Miten jaksatte elää?

Samoin työkyvyttömyyseläkeelä' jo 25 vuotta josta meni vakuutuoikeuden
tappelujen kanssa 7 vuotta.Sairaus vain jatkuu ja tappelut Keln hoitotuista ja lääkemenoista.Eipä tässä varmastikaan ole enää paljonkaan jaksamista.
Onneksi sain tuon neljännen lapsen koulutettua,vähän sille opintovelkaa jää maksettavaksi kun sitten työllistyy.Kaiketi sille ura aukeaa kortistosta ,päiväeurot eivät siellä ole paljonkaan huonommat kuin saamani työkyvyttömyyseläke.
Lapset antavat voimia jaksaa.En tiedä sitten miten olisi jos olisi aivan yksin.
Varmaankin taistelisin ihan kiusalla ja piruutain mahdollisimman pitkän elämän.
Yritä olla mahdollisemman monien ihmisten kanssa tekemisissä,kaikilla meillä on omat hankaluutemme ja huominen tuo niitä jälleen lisää.Koskaan ei tiedä etukäteen tulevaa.Osallistu kunnanjärjetämiin jumppahetkiin/keskusteluseuroihin.

Päivä vain ja hetki kerrallansa...

On; erilainen asenne. - Nm. Asenne ratkaisee

52v työkyveläkkeellä ja aamusta heti kun herään niin radio auki ja saa olla koko päivän. Läheisillä käyn bussilla ja naistuttava ollut 10v heh mutta ei olla seurusteleva pari. Ruokien valmista ja kaupoilla käy. Kirjastossa vois alkaa käymään pienen paussin jälkeen.

Itselläni ei ole sairauksia, jotka haittaisivat elämää merkittävästi. Niinpä en aloittajan tilanteeseen osaa täysin eläytyä.

Pelkässä köyhyydessä jaksaa keksimällä jotakin mielenkiintoista tekemistä. Myönteinen elämänasenne auttaa, ja liikunta tuo voimaa jaksaa eteenpäin.

Siirtämällä keskittymisensä ikävistä asioista mukaviin juttuihin saa itsensä paremmalle tuulelle. Jos elämässä on jokin rasittava seikka, jota ei kuitenkaan voi paremmaksi muuttaa, ei sen tuijottaminen sitten auta. Täytyy vain hyväksyä, että näin on, mutta elämässä on muutakin.

Pitkäaikatyötön

Jouduin sairaseläkkeelle 52 vuotisena ilman teoreettista toivoakaan paranemisesta.
Olen nyt 72v ikäinen pientä kelan täydentävää eläkettä saava naisihminen.
Nuo parikymmentä vuotta menivät rytmissä verikokeet kerran kuukaudessa ja niiden perusteella syöpälääkityksen muutos eli lisäys.
Mitään muuta varsinaista haittaa ei ollut kunnes vuune kesänä alkoi toteutumaan alkuperäinen uhkakuva.
Sairaalajaksoja parista päivästä kahteen viikkoon. Erittäin paljon kokeita ja kuvauksia.
Kotijaksot ovat olleet lyhyimmillään yhden vuorokauen mittaisia.
Eniten kyntelöittää tämä epävarmuus koska olo vaihtelee muutaman tunnin välein.
Ei paljoa auta sekään, että yritän ajatella etten itse pysty tekemään mitään.
Joskus, esimerkiksi kun illalla tiputuksessa annetun kipulääkkeen jälkeen nukun hyvin herätäkseni aamulla klo 5:n aikaan oksentamaanniin en voi välttyä itsetuhoisilta ajatuksilta. Viime eksään saakka elämä oli todella hyvää!

Kuulostaako nää tarinat hyvinvointimaan tarinoilta?

Missä on ihminen toiselle?
Miksi ei ole varaa hoitaa sairaita?
Miksi ei pääse ihmisarvoiselle sairaeläkkeelle.

Tätähän ne monet tavoittelee/kadehtii.Näissäkin ryhmissä kysellään miten pääsisi työkyvyttömyyseläkkeelle kun työnteko ei enää nappaa.Nämä syksyt on tosi ankeita kun tuo pimeys vallitsee aamusta alkaen ja on märkää ja tuulista.Näin maalla asujana olisi ajankulua enempi kuin kaupungissa,mutta ei tahdo aina olla aloitteellisuutta.No minä teen ruuat ja lämmitän huoneita,vien vaimon töihin ja haen,teen työhuoneessa kaikenlaista harrastusta ym.Polttopuun teko näyttää olevan jo liiankin raskasta tässä kunnossa.Työkyvyttömyyseläkkeelle jääntikin poikkeaa vanhuuseläkkeen suhteen,ei ole samanlaisia seremonioita työpaikoilla,ei läksiäislahjoja ja puheita.No en minä niitä odottanutkaan,mutta kyllä se yhteisöllisyys katosi kuin tuhka tuleen.

Joo kadehtii ja yrittää lytätä toisen

Jaksan elää koska kelasta saa kaljarahaa.

olutta ja savukkeita.niillä on menty ja niillä mennään.

Se on tietysti vähän vaikea arvioida mihin "sairauksien runtelema" kykenee. Hengityskoneessa olevalle kuurolle ja sokealle vain mielikuvitusmaailmasta on lohtua, muilla menee aika hyvin kuitenkin.

Jokainen päivä on positiivinen, keskellä kipujen.

Minä olen 25 työkyvyttömyyseläkkeellä myös.

Useasti on todella tylsää, kun muut ovat töissä/koulussa ja itse vaan himassa.

Mulle elämään tuo iloa eläimet. Ne pakottaa esim ulos ja muutenki pysyy arki jotenki normaalina.

Onhan tämä tyhmää, kun on sairauksia, eikä sen takia pysty menemään töihin, vaikka miten haluisinkin. Täytyy vaan keksiä itselle mielekästä puuhaa.

Tsemppia aloittajalle!

Mikäli itselläsi on lapsia ja lapsenlapsia niin
ponnista heidän kautta.
"Elämä jatkuu lapsissamme".

Mikäli sinulla ei ole ketään ja olet yksin
niin mikäli asut pohjoispohjan maan
eteläpuolella niin olen ilmottaunut kantamaan sinut
vapaaehtoisena arkunkantajana hautaan.

Hyvästi.

Siinähän tuo vuan männöö.Joskus parmmi joskus huonommin.

Asenne ratkaisee kaiken.Minulla alle tonnin työkyvyttömyyseläke joten muutin maalle halvempi asua otin koiran ja ulkoilen paljon nykyisin kuntokin parantunut.Pakun hankin ja tein piilo retkiauton siitä ja reissaan koko kesän aina sillä pohjoismaissa. Tupakka lähti ja juopottelukin väheni kun ole parani maaseudun rauhassa.

Olen sinua 10 vuotta nuorempi ja jokusen vuoden ollut jo ihan fyysisten syiden takia ollut eläkkeellä.

Ei minulla mitään sen kummempaa keinoa ole, kuin että haluan elää. Käytännössähän kuolin onnettomuudessani.

Mutta täytyy sanoa, että nyt on synkkä ja pimeä aika. Se vituttaa.

Päivä vain ja hetki kerrallansa Herran apuun ja armoon luottaen.

Vaikka nyt on pimein vuodenaika, kannattaa mennä ulos joka päivä, koska siellä ulkona on päivällä valoisampaa kuin sisältä katsoen luulisi.
Taivaan ja luonnon värejä ja niiden muuttumista on kiva seurata.
Aurinko paistaa myös joinakin päivinä.
Kun on käynyt ulkoilemassa tai muilla asioilla, se piristää ja sitten on kiva tulla kotiin, varsinkin sadesäällä.
Tsemppiä!

Itse olen ollut 47 vuotta mielenhallintaprojektin kohde. Mind control.
Nyt yli 50. Elikkäs muutaman vuoden olen saanut olla rauhassa - muuten yhtä kidutusta 24/7/365. En tiedä ovatko ajatukseni omiani. Mielisairaalasta minut heitettiin ulos. Kaikki rakentamani sillat on tuhottu, kaikki tiet eteenpäin on tukittu.
Jos suhteutat elämäsi kokemaani, sinulla on kaikki hyvin.
Kukaan ei kuitenkaan aktiivisesti vainoa sinua. Kun Suomessa tapahtuu sellaistakin.
Ulos lenkille vaan.

Olen yrittänyt itsemurhaa useasti ja aina epäonnistunut. Sitten tulee valkotakkiset ja vie hoitoon muutamaksi viioksi...