Näin talvirengaskauden alkaessa, kun moottoritiet ovat vielä sieleällä ja urattomalla asfaltilla, niin päättäjät voisivat rajoittaa moottoriteiden kulumista asettamalla nastarenkaiden käyttökieltomerkit moottoriteille.
Tästä olisi se hyöty, ettei moottoriteiden talvinopeuksia tarvitsisi laskea nastojen asfalttia kuluttavien vaikutusten takia. Nastarenkaalla haetaan turvallisuutta ja sitä voisi nastat valinneet kuljettajat harrastaa moottoriteiden vieressä kulkevilla maanteillä. Siellä voisi alentaan myös nykyisiä nopeuksia liikenneturvallisuuden ja turhanpäiväisen kulumisen nimissä.
Tällä olis myös positiivisia vaikutuksia ilmanlaatuun, yhden merkittävän pienhiukkaslähteen vähentyessä. Melua olisi vähemmän ja nastarenkaiden aiheuttama polttoaineen kulutuksen lisääntyminen saataisiin torpattua alentuneilla nopeuksilla. Tällä mallilla kaikki voittaisivat.
Nastarenkailla ajo kielletty ehdotus
30
121
Vastaukset
- Anonyymi
Ainakin minä kannata sydämelläni!
- Anonyymi
Olisitko itsekin valmis hankkimaan kolme rengaskertaa? Kesärenkaat, välikausirenkaat (esimerkiksi keskieuroopan kitkat) ja talvirenkaat nastoilla.
Itse kylläkin kuittaan kaikki kolme yhdellä rengaskerralla (keskieuroopan kitkat) joilla ajan läpi vuoden, mutta asustankin Helsingissä ja voin jättää ajamatta pahimmat jäätikkökelit. - Anonyymi
Kyllä tämä höpötys nastarenkaista ja niiden liian aikaisesta tai myöhäisestä käytöstä pitäisi saada loppumaan selkeällä lainsäädännöllä. Hövelillä, mutta selkeällä.
Se voisi mennä jotenkin näin:
Mikäli rekisteriin merkityn haltijan kotikunta on kokonaan tai osittain 62 leveyspiirin eteläpuolella, on nastarenkaiden luvallinen käyttöaika 1.10-15.4, mikäli rekisteriin merkityn haltijan kotikunta on kokonaan 62 leveyspiirin pohjoispuolella, on nastarenkaiden luvallinen käyttöaika 1.9.-30.4. Rangaistus mikäli ajoneuvo tavataan nastarenkailla varustettuna näiden aikojen ulkopuolella 1-5 vuorokautta, rikesakko 450€ , yli 5 vuorokautta 25 päiväsakkoa.
Toki rajat voisivat olla tiukemmatkin, mutta näillä rajoilla vahvistettaisiin kutakuinkin nykyinen käytäntö....tosin siitäkin poikkeamiset jää nykyisin kesä-heinäkuuta lukuun ottamatta vaille mitään rangaistusta.- Anonyymi
Suomeksi tieliikennelain talvirengassäännössä sanotaan, että kesärenkailla ei saa ajaa kelissä, joka vaatii paremmin pitäviä renkaita. Niissä saa olla nastat marraskuun alusta maaliskuun loppuun ja kelin niin vaatiessa muulloinkin.
Mitä kohtaa tässä et ymmärtänyt?
Valvonta on poliisin tehtävä. Katsoessaan ojassa selällään olevan auton kesärenkaita poliisi kirjoittaa raporttiin että autossa oli keliin sopimattomat renkaat, mikäli tiellä on lunta/jäätä. Jos merkintää ei ole, autoilija oli rengassääntöjen puolesta toiminut oikein.
Kesän alkaessa taas käytetään niitä maksullisia huomautuksia, jotka ovat poliisin käytettävissä. Se tietysti on harmillista, ettei poliisin aika oikeasti riitä edes liikenteen todellisten vaaranpaikkojen vahtimiseen.
- Anonyymi
Ei käy pakko päästä liikkumaan säässä kun säässä ja jos pikkutiet täyttyy autoista niin melu ja saaste lähiöille on aivan sietämätöntä.
- Anonyymi
Suomi on verojen ja kieltojen luvattu maa. Varsinkin muille asetetut.
Näitä me rakastamme.- Anonyymi
Lait ovat olemassa siksi, että monen ihmisen oma pää ei tarpeeksi ohjaa toimimaan järkevästi.
- Anonyymi
Voi sitä lisäsuolan määrää, joka jouduttaisiin kylvämään moottoriteille, jos sieltä puuttuisivat nastarenkailla ajavat ja tilalle tulisivat talvista tienpintaa kiilloittavat ja liukastavat kitkailijat.
Kyllä saastuneiden pohjavesien puhdistaminenkin maksaa, puhumattakaan siltojen ja asfaltin mureneminen. Kaikki autotkaan eivät ole riittävästi ruostesuojattuja massiivisesti lisääntyvän suolaliuoksen vaikutuksia vastaan.
