Suomalaisuuden Liitto ehdottaa valtakunnallista suruliputusta

viimeisen Mannerheim-ristin ritari Tuomas Gerdtin muistoksi.

Suomalaisuuden Liitto esittää sisäministeriölle ja valtioneuvostolle valtakunnallista suruliputusta joukostamme poistuneen viimeisen Mannerheim-ristin ritari Tuomas Gerdtin muistoksi.

– Viimeisen Mannerheim-ristin ritarin poistuminen joukostamme merkitsee erään aikakauden päättymistä, toteaa Suomalaisuuden Liiton puheenjohtaja, emeritusprofessori Ilmari Rostila.

Liitossa ei pahemmin ole mukana vasureita, mutta persuja kylläkin.
16<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat
  • Niin, meneekö läpi.

    Äänestä

Miksi vain ritariarvon saaneet olisivat valtakunnallisen suruliputuksen arvoisia? Jokainen sodassa ollut veteraani teki parhaansa viime sodissa omien kykyjensä ja mahdollisuuksiensa mukaan. Sotaveteraaneja on jäljellä enää elossa muistaakseni noin kolme ja puolituhatta.

Äänestä

Persut liputtavat myös Voiton Päivänä.

Äänestä
  • Muistele vaan vassari, kuin te palvoitte neukkulaa aikanaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Muistele vaan vassari, kuin te palvoitte neukkulaa aikanaan.

    Innokkaimmat stallarit lauloivat hurmiossa jotenkin tähän tyyliin "tulkoon päällemme ydinpommi, kunhan se on neuvostotyöläisten pommi"!

    Mielisairasta väkeähän nuo olivat, kuten nykyiset punavihreät!

    Äänestä

Gerdt selvisi sodasta hengissä ja sai elää pitkän elämän, moni muu viime sotien suomalainen mies ei.

Äänestä
  • Edelliseen vielä että moni suomalainen sotilas invalidisoitui viime sodissa eikä saanut elinaikanaan tarvitsemaansa apua sekä fyysisiin että henkisiin sodasta johtuneisiin vaivoihinsa joista kärsi sodassa olleen koko perhe vaimoa ja lapsia myöten viime sotiemme jälkeen. Puhun kokemuksesta koska itsekin olen sotaveteraanin tytär ja tunnen samalla kylällä aikoinaan asuneita sotaveteraanien perheitä lapsineen.

    Äänestä

"Puolustusministeri Kaikkosen mielestä viimeinen Mannerheim-ristin ritari voisi saada valtiolliset hautajaiset".

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006709579.html

Puolustusministeri Antti Kaikkosen (kesk) mielestä eilen kuolleelle Mannerheim-ristin ritarille Tuomas Gerdtille voisi ajatella valtiollisten hautajaisten järjestämistä. Kaikkosen mukaan Gerdtin hautajaiset ovat yhden aikakauden päätös.

Gerdt oli viimeinen elossa ollut Mannerheim-ristin ritari.

Ministeri sanoo puolustusministeriön viestinnän välittämässä lausunnossaan, että hautajaiset olisi tyylikästä järjestää ainakin sotilaallisin kunnianosoituksin.

Jos valtiollisiin hautajaisiin päädytään, ne olisivat ministerin mielestä tässä tapauksessa kunnianosoitus Gerdtin lisäksi kaikille muillekin sotiemme veteraaneille.

Äänestä
  • Ihan asiaa.

    Äänestä

Suruliputus 6.12

Äänestä

Kaikki suomalaiset sotaveteraanit oli ja on sankareita. Pieni äärimmäisen heikosti sotaan varustettu maa alkaa tosissaan panna hanttiin maailman suurimmalle ja vahvimmalle armeijalle talvella 1939-1940.

Ja vielä onnistuu pysäyttämään sen hyökkäykset raja-alueellaan . Ei tällaista ole koskaan tapahtunut muualla.

Äänestä
  • Suomalaisia poliittikkoja täytyy sen sijaan kirota. Puhuivat ennen sotaa ettei aseita tarvita kun sotaa ei tule.

    Mannerheim kyllä yritti vahvistaa armeijaa mutta häntä ei uskottu.

    Äänestä

  • Kaikkien sottaan kutsuttujen tuohon aikaan asevelvollisten sotaan kutsuttujen sotilaiden panosta tarvittiin tuolloin vihollisen voittamiseksi eli KUNNIA KAIKILLE SUOMEN SOTILAILLE VIIME SODISSAMME.

    Äänestä

Belgia, Hollanti, Baltian maat, Tanska, Norja ei mitään tai vain heikkoa vastarintaa suurvallan pienemmin voimin tehdylle hyökkäykselle.

Suomen talvisota on ainutlaatuinen.

Äänestä

Mun iskä joka toimi pioneerinä viime sodissa rakentaen vihollisille esteitä ja purkaen vihollisen asettamia taisteluesteitä. Hän elää vielä sotien jälkeen rakentamassaan niin sanotussa rintamamiestalossa mutta aika käy vähiin eli heikossa kunnossa ovat molemmat eli isäni ja äitini mutta haluavat asua isäni rakentamassa kotitalossa loppuun asti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

viimeisen Mannerheim-ristin ritari Tuomas Gerdtin muistoksi.

Suomalaisuuden Liitto esittää sisäministeriölle ja valtioneuvostolle valtakunnallista suruliputusta joukostamme poistuneen viimeisen Mannerheim-ristin ritari Tuomas Gerdtin muistoksi.

– Viimeisen Mannerheim-ristin ritarin poistuminen joukostamme merkitsee erään aikakauden päättymistä, toteaa Suomalaisuuden Liiton puheenjohtaja, emeritusprofessori Ilmari Rostila.

Liitossa ei pahemmin ole mukana vasureita, mutta persuja kylläkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu