luulevat häntä Jeesukseksi. Niin sanotusti susi lampaan muodossa. Teksteissä mainitaan tarkasti, että lopulta tosiuskovaiset ihmiset tulevat kärsimään nälkää sillä he eivät hyväksyneet paholaisen leimoja eli mahdollisesti nykyajan biopasseja. Tällä tavalla pahuus kontrolloi kaikkia niitä, joilla leima esiintyy.
Itse olen uskovainen ortodoksi ja olen tällaisista asioista huolestunut. Uskovaiset sukulaiseni sanoivat uutisia kuullessaan etteivät ne hankkisi näitä passeja. Mutta miettien tarkasti, biopassit tulevat olemaan pakollisia.
Kysyn nyt teiltä muilta uskovaisilta ihmisiltä, miten suhtaudutte asiaan ja mitä aiotte tehdä? Itse olen liian nuori nostamaan asian korkeammalle mediassa.
Kiitos kaikista vastauksista..
Vastaukset 21
Vanhimmat
Niin, no Raamatussahan puhutaan pedon merkistä, joka otetaan oikeaan käteen tai otsaan, joten mitään sellaista ei kannata ottaa. Mutta nuo biopassit eivät käsittääkseni ole mitään ihmiseen laitettavia merkkejä.
on suunnitteilla..
http://members.surfeu.fi/reinosav/digiangel.htm
Digital Angel amerikkalaisyhtiä tekee tutkimustyötä, testiryhmiä on jo nyt. Kyseessä on käteen asennettava mikrosiru, jolla suunnitellaan voitavan mm. tunnistaa internetissä ihmiset maksutilanteessa.
Yhtiön tutkimusten mukaan paras paikka ihmiskehossa implantille on kädessä tai otsassa. Sirulla on huoltovapaa akku, ja se saa virtansa ihmiskehon lämmönvaihtelusta kemiallisesti.
Olit hyvin sisäistänyt pedon merkin. Se tulee tapahtumaan. MUTTA.
1.Sen jälkeen minä näin: taivaassa oli avattu ovi. Ensimmäinen ääni, jonka olin kuullut kuin pasuunan puhuvan minulle, sanoi: "Nouse ylös tänne, niin minä näytän sinulle, mitä tämän jälkeen on tapahtuva"*.
[Jumalan Kansan Raamattu: Ilm. 4:1]
Yllä olevassa raamatun paikassa on tempaus. Uskovien ylösnousemus taivaaseen Jeesuksen tullessa toisen kerran. Siinä Jeesus tulee hakemaan meidät Jeesukseen uskova pois tulevasta vihasta. Varmastikaan osa kristikunnasta ei kestäisi sitä, ettei saa osaa ja myydä. Eihän Jeesus paha ole. Hän ei kiduta omiaan. Hän on hyvä.
Jeesus siis pelastaa meidät uskovat tulevasta vihasta, vihan ajasta, pedon merkin ajasta.
Tempaus taivaasen on ilmestyskirjan alussa. Eli suurin osa niistä Jumalan kostoista maapallolle tulee tapahtumaan niille ihmisille, jotka nyt ovat elossa ja vielä syntyvät ja jotka eivät ota Jeesusta vastaan pelastajanaan.
Eli toisin sanoen ainut tärkeä kysymys on se että on uskossa tänään Jeesukseen niin kuin sinä olet. Lisäksi sinä "valvot" olet kiinnostunut asioista, se on hyvä.
Joten sinulla ja meillä muilla uskovaisilla ei ole mitään syytä huoleen pedon merkin suhteen. Vaikka tekniikkaa kehitellään ja se on olemassakin, ja sitä on kokeiltu, se ei tule käyttöön ennen kuin tulee suuri asia. Uskovat temmataan taivaaseen, sitten tulee uusi maailmanhallitus. Maailman mullistus on tapahtunut, osa ihmiskuntaa on kadonnut (siis päässyt taivaaseen) osa on jäänyt tänne. Uusi maailmanhallitus ottaa silloin vallaan käsiinsä ja ilmestyskirja alkaa toteuta vihan ajan ja pedon merkin jne osalta.
10.ja odottamaan taivaista hänen Poikaansa, jonka hän on herättänyt kuolleista, Jeesusta, joka pelastaa meidät tulevasta vihasta.
[Jumalan Kansan Raamattu: 1. Tess. 1:10]
Siuausta sinulle uskova kyselijä ja elä rauhassa, mutta hyvä kun osaat valvoa!
Mutta eihän ne poliitikot ja muut näistä passeista vastaavat voi pakottaa väkisin ottamaan biopasseja.? Vai voivatko?
