Aion olla loppuun asti minä, enkä joku toisten määrittelemä otus.
Haluan olla loppuun asti MINÄ.
Anonyymi
5<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
En tule koskaan luovuttamaan ja uskomaan siihen minkä tiedän vääräksi ja valheeksi. En tule koskaan pysymään muuta kuin sellaisten ihmisten rinnalla jotka uskaltavat tehdä oikeita tekoja jotta täällä olisi minunkin kannaltani jotakin elettävää.
Hallituksen on aika hävitä.
"toisten" Yleensä ihmisen sukupuoli määräytyy syntymässä,mutta on toki niitä
jotka joutuu valitsemaan minänsä.Olen tyytyväinen omaan minääni,joka on rakentunut syntymästäni asti hyvänä kokonaisuutena juuri niin kuin luoja on
päättänyt.
Aloittaja ei ole koskaan kirjoittanut palstalle yhtään ainoaa omaa ajatustaan, kun ei hänellä ole edes aivoja, joilla tuottaa niitä. Hän on tyhmä koulukiusaaja, joka ei ole koskaan päässyt mihinkään oikeisiin töihin eikä pääse, koska on liian tyhmä tekemään yhtään mitään hyödyllistä.
Toivottavasti aloittajan loppu tuleekin mahdollisimman pian.
Syytä sitten pysyä erossa te-toimistosta.