Kokeillaan www-sivullamme tällaista henkilöesittelyäkin. Sirkka oli minusta ilman muuta oikea ihminen aloittamaan sarjan;
https://vapaa-ajattelijat.fi/tampere/henkilokuva-sirkka-vaden/
Ajatukseni alustavasti olisi noin kerran kuussa laittaa tuollainen sivulle.
Vaparin henkilökuva 1
28
118
Vastaukset
- Anonyymi
Entä Väiski suomalaisuuden kannalta? Msalo, miten tämä Voipion Väiski? Ihan näyttää siltä, että Väinö on ollut suomalaisuusmies, vähän kuin Otto Ville tai Urho, suvun nimikin on suomenettu
Väinö ja nämä muutkaan eivät ole olleet sek suaalivapaus ja lisääntymisoikeusmiehiä
Miksi vapariliittolaiset ovat setamiehiä vasemmistoanarkiassa eivätkä suomalaisuusmiehiä Suomalaisuuden Liitossa kielivapautta kannattamassa ja Rkp-ansaintalogiikkaa kaatamassa, pakkoruotsia vastustamassa- Anonyymi
Aikoikos Väiski jalostaa suomalaista geneettisesti uskonnottomia? Hän oli aikaansa edellä, sillä vasta nyt se on tapahtumassa.
Kiitos! Olin ajatellut vain elävien ihmisten esittelyjä, mutta tottahan myös joukosta jo poissa olevien henkilökuvia kannattaa pohtia.
- Anonyymi
Luin. Kiinnostavaa. Odotan seuraavia.
Kiitokset. Minulla on jotain ajatuksia siitä miten sarjasta saisi mielenkiintoisen, mutta eihän näistä uusista ideoista koskaan etukäteen tiedä mikä lähtee lentoon.
- Anonyymi
Msalo, eikö ole vähän noloa tämä? On päivänselvää että Väinö Voipio vaikka onkin sovittelija, on pakkoruotsin vastustaja suomalaisuusmies ja kielivapauden kannattaja, osasi ranskaa, saksaa muttei lakimiehenä luonnontieteitä eikä laskea
Vaparit ovat sek suaalivapauden ja lisääntymioikeuden kannattajia, siis Väiskin kanssa eri linjoilla
Vaparien toiminta ei ole linjassa Väinö Voipion maailmankuvan kanssaVapaa-ajattelijain liitolla ei ole kantaa "pakkoruotsiin" / "kahteen elävään kansalliskieleen". Osa jäsenistä on yhtä mieltä ja osa toista, mutta vaikka olisivat kaikki samaa mieltä, ei tämä ole va-liiton asialistalla.
Btw, löydätkö tästä mitään tuttua nimeä: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/131- Anonyymi
jori.mantysalo kirjoitti:
Vapaa-ajattelijain liitolla ei ole kantaa "pakkoruotsiin" / "kahteen elävään kansalliskieleen". Osa jäsenistä on yhtä mieltä ja osa toista, mutta vaikka olisivat kaikki samaa mieltä, ei tämä ole va-liiton asialistalla.
Btw, löydätkö tästä mitään tuttua nimeä: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/131Joo ei tarvitse jankuttaa, teillä on positiivinen kanta seksuaalivapauteen ja anarkisti- Voima- lehteen
Kyse on siitä että Väinö Voipio on teille pelkkä näytelmällinen kuori eikä teillä ole kosketuskohtaa häneen
Jaatte palkintoa hänen nimissään ikään kuin pilkaten hönen elämäntyötään
- Anonyymi
Msalo oletko koskaan saanut tai hakenut patiinitehdas Aaltosen stipendiä käppyrädimensioteoriaan? Matemaatikothan ovat köyhiä kuin humanistit kun niillä on harvoin sovellutuksia. Almujen varassa elävät. Emil oli läpeensä suomalaismies ja tukee siis vieläkin suomikulttuuria säätiöllään
Vai oletko ruotsinkielinen, Emilin säätiöstä saavat vain suomenkieliset. Emil tuki siksi sumeilematta suomalaisuutta ja Väinö Voipiota. Minullekin antoi pienen matkastipendin
Miksei vapariliitto tue suomalaisuutta mutta ratsastaa Voipio-palkinnolla, vaikkei välitä hänen ideoistaan tuon taivaallista? (eivoinut kirjoittaa jmalankiitos, vitsiä tosin ei saisi selittää mutta täällä yksitotisten palstalla on pakko)Miten va-liikkeen tavoitteita edistäisi se, että olisi erikseen "Pakkoruotsia vastustavat vapaa-ajattelijat ry", "Kielipolitiikasta kiinnostumattomat pakanat ry" ja "Ateismin ja kahden elävän kansalliskielen ystävät ry"?