Tässä vielä yksi artikkeli sormenjälkitunnistimista ja niiden mahdollisesta käytöstä.
http://www.yle.fi/teema/verkkoyhteys/juttu.php?id=872
Jumala säätää ja asettaa sen milloin raamatun profetiat toteutuvat. Tässä tapauksessa niillä on järjestys. Juuri pelastusopin kautta löytyy se tärkeä asia, että Jeesus ei kadota yhtäkään niistä, jotka hän on pelastanut.
11.Minä en ole enää maailmassa, mutta he ovat maailmassa, ja minä tulen sinun luoksesi. Pyhä Isä, varjele heidät nimessäsi, jonka olet minulle antanut, että he olisivat yhtä niin kuin mekin.
12.Kun minä olin heidän kanssaan, minä varjelin heitä sinun nimessäsi, jonka olet antanut minulle. Minä suojelin heitä, eikä heistä joutunut kadotetuksi kukaan muu kuin se kadotuksen lapsi, että kirjoitus kävisi toteen.
[Jumalan Kansan Raamattu: Joh. 17:11-12]
Juudas, joka kavalsi Jeesuksen ei päässyt taivaaseen, hän oli muutenkin kadotuksen lapsi ei ei itse uskonut silti.
Mutta sen jälkeen, Jeesus ei kadota sinua eikä minua eikä ketään joka häneen uskoo!
4."Jos jollakin teistä on 100 lammasta ja hän kadottaa yhden niistä, eikö hän jätä niitä 99 erämaahan ja mene etsimään kadonnutta, kunnes sen löytää?
5.Löydettyään sen hän panee sen iloiten olalleen.
6.Tultuaan kotiin hän kutsuu kokoon ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo heille: 'Iloitkaa kanssani, sillä minä löysin lampaani, joka oli kadonnut'.
[Jumalan Kansan Raamattu: Luuk. 15:4-6]
Jeesus siis pelastaa meidät tulevasta vihasta!
7.Kun Johannes näki, että paljon fariseuksia ja saddukeuksia tuli kasteelle, hän sanoi heille: "Te kyykäärmeiden sikiöt, kuka on teitä neuvonut pakenemaan tulevaa vihaa?
8.Tehkää sen tähden parannuksen mukaisia hedelmiä,
9.älkääkä luulko voivanne ajatella: 'Onhan meillä isänä Aabraham.' Minä sanon teille, että Jumala voi näistä kivistä herättää lapsia Aabrahamille.
[Jumalan Kansan Raamattu: Matt. 3:7-9]
Tuossa yllä Jeesus itse tuo sen esille, että usko Jeesukseen pelasta tulevasta vihasta.
Ja näin Uusi TEstamentti meille kertoo.
10.ja odottamaan taivaista hänen Poikaansa, jonka hän on herättänyt kuolleista, Jeesusta, joka pelastaa meidät tulevasta vihasta.
[Jumalan Kansan Raamattu: 1. Tess. 1:10]
Toisin sanoen, Jeesus on hyvä! Ei hänesäs ole pahuutta, ei ole osuutta pahuuden persoonaan. Jeesus ei kadota yhtäkään, jotka uskovat häneen!
Tarkoitatko, että meidän ei tarvitsisi pelätä, vaan pitäisi ottaa nämä passit.? Mutta eikös se ole niin, että nämä biopassit kehittyvät ja lopulta sirut siistyvät ihmiskehoon?
Olisiko teidän mielestä mahdollista nostaa asia korkeammalle mediaan? Nimittäin ihmisten on tiedettävä asiasta ja niiden ihmisten, jotka näitä biopasseja toivovat on tiedettävä, ettei kaikki niitä (biopasseja) edes haluavat.
..sitä passia, kun noin pelkäät!
Sinun kannattaakin pysyä visusti kotimaassa, koska ulkomailla se peto varsinkin iskee...
En aiokaan ottaa jos siitä ei tule pakollinen asia. Mutta aika saa näyttää. Ehkä ne siellä eduskuntapäätöksessä saavat esille vapaaehtoisemman päätöksen.
Mielestäni olisi hyvä saada asia korkeamalle mediaan näkyviin, mutta paras tapa ei ehkä ole vetoamalla raamattuun.
Heti kun tavallisille (kerran vuodessa kirkossa käyville) ihmisille aletaan puhumaan lopunajoista tai muusta niin he (me) saavat vastareaktion ja pitävät moisia höpinöitä hullujen puheena.
Tosiasiat on hyvä tuoda esille sellaisina kun ne ovat. Toisinsanoen siruilla voidaan hallita ihmisiä ja sitä pitäsi korostaa. Jos joku näkee yhteyden lopunaikoihin, niin silloin se on hänen asiansa ja hyvä niin. Mutta uskottavuus syistä on puhuttava asioista niinkuin ne ovat ilman Jeesusteluita.