Ja se onnettomuuksien kasvu. Paitsi että onnettomuuksiin joutuvien kustannukset kasvaisivat, niin myös meidän muidenkin kohoavien vakuutusmaksujen kautta. Inhimillisille tragedioille ei edes hintaa pysty laskemaan....- Anonyymi
Jännää. Japanissa pystytään ajamaan nastattomilla ihan samoilla leveyspiireillä kuin meillä. Ja liikennettä on todella moninkertaisesti tähän meidän pikku maahan verrattuna. Mutta meillä ei toimi!
Just. Liian vähän aikaa sitten noustu hevosrattailta auton kyytiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jännää. Japanissa pystytään ajamaan nastattomilla ihan samoilla leveyspiireillä kuin meillä. Ja liikennettä on todella moninkertaisesti tähän meidän pikku maahan verrattuna. Mutta meillä ei toimi!
Just. Liian vähän aikaa sitten noustu hevosrattailta auton kyytiin." Japanissa pystytään ajamaan nastattomilla ihan samoilla leveyspiireillä kuin meillä. "
Japanin pohjoisimman saaren pohjoisrannikko on 700km etelämmässä kun Suomen eteläisin kohta. Suurin osa maasta sijaitsee Välimeren korkeudella. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jännää. Japanissa pystytään ajamaan nastattomilla ihan samoilla leveyspiireillä kuin meillä. Ja liikennettä on todella moninkertaisesti tähän meidän pikku maahan verrattuna. Mutta meillä ei toimi!
Just. Liian vähän aikaa sitten noustu hevosrattailta auton kyytiin.Ei missään, jossa maantieliikenne pääosin liikkuu yhtä pohjoisessa ja talvissa olosuhteissa useita kuukausia vuodessa, ole nastarenkaita kielletty. Ei missään.
Pohjoismaissakin Suomen ’korkeuksissa’ liikuttaessa nastarenkaiden osuus liikenteessä on kokolailla Suomen luokkaa.
Huvittavaa, kun pitää etsiä vaikka toiselta puolelta maapalloakin keksittyjä ’todisteita’ omille väitteilleen. Luullen, ettei kukaan viitsi tarkistaa tarinan todenperäisyyttä.
Ja nekin sitten osoittautuvat poikkeuksetta jokseenkin täysin huuhaaksi. Kartan lukutaitokin edes auttaisi, niin ei heti jäisi kiinni kusetusyrityksessään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei missään, jossa maantieliikenne pääosin liikkuu yhtä pohjoisessa ja talvissa olosuhteissa useita kuukausia vuodessa, ole nastarenkaita kielletty. Ei missään.
Pohjoismaissakin Suomen ’korkeuksissa’ liikuttaessa nastarenkaiden osuus liikenteessä on kokolailla Suomen luokkaa.
Huvittavaa, kun pitää etsiä vaikka toiselta puolelta maapalloakin keksittyjä ’todisteita’ omille väitteilleen. Luullen, ettei kukaan viitsi tarkistaa tarinan todenperäisyyttä.
Ja nekin sitten osoittautuvat poikkeuksetta jokseenkin täysin huuhaaksi. Kartan lukutaitokin edes auttaisi, niin ei heti jäisi kiinni kusetusyrityksessään.Kanadassa ei nastarenkaita ole kielletty, mutta niitä ei juurikaan käytetä.
http://vuosiamaailmalla.fi/blog/?p=181
Suomen korkeuksilla ei ole kuin Alaska, Kanada, Islanti, Norja, Ruotsi ja Venäjän pohjois-osat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kanadassa ei nastarenkaita ole kielletty, mutta niitä ei juurikaan käytetä.
http://vuosiamaailmalla.fi/blog/?p=181
Suomen korkeuksilla ei ole kuin Alaska, Kanada, Islanti, Norja, Ruotsi ja Venäjän pohjois-osat.Kanadan ne osat, jotka ovat Suomen korkeuksilla, ovat hyvin harvaan asuttuja tai asumattomia erämaita. Alaska ja Islanti jokseenkin Suomen korkeuksilla. Eikä niissäkään ole nastarengaskieltoa. Kuten ei Pohjois-Venäjälläkään.
Ruotsissa ja Norjassa ajetaan nastarenkailla Suomen korkeuksilla suunnilleen samoilla osuuksilla kuin Suomessa.
Epäselväksi jäi, mitä ajoit takaa tuon 8 vuotta vanhan artikkelin linkityksellä. - Anonyymi
Legendaarinen voi sitä lisäsuolan määrä...moottoritiet kylvetään täyteen suolaa joka tapauksessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kanadan ne osat, jotka ovat Suomen korkeuksilla, ovat hyvin harvaan asuttuja tai asumattomia erämaita. Alaska ja Islanti jokseenkin Suomen korkeuksilla. Eikä niissäkään ole nastarengaskieltoa. Kuten ei Pohjois-Venäjälläkään.
Ruotsissa ja Norjassa ajetaan nastarenkailla Suomen korkeuksilla suunnilleen samoilla osuuksilla kuin Suomessa.
