”Onnellisuus on läpitunkeva tunne siitä että elämä on hyvää. Aristoteles ja Vanhan testamentin kirjoittajat korostivat ihmisen hyveellistä elämää onnen lähteenä. Omien tekojen lisäksi ihmisen onnellisuuteen vaikuttaa myös se, miten muut kohtelevat häntä. Myös oma ja läheisten ihmisten terveys ja riittävä toimeentulo lisäävät ihmisen onnellisuutta.”
Kaikissa onnellisuuteen liittyvissä määrittelyissä korostuu se, kuinka onnellinen voi olla vain sellainen, jolla on halu tuottaa hyvää elämää itsensä lisäksi myös muille. Ja, kuinka siinä onnistuminen tekee onnelliseksi. Kaikissa määrittelyissä korostuu myös se, ettei ihminen voi saavuttaa onnellisuutta yksin taloudellisella menestyksellä.
Kun ajatellaan kokoomuslaisia, joille elämän päätarkoitus on oman edun tavoittelu muita hyväksikäyttämällä ja keinoja kaihtamatta, niin tuskin tuollaiset ihmiset voivat tuntea onnellisuutta. Toki he hyvin todenäköisesti tuntevat suurta tyydytystä aina kun onnistuvat oman edun tavoittelussaan alistamaan ja hyväksikäyttämään muita, mutta onnellisuutta, sitä tuollaiset ihmiset tuskin koskaan kykenevät tuntemaan.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.