"Olkaa puhtaita kuin kyyhkyset ja viekkaita kuin käärmeet".
on ihmisten tietosuojasta.Tietosuoja on periaatteeltaan hallinnollinen kysymys.
eikös myös Isä Paisios puhunut näistä passeista vai oliko ne visakortteja tai jotain?
Eihän sitten ole ongelmaa jos ottaa sen sirun vasempaan käteen tai leukaan!
Näin saadaan Antikristuksen edut, mutta vältetään helvetti.
Pelkäät mörköjä. Toistan, pelkäät mörköjä ja aivan turhaan. Mörköjä ei ole oikeasti olemassa.
Sivu, jossa kerrotaan pedon merkistä ja siruista.
http://www.varo666siru.net/
Itse olen tutkinut näitä asioita aika paljon ja kaikkea henkisyyteen ja politiikkaan liittyvää muutenkin ja pidän itseäni hyvin kriittisenä ja analyyttisenä tutkijana. Tätä juttua oon kanssa tarkastellut ja se voi kun voikin pitää paikkaansa.
Monet ajattelee että moiset jutut on b-luokan leffa tavaraa, mutta monesti oikea elämä on hurjenpaa kuin leffat, koska leffat vain imitoivat todellisuutta (tai mahdollista todellisuutta).
Se joka on politiikkaa tutkinut tietää kuinka ahneita ja häikäilemättömiä Bushit ja Putinit on. ja monet sudet markkinoidaan mediassa lampaan asussa. esim. epäillään että venäjän koulu pommit ja kaikki muut "tsetseenien" terrorismi venäjällä on Putinin tekosia. Jotta kansa tietämätön kansa ja ulkomaat vihaisi tsetseenejä ja Putin saisi syyn vallata maa (ja sen öljy ym. varat). Kuka muistaa Mainilan laukaukset?
tai Bushin lähes naurettava motto, jota amerikkalaiset sotialaat viljelivät; olemme täällä "vapauttamassa" Irakin kansaa..taisi muutama amerikkalainenkin jotua "vapautuksen" uhriksi. Esimerkkejä on historia täynnä ja varmaa on että KAIKKI konstit käytetään jotta pysytään vallan kahvassa! ja mikä olisi parempi tapa saada ihmiset vallan painavan saappaan alle kuin markkinoida se niin että ottakaa siru se on siisti juttu ja sittn myöhemmässä vaiheessa "tekee digiTV:t" ja "pakottaa" kansan lain voimalla ottamaan sirun.
Maailmanlopuista ja muista en tiedä(enkä välitäkään), mutta se on varmaa että sirua en ota.
mitään sellaista valtaa joka ei olisi ollut koko ajan olemassa.Sitä valtaa on palveltu kaiken aikaa.
Raamatussa on vain ennustettu sen vallan viimeiset juonet vallankäytössään.Usko on yhtä tärkeä maailman loppuun asti.Loppua varten pätee sama usko joka on tarpeellinen nytkin."Älkää antako minkään asian pelästyttää itseänne."
hyvä pointti! Pitää vain uskoa lujemmin noihin viimeisiin sanoihin.
Voi olla että joku päivä katkerasti muistelen näitä sanoja, mutta se on varmaan että sirua en käteeni ja otsaani ota vaikka henki menisi!
Sillä jos joku päivä maailma menee sihhen että laki vaatii sirun käteen ja otsaan on suora todistus koko maailmalle, että Raamuttu puhuu totta! Uskovat sen tietty tietävätkin jo. Sinä päivänä siru-kysymys on elämän ja kuoleman kysymys! Se on varmaa että minun käteen ei sirua upoteta!
"Kirjassa sanottiin, että paholainen tule ihmisen muodossa elämään maanpinnalla ja, että hänen aikomuksensa tulevat olemaan ihmisten mielestä hyvät, koska hän parantaa sairaita ja tekee hyveitä, jolloin kaikki ihmiset luulevat häntä Jeesukseksi."
Nää! Väärin. Hän on Jeesus! Paholaisen viekkain suunnitelma paljastuu tuolloin ihmiskunnalle.
...on siru käsivarteen joka toimittaa mm. passin virkaa, siinä tiedot esim. seurakunnasta johon kuulut ja kaikista muista asioistasi ja vain sillä voit matkustaa maasta toiseen ja ilmeisesti lopulta myös esim. tehdä ostokset. Sitä en ainakaan itse ottaisi vaikka sitten nälkä uhkaisi. En ole varma tuosta biopassista mutta harkitsisin sitäkin tarkkaan, jos ei sinun ole pakko matkustaa niin älä ota. Jos on ihan pakko, rukoile Jumalalta johdatusta asiaan. Tunnut olevan hyvin vilpitön ihminen ja se on hieno asia. Jumala sinua siunatkoon ja johdattakoon tästäkin eteenpäin!!!