On täysin mahdollista, että Yhdysvaltain presidentti Donald Trump yrittää huomenna vallankaappausta. Maailma voisi vain seurata kauhuissaan.
Yhdysvalloissa äänestetään tiistaina. Suuri joukko amerikkalaisista on jo antanut äänensä postitse. Postiäänestyksen suosiota lisää koronaviruksen pelko.
Donald Trumpin veivät vuonna 2016 voittoon kantansa vasta viime hetkellä päättäneet äänestäjät, jotka olivat hiljaa mielipidekyselyissä. Nytkin uskotaan, että demokraattien Joe Bidenin kannattajat ovat suosineet postiäänestystä.
Trumpin lähipiiristä on vihjailtu, että presidentti haluaisi julistautua vaalivoittajaksi heti vaali-iltana ennen kuin postiääniä on ehditty laskea. Trump itse on sitä mieltä, että olisi kaunista, jos tulos saataisiin jo vaali-iltana.
Trump nimitti jo keväällä postilaitoksen johtoon tukijansa Louis DeJoyn. Tätä on syytetty postin toiminnan vaikeuttamisesta, monien mielestä vaalien varalle. Ajatuksena on, että Trump yrittäisi saada osan todennäköisesti Bidenille annetuista äänistä kokonaan mitätöityä.
Väkivalta uhkaa
Jos Trump julistautuisi voittajaksi kun paljon ääniä on vielä laskematta, seuraisi suuri oikeustaistelu. Korkeimmassa oikeudessa on nyt enemmistö republikaaneille myötämielisiä tuomareita.
Kiista koskettaisi myös virkavaltaa ja viime kädessä armeijaakin. Yhdysvalloissa arvioidaan tänä vuonna jo noin 25 ihmisen kuolleen poliittisen väkivallan seurauksena. Demokraattisessa länsimaassa tämä on paljon. Rauhattomassa kehitysmaassa ei olisi.
Yhdysvalloissa ihmiset omistavat runsaasti aseita ja niitä on puolin ja toisin jo esitelty mielenosoituksissa. Riski suurista väkivaltaisuuksista on todellinen.
Yhdysvaltain armeijassa toivotaan selvää voittoa jommallekummalle ehdokkaalle. Muuten kenraalit saattavat joutua kiusalliseen välikäteen. Trump pitää itseään sotilaiden suosiossa, mutta monet kenraalit ovat palvelleet ulkomailla ja tietävät miten heidän kotimaansa siellä nähdään.
Trump voi kaapata vaalit
Anonyymi
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2724447Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2663583Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1591893Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251791Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991476Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1341017Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18945en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va120905Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235881