Pandemia-denialistit

Pandemia-denialistit on uusi sana. Mitä he kieltävät. Koko raudin olemassaolon vaiko pandemian olemassaolon. Sitä he eivät kai voi kieltää että sellainen korona viruksen aiheuttama tauti on olemassa, mutta se että se olisi joku tappava pandemia, niin he voivat jyvinkin kieltää. Suomessa siihen on kuollut alla 400 ihmistä koko vuoden sisällä ja kun meitä kuolee päivässä johonkin tautiin ja tapaturmiin yli 150 henkilöä, niin eikö tollanen tauti ole aika hepponen juttu, jotta sen varjolla voidaan tuhota koko talous tai ainakin joidenkin ihmisten toimeentulo. Ravintoloitsijat ja artistit ja matkailuala ovat olleet ja ovat vieläkin tulilinjalla. Minusta tuntuu että taustalla ovat jo samat terroristit jotka järjestivät yökerho tulipaloja ja turistikohteisiin hyökkäyksiä ja julkkiksiin kohdistuvia murhia, joista ei puhuta vaan ne ilmoitetaan luonnollisiksi kuolemiksi. Nämä sopisi aiheeksi denailisteille.
17106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

TOHON ON SIIS KORJATTAVA ETTÄ meitä kuolee päivässä 150 henkilöä Suomessa

Suomessa siihen on kuollut alle 400 ihmistä koko vuoden sisällä ja kun meitä kuolee päivässä johonkin tautiin ja tapaturmiin yli 150 henkilöä, niin eikö tollanen tauti ole aika hepponen juttu, jotta sen varjolla voidaan tuhota koko talous tai ainakin joidenkin ihmisten toimeentulo.

Äänestä
  • Suomessa syntyi vuosituhannen alussa 55 000 - 60 000 lasta vuosittain. 2010 ja 2018 välillä syntyneiden määrä on pienentynyt noin viidenneksen ja syntyvyys on laskussa.

    Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2018 kuolleita oli 54 527, mikä on 805 enemmän kuin edellisvuonna. Vastasyntyneiden elinajanodote oli vuonna 2018 pojilla 78,9 vuotta ja tytöillä 84,3 vuotta. Elinajanodote nousi hieman sekä pojilla että tytöillä edellisvuoteen verrattuna.

    Kuka lietsoo hysteriaa koronalla ja kuka hysteriasta hyötyy. Nuo ovat asioita määritellessäsi itseäsi alatko dinialistiksi vai joksikin hysterian levittäjäksi omalta osaltasi ja vouhotat maskipakon puolesta. Muistakka narkolepsia eli miten useille kävi viime rokotusten yhteydessä. Ei olis kivaa kuolla narkolepsiaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomessa syntyi vuosituhannen alussa 55 000 - 60 000 lasta vuosittain. 2010 ja 2018 välillä syntyneiden määrä on pienentynyt noin viidenneksen ja syntyvyys on laskussa.

    Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2018 kuolleita oli 54 527, mikä on 805 enemmän kuin edellisvuonna. Vastasyntyneiden elinajanodote oli vuonna 2018 pojilla 78,9 vuotta ja tytöillä 84,3 vuotta. Elinajanodote nousi hieman sekä pojilla että tytöillä edellisvuoteen verrattuna.

    Kuka lietsoo hysteriaa koronalla ja kuka hysteriasta hyötyy. Nuo ovat asioita määritellessäsi itseäsi alatko dinialistiksi vai joksikin hysterian levittäjäksi omalta osaltasi ja vouhotat maskipakon puolesta. Muistakka narkolepsia eli miten useille kävi viime rokotusten yhteydessä. Ei olis kivaa kuolla narkolepsiaan.

    Koronan varjolla myös pelotellaan ihmisiä, mutta se narkolepsia tais olla oikeesti tapahtunut. Miksi nyt tarvitsisi rokottaa jos immuniteetti tulee sairastamalla tauti.
    Ehkä riskiryhmät voisi ottaa rokotuksen silläkin uhalla että kuolevat narkolepsiaan vai kuoleeko siihen. En usko sirutukseen sillä siinä ei ole mitään järkeä.
    Uskotko sinä?

    Anonyymi
    Tänään 09:23
    UUSI

    Eikös noissa uusissa ruiskeissa ole sitä lusifer-ainetta, jonka avulla on sitten jäljitettävissä ikään kuin viivakoodi olisi omassa kehossa, täysin karjaahan tässä ollaan kohta eliitille, samoin nuo ruiskeet muokkaa RNA/DNA rakennetta, eli samalla kun otat ruiskeen niin suostut oman perimäsi muuttamiseen.

