Suurin keskustelu mitä on Isä

Mitä on Vanhemmuus
Syvä kristillinen ja jopa psykologinen keskustelu rasitti isän ja pojan suhteita Vuosien ajan työskennellessäni miesten kanssa terapiassa huomasin, että niin usein urasta tai parisuhteista esiin tulleet asiat voidaan usein jäljittää ennemmin tai myöhemmin suhteiden puutteeseen isiinsä.
Terapiassa oleva mies, jota kutsun "Juhaniksi", kuvaa kokemuksia isänsä kanssa seuraavasti:
Isäni oli menestyvä vaatemyyjä, joka työskenteli paljon, mutta vaikka hän oli kotona viikonloppuisin, hän ei ollut käytettävissä. Koko elämäni olen kärsinyt epävarmuuksista maskuliinisuudestani. Mielestäni se johtuu siitä, että hän ei koskaan jakanut mitään itsestäni minulle. Hän ei kertonut minulle, millaisista ongelmista hän kamppaili, mitä tunsi tai mitä hänelle merkitsi olla mies. Olen joutunut tekemään kaiken itselleni, enkä ole koskaan varma, että sain sen oikein. "
Saksalainen kirjailija Franz Kafka kertoo tästä isästään kirjeessä Isäni.
"Minulle oli aina käsittämätöntä, että et tunne täysin sitä kärsimystä ja häpeää, jonka voisit aiheuttaa minulle sanoillasi ja tuomioillasi."
Kafka jatkaa, että vihamielisyys, jonka isä ilmaisi lapsena häntä vastaan, kääntyy nyt itseään vastaan. "Isäni kasvatusmenetelmä oli satuttanut minut yleiseen pelon, heikkouden ja halveksuntaa." Aikuisena Kafkaa ahdisti isänsä vihamielinen ja kärsimätön läsnäolo hänen mielessään.
Amerikkalainen kirjailija ja runoilija Robert Bly antoi samanlaisten tunteiden äänensä runossaan "Isäni häät 1924", "... hänen ihonsa oli silloin kuorimainen, tehty karkeaksi torjuakseen sympatiaa, jota hän enää piti, kieltäytyi ja ei tehnyt" en tarvitse. "
Nämä kuvaukset edustavat sitä, kuinka miehet muistavat isänsä heistä. Mutta jopa silmiinpistävämpi kuin ilmeinen vaurio ja haava on tukahdutettu kaipaus. Monet miehet nälkää isänsä (ja isänsä poikiensa) puolesta ja kieltävät sen. Tämän päästäminen pois laukusta tarkoittaa suurta vihaa, hylkäämistä ja surua.
Mitä isän ja pojan välillä on mahdollista? Mitä miehet voivat tehdä joukolla käyttämättömiä tunteita, jotka suojaavat heitä tuntemasta itseään? Aikuisina miehinä emme voi teeskennellä vanhoja ratkaisemattomia haavoja, koska loukkaantumiset tulevat lopulta esiin muilla elämämme alueilla. Ilmoittamaton loukkaantuminen ja viha siirtyvät usein rakkaussuhteihimme, vanhemmuuteen, työhaasteisiin ja auktoriteettiongelmiin.
Jos päätämme käsitellä tätä haavoittunutta suhdetta terapiassa, kohtaamme aina joukon tuskallisia lapsuuden muistoja. Koemme pettymyksen, raivon ja surun aaltoja menetyksestä, mitä emme koskaan ole saaneet isiemme kanssa. Paljastamalla rohkeasti tämän kiehuvan kattilan ja työskentelemällä sen läpi voimme saavuttaa mielekkään ratkaisun.
Useimmilla miehillä on vahva vetovoima kohti pelastaa jokin suhde "vanhaan mieheen". Meillä voi silti olla halu puuttua vahinkoihin ja yrittää olla henkilökohtaisempi suhde isäämme. Ehkä helpotettu terapiakeskustelu antaisi tilaisuuden käsitellä keskeneräisiä asioita, jäljellä olevaa kaunaa lapsuudestamme.
Voisiko isä hyväksyä tällaisessa keskustelussa poikansa version menneisyydestä? Voisiko isä tunnustaa laiminlyönnin, fyysisen tai henkisen hyväksikäytön syyllisyydestään syyttämättä käyttäytymistään? Voisiko hän omistaa tai ainakin olla avoin ja utelias poikansa kokemuksesta hänestä vanhempana (mikä ei ole helppoa, jos isää on käytetty väärin tai laiminlyöty)? Jos isä voi todella hyväksyä poikansa käsityksen asioista, isä ja poika voivat yhdessä alkaa löysätä 'Gordian solmua' ja siirtyä eteenpäin.
Ajatellessani miehiä, joiden kanssa olen työskennellyt, mietin myös, miltä he voisivat tuntea, jos heidän yritys saada rehellinen isä-poika vaihto olisi täydellinen epäonnistuminen. Kuinka he reagoisivat, jos heidän isänsä kieltäisi menneiden tapahtumien todellisuuden, jos heitä tapaisi kylmä seinä "Sinä olet väärässä, ja tässä" Siinä vaiheessa ei näytä olevan toivoa korjaamisesta. He voivat joko kieltää tunteensa isänsä menneisyydestä tai ylläpitää pinnallista yhteyttä häneen, tai he voisivat puuttua omiin tunteisiinsa ja pyrkiä ratkaisuun. Heidän sovintoyrityksensä eivät ehkä saavuta isäänsä, mutta todellinen psykologinen työ edellyttää yhteisiä pyrkimyksiä selvittää tämä sekava, häiritsevien kokemusten ja muistojen sekaisin solmu itsessään.
Henkilökohtaisesti olen yrittänyt kahdesti irrottaa tämän solmun ensin isäni ja paljon myöhemmin oman poikani kanssa. Vaimoni raskauden aikana, ilman näkyvää syytä, lapsuuteni muistit nousivat äkillisesti. Nämä olivat suurelta osin epämiellyttäviä muistoja isäni käsissä olevasta väärinkäytöstä, jota hän kutsui kurinalaisuudeksi. Halusin yrittää käsitellä tätä muistojen nousua ja kovaa kaunaa, joka tuli syvältä minusta.
Yritettyään puhua isäni kanssa ja saada yhteyttä isääni jäin yksin ja isäni lopulta kuoli pois.Äidilläni oli myös paljon salaisuuksia jotka hän vei hautaan.Pystyvätkö lapset katkaisemaan vanhempiensa synnit,valheet ja lian ja aloittamaan elämän puhtaalta pöydältä jossa kaunis aurinko paistaa myös tuleville lapsille