Länsimaiden vasurit halveksivat omia kansojaan ja omaa rotuaan. He tekevät kaikkensa tuhotakseen omat maat, kansat, kulttuurit ja uskon. Eli koko länsimaisen ja eurooppalaisen sivilisaation!
Olen jo kauan miettinyt noiden vasurien mentaliteettia, moraalia ja logiikkaa. Kuitenkaan en ole löytänyt syytä tuollaiselle masokistiselle toiminnalle. Ihan kuin kyse olisi mielisairaudesta?
Eräs huippupsykologi sanoikin, että oman vertaisryhmänsä halveksuminen ja sen tuhoutumisen kannattaminen on pahimman laadun luonnottomuutta eli mielisairautta!
Miksi nykyvasurit inhoavat omiaan!?
3
67
Vastaukset
- Anonyymi
Tässä pohdittavaa:
Luostarilaitoksen perustaja Pyhä Antonius näki näyn lopun ajan tapshtumista. Näyssä ihmiset tulivat hulluiksi. Ja kun nuo hullut tapasivat järjellisen ihmisen, he kutsuivat häntä hulluksi. Koska tuo järkevä ihminen ei kuulu heihin.
Voiko enää osuvampi näky olla nykyisistä länsimaiden vasureista!? - Anonyymi
Ironian huippu!
Länsi - Eurooppa tulee muuttumaan muslimienemmistöiseksi viimeistään 35 vuoden päästä pätevän laskelman mukaan.
Sitä ennen tietysti mamuenemmistöiseksi. Ruotsissa muutos tapahtuu vielä nopeammin eli ensimmäisenä maana Euroopassa.
Mutta arvatkaapa, keitä islamistit inhoavat eniten? No tietysti ateistisia arvomädättäjä- vasureita! Eli suuri vaino on tiedossa heikäläisille tai ainakin jälkeläisille.
Tuo tulevaisuudenkuva lämmittää kovasti jokaisen kunnon isänmaallisen suomalaisen mieltä...;-) - Anonyymi
Huomatkaa, kuinka vasurit ovat hiljaa! Miksi?
Koska he tietävät avauksen olevan totta. Eivätkä pysty kieltämään sitä eli omaa masokistista petturuuttaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.3073025Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka612353- 1212049
Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3492033Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1271733Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121385- 671379
- 661337
- 681263
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl781233