Aku Hirviniemi päätyy Hovioikeuteen. Toivotaan, että tuomio tulee!

Anonyymi

Näyttelijä Aku Hirviniemi joutuu taas oikeuteen – juristi ihmettelee syyttäjän ratkaisua
Aku Hirviniemeä vastaan nostetut syytteet kaatuivat käräjäoikeudessa. Prosessi jatkuu hovioikeudessa tiistaina, kun syyttäjä sai jatkokäsittelyluvan.

TURUN hovioikeudessa palataan tiistaina ja keskiviikkona vuoden 2018 kesäkuun tapahtumiin Riihimäellä.

Hirviniemi tapasi entuudestaan tuntemattomat, skoottereilla yöaikaan liikkeellä olleet 17-vuotiaat tytöt Riihimäen uimahallin parkkipaikalla. Humalassa ollut Hirviniemi kutsui tytöt katsomaan lähistöllä ollutta kotiaan.

Tytöt kertoivat, että noin tunnin mittaisella asuntokierroksella Hirviniemi olisi kosketellut heitä epäasiallisesti. Hovioikeudessa kiistellään siitä, loukkasiko Hirviniemi käytöksellään tyttöjen seksuaalista itsemääräämisoikeutta vai ei.

KÄRÄJÄOIKEUDESSA Hirviniemeä vastaan nostetut syytteet kaatuivat.

Käräjäoikeus kylläkin kyseenalaisti Hirviniemen toiminnan menettelyn sopivuuden, mutta sen mielestä rikosta ei tapahtunut. Käräjäoikeuden mukaan Hirviniemi laittoi esimerkiksi kätensä selkäpuolelta kummankin tytön paidan alle, koski ensimmäistä tyttöä kädellä takapuolesta ja veti toisen tytön vyötäröstä istumaan hänen kanssaan samalle tuolille. Hirviniemi myös silitti toista tyttöä hiuksista ja otti niistä voimakkaasti kiinni.

Lue lisää: Syyte: Tyttöjen pimennossa pysynyt kertomus Aku Hirviniemen öisestä ehdottelusta nyt julki – toistuva kysymys ihmetyttää syyttäjää

Syyttäjä on käräjäoikeuden kanssa eri mieltä ratkaisusta, ja hän vaatii Hirviniemelle kahdesta seksuaalisesta ahdistelusta vähintään 80 päiväsakkoa.

Syyttäjä huomautti, että molemmat tytöt suhtautuivat kielteisesti Hirviniemen kosketteluun.

– Molemmat asianomistajat ovat lisäksi heti tapahtumayönä, noin kuukautta myöhemmin esitutkinnassa sekä edelleen käräjäoikeudessa kertoneet kokeneensa Hirviniemen koskettelun ahdistavana ja ärsyttävänä, syyttäjän valituksessa lukee.

Lue lisää: Aku Hirviniemen juristi moitti syyttäjää: ”Syyttäjän perusteluista saa valitettavan käsityksen”

Syyttäjän mukaan käräjäoikeus ei huomioinut oikeudellisessa arvioinnissa ”lainkaan” Hirviniemen ”seksuaalisävytteisiä puheita” eikä riittävästi tyttöjen vastustelua.

– Käräjäoikeuden tuomioon ei ole juurikaan kirjattu sitä, mitä molemmat asianomistajat ovat yhtenäisesti kertoneet Hirviniemen useista seksuaalisävytteisestä puheista (iän kysyminen asianomistajilta, asianomistajien pyytäminen saunaan, ”ei saa munaa seisomaan”), syyttäjän valituksessa lukee.

HIRVINIEMI on kiistänyt syytteet alusta alkaen.

– Totean, että tuomitsen jyrkästi kaikenlaisen ahdistelun enkä hyväksy seksuaalista ahdistelua itseltäni enkä muilta. Esillä olevassa tapauksessa olen kiistänyt syytteet, koska näkemykseni mukaan seksuaalista ahdistelua ei ole tapahtunut, Hirviniemi on kirjoittanut aiemmin Facbookiin.

Lue lisää: Aku Hirviniemen syytteet seksuaalisesta ahdistelusta hylättiin

Hirviniemen juristi Jan-Olof Nyholm ylipäätään ihmetteli, miksi syyttäjä vei asian hovioikeuteen.

– Syyttäjän perusteluista saa valitettavasti sen käsityksen, että niissä heijastuu hänen henkilökohtainen asennoitumisensa tapahtumien kulkuun, joka näyttäisi irtaantuvan siitä, miten hänen tulisi objektiivisesti virallisena syyttäjänä arvioida tilannetta, Nyholmin hovioikeuteen jättämässä vastauksessa muun muassa lukee.

Toivoa sopii että tuo omahyväinen paska saa tuomion ja häipyy televisiosta.

6

180

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Meinaako Aki luikerrella vastuusta?

    • Anonyymi

      Toivottavasti tulee meetoolle aivan helvetin kalliiksi :D

    • Anonyymi

      Tarkoittaako tämä sitä että koht'sillään voi television taas avata?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Mutta siltä putousnaamalta ei voi välttyä jos kelaa kanavia kaukosäätimellä se voi vilahtaa sekunnin kaikista varotoimenpiteistä huolimatta


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta siltä putousnaamalta ei voi välttyä jos kelaa kanavia kaukosäätimellä se voi vilahtaa sekunnin kaikista varotoimenpiteistä huolimatta

        lisäksi on vaarana että valtaisa pouta-ientulehdus posahtaa ruutuun täydeltä mitaltaan miksi ne tekee tällaista


    • Anonyymi

      Sen ois tarvinnut ottaa jalis kolmanneks pyöräks.
      Miehen idea seksin ja jalkapallon yhdistämisestä veti naisen täysin sanattomaksi.

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      271
      4427
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      266
      3572
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      159
      1891
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1780
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      299
      1471
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1012
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      932
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      120
      887
    9. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      875
    Aihe