Täytyy kaikin keinoin edistää sitä, että yritysten kannattaa toimia ja että ihmisten kannattaa ottaa työtä vastaan.” (vasemmistolaista elämäntapatyötöntä ei kiinnosta)
Halla-ahon mukaan merkittävä työllistymisen este on se, että työn vastanottaminen ei ole kannattavaa, etenkään matalapalkka-aloilla.
– Tähän on useita syitä. Keskeinen kannustinongelma on se, että käteen jäävä raha ei välttämättä pysty kilpailemaan sosiaaliturvan kanssa. Perussuomalaisten mielestä sosiaaliturvaan ei kuitenkaan tarvitse kajota vaan ratkaisu on se, että työstä pitää tehdä entistä kannattavampaa.
Entä maahanmuutto:
Kaikki maat ottavat vastaan vapaaehtoisesti palaavia kansalaisiaan. Halla-aho korostaa, että tämän vuoksi Suomenkin tulee luoda tehokkaita kannustimia sille, että kielteisen päätöksen saaneet haluavat palata kotimaihinsa.
Tehokkaana keinona Halla-aho nostaa jälleen esille säilöönoton.
– Suomi houkuttelee turvapaikanhakijoita juuri sillä, että olipa päätös myönteinen tai kielteinen, niin käytännössä tänne voi jäädä loppuelämäkseen elätettäväksi. Tämä dynamiikka täytyy pystyä murtamaan."
Säilöönotto tietysti maksaa. Halla-aho näkee kuitenkin kielteisen päätöksen saaneiden säilöönottamisen investointina.
– Se maksaa nopeasti itsensä takaisin. Tarkoitushan ei ole säilöä ulkomaalaisia tänne, vaan tarkoitus on poistaa houkutin tulla Suomeen."
Halla-aho puhui asiaa telkussa: "Työttömyys käy kalliiksi
7
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Ihan järkipuhetta.
- Anonyymi
Säilöönotto vois olla hyvä juttu kielteisen päätöksen saaneille.
- Anonyymi
Ehdottomasti.
- Anonyymi
Kuinka monta väkivallantekoa olisi jäänyt tekemättä ja henkeä säästynyt jos kielteisen oleskelulupapäätöksen saaneet olisi otettu säilöön.
Tai oikeammin kaikki turvapaikanhakijat johdonmukaisesti jo odottaisivat päätöksiä ns. valvottuina eli säilöön otettuina.
Mihinkään järkeen ei mahdu että luvattomasti ja laittomasti maassa olevat voivat oleskella ja kuljeskella täysin vapaina ja haluamansa ajan.
Ja ne heidän kärsimänsä epäkohdat, joista suvakit niin mielellään puhuvat, nekin ovat seurausta juuri siitä että heidät jätetään heitteille järjestelmien ulkopuolelle.
Tämä asia ei typerällä lepsuilulla tule kuntoon vaan aiheuttaa yhä kasvavia haittoja kaikille osapuolille.- Anonyymi
Sinä sen sanoit.
- Anonyymi
Jussi on järkimiehiä.
- Anonyymi
Laittomat säilöön vaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2724447Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2663583Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1591893Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251791Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991476Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1341017Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18945en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va120905Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235881