Epäselväksi jäi, mitä ajoit takaa tuon 8 vuotta vanhan artikkelin linkityksellä.Kyseessä ei ollut artikkeli vaan blogi. Jos avasit sen ja luit, saatoit huomata että siinä suomalainen, Kanadassa asuva henkilö, kertoo kokemuksistaan Kanadan talviliikenteestä ja siitä, mitä renkaita siellä käytetään.
Myönnetään että Brittiläinen Kolumbia on eteläosiltaan keski-Euroopan korkeudella ja pohjoisimmat osat ovat etelä-Suomen korkeutta, joten ei tuo hänen kokemuksensa ehkä kerro siitä, mitä Suomessa tapahtuisi ilman nastarenkaita.
Itseasiassa yllättävän hurjalta tuo liikennöinti kuulosti, ottaen huomioon että ollaan noinkin etelässä. Ehkä meillä se Golf-virta sitten lämmittää enemmän kuin Tyynenmeren virtaukset Kanadassa.
- Anonyymi
Lauantaina vaihdoin autoon nastarenkaat alle. Jos se jotakuta haittaa, niin sitten haittaa.
- Anonyymi
Minä olen jo laittanut autoni renkaisiin lumiketjut, jotka aion poistaa juhannuksen jälkeen, mikäli säät sen sallivat!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä olen jo laittanut autoni renkaisiin lumiketjut, jotka aion poistaa juhannuksen jälkeen, mikäli säät sen sallivat!
Minullapa on autossani telaketjut!
- Anonyymi
Sinä et nähtävästi ymmärrä, että ne haittaavat myös sinua, ja mahdollista jälkikasvua, jos olet sellaista hankkinut.
- Anonyymi
Eipä siinä mitään, jos Lapissa asustelet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä et nähtävästi ymmärrä, että ne haittaavat myös sinua, ja mahdollista jälkikasvua, jos olet sellaista hankkinut.
Eivät haittaa minua millään tavalla. Kerro miten haittaisi. Totean vain että asvalttiteitä ei täällä montaa ole enkä niillä kovin usein edes kulje.
- Anonyymi
Ei muuta kuin kansalaisaloitetta kehiin, sillä voit päättäjiin vaikuttaa. Katot sitten kuinka monta allekirjoitusta saat.
- Anonyymi
Taitaapa olla jo vaikka kuinka monta kansalaisaloitetta tehty vuosien mittaan nastarenkaiden kietoa varten, mutta kannatus on ollut hyvin vähäistä.
Tietysti aina voi laittaa uutta menemään, mikäs siinä.
- Anonyymi
Nastattomia renkaita olisi kehitettävä peilijään pitoon jossa on vettä päällä hieman ja öljyäkin jään päällä, jotta olisivat Suomen talvitieliikenteeseen soveltuvia lapissakin.
- Anonyymi
Sanoo peräkammarin poika koko kaljamahansa tuomalla asiantuntemuksella nastarenkaiden ylivoimasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sanoo peräkammarin poika koko kaljamahansa tuomalla asiantuntemuksella nastarenkaiden ylivoimasta.
Onpas sulla huono olla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sanoo peräkammarin poika koko kaljamahansa tuomalla asiantuntemuksella nastarenkaiden ylivoimasta.
Sanoo kynäniska pitkien nauhakäsien tuomalla asiantuntemuksella kitkarenkaiden ylivoimasta.
- Anonyymi
Talvirenkaat, joissa on M+S -merkintä -- M+S (Mud and Snow)
Merkintä osoittaa, että rengas tarjoaa paremman suorituskyvyn lumessa ja mudassa kuin tavalliset renkaat (kesärenkaat).
HUOM! M+S-merkittyjen renkaiden ei tarvitse läpäistä sertifiointitestiä. Renkaan soveltuvuus talviolosuhteisiin on täysin valmistajan päätettävissä.
Aiemmin M+S oli virallisesti hyväksytty merkintä talvirenkaalle. Nykyään 3PMSF-merkinnästä on kuitenkin yhä enemmän tulossa standardimerkintä Euroopassa.
Lähde: https://www.michelin.fi/auto/vinkkeja-ja-ohjeita/ohjeet-auto/talvirenkaat/mitka-talvirenkaat-valitsen/mista-tunnistan-hyvan-talvirenkaan
Minä luotan vain testeihin ja valitsen pitävät renkaat niiden mukaan.- Anonyymi
Talvirenkaat, joissa on vuorenhuippu/lumihiutalemerkintä (3PMSF)
"3PMSF-merkintä on helppo tunnistaa: lumihiutale kolmihuippuisen vuoren sisällä. Renkaassa tulee 3PMSF-merkinnän lisäksi olla myös M+S -merkintä."
Tuo 3PMSF merkki on näköjään se joka jatkossa kertoo että rengas on oikeasti "talvirengas".
- Anonyymi
Mitä kesärenkaalle alkaa tapahtua, kun lämpömittari laskee viiteen asteeseen?
https://www.is.fi/autot/art-2000007185027.html
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2734532Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2673649Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1621938Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde261839Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,3021499Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1351045Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18986en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va124938Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235885