Seksi rikolliset tienasivat hyvin - miten tänä vuonna ?

Anonyymi

Näin tienasivat kohuissa ryvettyneet Roope Salminen ja Aku Hirviniemi
Roope Salminen ja Aku Hirviniemi ovat olleet usean vuoden ajan Suomen suosituimpia tv-kasvoja. Tuoreista verotiedoista selviää, kuinka paljon he tienasivat vuonna 2019.

Juontaja, näyttelijä ja laulaja Roope Salminen, 30, on jo usean vuoden ajan ollut yksi Suomen suosituimmista tv-kasvoista. Salminen juonsi Putous-ohjelmaa viisi tuotantokautta vuodesta 2017 keväälle 2020, kunnes hänet ohjelmassa korvasi Joonas Nordman. Video yllä: Näin tarkistat kenen tahansa suomalaisen verotiedot.

MTV ei kyselyistä huolimatta kommentoinut IS:lle johtuiko juontajan vaihtuminen Salmisen seksuaalirikosoikeudenkäynnistä.

Salminen on aiemmin kommentoinut IS:lle Putouksen olleen parhaita työpaikkojaan ja että hän on ollut työelämässä onnekkaassa asemassa saadessaan valita, mitä töitä tehdä.

Salminen tuomittiin syyskuussa Helsingin käräjäoikeudessa seksuaalirikoksesta. Alun perin Salminen ilmoitti aikovansa valittaa tuomiosta hovioikeuteen, mutta kertoi lokakuussa tyytyvänsä käräjäoikeuden tuomioon ja maksavansa hänelle määrätyt sakot ja vahingonkorvaukset.

Salminen tuomittiin pakottamisesta seksuaaliseen tekoon 70 päiväsakkoon ja maksamaan 1 000 euron vahingonkorvaukset uhrille.

Roope Salminen ei aiokaan valittaa seksuaalirikostuomiostaan – näin hän perustelee ratkaisuaan

Salminen myönsi Iltalehden Sensuroimaton Päivärinta -ohjelmassa tuomion saattavan vaikuttaa työtilanteensa jatkossa, mutta ei tahtonut keskustella asiasta enempää.

Salminen on kuluneen vuoden aikana ottanut julkisesti kantaa myös siihen, kuinka koronaviruksen vuoksi asetetut rajoitukset ovat vaikuttaneet häneen ja muiden media-alan työntekijöihin.

Roope Salminen nähtiin vielä keväällä Putouksen juontajana. Kuva tammikuulta.
Roope Salminen nähtiin vielä keväällä Putouksen juontajana. Kuva tammikuulta.­KUVA: TERHI YLIMÄINEN

Nyt tiistaina julkistetussa tuoreissa verotiedoissa koronaviruksen vaikutukset eivät kuitenkaan vielä näy, sillä tiedot ovat vuodelta 2019. Vuoden 2019 verotiedoista selviää, että Salminen tienasi viime vuonna 107 408 euroa ansiotuloja ja 3 159 euroa pääomatuloa.

Vuonna 2018 Salminen tienasi 190 111 euroa ja sai veronpalautuksia 2011 euroa. Vuosi 2017 oli tilipussin osalta Salmiselle suotuisa, sillä hän tienasi tällöin ansiotuloja 195 325 euroa ja pääomatuloja 12 024 euroa.

Juontotöiden lisäksi Salminen tunnetaan yhtyeestään Roope Salminen & Koirat. Salminen on näytellyt myös useissa tv-sarjoissa ja elokuvissa.

Myös näyttelijä Aku Hirviniemi on yksi Suomen suosituimmista ruutukasvoista. Hirviniemi on ollut mukana useissa elokuvissa ja tv-ohjelmissa sekä esiintynyt erilaisissa yksityistilaisuuksissa ja tapahtumissa. Vuonna 2019 Hirviniemi nähtiin muun muassa Täydellinen joulu- ja Fingerpori-elokuvissa. Hän on tähdittänyt myös Possea sekä Putousta.

Hirviniemi tienasi vuoden 2019 verotietojen mukaan ansiotuloja 136 889 euroa ja pääomatuloa 7 117 euroa. Hirviniemen tulot pysyivät suurin piirtein samoina kuin vuotta aiemmin. Vuonna 2018 hän tienasi ansiotuloja 141 905 euroa.

Hirviniemi on Roope Salmisen tapaan ollut viime aikoina julkisuudessa seksuaalirikossyytteiden vuoksi. Syyttäjän mukaan Hirviniemi kohtasi kesällä 2018 Riihimäellä kaksi alaikäistä tyttöä ja halusi esitellä heille kotiaan. Syyttäjän mukaan Hirviniemi kosketteli kotonaan tyttöjä epäasiallisesti.

Hirviniemi on kiistänyt syytteet kahdesta seksuaalisesta ahdistelusta. Hirviniemen syytteet kaatuivat käräjäoikeudessa viime vuonna, mutta syyttäjä valitti tuomiosta ja tiistaina asiaa käsiteltiin Turun hovioikeudessa.

Jari Sillanpäätä ovat tuomiot kurjasti kohdelleet ja työt ja tulot vähentynee ratkaisevasti.

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      pyöreä silmäinen tuulipukukansa on tehnyt heidät,
      en ole ikinä katsonut putousta tai muutakaan paljon missä noita
      pennun tyyppisiä tähtiä

      vaistot varoittanut aina ja muutenkin tajuan kun jokin on äärettömän turhaa

      nyt on sitten ''sadon korjuun aika''

      rahoittajat juoksee pää edellä seinästä seinään.. HAHHAA

    • Anonyymi

      sekin päivä että jotain punkero mikä saairluom tai joku
      surumielisen näköinen ukko
      koen aina että ollut hirvittävän turha ja keinotekoinen

      ääretön vastenmielisyys aina tullut ja kiirellä pois semmoista

    • Anonyymi

      Ei kai nuo nyt kovin hyvin ole tienanneet.
      Eivät mahdu edes kymmenentuhannen (10000) suurituloisimman joukkoon.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      272
      4468
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      267
      3601
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      159
      1897
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      26
      1799
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      299
      1477
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1027
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      957
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      122
      911
    9. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      883
    Aihe