Syntymättömille lapsille on saatava yhdenvertaiset ihmisoikeudet muiden ihmisten kanssa! https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/7479
Lakimuutos syntymättömien oikeuksia koskien
4
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Allekirjoitettu. Tämä homma on mennyt liian pitkälle.
- Anonyymi
Aloitteen sisältö
Ehdotuksen tarkoitus on taata lapselle lain täysi suoja hedelmöityksestä eteenpäin.
Ihmiselämä alkaa hedelmöityksestä. Sen tähden, syntymätön lapsi tuleekin tunnustaa ihmiseksi, jolle perustuslaki takaa yhdenvertaisuuden. Syntymättömällä lapsella on oikeus jo alkaneeseen elämään, vapauteen ja henkilökohtaiseen koskemattomuuteen.
Nykyiset aborttilait ovat ristiriidassa perustuslain kanssa, sillä ne sallivat syntymättömien ihmisvauvojen surmaamisen. Perustuslain mukaan ketään ei saa tuomita kuolemaan, kiduttaa eikä muutoinkaan kohdella ihmisarvoa loukkaavasti. Abortti kuitenkin tuomitsee syntymättömän lapsen kuolemaan. Ennen kaikkea abortti loukkaa ihmisarvoa, joka ei perustu ikään, kokoon, kehityksen tasoon, tai riippuvaisuuteen toisista.
Jokaisen, joka on osallinen syntymättömän lapsen elämän riistämiseen, tulee joutua rikosvastuuseen lain edessä samalla tavalla kuin jo syntyneen elämän riistämiseen osalliset. - Anonyymi
STOP alkukantaiselle julmuudelle ja ihmisuhreille
- Anonyymi
"Kischer ja Lejeune osoittavat sen kiistattoman tosiasian, että uusi ihminen saa alkunsa hedelmöityksessä. Tämän jälkeen ei ole jotain erillistä hetkeä jolloin ”ihmisyys” tulee syntymättömään lapseen, tai jolloin syntymättömästä tulee ihminen. Uusi ihmiselämä alkaa hedelmöityksestä. Joka on tästä eri mieltä ei ole eri mieltä uskonnosta. Hän on eri mieltä tieteen kanssa."
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2724468Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2673601Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1591897Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde261799Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991477Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1341027Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18957en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va122911Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235883