oli Yle-veron perustana. Tätä puolueettomuutta olemme nyt 4 vuotta kuunnelleet. Suomen valtamedia kohtelee Trumpia kuin jotain harmitonta hölmöä. Hän on sentään vaaleilla valittu suurvallan presidentti.
Entä jos Trump ei myykään meille suihkareita tai laittaa niille niin kovan hinnan että ei ole vaaraa ostaa?
tai panee kauppasuhteet kokonaan poikki?
Sanotaan että hyvä kello kauas kuuluu mutta paha vielä kauemmaksi. Kyllä Trumpille on tiedotettu hänen jatkuvasta mollaamisestaan suomen medioissa.
Sen saamme vielä tuntea nahoissamme kun hänet valitaan toiseksi kaudeksi.
Puolueeton tiedottaminen
4
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Hyvin on uutisoitu ja ei ole harmiton hölmö. Trump on harmittava hölmö joka on saanut aikaan paljon vahingoa mm. demokratialle, kansainväliselle yhteistyölle ja USA:n presidentin uskottavuudelle. Kyllä tämä sama on huomattu ja raportoitu ympäri maailmaa medioissa.
Tuskinpa pienen Suomen uutisointi kantautuu Amerikkaan ja Trumpin korviin, niin että ole huoleti. Ja vaikka kantautuisikin, niin ei sillä ole enää mitään väliä kun presidenttikin vaihtuu. Biden korkeintaan kiittelee siitä ettei edeltäjän touhuja ole täällä sensuroitu ja hyssytelty.- Anonyymi
Nostan huomena maljan Trumpin voiton kunniaksi ja avaan tv:n.
Katselen Yleltä kun toimittajat kihisevät raivosta.
- Anonyymi
Aina kun jokin nettipersu saa näitä Yleallergiakohtauksiaan, on Yle tehnyt jotain oikein.
- Anonyymi
Joku muukin tajuaa, ettei paikallislehden punaisuus ja
klikkihuoraus
ole hyväksi maan maineelle ja tulevaisuudelle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2724447Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2663583Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1591893Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251791Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991476Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1341017Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18945en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va120905Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235881