    Meidät ruiskutetaan täyteen nanobotteja T:hiihtäjä 47 härmästä

    Äänestä

Eihän se ole pakollista. Ei ainakaan Suomessa. Meillä ei kai ole rokotepakkoa eikä maskipakkokaan tullut voimaan. Tietenkin voidaan vedota että olet edes vastuuton jollet käytä maskia, mutta eikö se viestitä myös jotain muuta, ettet ole vietävissä niinkuin nuo lampaat jotka tekee kaiken kun vain joku auktoriteetti sanoo. Hitlerkin
oli aikoinaan auktoriteetti ja Mussoliini ja Franco ja Stalin ja Mao tse Tung ja mitä niitä onkaan. Sanna Marin.

Äänestä
  • "Koronan varjolla myös pelotellaan ihmisiä, mutta se narkolepsia tais olla oikeesti tapahtunut. Miksi nyt tarvitsisi rokottaa jos immuniteetti tulee sairastamalla tauti.
    Ehkä riskiryhmät voisi ottaa rokotuksen silläkin uhalla että kuolevat narkolepsiaan vai kuoleeko siihen?" EI KUOLE JOTEN VOITTE OTTAA KORONA ROKOTTEEN huoletta

    Muutamien tutkimusten mukaan narkolepsia on hieman yleisempi miehillä kuin naisilla. Eliniän ennuste on normaali.

    Väestölle ja rokotusasiantuntijoillekin tuli yllätyksenä, että sikainfluenssarokotus lisäsi nuorten riskiä sairastua nukahtelusairauteen eli narkolepsiaan (ks. «Nukahtelusairaus (narkolepsia)»). Rokotetuilla oli rokottamattomiin verrattuna noin 10-kertainen riski sairastua tähän varsin harvinaiseen sairauteen. Narkolepsian syntyyn tarvittiin perinnöllinen alttius ja tämän influenssarokotteen erityinen rakenne, jota ei ole nykyisissä influenssarokotteissa. Kyseessä oli näin ollen autoimmuunisairaus (ks. «Autoimmuunisairaudet»). Kahden vuoden sisällä rokottamisesta sairaus todettiin 230:lla henkilöllä niin, että se katsottiin rokotuksen laukaisemaksi. Nämä potilaat ovat saaneet taloudellista korvausta lääkevahinkolain perusteella.

    Narkolepsia (ICD-10-diagnoosikoodi G47.) on krooninen unihäiriö, jolle on ominaista päivittäin ilmenevä pakonomainen nukahtaminen paikallaan ollessa tai "unikohtaukset" odottamattomissa tilanteissa, kuten syödessä, kesken puhumisen tai kävellessä.

    Toinen narkolepsialle tyypillinen oire on voimakkaisiin tunnetiloihin liittyvä äkillinen lihasjänteyden vähentyminen tai pettäminen eli katapleksia. Lihasjänteyden menetys kestää muutamasta sekunnista joihinkin minuutteihin, ja sen aste vaihtelee lievästä lihasheikkouden tunteesta täydelliseen voimattomuuteen.

    Hoidossa keskeistä ovat säännölliset elämäntavat ja säännöllisen univalverytmin noudattaminen. Narkolepsiasta kärsivän tulee välttää päivävireyttä heikentäviä tekijöitä, kuten raskaita ja hiilihydraattipitoisia aterioita, liiallista kahvin käyttöä tai ylipainoa. Tupakointi, alkoholin ja päihteiden käyttö etenkin illalla pahentavat oireita. Reipas liikunta illalla voi parantaa yöunta ja vähentää päiväväsymystä.

    Lääkehoidolla voidaan lievittää oireita suurimmalla osalla potilaista. Pakonomaista torkahtelua voidaan lievittää valvelääkkeillä (modafiniili, selegiliini) tai metyylifenidaatilla ja muilla tarkkaavaisuushäiriön hoitoon käytetyillä lääkkeillä, joista osan käyttö edellyttää erikoislupamenettelyä. Katapleksian ja hypnagogisia oireita voidaan lievittää depression hoidossa käytetyillä lääkkeillä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Koronan varjolla myös pelotellaan ihmisiä, mutta se narkolepsia tais olla oikeesti tapahtunut. Miksi nyt tarvitsisi rokottaa jos immuniteetti tulee sairastamalla tauti.

    Korona hysteriasta joku taho hyötyy.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Korona hysteriasta joku taho hyötyy.

    maskien valmistajat ainakin. Ajatelkaa tampoonien valmistaajie. Joku niilläkin tekee rahaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    maskien valmistajat ainakin. Ajatelkaa tampoonien valmistaajie. Joku niilläkin tekee rahaa.

    Joku sanoin aikoinaan: Mikäli Miehillä olisi kuukautiset tampoonit ja terveys-siteet
    olisivat ilmaisia?