- Anonyymi
jori.mantysalo kirjoitti:
Miten va-liikkeen tavoitteita edistäisi se, että olisi erikseen "Pakkoruotsia vastustavat vapaa-ajattelijat ry", "Kielipolitiikasta kiinnostumattomat pakanat ry" ja "Ateismin ja kahden elävän kansalliskielen ystävät ry"?
Tottakai teidän Voipio-puuhanne ovat sallittuja mutta naurettavia. Komusossuileva seksuaalivapausjerjestö Vapariliitto keimailee isänmaallisen nimellä, joka puhui vuoropuhelusta kielikysymyksessä mutta vaati pysyttäväksi suomen kielessä. Nykyvapareista Väinö Voipio olisi ilman muuta eronnut
Vapareiden valinta on Voima- lehden anarkismi ja sieltä suunnalta saatte jäsenenne, mikäli pystytte hörhöilemään kovemmin kuin attacit valiittolaiset jne. Hyvä näin, elämä on. Sarja valintoja - Anonyymi
jori.mantysalo kirjoitti:
Miten va-liikkeen tavoitteita edistäisi se, että olisi erikseen "Pakkoruotsia vastustavat vapaa-ajattelijat ry", "Kielipolitiikasta kiinnostumattomat pakanat ry" ja "Ateismin ja kahden elävän kansalliskielen ystävät ry"?
Tulisihan tuosta mieleen ikään kuin wanhat hywät ajat, jolloin useammassakin puolueessa oli enemmistö ja vähemmistö, jopa SMP:ssä. Silloin oli poliitikkassakin jotain seurattavaa.
- Anonyymi
Msalo, Vapaa-aajttelijoiden liiton Turun osasto on ruotsalaisten. Onko Voipio myös heidän idolinsa?
Voisi olla koska vanha isänmaalinen Haarla tuki Voipiota surutta ja tunsi myös Wäinön Turusta ja osti tältä komeat patsaat Tampereen sillalla
Kun isänmaallinen voipiolaisuus on näin vaikuttanut ja muovaillut Tamperetta Aaltosen ja Haarlan kautta niin miten Vapariliitto voi nyt aloittaa komusossuilun?- Anonyymi
jori.mantysalo kirjoitti:
Mitähän sieniä sinä oikein syöt?
"Osasto"? "Ruotsalaisten"?Toivottavasti ei pesusieniä, niihin voi vaikka tukehtua.
- Anonyymi
Vaparit provosoituvat herkästi jos heitä kritisoidaan. Miksi kerrotte ajavanne uskonnottomien oikeuksia? Katsotteko uskonnottomien olevan lainsuojattomia ja tarvitsevat jonkun ryhmän suojelua koska poliisi ja oikeuslaitos syrjii uskonnottomia?
Vaikka lait ja ohjeet vaativat esimerkiksi että koulujen uskonnollisille tilaisuuksille on tunnustukseton vaihtoehto, ei tämä vieläkään aina toteudu. Lisätietoja osoitteesta kantelupukki.fi.
Lisäksi tietysti kaikenlaisia etuoikeuksia, tärkeimpänä evlut ja ort kirkkojen verotusoikeus, voi pitää kääntäen muiden ryhmien asettamisena huonompaan asemaan.- Anonyymi
jori.mantysalo kirjoitti:
Vaikka lait ja ohjeet vaativat esimerkiksi että koulujen uskonnollisille tilaisuuksille on tunnustukseton vaihtoehto, ei tämä vieläkään aina toteudu. Lisätietoja osoitteesta kantelupukki.fi.
Lisäksi tietysti kaikenlaisia etuoikeuksia, tärkeimpänä evlut ja ort kirkkojen verotusoikeus, voi pitää kääntäen muiden ryhmien asettamisena huonompaan asemaan.Rkpläisillä on suomalsisten vapautta rankasti rajoittavia etuoikeuksia, jotka kulminoituvat pakkoruotsiin, joka ei ole kieli vaan ansaintalogiikka. Esimerkkinä Msalo, joka ei osaa saksaa, koska aika kului pakkoruotsissa ja uskonnossa. Globalisaatiossa olisi hyvä osata jotain kunnollista tai ainakin hiukan käyttökelpoista
- Anonyymi
Pesusienisyönnistä sen verran, että asia liittyy vaparien kuihtumiseen. Jos ajatellaan tilannetta å bossa eli Turussa niin åssa 20-luvullaRkp oli suurin puolue, mutta sitten suomalaiset vähitellen vapautuivat mm. YKSITYiSEN yliopiston johdolla niin, että åssa on enää noin kolme ruotsalai sosastoa vapariå, ÅAkademi ja Katedra lskolanÅ, näitä elätetään verorahoilla. Juurikaan muuta eiole årintamalla
Korjaisitko näppäimistösi. Lisäksi voisit kokeilla joskus kirjoittaa kun et ole vetänyt sieniä.
- Anonyymi
jori.mantysalo kirjoitti:
Korjaisitko näppäimistösi. Lisäksi voisit kokeilla joskus kirjoittaa kun et ole vetänyt sieniä.
on korjattu näppäimistö 5 lakisääteistä kertaa sääntömääräisesti vastaten
- Anonyymi
20- luvulla ån suurin puolue oli Rkp, M.Koiviston tutkimuksia ja vielä 60-luvulla oli useita yliopistoon johtavia kouluja ruotsiksi, nyt yksi vaivoin. Å ei ole oikeasti kaksikielinen vain poliittisella päätöksellä eli on Tampereen tasoa ruotsin kielessä. Siksi VapariÅ kuvaa järjestönä liiton kuihtumista. Kaksikielisyys on melkoinen tasa-arvo- ja vapaushaitta
Jos tuosta Voipio-höpinästä nyt yrittää väkisin asiaa hakea...
Sekavan kirjoittajan ajatus olisi analoginen sille, että tulevaisuudessa olisi vaikkapa Ylikoski-palkinto jonka voisi myöntää vain vasemmistolaiselle vapaa-ajattelijalle tai Torrkulla-palkinto vain Liberaalien linjoilla olevalle vapaa-ajattelijalle. Tai kun esimerkiksi varhaisimmat vapaa-ajattelun juuret Suomessa olivat ruotsinkielistä sivistyneistöä, pitäisi meidän nyt puhua ruotsia; tai kun toinen merkittävä juuri tuli työnväenliikkeen puolelta, pitäisi kaikkien kuulua ammattiliittoon. Jne, jne. Tämä osoittaa ajatuksen naurettavaksi.
Voipio-palkinto on saanut nimensä sen vuoksi mitä Voipio teki vapaa-ajattelijana. Ei sen mukaan mitä hän teki muissa rooleissa.- Anonyymi
Eli kun tuomitsee kirkon ja valtion erottamista ajavia ihmisiä kuolemaan ja pakkotyölaitokseen, voi olla vaparien palkintonimi. Ja Voipiohan teki tuota. Niinpä niin.
Anonyymi kirjoitti:
Eli kun tuomitsee kirkon ja valtion erottamista ajavia ihmisiä kuolemaan ja pakkotyölaitokseen, voi olla vaparien palkintonimi. Ja Voipiohan teki tuota. Niinpä niin.
Tekstissäsi on ainakin yksi varma virhe. Arvaatko mikä?
- Anonyymi
Koska vapariåbo on ruotsalaisten ja he taistelevat 5% kannatuksella Rkp Turkua kaksikieliseksi niin siinä on ristiriita Väinö Voipion kieliajatusten kanssa. Kieli on rkpläisille tärkeämpi kuinjmala joten onko muka mahdollista että Voipio-palkinnon takana seisoo vapariåbo?
- Anonyymi
Msalo "Tai kun esimerkiksi varhaisimmat vapaa-ajattelun juuret Suomessa olivat ruotsinkielistä sivistyneistöä, pitäisi meidän nyt puhua ruotsia"
Höpötystä. Pakkoruotsi ei ole kieli vaan suomalaisten vapauden ja tasa-arvon vastaista. Kolonialistimaassa kaikki tehdään aluksi siirtomaaherrojen tahdissa. Komusossuissa jatketaan samaa kuten venäläistäminen Nliitossa. Vapariliitto on pikkuruinen osa komusossuilua
Toisin kuin minä, Msalo ei osaa kunnolla ruotsia tamperelaisena vaan lässyttää näytelmäänsä mitäpä jos - höpöäMiten tämä eroaisi siitä, että Voipio-palkinto jatkossa myönnettäisiin "voipiolaisuuden" kokonaisuudessaan omaksuneille -- niille jotka eivät ole vain vapaa-ajattelijoita vaan myös samaa poliittista kantaa kuin Voipio (tai vaikka kirjoittaneet näytelmiä!)?
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2724447Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2663583Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1591893Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251791Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991476Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1341017Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18945en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va120905Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235881