    Äänestä

yle texi Tv hyvä summa-
Suurimmat virusten levittäjät ovat iältään 20-29
vuotiaatr. Vähiten tartuntoja saaneet ovat yli
80v?

Eli repikää siitä "korona on pelkkää fuulaa".

Menkää tuonne paikkakuntanne sankarihaudoille.
Lukekaa sieltä nämä syntymä sekä kuolinajat.
Huomaatte että sankarivainat ovat suurimmalta
ikäluokiltaan 1939- 1945 syntyneitä?

Het olivat 1939-1945 ayntyneitä.

Äänestä
  • Mitä tarkoitat- He olivat 1939-1945 syntyneitä.

    Äänestä

Koko+korona+on+huijausta.Lentoliikenne+saatiin+seis+koronan+vuoksi,nyt+ovat+ilmastofanaarikot+innoissaan.Koko+maailma+saatiin+polvilleen+terveelle+ihmiselle+täysin+vaarattoman+uhan+vuoksi.Pelkkää+100%+humpuukkia+koko+homma.En+ole+uskonut+koko+juttuun,+enkä+tule+uskomaankaan.+Pidä+turvaväli!+Käytä+käsidesiä!Käytä+kasvomaskia!+Miksi+käyttäisin?+Näin+altistan+itseni+muille+hengitystiesairauksille+ja+väsytän+vain+turhaan+itseäni.

Äänestä
  • Imbesilleyden tauti on erittäin vakava, kuten tästä ketjusta voi päätellä.

    Äänestä

Pandemia alkoi 2020 maaliskuussa.
Elikkä suomessa on kuollut 8`n kuukauden aikana:
359 ihmistä.
Eli jakolaskun jälkeen mikäli tilanne pysyy tällaisena on vuosikato
538,5 ihmistä.

Ylen tekstiTV tarjosi kiintoisan tartunnan saaneittein ikä-jakauman:
Suurimmat tartunnan saajista ovat iälltään 20-29v????
Pienin tartuntataudin saaja väestöryhmä on 80V?

Niinpä: nuoret huutelevat tuolla takki auki:
Ee....i perkele mitään koronaa ees oo!!!!!

Kuinkas meidän sitten kävikään?

Äänestä

Eihän ihmisiä kiinnosta, jos kerromme meidän tuttujen ja sukulaisten sairastumisista ja kuolemista koronapiikkeihin.
Heitä kiinnostaa kuunnella radiosta ja televisiosta sekä lehdistä joihin sitten kyllä uskovat. Ei todella seuraavallakaan tapaamisella kysytä, tervehtyikö ystäväsi koronapiikin saatuaan ja maattuaan sairaalassa kolme viikkoa!!?

EI LOPU TÄMÄ ENNEN KUIN HÖSSÖTYS SAADAAN LOPETETTUA!

MUUTENHAN TÄSSÄ ON PYSYVÄ PLANDEMIA - SE EI LOPU KOSKAAN, SILLÄ AINA LÖYTYY SAIRAUKSIA - NYT NE NIPUTETAAN CORONAAN!

Äänestä
  • Pitäkää töllönne kiinni niin ette tiedä koko koronahysteriasta yhtään mitään.

    Äänestä

Tää on niin traagista.

Nyt kun yhteiskunta välittää kansalaisistaan ettei tule liikaa ruumiita se on väärin.

Ja jos tuota ei tehtäisi, eikä rokotteita tarjottaisi itku olisi siitä että eliitti haluaa vähentää planeetan väkilukua.

Koskaan ei ole hyvin, kaikki nähdään aina negatiivisena.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Pandemia-denialistit on uusi sana. Mitä he kieltävät. Koko raudin olemassaolon vaiko pandemian olemassaolon. Sitä he eivät kai voi kieltää että sellainen korona viruksen aiheuttama tauti on olemassa, mutta se että se olisi joku tappava pandemia, niin he voivat jyvinkin kieltää. Suomessa siihen on kuollut alla 400 ihmistä koko vuoden sisällä ja kun meitä kuolee päivässä johonkin tautiin ja tapaturmiin yli 150 henkilöä, niin eikö tollanen tauti ole aika hepponen juttu, jotta sen varjolla voidaan tuhota koko talous tai ainakin joidenkin ihmisten toimeentulo. Ravintoloitsijat ja artistit ja matkailuala ovat olleet ja ovat vieläkin tulilinjalla. Minusta tuntuu että taustalla ovat jo samat terroristit jotka järjestivät yökerho tulipaloja ja turistikohteisiin hyökkäyksiä ja julkkiksiin kohdistuvia murhia, joista ei puhuta vaan ne ilmoitetaan luonnollisiksi kuolemiksi. Nämä sopisi aiheeksi denailisteille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu